Sivut

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kotoilua villasukat jalassa


Hiihtoloman alkuun kolme päivää. Flunssanoireita vai ei... Kotikonstit siis käyttöön olon helpotukseksi: inkiväärijuomaa hunajalla ja sitruunalla maustettuna. Ja tietenkin villasukat jalkaan :)

Tässä inkiväärijuoman ohje:

Leikkaa inkivääristä pala (n. 20-30 grammaa), kuori ja pilko viipaleiksi.

Laita kattilaan puoli litraa vettä ja inkivääriviipaleet.

Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia.

Siivilöi juoma lasiin.

Mausta sitruunalla ja hunajalla. Voit laimentaa juoman kuumalla vedellä sopivan vahvuiseksi.


Lisäksi otin vaikutusta lisäämään Punnitse ja säästä -liikkeestä ostettuja inkivääripaloja. Näillä mennään vahvasti kohti hiihtolomaa!

Punnitse & Säästä Kajaanin myymälän löydät Punnitse & Säästä sivuilta ja Kajaanin myymälän fb-sivuilta.


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kotoilua keittiössä: Bagelit


Tein tänään ensimmäisen kerran elämässäni bageleita! Ohjeena käytin Martat.fi löytyvää ohjetta. Marttojen bageli-ohjesivulle pääset tästä.

Valmistaminen oli helppoa ja raaka-aineet löytyy aina kaapista. Aikaa on tekemiseen kuitenkin on hyvä varata, koska valmistuksessa on kolme kohotusvaihetta ja bagelirinkilät keitetään vedessä ennen niiden paistamista.

BAGELIT

3 ½ dl vettä
1 ½ rkl sokeria
1 tl suolaa
½ ps (n. 2 tl) kuivahiivaa
n. 7–8 dl vehnäjauhoja

Keittämiseen:
1 ½ l vettä
1 ½ rkl siirappia

Voiteluun: munaa

Pinnalle: unikon- tai seesaminsiemeniä

1.Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi (+42 C). Sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja sekoita nesteeseen. Lisää sokeri ja suola. Alusta taikinaan loput jauhot vähitellen, kunnes saat siitä tiiviin ja kimmoisan. Vaivaa kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.

2.Kohota taikinaa kulhossa liinan alla noin 15 minuuttia.

3.Leivo taikina jauhotetulla pöydällä pitkäksi tangoksi ja jaa se 15 palaan. Pyöritä palat pulliksi ja kohota liinan alla noin 10 minuuttia.

4.Kuumenna vesi isossa kattilassa kiehuvaksi. Lisää veteen siirappi.

5.Paina pullien keskelle reikä peukaloilla ja venytä rinkeliksi. Keitä muutama rinkeli kerrallaan noin 15 sekuntia molemmin puolin.


6.Nosta rinkelit reikäkauhalla pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota 10-15 minuuttia peittämättöminä.


7.Voitele rinkelit munalla ja ripottele päälle unikon- tai seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.


8.Halkaise jäähtyneet rinkelit ja täytä. Levitä väliiin esimerkiksi tuorejuustoa, johon on sekoitettu kinkkukuutioita ja silputtua persiljaa ja lisää väliin salaatinlehtiä. Makean bagelin saat levittämällä väliin marmeladia.


Bagelien kanssa joimme Teehuone Tsaikasta ostamaani Aurinkoinen -teetä. Tee on vihreää Sencha teetä, missä on mangoa sekä auringonkukan ja samettikukan terälehtiä. Teetä haudutetaan 2-3 minuuttia 75-80 asteisessa vedessä. Tsaikan facebook sivuille pääset tästä.

Hyvää laskiaissunnuntaita!

torstai 23. helmikuuta 2017

Kotoilua keittiössä: Iltapalaksi mustikkakerroskiisseliä


Aikani reseptilaatikkoani tutkittuani löysin Yhteishyvä Ruoka -lehtisestä talteen ottamani mustikkakerroskiisselin ohjeen. Siitä onki aikaa, kun olen viimeksi kerroskiisseliä tehnyt. Kerroskiisselin kerrokset saadaan laittamalla annosmaljan pohjalle ensin vaniljakiisseliä ja sen päälle mustikkakiisseliä. Helppo tehdä ja valmistuu suht nopeasti.

