Sivut

lauantai 21. lokakuuta 2023

Kun neulominen lähtee lapasesta... (resepti: helpot wienerit)


Rakkaustarina-lapaset

Kun neulominen lähtee lapasesta, valmistuu lapaspari toisensa perään. Kaikki alkoi, kun posti toi edellisen Novita-lehden. 

Novita-lehdessä olevassa Sisko Sälpäkiven Rakkaustarina-lapasten ohjeessa hurmasi lapasen kaunis kuvio ja tietenkin teema.



Koska inspiraatio lapasten neulomiseen iski illalla ja kotona oli 7 Veljestä-lankoja, neuloin ensimmäiset lapaset ohjeesta poiketen kokonaan 7 Veljestä langoilla. Ohjeessa lapasiin käytetään pohjalankana 7 Veljestä-lankaa ja kuvioon liukuvärjättyä Runo-lankaa (katso alla olevassa kuvassa lilan ja beigen sävyiset lapaset). 

Neuloin kaikkiin lapasiin ohjeessa olevaa mittaa pitemmät resorivarret. Näin varren voi taittaa tarvittaessa kaksin kerroin. Lisäksi neuloin toiseen lapaspariin eri värisen varren.

Ihanat samistelulapaset, eikö vaan!


Neulontapäivä 

Variskankaan Martat olivat mukana Prisman Neulontapäivässä. Teemana meillä oli Rakkaus-lapaset. Olimme neuloneet asiakkaiden inspiraatioksi Rakkaustarina-lapasia eri väriyhdistelmillä.

Neulontapäivistä on Variskankaan Martoille tullut jo perinne. Martat opastavat neulomisessa ja auttavat asiakkaita lankojen valinnassa. Asiakkaiden kanssa vaihdetaan neulontakuulumisia ja saadaan myös itse ideoita omiin käsitöihin. Minulle itselleni ei ollut entuudestaan tuttu Kuhmo-sukat.

Opastuksen välissä me martat vaihdamme kuulumisia, juttelemme tulevista Marttojen tapahtumista ja ehdimme muutaman kerroksen neuloa omia neuletöitämme. 



Helpot wienerit

Helppoakin helpommat wienerit leivotaan torttotaikinalevyistä.

Wienerien leipomiseen tarvitset

  • torttutaikinalevyjä (yhdestä levystä tulee kaksi wieneriä)
  • vaniljatuorejuustoa
  • päärynöitä (myös muut hedelmät ja hillo käyvät)
  • kananmuna wienerien voiteluun
  • mantelilastuja

1. Puolita torttutaikinalevyt veitsellä leikaten.

2. Voitele wienerit kananmunalla.

3. Laita wienerien päälle teelusikallaninen tuorejuustoa (levitä lusikalla wienerin keskelle).

4. Asettele wienereiden keskelle päärynäviipaleita.

5. Ripottele wienereiden päälle mantelilastuja.

6. Paista uunipellillä leivinpaperin päällä 200 asteessa 10-15 minuuttia.

Vinkki: Voit käyttää päärynäviipaleiden tilalla myös muita hedelmiä (esim. persimoneja tai persikoita) tai hilloa. 



Kuvassa etualalla olevaan wieneriin olen käyttänyt Variskankaan Marttojen puheenjohtajan Tuulan tekemää kesäkurpitsahilloa. Täydellinen makuyhdistelmä vaniljatuorejuuston kanssa!

Syysloma on sunnuntaita vaille vietetty. Paljon mahtui tähänkin lomaan menoa ja puuhaa. Monia lomalle suunnittelemia hommia jäi tuleville viikonlopuille - lomaklassikkomeininkiä siis. Hyvää viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa!


lauantai 7. lokakuuta 2023

Ruskalehti-kynttiläalusta

 


Ruskalehti-kynttiläalusta


Variskankaan Marttojen marttaillassa askarreltiin Pilvin ohjeilla ruskalehden muotoisia kynttiläalustoja. 

Ilmakuivettuva muovailumassa on helppo työstää ja massa kuivaa huoneen lämmössä. Valmiiksi muotoillun työn voi maalata heti muovailun jälkeen, massan ollessa kostea, tai myöhemmin, massatyön ollessa kuiva.



Tarvikkeet: 

  • ilmakuivettuvaa muovailumassaa 
  • kaulin 
  • veitsi 
  • vesikuppi 
  • akryylivärejä ja alusta väreille 
  • siveltimiä



Seija ja Leena työn touhussa.


