Sivut

torstai 30. maaliskuuta 2017

Kotoilua keittiössä: rahkamurupiirakka


Pääsiäinen ja rahka kuuluvat yhteen. Tai minusta rahka tosin kuuluu vaikka jokaiseen päivään, arkeen ja juhlaan :)

Kotivinkki -lehdessä, 8.3.2017 ilmestyneessä numerossa 5, oli klassikkoreseptin ohje. Olihan sitä sitten heti kokeiltava! Ja tulipa todellakin maukas rahkamurupiirakka koko perheen makuun. Seuraavalla kerralla laitan hieman sitruunamehua terästämään makua, kun tuosta sitruunankuoriraasteesta tulee hieman vieno sitruunan maku tällaisen sitruunan ystävän makuun ;) Ohjeen mukaan tekemiseen menee 10 minuuttia ja paistamiseen 25 minuuttia.


RAHKAMURUPIIRAKKA

250 g voita
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa
8 dl vehnäjauhoja
2 dl piimää tai jugurttia
1 kananmuna

Täyte
1 sitruunan raastettu kuori
500 g maitorahkaa
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

1. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä ne voisulaan ja sekoita murumaiseksi. Ota seoksesta kolmasosa toiseen kulhoon kuorruttamista varten.


2. Lisää suurempaan taikinamäärään piimä tai jugurtti ja kananmuna. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.


3. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori kulhoon. Lisää täytteen muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.

4. Kumoa rahkatäyte taikinapohjalle. Levitä sivuun otettu taikinamuru päälle. Paista rahkapiirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla 25 minuuttia. Leikkaa rahkapiirakka vasta jäähtyneenä.



Sitruunaista rahkamurupiirakkaa ei tarvitse vatkata eikä vaivata - helposti herkullinen tarjottava!

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pääsiäisneulontavinkki: munapipot


Viime pääsiäisenä kehittelin neulontaohjeen munien pipolle. Neulomani pipot menivät pääsiäistervehdyksinä sukulaisille. Neuloin munapipoja viikonloppuna - pipojen tekeminen lähti vähän lapasesta - näitähän sitten syntyi. Pipot ovat nopeita neuloa ja näihin saa käytettyä mukavasti jämälankoja. Ohjeen olen tehnyt Novitan Seitsemän veljestä -langalle, mutta muutkin langat käyvät - sovella ohjetta langan vahvuuden mukaan.


Luo 28 silmukkaa.
Jaa silmukat neljälle puikolle. Vinkki: jaa silmukat pareittain, niin puikko ei pääty esim. oikeaan silmukkaan ja seuraava puikko ala oikealla silmukalla.

Neulo 2 oikein 2 nurin neuletta 15 kerrosta.

Neulo 16. kerroksella kaksi silmukkaa yhteen neuloen koko kerros loppuun (jää 14 silmukkaa). Tee kavennukset oikein neuloen.

Neulo 17. kerroksella kaksi silmukkaa yhteen neuloen koko kerros loppuun (jää 7 silmukkaa). Tee kavennukset oikein neuloen.

Neulo viimeisellä (18. kerros) silmukoita tasaisesti yhteen niin, että jäljelle jää 4 silmukkaa.

Katkaise lanka ja vedä se viimeisten silmukoiden läpi. Kiristä lanka ja pujota se neulalla nurjalle puolelle. Päättele lanka.
Päättele myös aloituslanka.


Tee pipolle tupsu. Piirrä esim. limsapullon korkkia apuna käyttäen palville ympyrä. Tarvitset kaksi ympyrää tupsun tekemiseen.


Leikkaa molemman pahviympyrän keskelle aukko.


Laita pahviympyrät päällekkäin. Ota lankasäie (~ pitkä pätkä lankaa), pujota lankasäie silmäneulaan ja laita lanka kaksin kerroin. Kierrä lankaa pahviympyröiden reunat peittäen.


Leikkaa langat poikki pahvien välistä. Levitä pahveja vain sen verran, että sakset mahtuvat pahvien väliin.