Tällä ohjeella valmistat maittavan kerroskiisselin:

Vaniljakiisseliin tarvitaan

5 dl maitoa
1 kananmunan keltuainen
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria

Mustikkakiisseliin tarvitaan

4 dl vettä
200 g mustikoita
4 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
3 rkl vettä

1.Sekoita kattilassa maito, keltuainen, sokeri ja perunajauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli kiehahtaa ja saostuu.

2. Nosta kattila liedeltä. Mausta kiisseli vaniljasokerilla ja anna jäähtyä.

3. Mittaa kattilaan vesi, mustikat ja sokeri. Anna ainesten kiehua muutama minuutti.

4. Sekoita pienessä kulhossa perunajauhot ja vesi keskenään.

5. Lisää suurus ohuena nauhana valuttaen ja koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin liedelle ja anna pulpahtaa muutaman kerran. Anna jäähtyä.

6. Jaa vanilja kiisseli annosmaljoihin ja anna hetken aikaa jäähtyä. Lisää päälle mustikkakiisseliä.

Ruoka -lehtisessä annetaan kaksi vinkkiä:
- Ripottele mustikkakiisselin päälle sokeria, ettei pinnalle muodostu kalvoa.
- Älä sekoita kiisseliä enää saostumisen ja kiehahtamisen jälkeen, jotta siitä ei tule sitkeää.

Seuraavalla kerralla kokeilen huvin ja harrastuksen vuoksi jotain muuta marjaa mustikan sijasta - ehkäpä puolukkaa tai karpaloa.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Marttailua Variskankaan Marttojen kevätkokouksessa


Ensimmäinen kerta oman yhdistyksen kevätkokouksessa. Kokous pidettiin Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustilassa ja tarjoilu otettiin kahviosta. Erinomainen paikka kokouksen pitämiseen. Kaukaveden sivulle pääset tästä.

Kokouksessa käytiin läpi sääntömääräiset asiat, kuten vuoden 2016 toimintakertomuksen hyväksyminen, vuoden 2016 tilien hyväksyminen ja tilinpäätösten vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille. Kokousasiat olivat erittäin hyvin valmisteltu ja niinpä varsinaisen kokouksen aikana ei martat ehtineet kauaa neulepuikkoja ja virkkuukoukkuja heiluttaa :)

Martat eivät kokouksissa katso karsaasti neulojia ja virkkaajia. Niin ei eilisessä kevätkokouksessakaan.



Seijan harmaa marttasukkaneule. Lankana konepestävä Janne -sukkalanka



Tässä on Marjatan virkkaamia paloja vauvanpeittoon. Kotona on kuulema jo yksi peitto valmiina.



Anu aloitti myssyn neulomisen. Lankana Novitan Seitsemän veljestä.


Pirjon kokoussukkaneule. Lankana Socki-lanka (väri Deep Forest).

Koska kokouksessa oli mukana uusi martta, pidettiin esittäytymiskierros. Jokainen vuorollaan kertoi hieman omasta marttahistoriastaan. Monet kertoivat kuinka kauan on ollut Martoissa ja miksi on tullut mukaan Marttojen toimintaan. Kierroksen jälkeen saattoi vain todeta, että ei ole olemassa kiinnostuksen kohteiltaan, harrastuksiltaan ja taustoiltaan "perusmarttaa"!

Tässä muutamia poimintoja esittelykierrokselta (huom. ei suoria lainauksia puheenvuoroista, vaikka sitaateissa ovatkin):
"Olen Martta kolmannessa polvessa."
"Minä en pitkällä tikullakaan koske käsitöihin, mutta puutarha-asiat minua kiinnostavat."
"Minä tykkään matkustaa. Eniten minua kiinnostavat maat ovat Ranska ja Italia. Ja rättisitikat - niistä minä tykkään!"
"Minun äitini ja isoäiti eivät ole olleet Marttoja. Silti minua on aina kiinnostanut Marttatoiminta."
"Minä saan huonekasvit kuolemaan."
"Olin Tuulan pitämällä voileipäkakkukurssilla ja sen jälkeen liityin. Me oltiin tuttuja jo kuoroharrastuksen tiimoilta."