Pehmitä muovailumassaa käsissäsi.

Kauli massa ohuehkoksi levyksi.

Laita lehti massan päälle ja kauli lehden muoto massaan. 

Katso mallia video Ruusu-unelmia ja villasukkia YouTube-kanavalta.





Leikkaa lehti veitsellä massasta.


Katso Ruskalehti-kynttiläalusta osa 2-video Ruusu-unelmia ja villasukkia YouTube-kanavalta




 


Laita lehti kupin tai pienen kulhon päälle. 

Elmukelmu/pala muovipussia estää massalehden tarttumisen astiaan.

Voit maalata lehden kosteana tai kuivana.

Pursota akryylivärejä esim. kertakäyttölautasen päälle. Sekoita väreistä syksyn ruskavärejä ja maalaa ruskalehtesi. 

Anna työn kuivaa huoneen lämmössä.

Älä jätä kynttilää palamaan ilman valvontaa.

Led-tuikkukynttilä on turvallinen.


Mummun marjapiirakka Marttojen tapaan

Hyödynnän töissä kotitaloustunneilla Marttojen reseptejä. Tässä yksi kotitaloustunnin tuotos; Mummun marjapiirakka Marttojen tapaan.

Täytteeseen laitettiin mustikoita, vadelmia ja maustamatonta jugurttia.


Kauniita lokakuun päiviä sinulle!

tiistai 12. syyskuuta 2023

Omena-kaurapaistos ja rouskujen ryöppääminen






Syksy on tarjonnut parastaan; lämmin sää ja syksyn sato ovat ilahduttaneet ja tämä martta on ollut into pinkeänä keräämässä sieniä, marjoja ja omenoita. 

Kävin eilen keräämässä omenoita ja illalla tein kaura-omenapaistosta. Ja tulihan siitä ihan tolkuttoman hyvää! 

Tässä resepti, joka löytyy myös blogiarkistostani:

 

n. 1 kg kotimaisia omenoita
4 dl kaurahiutaleita 1 dl hienoa sokeria (tai 0,5 dl hienoa sokeria ja 0,5 dl ruokokidesokeria)
1,5 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
100 g voita


1. Pese ja pilko omenat. Laita omenapalat vuokaa.

2. Sulata rasva kattilassa tai mikrossa.

3. Sekoita sulatetun rasvan sekaan sokerit, kaneli ja kaurahiutaleet.

4. Levitä kauraseos omenoiden päälle.

5. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.




Martat vinkkaa

Marttojen nettisivuilla ja Martat-sovelluksessa voit tutustua sieniin. Marttakoulun ohjeilla voit tunnistaa mm. herkku- ja kangastatin ja rouskuja.

Marttojen ohje rouskujen ryöppäämiseen
Käsittelemätön rousku on väkevä ja polttavan kirpeä. Siksi sieniä on keitettävä runsaassa vedessä 10 minuuttia ennen käyttöä ja säilömistä.
Keittoaika lasketaan siitä, kun koko massa alkaa kiehua.
Keittämisen jälkeen sienet huuhdellaan kylmässä, juoksevassa vedessä.
Keitinvesi kaadetaan pois.


Kärpässieni on myrkyllinen ja siksipä tämä kaunis valkotäpläinen punalakin jätämme keräämättä ja vain ihastelemme kärpässienien kaunista väriä. 


Maalaismarkkinat 2023

Kainuun ammattiopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden yhdessä järjestämä markkina-tapahtuma on yksi syksyn huippu tapahtumista! 

Tapahtumassa pääsee mm. tutustumaan oppilaitoksen koulutusaloihin, näkemään eläimiä, syömään ja shoppailemaan. 

Tässä muutama kuva Maalaismarkkinoilta:















Mikä on sinun lempiomppuresepti? Oletko kerännyt sieniä tänä syksynä?  

Kauniita syyspäiviä sinulle!

maanantai 28. elokuuta 2023

Martan syksyn ilon aiheita


Kuva: Tarja Karvonen

Täällä sitä ollaan, vaikka ei toviin ole kuulunut mitään! Kesälomailun ja loman jälkeen uuden työn aloittamisen tuoma blogipostaus- ja sometauko on ohi. Postauksia tulee jatkossa samaan tahtiin kuin ennen taukoa eli kerran viikossa. 


