Näytetään tekstit, joissa on tunniste helppo käsityöohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helppo käsityöohje. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Tontun villapusero, lakki ja villahousut (minineuleita ohjeineen)


Jouluna puikoilla on jouluiset neulomukset. Neuloin tontulle lakin, nutun ja villahousut. Neulon näitä minineuleita joulusomisteiksi. Vaatteissa on väreinä joulun punaista ja harmaata. Lankana olen käyttänyt Novitan Nalle-lankaa. 

Minineuleet voi laittaa tontun oven pieleen tai vaikkapa joulukuusta koristamaan. 



Jouluaaton kiireet on ohi ja tonttu ehtii saunomaan joulukuusen juurella olevassa saunassa. 



Tonttulakki

Luo 16 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle.

Tonttulakki neulotaan suljettuna neuleena.

1. krs Neulo ensimmäinen kerros nurjina silmukoin. Lakki neulotaan tätä ensimmäistä kerrosta lukuun ottamatta oikein silmukoin.

2.-4. krs Neulo kerrokset oikein. 

5. krs Neulo jokaisen puikon lopussa kaksi silmukkaa oikein yhteen.

6-11. krs Neulo kerros oikein.

12. krs Neulo jokaisen puikon lopussa kaksi silmukkaa oikein yhteen.

13. krs Neulo kerros oikein.

14. krs Neulo jokaisella puikolla kaksi silmukkaa oikein yhteen. 

Päättele tontunlakki vetäen lanka jäljellä olevien silmukoiden läpi.


Tontun villapusero

Luo 26 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle (7, 6, 7, 6).

Neulo 3 kerrosta 1 oikein, 1 nurin.

Neulo 12 kerrosta oikein.


Neulo etukappaleen yläosa

Neulo kaksi kerrosta (neulo 1 kerros oikein, käänny, neulo 1 kerros nurjia silmukoita). 


Etukappaleen oikea puoli

Neulo viisi silmukkaa oikein.

Poimi seuraavat kolme silmukkaa hakaneulalle.

Käännä työ ja neulo viisi silmukkaa nurin.

Käännä työ ja päättele silmukat.


Etukappaleen vasen puoli

Neulo oikean puolen peilikuvana.


Takakappale

Neulo *kerros oikein, käännä työ ja neulo kerros oikein*. 

Toista *-*-

Päättele silmukat.


Ompele olkasaumat kiinni ja käännä työ villapusero nurin päin.


Kaula-aukko

Kaula-aukon resori neulotaan neljällä puikolla.

Poimi hakaneulalla olevat silmukat puikolle.

Poimi etukappaleen molemmista kaula-aukon reunoista 3 silmukkaa.

Poimi takakappaleen reunasta neljä silmukkaa puikolle.

Neulo *1 oikein, 1 nurin*, toista kerros loppuun.

Päätele langan päät. 

Hihat

Luo 12 silmukkaa ja jaa silmukat neljälle puikolle.

Neulo kolme kerrosta 1 oikein, 1 nurin.

Neulo 10 kerrosta oikein.

Päättele silmukat ja lankojen päät.

Kiinnitä hihat villapuseroon ompelemalla.



Tontun housut

Neulo kaksi samanlaista lahjetta suljettuna neuleena seuraavasti:

Luo 16 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle.

1. krs. Neulo kerros nurjia silmukoita.

2.-18. krs. Neulo silmukat oikein.

Siirrä neulomasi lahkeen silmukat kahdelle puikolle odottamaan. Neulo toinen lahje.

Kun molemmat lahkeet ovat valmiit, jatka neuloen molempien lahkeiden silmukoilla.

Neulo 10 kerrosta. Päättele silmukat.

Päättele lankojen päät ja ompele haarasauma kiinni.

Pujota neulaa käyttäen lanka vyöksi.


   Kuva: Ruusu-unelmia ja villasukkia, 2017


Blogini arkistosta löytyvät vuoden 2017 Tontun ovi -postaukseni.

DIY Tontun ovi - osa 1

DIY Tontu ovi - osa 2

Vinkki: Tontun oven voi askarrella myös kartongista.


Kajaanin kirkko, joulu 2022 Kuva: Tarja Karvonen 


Mitä sinulle kuuluu? 

Hyvää joulua!


lauantai 22. tammikuuta 2022

Virkatut korvakorut X 3

Neulomisinnostukseni ohessa tekee niin mahdottomasti välillä virkata. Neulepuikot ja virkkuukoukku heiluvat vuoron perään. 

Ostin kauniin sinisen virkkauslankakerän pitsikorvakoruja varten ja virkkasin kolme erilaista korvakoruparia. Lanka on Novitan Cotton Crochet.




Illakko-pitsikorvakorut

Suunnittelija: ©Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia

Virkkaa 6 ketjusilmukkaa, sulje renkaaksi piilosilmukalla.


1. kerros

Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (=1 pylväs), 3 pylvästä, *2 ketjusilmukkaa,  4 pylvästä *, toista *-* kaksi kertaa, 2 ketjusilmukkaa. Sulje kerros piilosilmukalla. 