Minua kiinnosti Marttojen monipuolinen ja monilta osin omiin harrastuksiini liittyvä toiminta. Marttojen strategian mukaisesti tuumastelen "Elämä on parasta itse tehtynä".


lauantai 18. helmikuuta 2017

Vauvanpeitto Uuteen Lastensairaalaan - haluaisitko sinäkin osallistua?


Martat neulovat ja virkkaavat Uuteen Lastensairaalan vauvanpeittoja. Pikkupotilas saa peitteen mukaansa kotiutuessaan sairaalasta. Peitot luovutetaan sairaalaan 30.11.2017.

Tein vauvanpeiton neuloen Martat -lehdessä 6/2016 olevan ohjeen mukaan. Neulotun peiton malli on helppo ja neulominen onnistui mukavasti telkkaria katsoessa. Lankana käytin vaaleansinistä Novitan Nordic Wool lankaa. Neulomisessa käytin pyöröpuikkoa. Seuraavan peiton teen virkkaamalla. Katselin Novitan kevät-kesä lankakarttaa ja näillä uusilla väreillä ajattelin tehdä seuraavan peiton.

Tämän neulomani peiton langat ovat Variskankaan Marttojen lahjoitus Uuteen Lastensairaalaan.

Haluatko sinä tai harraste- tai työporukkanne osallistua vauvanpeittotalkoisiin? Jos et ehdi itse tekemään peittoa tai neulominen ja virkkaaminen eivät kuulu vahvuuksiisi, niin Kajaanista löytyy Marttoja, jotka voivat tehdä peiton puolestasi. Ota yhteyttä sähköpostitse, niin Pirjo Variskankaan Martoista ottaa sinuun yhteyttä ja sopii asiasta tarkemmin. Laita sähköpostia osoitteeseen ruusuunelmiajavillasukkia@gmail.com.

Neulotun vauvanpeiton ohje on Martat -lehdessä 6/2016 (s. 37) ja Martat.fi sivuilla eli täällä. Ohje on myös tässä:


NEULOTTU PEITTO

Valitse materiaaliksi pehmeä konepestävä villa- tai villasekoitelanka. Mallineule on yksinkertaista korinpohjaneuletta ja reunukset ainaoikeinneuletta. Peitosta on helppo neuloa isompi valitsemalla paksumpi lanka tai luomalla aloitukseen enemmän silmukoita.

TARVIKKEET

Lanka: 300 g villa- tai villasekoitelankaa (50 g = noin 120 m)
Puikot: Pitkät puikot tai pyöröpuikko 4 mm tai käsialan mukaan (itse käytin pyöröpuikkoa, koska neule on kuitenkin niin leveä)
Neuletiheys: 22–23 silmukkaa mallineuletta = 10 cm

MALLINEULEET:

Korinpohjaneule


1. kerros: Neulo 5 silmukkaa nurin, 5 silmukkaa oikein, toista.
2.–6. kerros: Neulo nurjat silmukat nurin ja oikeat silmukat oikein.
7. kerros: Neulo 5 silmukkaa oikein, 5 silmukkaa nurin, toista.
8.–12. kerros: Neulo nurjat silmukat nurin ja oikeat silmukat oikein.

Ainaoikeinneule:
Neulo kaikki kerrokset oikein.

Luo 143 silmukkaa. Neulo 9 kerrosta ainaoikeinneuletta.
Aloita sen jälkeen korinpohjaneule. Neulo molemmissa reunoissa 4 silmukalla ainaoikeinneuletta ja keskimmäisillä 135 silmukalla korinpohjaneuletta.
Jatka mallineuleita, kunnes peitto on halutun pituinen ja mallineuleesta on viimeksi neulottu 6. tai 12. kerros. Neulo vielä yhdeksän kerrosta ainaoikeinneuletta kaikilla silmukoilla. Päättele silmukat.