Marttojen syyskauden toimintaa

Marttayhdistyksissä aloitellaan syyskauden toimintaa. Meillä Variskankaan Martoissa hallitus kokoontui pari viikkoa sitten suunnittelemaan syyskauden ohjelman päivät ja teemat. Nyt tuo toimintakalenterimme ja puheenjohtajan paimenkirje on lähetetty sähköpostilla jäsenille ja kirjepostina heille, joilla ei sähköposti ei ole käytössä. 

Syyskauden ohjelmassamme on mm. askartelua ilmakovettuvasta savesta, kesken eräisten käsitöiden ilta, kukkien sommittelua, leivontaa (vuoden luonnontuotteet leivonnassa) ja joulukuussa pidämme joululaulajaiset.

Marttailtojen lisäksi järjestämme yhteistyössä Kajaanin Ladun kanssa Martan leipäbaari ja Ladun melontaa -tapahtuman sekä olemme mukana Kajaanin seurakunnan avoimet ovet tapahtumassa. Syyslukukausi aloitetaan Ohjelmapalvelujen tuottaminen ja tapahtumien järjestäminen- koulutuksella.

Eikö olekin Variskankaan Martoilla mielenkiintoinen ja toimelias syyskausi!

Oman paikkakuntasi Marttojen toiminnasta tietoja löydät Marttojen sivuilta.








Heta ja Tuula jakoivat sienitietoutta Kuopion toritapahtumassa.


Sienineuvontaa Kuopion torilla

Kävimme viikonloppuna Kuopiossa. Torilla menossa mukana olivat myös Savon Martat. Savon Marttojen toripöydällä oli sieninäyttely ja martat kertoivat sienien tunnistamis- ja muita sienestysvinkkejä. Sienestys kiinnostaa ihmisiä ja sienisatoa saadaan tänä syksynä oikein mukavasti!




Suomen Ladun Sieniäppi

Minä tykkään sienestää! Lajituntemukseni on rajallinen. Tunnistan rouskuja, haperoita ja joitakin myrkkysieniä. Sieniä, joita en tunne, en toki myöskään kerää. Metsään jää siis monia tunnistamattomia ruokasieniä.

Suomen Ladun jäsenkirjeessä oli vinkki, joka ilahduttaa sienestäjiä - Suomen Latu on julkaisut Sieniäpin! Äpin avulla sieniä tunnistetaan kameralla. Sovellus tunnistaa yli 200 Suomessa esiintyvää lajia. 

"Sovelluksen avulla voit merkitä havainnot kartalle palataksesi myöhemmin samalle sienipaikalle. Kun tunnistat uusia lajeja, tasosi nousee. Nämä pelilliset ominaisuudet tekevät sienestyksestä hauskaa ja yllätyksellistä koko perheelle. Sovelluksen hinta on 9,90 € vuodessa ja se on saatavilla sekä Android- että IOS-käyttöjärjestelmille." Suomen Latu
  • Tunnista sieniä kameran avulla
  • Yli 200 kotimaisen lajin kuvaukset, levinneisyyskartat ja syötävyystiedot
  • Karttahavaintojen ja muistiinpanojen tekeminen
  • Pelilliset ominaisuudet: tunnista uusia lajeja
  • Tietoa sienten käsittelystä ja säilönnästä Suomen Latu



Hurahdin tänä kesänä liljoihin!

Voitin keväällä Viherpeukaloiden arvonnasta sankollisen liljojen sipuleita! Ja se on ollut sitten menoa - olen hurahtanut liljoihin pysyvästi. Istutin sipuleita eri puolille puutarhaa, koska halusin varmistaa kasvun onnistumisen ja liljojen nimeämisen vuoksi. Nyt liljojen kukkia avautuu kukkapenkissä, jos toisessa. Tässä postaukseni loppuun muutamia kuvia näistä iloa tuovista liljoistamme:







Aurinkoisia elokuun viimeisiä päiviä sinulle!

maanantai 24. heinäkuuta 2023

Tortillamunakas, raitavillasukkia ja siksak-huivi

Kesällä maistuu raikkaat kauden vihannekset ja nopeasti valmistuvat ruuat. Tässä yksi resepti kesäisistä suosikkiruuistani:


Tortillamunakas

Tortillalettu

Kananmunia (1 kananmuna/tortilla)

Mausteita (esim. rouhittua pippuria ja tilkka soijakastiketta)