2. kerros 

Virkkaa *4 ketjusilmukkaa, piilosilmukka edellisen kerroksen pylvääseen, 2 ketjusilmukkaa, 6 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, piilosilmukka*, toists *-* kolme kertaa. Sulje kerros piilosilmukalla. 


Päättele langat ja kiinnitä pitsikoru korvakorukoukkuun.







Kehrä-pitsikorvakorut

Suunnittelija: ©Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia

Virkkaa 5 ketjusilmukkaa,  sulje kerros piilosilmukalla renkaaksi. 

1. kerros 

Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (=1 pylväs), virkkaa 13 pylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla. 

2. kerros

Siirry piilosilmukalla edellisen kerroksen väliin. Virkkaa 3 kjs (=1 pylväs), 1 kjs, 1 pylväs edellisen kerroksen pylväiden väliin. Jatka kerros loppuun ja sulje kerros piilosilmukalla.

3. kerros

Virkkaa 2 ketjusilmukkaa (=yksi puolipylväs). Virkkaa 2 puolipylvästä edellisen kerroksen pylväiden väliin ja 1 puolipylväs edellisen kerroksen pylvääseen. Jatka kerros loppuun ja sulje kerros piilosilmukalla. 

Päättele langat ja kiinnitä pitsikoru korvakorukoukkuun.




Pioni-pitsikorvakorut

Suunnittelija: ©Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia

Virkkaa 5 ketjusilmukkaa,  sulje kerros piilosilmukalla renkaaksi. 

1. kerros

Virkkaa 2 ketjusilmukkaa (=1 pylväs), 12 pylvästä, sulje kerros piilosilmukalla renkaaksi. 

2. kerros

Virkkaa *neljän ketjusilmukan kaari, piilosilmukka edellisen kerroksen pylväiden väliin*, toista kerros loppuun.  

3. kerros 

Siirry piilosilmukalla kaaren keskelle. Virkkaa * 4 ketjusilmukan kaari, piilosilmukka *, toista *-* kerros loppuun. 

Päättele langat ja kiinnitä pitsikoru korvakorukoukkuun.



Käytätkö korvakoruja? Vaihdatko korvakoruja harvakseltaan vai harva se päivä?

Mukavaa viikonloppua!

Tervetuloa seuraamaan blogiani Facebookissa (Ruusu-unelmia ja villasukkia) ja Instagramissa (@ruusu_unelmia) ♡

perjantai 5. marraskuuta 2021

Patalappu Elsan ohjeella


Kerroin
edellisessä postauksessani Variskankaan Marttojen ja Kajaanin seurakunnan järjestämästä kässämessusta. Käsityönäyttelystä saimme uusia ideoita omaan kässäilyymme. 




Kässämartta Maire esitteli jämälangoista tehtyjä käsitöitä. Kuvassa olevan patalapun on Maire virkannut jämälangoista. Ohjeen patalappuun hän on saanut äidiltään, Elsalta. Elsa oli käyttänyt villalankojen loput patalappuihin. Patalapun nurjalle puolelle hän ompeli vahvan kankaan. 

Kestävä ja pestävä patalappu on ekoteko.  


Patalappu Elsan ohjeella


Langan pätkiä

Pala kangasta


Solmi langan pätkät hevosenhäntäsolmulla ja keri keräksi.

Aloita virkkaamalla aloituslenkkiin 8 kiinteää silmukkaa.

Virkkaa kiinteitä silmukoita edellisen kerroksen silmukoiden takareunaan. 

Käännä virkatessasi lankojen liitoskohtien solmut nurjalle puolelle.

Kun patalappu on sopivan kokoinen, virkkaa reuna seuraavasti:

*2 ketjusilmukkaa, 2 kiinteää silmukkaa*, jatka *-* kerros loppuun.




Leikkaa kankaasta patalappua hieman isompi pala. Kiinnitä kangas ja virkattu patalappu nurjat puolet vastakkain nuppineuloilla. Ompele kappaleet kiinni reunoista ompelukoneella.



Ruusu-unelmia vinkki:

Jos käytät pieniä langanloppu nyttösiä (=keriä), virkkaa pieni pätkä  ja katkaise lanka. Jämälankapatalapun värit pääsevät parhaiten oikeuksiinsa lyhyinä pätkinä.

Jämälankapatalapussa on samaa tunnelmaa kuin räsymatossa. Langanpätkät ovat muisto virkatuista ja neulotuista käsitöistä. Työn alla olevassa patalapussani on mm. Marttaraita-langan jämiä. Virkatessani muistelin reissuamme Marttatorille Helsinkiin. Ja patalappuja tehdessä muistuu aina mieleeni takavuosien Marttojen patalapputempaus - silloin valmistui patalappu, jos toinenkin. 

Peukutatko räsymatoille ja jämälankakässäilylle? 

Hyvää pyhäinpäivän viikonloppua!