Tämän vauvanpeiton on virkannut Raija Variskankaan Martoista.

torstai 16. helmikuuta 2017

Puutarhailevat Martat malttamattomina :)


Variskankaan Marttojen puheenjohtajalla on vaikeuksia odottaa kesää, kuten hänen ottamastaan kuvasta näkyy. Näyttää upealta ja mielenkiintoiselta! Olen kuullut paljon kehuja Tuulan kasvimaasta ja kukkapenkeistä. Palaan tähän aiheeseen kuvin ja tekstein, kun on ajankohtaista! Me puutarhailevat Martat nyökyttelemme ymmärtäväisesti ja laitamme ihastelevaa palautetta, kun saamme toisiltamme whatsup-viesteinä kuvia siemenpusseista :)


Itselläni meinaa myös kengät innosta sutia kauppojen siemenpussihyllyjen kohdalla. Olen pinnistellyt näin pitkään, etten ole ostanut vielä yhtään siemenpussia. Saattaisi olla liian haastavaa olla laittamatta siemeniä kasvamaan. Minulla on kodissa kuitenkin rajalliset mahdollisuudet (tila ja riittävästi valoa) esikasvattaa kaikkia haluamiani taimia, niin on mietittävä tarkkaan, mitä kasvatan itse ja mitkä ostan taimina. Lisäksi on vielä kyllä suunnitelman asteella sekin, mitä ylipäätään laitan kasvimaalle kasvamaan.

Hyötykasviyhdistyksen sivuilta löytyy kylvökalenteri.
Esikasvatuskalenterissa on suuntaa antavia vinkkejä, mitä kasveja missäkin kuussa kannattaa istuttaa.

Suomela.fi toimitus on myös koonnut kylvökalenterin ja löydät sen tästä. Minusta kalenterissa olevat otsikot ovat erinomaisia, koska ne opastavat ja innostavat varsinkin tällaista harjoittelevaa kotihortonomia.

Tässä on Suomela.fi sivuilla olevan kalenterin helmikuu. Kalenterin tekijät muistuttavat, että taimille pitää antaa vielä helmikuussa lisävaloa.

Helmikuu

Kukat
•he = kylvö myös helmikuussa
•ma = kylvö myös maaliskuussa jne
•sk = suorakylvö mahdollinen varsinkin Etelä-Suomessa
•vk = suositeltava taimikasvatusajan pituus viikkoina
•mv = monivuotinen, yleensä avomaalla talvehtiva laji
•kh = kasvihuoneeseen istutettavat taimet

Köynnöstävät lajit
Kelloköynnös (ma)
Keijunmekko (ma)
Miinanköynnös (ma, hu)
Vitjat (ma)

Tutut suosikit
Hopeakäpälä (ma)
Kesäbegonia Verenpisara (ma)
Isokirjopeippi (ma)

Leikkokukkien kasvattajalle
Ikiviuhkot (ma)
Pipot (ma)

Korkeat lajit
Jättiverbena
Narsissitupakka (ma)

Amppeliin
Dianat (ma)
Neitobegonia eli karjalanneito
Torenia

Touhukasta torstaita!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Kotoilua keittiössä: Ystävänpäivän mustaherukka-suklaaleivokset


Tein ystävänpäivää juhlistaakseni mustaherukka-suklaaleivoksia. Tämä ohje on Yhteishyvän Ruoka -lehtisestä marraskuulta 2014. Ohje on ollut keittokirjanvälissä tallessa, mistä se aina silloin tällöin otetaan käyttöön. Tässä ohje sinulle. Olen hieman yksinkertaistanut ohjetta sellaiseksi, miten olen itse leivokset tehnyt eli olen paistanut leivokset silikonisessa muffinssivuoassa (alkuperäisessä ohjeessa käytetään 20 x 25 cm uunivuokaa).

Tarvitset:
150 g margariinia
100 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täytteeseen tarvitset:
2 dl mustaherukkahilloa

Koristeeksi: kaakaojauhetta

Sulata rasva kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltua suklaata. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä hetki.

Sekoita joukkoon sokeri, suola ja munat yksitellen. Yhdistä leivinjauhe jauhoihin ja sekoita ne taikinaan.


Laita taikinaa muffinssivuokaan.

Paista pohjaa 175 -asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna jäähtyä - jäähtynyt leivos irtoaa vuuasta helposti.