Tilkka vettä

Tilkka öljyä tai nokere voita/margariinia paistamiseen

Juustoraastetta

Kinkkusiivuja suikaloituna


Täyte (sekoita nämä keskenään kulhossa):

Pilkottuja tomaatteja

Pala tuorekurkkua pilkottuna

Tuoreita yrttejä silputtuna

Kevätsipulia silputtuna


1. Riko kananmunan rakenne rikki vispilällä. Lisää tilkka vettä ja mausteet. Sekoita.

2. Kaada kananmunaseos paistinpannulle ja laita kananmunaseoksen päälle tortillalettu. Kun kananmuna on hyytynyt ja se on tarttunut tortillalettuun, käännä tortilla (kananmunapuoli päällepäin). 

3. Ripottele tortillan päälle kinkkusiivuista leikatut suikaleet ja juustoraaste. Kun tortillalettu on saanut väriä ja juusto on hieman sulanut, nosta tortillalettu lautaselle. 

4. Täytä täytteellä ja taita tortillalettu kaksinkerroin.  

Vinkki: Täytteeseen voi käyttää erilaisia tuoreita, kypsennettyjä tai pikkelöityjä kauden vihanneksia.


Raitavillasukkia 

Nämä sateiset ja varsin raikkaat heinäkuun säät ovat vieneet ajatukset syksyyn. Olen neulonut tässä kesälomaviikkojen aikana kolmet raitavillasukkaparit. Nyt työn alla on siksak-huivi.

Villasukat neuloin lankalaatikoistani löytyneistä langoista, Novita 7 Veljestä- ja Isoveli-langoista.  Kaikissa neulomissani kolmessa sukkaparissa on raitoja @madebyheikkulan raitasukkalaatikko-haasteen innoittamana. 



Ensimmäisissä (pääväri vihreä) käytin raitoihin vihreää ja liukuvärjättyä lankaa.



Sinisävyisistä sukkapareissa toisessa on pitkät varret ja toisessa lyhyet.


Siksak-huivi 


Minulla on kapea siksak-huivi, mutta olen suunnitellut neulovani leveämmän huivin.  Käytin ohjeena
Lankavan siksak-huivin ohjetta, mutta neulon huivin 51 silmukan sijasta 68 silmukalla. 

Ohje on helppo neuloa; joka toisella kerroksella neulotaan silmukoita yhteen ja tehdään langankiertoja, joka toinen kerros neulotaan kaikki silmukat oikein. Tämä neule sopii myös aloittelijan ensimmäiseksi pitsineuleeksi.

Tähän huiviin sopii kivasti liukuvärjätyt langat. Neulon nyt huivia Novitan Kajastus-langasta. Väriksi valitsin ihanan fanfaarin. Värit sopivat mielestäni erinomaisesti syksyyn ja talveen. 



Vesisade retuuttaa ruusun kukkia.

Mitä sinä teet sadepäivinä? 

Vieläkö on kesälomaa jäljellä?

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Kesälomalla




"Tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen."
Eino Leino, Nocturne


Kesälomani on ollut upean kiireinen ja elämyksellinen! 

Täällä Kajaanissa oli perinteiseen tapaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla Runoviikko ja markkinakatu. Kesäisessä kaupungissamme oli vilskettä ja vilinää, menoa ja meininkiä. 

Olen ollut runoviikolla talkoolaisena vuosikausia, ensimmäisen kerran vuonna 2014. Ensi vuonna minulla on siis Runoviikko-talkoohommien juhlavuosi! Tällaista se on, kun runoperhonen puraisee - kesä ei ole kesä ilman Runoviikkoa!

Suven runoilija 


Runoviikon vuoden 2023 runoilijan, Arja Tiaisen, teksti runokivessä 

"Jokin minussa etäisesti muistuttaa ihmistä."

Kaukametsän aukion kaikkien runokivien säkeet voit lukea Runoviikon sivulta.


Tämä suorastaan kolahti!


Lavarunouden työpajassa kirjoitettiin ja esitettiin omia runoja. Työpajan vetäjinä olivat Aura Nurmi ja Marjuli Heiliö. Kuvassa Auralla ja Marjulilla on Runoviikon pienet runokivet.

Työpajassa ohjattujen tehtävien kautta kirjoitettiin runoja. Jokaisen tehtävän jälkeen kukin vuorollaan luki tekstinsä. Lisäksi saimme teoriatietoa ja käytännön harjoituksen mikrofonin käytöstä. Työpajan lopussa nimittäin järjestimme Open mic-tilaisuuden, missä jokainen vuorollaan esitti runonsa. 

Oli muuten aika kuumottavaa esittää runonsa, kun tilaisuudessamme Aura ja Marjuli istuivat etupenkissä arvioimassa jokaisen esityksen ja runon. Open mic-tapahtumamme jälkeen jokainen sai positiivista ja rakentavaa palautetta. 

Eikäpä siinä vielä kaikki! Open mic-tilaisuuteemme tuli yllätysvieras - Runoviikon taiteellinenjohtaja Kati Outinen tuli kurkkaamaan työpajaamme ja istui katsomaan esityksemme.

Runoviikon toisessa lavaruno-tapahtumassa, Lavarunouden open mic-tilaisuudessa olivat lavalla Joensuun Lavarunosiipi ja halukkaat. Tilaisuudessa jokaiselle halukkaalle oli varattu viisi minuuttia omien runojen esittämiseen. Kyllä oli mahtava ilta!

Kirjavinkki



Kirjavinkkini on Ædnan – Maa meissä.

Runoviikolla saamelaisrunojen suomentaja Kaija Anttonen kerto pääsuomennoksestaan, 770-sivuisesta runoeepoksesta Ædnan – Maa meissä.

Ruotsinsaamelaisen Linnea Axelssonin 770-sivuinen runoeepos kuvaa parin saamelaisperheen elämää 1900-luvun alusta 2010-luvulle.

Tilaisuudessa Runoviikon taiteellinen johtaja luki teoksesta otteita. Vaikka teoksessa on tuo 770 sivua, on runomuodossa oleva teksti kirjoitettu ilmavasti, sivut eivät ole tekstiä täynnä. Runomuoto toimii erinomaisesti - se tekee tekstistä saamelaisten elämää kuvailevaa ja helposti luettavaa.

Runoviikon henki

Talkoolaisnäkökulmasta katsoessani ole joka vuosi havainnut tämän saman asian: Runoviikolla on koko tapahtuman ajan, ensimmäisestä talkoolaisten illasta alkaen palautetapaamiseen saakka lämmin ja ystävällinen tunnelma - Runoviikon henki. 

Runoviikolla on talkoolaisia, jotka ovat olleet talkoolaisina vuosia ja vuosikausia. Uudet talkoolaiset sujahtavat porukkaan mukaan helposti, saavat runoperhosen pureman ja ovat talkoolaisia tulevinakin vuosina.

Lämmin ja ystävällinem tunnelma välittyy tapahtuman aikana myös Runoviikon vieraille - me talkoolaiset olemme helposti lähestyttäviä ja autamme tarvittaessa mielellämme.





Kesäteatteria Marjax-stadionilla Sotkamossa



Runoviikon talkoolaisten palautetapaaminen päättyi kesäteatterielämykseen. Kävimme yhdessä katsomassa Sotkamon Marjax-stadionilla Huovisen parhaat-kesäteatteriesityksen. 

Esitys perustui Veikko Huovisen "Lyhyet erikoiset" novellikokoelmaan. Kesäteatteriesityksen on ohjannut ja dramatisoinut Ilkka Heiskanen. Lavalla Ilkka Heiskasen lisäksi nähtiin Mari Perankoski,  Jouni Hynynen ja Heikki Vihinen. 

Esitys oli kerrassaan lysti! Huovisen teokset ovat olleet aina suosikkikirjojen joukossa. Erityisesti ihailin Ilkka Heiskasen roolisuoritusta. Pesisstadion toimii erinomaisesti kesäteatterin esityspaikkana ja äänentoisto oli erinomainen.


Kesälomakuulumisia!



Viikonloppuna pionimme avasi ensimmäisen kukkanuppupalleronsa.  

Saimme eilen katiskoilla ahvenia ja niistä tuli 500 grammaa ahvenfileitä. Kieritin fileet vehnäjauhoissa (jauhoihin ripsottelin suolaa) ja paistoin paistinpannulla. Nam!

Hupsu lintujen laulu-video



Tässä loppuun lyhyt video. Linnut sirkuttivat kauniisti ja järvi oli tyyni. Tällainen linnunlaulu-videostani sitten tuli.

Millaisia kesäkuulumisia sinulla on?
Kuuluuko kesäteatterissa käyminen kesääsi?