Leikkaa leivokset kahteen osaan. Levitä väliin hilloa. Koristele kaakaojauheella.
Tein hillosokeria käyttäen pienen annoksen hilloa pakastimesta ottamistani mustaherukoista sillä aikaa, kun leivokset olivat uunissa.
Siivilän läpi laittamalla kaakaojauhe levittyy tasaisesti tai voit laittaa sormin, kuten minä tällä kertaa tein.


Ystävänpäivän teeksi valitsin Teehuone Tsaikasta ostamani XURI DONG CHENG RISING SUN valkoisen teekukan. Tämän teen lehdet jätetään keräämisen jälkeen kuihtumaan, sitten ne kuivataan ja höyrytetään varovasti. Käsittely on tehtävä, jotta lehdet sopivat käärittäväksi käsin. Valmistettaessa lehdet avautuvat ja paljastavat piilotetut kukat. Valmis tee on maultaan viettelevä ja täynnä pirskahtelevaa tuoreutta. Teehuone Tsaikan ystävänpäivätarjouksen näet yrityksen facebook-sivuilta.


Hyvää ystävänpäivää!


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Viikonloppu kanteleleirillä - soittoa ja askartelua

Viikonloppuna olin lasten kanssa kanteleleirillä. Lapset soittivat ja osa meistä huoltajista oli leirillä valvojina. Tehtäviimme kuului askartelupisteen pitäminen ja leiriläisten vapaa-ajan virkistäytymisestä huolehtiminen. Kanteleleirin järjesti Kajaanin Seudun Kanteleyhdistys ry.

Kanteleleiri pidettiin perinteiseen tapaan Kainuun Opiston tiloissa Paltamon Mieslahdessa. Paikka on erinomainen tällaisen leirin pitämiseen; tarpeellinen määrä tiloja soittotunteja varten sekä askartelupisteelle. Kainuun Opiston palveluihin kuuluvat myös majoitus ja ruokailu. Leiri päättyy konserttiin ja tähänkin löytyy sopiva tila.


Askartelupisteessä leiriläiset tekivät Fimo-massasta mm. koruja, avaimenperiä ja nukkekodin astioita.


Massat pilkottiin pienempiin paloihin. Massa pehmitettiin käsissä muokaten. Massatyöt tehtiin leivinpaperin päällä, niin pöydän siivoaminen oli helpompaa. Valmiit työt laitettiin leivinpaperin päälle uunipellille ja leivinpaperille kirjoitettiin massatyön tekijän nimi ja näin saimme työt oikeille omistajilleen. Fimo-massa kovetetaan uunissa 110 asteessa.


Tässä on Reean massatöitä. Korupiikit laitettiin ennen uuniin laittoa. Kun työt uunista ottamisen jälkeen olivat jäähtyneet, korupiikit katkaistiin sopivan mittaisiksi ja taivutettiin lenkeiksi, että korut saadaan kiinnitettyä esim. nahkanauhaan.


Hamahelmipisteessä leiriläiset saivat tehdä hamatöitä mallien tai omien ideoiden mukaan. Hamahelmityöt ovat suosittuja, helppo toteuttaa ja mukavia tehdä. Tarvitaan hamahelmiä, pohjia, leivinpaperia, silitysrauta ja -lauta. Vinkki: Jos työ näyttää taipuvan, niin laita silityslämmin työ jäähtymisen ajaksi painon alle.


Tässä tekemäni kettu ja panda. Mallit löysi Salla laittamalla Googlen hakusanoiksi (kuvahaku): Hama beads fox ja Hama beads panda.


Huopatyöpisteessä leiriläiset saivat tehdä tällaisia Sonjan malliksi tekemiä kynänpäässä pidettäviä somisteita. Näistä pöllöistä voi tehdä myös jääkaappimagneetin.



Kanteleleirin opettajia on perinteisesti muistettu askartelupisteen "askartelukerhon" tuotteilla. Tänä vuonna opettajat saivat sudenkorentorintakorut -sudenkorentoheijastimet (siivet ovat tehty heijastinkankaasta). Kuvassa olevasta sudenkorentoparvesta sai jokainen valita mieleisensä pörriäisen.

Teimme jo ensi vuoden leiriä varten ostoslistan - näitä sudenkorentoja tehdään ensi vuonna leiriläisten kanssa :)

perjantai 10. helmikuuta 2017

Kotoilua keittiössä: Päivälliseksi Texmex-kanasalaattia


Teimme päivälliseksi Texmex-kanasalaattia. Tässä ohje (perhekoko) - helppo ja nopea tehdä työpäivän jälkeen.

Tarvitset:

400 g broilerisuikaleita (hunajamarinoitu toimi hyvin)
jäävuorisalaattia
rasia minitomaatteja (muutkin tomaatit käy)
1/2 tuorekurkkua
2 syöntikypsää avokadoa
1 lime tai sitruuna
maissilastuja

1. Kypsennä broilerisuikaleet paistinpannulla.

2. Huuhtele salaatti ja pilko laakean tarjoiluastin (esim. iso piirakkavuoka) pohjalle.

3. Huuhdo minitomaatit ja halkaise kahtia. Ripottele salaatin päälle.

4. Huuhdo ja pilko tuorekurkku. Ripottele salaatin päälle.

5. Halkaise avokado veitsellä, poista kivi ja "kaiva" teelusikalla avokado palasina kuoresta. Laita palat pieneen kulhoon. Purista limemehua tai sitruunamehua avokadopalojen päälle ja sekoita. Kaada palat salaatin päälle.

6. Kaada kypsät broilerisuikaleet salaatin päälle.

7. Murskaa maissilastuja ja ripottele salaatin reunoille.

Lisäksi voit laittaa tarjolle juustoraastetta tarjoilukulhossa, jota jokainen lisää makunsa mukaan. Tällä kertaa kokeilimme Valion maustettua Texmex-juustoa (sisältää mm. jalopenoa ja chiliä) - toimii salaatissa oikein hyvin. Tarjoa salaatin kera patonkia. Meillä oli salaatin kanssa kaupan paistopisteestä ostettua valkosipulipatonkia.




keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Martat yritysvierailulla - Punnitse & Säästä, Kajaani


Variskankaan Martat kokoontuivat tällä kertaa yritysvierailun merkeissä. Tutustuimme Punnitse & Säästä myymälään. Kauppias Sanna Kuskelin toivotti Martat tervetulleiksi. Hän kertoi tulleensa yrittäjäksi Kajaaniin Joensuusta vuonna 2013. Sanna on työskennellyt mm. moottoripyörien ja moottorikelkkojen parissa yli 10 vuotta ennen ryhtymistään Punnitse & Säästä yrittäjäksi. Pohdinnan ja Joensuussa olevan yritykseen tutustumisen myötä vahvistui päätös alkaa yrittäjäksi täysin eri alalle. Kajaaniin yrityksen perustaminen oli hyvä vaihtoehto myös siksi, että täällä Sannalla on ystäviä ja tuttuja.


Anna Viirelä Punnitse & Säästä myymälästä esitteli teen päivän kunniaksi Matcha-teetä, vihreää teejauhetta. Vihreän teessä ja Matcha-teessä raaka-aine on sama. Matcha-tee kasvatetaan osan aikaa varjossa ja tästä johtuen on Matcha-teessä enemmän lehtivihreää. Teelehdistä käytetään vain pehmeimmät osat (ei lehtiruotia), jotka jauhetaan puuterimaiseksi jauheeksi. Jauhe sekoitetaan kuumaan veteen ja juodaan, ei siis siivilöidä. Parhaimmat Matcha-teet tulevat Japanista ja Taiwanista.


Myymälässä on hyllymetreittäin erilaisia teelaatuja ja kofeiinittomia haudukkeita.


Tutustuimme laajaan kauhottavien irtotuotteiden valikoimaan. Näitä tuotteita ovat mm. maustetut ja maustamattomat pähkinät, makeutetut ja makeuttamattomat kuivahedelmät sekä jugurtti- ja suklaapäällysteiset pähkinät, marjat ja hedelmät. Lisäksi löytyy myös luomuhedelmiä, -pähkinöitä ja -siemeniä sekä gluteenittomia vaihtoehtoja niin ruuanlaittoon kuin herkutteluun (esim. erilaisia suklaita ja lakritseja) . Maire Martoista vinkkasi, että myymälästä on kätevä hakea juuri näitä gluteiinittomia tuotteita, kun niitä voi ostaa tarvitsemansa määrän.


Tuotemerkinnät auttavat allergikkoja löytämään itselle sopivia tuotteita.

Tuote-esittelyn ja tutustumisen lomassa saimme herkutella Teehuone Tsaikan pinaatti-fetapiirakkaa ja Runebergin kakkua kera Yogi Tea:n Woman´s Balance-teen. Iso kiitos Sannalle ja Annalle esittelystä ja tarjoiluista! Tarkemmat tiedot Punnitse & Säästä Kajaanin myymälästä löydät Punnitse & Säästä sivuilta ja Kajaanin myymälän fb-sivuilta.




Punnitse & Säästä markkinoi lauseella "Takaamme, että jokainen löytää Punnitse ja Säästä -myymälästä itselleen mieluisia makuja!". Me Variskankaan Martat olemme samaa mieltä, jokainen löysi itselleen mieluisia makuja! Minä ostin jugurtti- ja suklaapäällysteiset hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä sekä inkivääriä. Inkivääri oli suorastaan riemastuttava kokemus - karamellisoitunut maku ilman sokeria tulee säilymisen takaamiseksi käytetystä sitruunahaposta.



Marttojen tämän kertainen tapaaminen kesti napakan 1 h 15 min. Tilaisuuden jälkeen olikin kiirehdittävä kotiin, sillä olihan jo "pikkulasten ja Marttojen nukkumaanmenoaika", kuten meidän puheenjohtajamme Tuula ruukaa sanoa :D

maanantai 6. helmikuuta 2017

Hyvää teen päivää!


Teen Ystävän ry:n aloitteesta vietetään Tean päivänä, 6. helmikuuta, kansallista teen päivää.

Tänä aamuna Ylen Aamu TV:ssä Teen Ystävä ry:n varapuheenjohtaja Petra Tandefelt kertoi teen valmistuksesta ja juonnista. Jos vannoutunut kahvinjuoja haluaa oppia juomaan myös teetä, on helpointa aloittaa mustasta teestä. Venäläinen teenvalmistustapa - mustaa teetä teepannuun oman maun mukaan, kuumaa vettä päälle - on helppo ja yleinen teenvalmistustapa. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa juoda teetä; jos joku haluaa laittaa maitoa teehensä (englantilainen tapa), niin hän voi niin tehdä. Eri teelaatujen (musta, keltainen, vihreä, valkoinen) haudutuksessa käytetään eri lämpöistä vettä. Esimerkiksi vihreästä teestä ei tule kitkerää, jos se haudutetaan 60-80 asteisessa vedessä (vertaa: musta tee haudutetaan 90-100 asteisessa vedessä).

Tandefelt kertoi aamulla, kuinka valmistetaan kylmähaudutettu vihreäjäätee. Jääteen voi tehdä esimerkiksi lasipurkkiin tai lasipulloon. Purkin pohjalle laitetaan vihreää teetä ja päälle kaadetaan kylmää vettä. Jääteen annetaan tekeytyä jääkappissa yön yli. Tee on valmista nautittavaksi aamulla - tee kaadetaan siivilän läpi lasiin. Vinkkinä Tandefelt sanoi, että jos haluaa lähteä haastamaan itsensä, niin voisi kokeilla vihreää jääteetä virvoitusjuomien sijaan.


Teehuone Tsaikka sijaitsee Kajaanin keskustassa ja osuus siis oivallisesti työmatkalleni - sinne menin töiden jälkeen teen päivän innoittamana ostamaan teeihanuuksia! Teetarjonta on erittäin monipuolinen ja henkilökunta auttaa aina, jos ei tiedä mitä teetä ostaisi laajasta valikoimasta. Alkuun pääsee, kun kertoo henkilökunnalle, minkä laatuista teetä haluaa, esim. mustaa, vihreää vai valkoista. Ostin Vadelma-mascarpone (vihreä tee, vadelmia, vaaleanpunaisia ja valkoisia auringonkukkia)ja Aurinkoinen (vihreä Sencha tee, mango, auringonkukan ja samettikukan terälehtiä). Tsaikassa on myös myynnissä upeita teepannuja, joista oli aivan pakko ottaa kuvia! Tsaikan facebook sivuille pääset tästä.


Iltapäiväteen herkuksi, Teen päivän kunniaksi, tein minitiikerikakkuja. Jos et koskaan ole tehnyt tiikerikakkua tai siitä on aikaa, kun viimeksi olet tehnyt, niin tässä ohje. Helppo tehdä ja tarvittavat raaka-aineet ovat niin perusjuttuja, että löytynee joka kodista. Jos sinulla ei ole kakkuvuokaa, niin voit käyttää muffinssivuokia (voitele vuoat kevysti sulatetulla rasvalla).

Tiikerikakku


200 g rasvaa
2 dl sokeria
3 munaa
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl maitoa tai kermaa

Vaahdota pehmeä rasva (anna ensin pehmetä huoneen lämmössä) ja sokeri sähkövatkaimella.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita vanilliinisokeri ja leivinjauhe vehnäjauhoihin.
Lisää jauhoseos varovasti sekoittaen (esim. lastalla käännellen) rasvasokerimunaseokseen.

Ota taikinasta 1/3 toiseen kulhoon.
Lisää siihen 2-3 rkl kaakaojauhetta siivilän läpi ja
3 rkl maitoa tai kermaa. Sekoita.

Voitele vuoka rasvalla ja laita korppujauhoa. Voit myös käyttää silikonivuokaan (ei tarvitse "korppujauhottaa").

Laita vuoan pohjalle kerros vaaleaa taikinaa ja sen päälle puolet tummasta taikinasta.
Levittämisessä käytä apuna lusikoita.
Toista kerrokset ja laita lopuksi vaaleaa taikinaa.

Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.


lauantai 4. helmikuuta 2017

Kotoilua keittiössä: Synttärikakkupäivä


Tein synttärikakkupohjan valmiiksi eilen töiden jälkeen, täytteet ja kuorrutteen tänään.
Kakkupohjan tein perinteisellä sokerikakkuohjeella. Etsin leivontakirjoista ohjetta kakuntäytteisiin, mutta päädyin kuitenkin kehittelemään täytteet itse.

Tässä tämän päivän synttärikakun ohje:

TÄYTEKAKKUPOHJA

Pohjaan tarvitset lasillisen kanamunia (4 munaa), lasillisen sokeria ja lasillisen jauhoja (puolet perunajauhoa, puolet vehnäjauhoa). Huom. laita kaikkiin laseihin aineita yhtä paljon!

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.

Sekoita 1 tl leivinjauhetta jauhoseokseen. Voit jättää leivinjauheen myös pois.

Lisää jauhot siivilän läpi varovasti käännellen kananmunasokerivaahtoon.

Korppujauhota voideltu vuoka.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alaosassa 175 asteessa 40 min.

Anna kakkupohjan hieman jäähtyä ennen kumoamista. Leikkaa pohjasta kolme kerrosta.
Kostuta pohja sitruunalla maustetulla vedellä (sitruuna toimii hyvin makuparina kermasuklaatäytteiden kanssa).
Kostuttamisen jälkeen laita ohuelti appelsiinimarmeladia (molempiin väleihin).
Täytä kakku niin, että toiseen väliin laitat täytettä I ja toiseen väliin täytettä II. Jäähdytä jääkaapissa.
Kuorruta kakku kermavaahdolla, koristele esim. tekemällä ananasviipaleista ruusuja ja kiivistä lehdet ruusuille.



TÄYTE I


2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g maitosuklaata
Mariannekarkkimurskaa

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita - voit käyttää vatkainta.
Sulata suklaa kattilassa vesihauteessa (kattilaan vettä, kattilan sisälle pienempi kattila tai metallinen kulho).
Sekoita lusikalla Mariannekarkkimurskaa kerma-tuorejuusto sekoitukseen.
Lisää sulanut suklaa. Sekoita lusikalla.


TÄYTE II

2 dl vispikermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
150 g valkosuklaata

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita - voit käyttää vatkainta.
Sulata suklaa kattilassa vesihauteessa (ks. täyte I).
Sekoita sulanut suklaa kerma-tuorejuusto sekoitukseen.


Tällä ohjeella teen seuraavankin kakun!