Laita lanka pahvien välissä tupsun ympäri. Solmi tiukasti. Huom. tällä langalla kiinnität tupsun pipoon -> älä katkaise näitä lankoja.
Poista pahvit, pörrötä tupsu ja leikkaa tarvittaessa liian pitkälle törröttävät langat.
Kiinnitä tupsu pipoon.


Voit halutessasi neuloa pipoista myös raidallisia ja somistaa esimerkiksi napeilla. Itse tykkään näistä just tällaisina yksivärisinä.


Nyt jämälangoille kyytiä - neulo niistä pääsiäiseksi munapipoja!

Käyttäessäsi ohjettani muistathan mainita somessa pipoja esitellessäsi, että ohje on Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogista ja käytä tunnisteita #ruusuunelmiajavillasukkia ja @ruusu_unelmia.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kotoilua: pääsiäisaskartelun hittijuttu 2017 - munankuorimaljakko!


Tapasin kaupassa entistä naapuriani ja hän kyseli, että joko olen tehnyt munankuorimaljakon pääsiäiseksi - ja siitä se ajatus sitten lähti. Terveisiä Sarille Huuhkajavaaraan!

Tekeminen oli helppoa ja työ eteni sukkelaan. Kuivattamiseen meni aikaa. Tässä on ohje munankuorimaljakon tekemiseen:


Työhön tarvitset ilmapallon, astian ilmapallon paikallaan pitämiseksi, sokerivettä sumutepullossa, kumihanskat (suosittelen) ja vessapaperia. Voit työskennellä tiskialtaassa tai tiskipöydällä - minä askartelin pöydän ääressä sanomalehden päällä.

Ensimmäisen maljakon sokeriveden tein suhteessa 50% vettä ja 50% sokeria; lämmitin veden kiehuvaksi ja lisäsin veteen sokeria. Jäähdytin sokeriveden, että on mukavampi työskennellä. Toisen maljakon tein lisäämällä sokeriveteen vettä (suoraan vesihanasta lorottelin sumutepulloon) ja sokerivesi oli yhtä toimivaa laimeampanakin.

Munankuorimaljakkotekijöiden joukossa on useampia "koulukuntia". Jotkut käyttävät serviettejä, toiset silkkipaperia ja me loput sitten vessapaperia tai talouspaperia. Toinen käyttää vahvaa sokerivettä, toinen laimeampaa ja joku suhuttelee pelkkää vettä. Mahtuupa joukkoon tapettiliisterinkin käyttäjiä.


Alkuun pääset laittamalla kolmen palan suikaleita pallon yli ja sumuttamalla sokerivettä palojen päälle. Kiedo sitten kolmen palan suikaleita vaakasuunnassa edellisten päälle, sumuta ja taputtele kevyesti. Paperin pallon päällä pysyminen voi vielä tässä vaiheessa epäilyttää, mutta se kuuluu asiaan :) Jatka tämän jälkeen laittamalla pala kerrallaan edellisten palojen päälle.


Kun kerroksia on pallon peittävä määrä, pystyt tasoittamaan pintaa silittämällä. Kumihanskojen ansiosta käsi liukuu pintaa pitkin hyvin ja tulee (niin) tasaista jälkeä (kuin ylipäätään on mahdollista). Kun käytät värillistä ilmapalloa, on helpompi nähdä kuinka paljon pallon päällä on paperia ja mihin sitä tulee lisätä. Oikea määrä on, kun valo ei näy/kuulla läpi. Sari kertoi lukeneensa, että neljä kerrosta paperia on riittävä määrä.

Kun paperit ovat kuivaneet ilmapallon päälle, tee saksilla pieni reikä ilmapallon solmun viereen. Näin saat pallosta ilman rauhallisesti pois palloa räjäyttämättä.

Munankuorimaljakkosi voit halutessasi maalata kokonaan tai maalata kuvioita tai koristella serviettitekniikalla. Voit koristella maljakon myös nauhalla, narulla ja höyhenillä.



tiistai 21. maaliskuuta 2017

Viherkotoilua ja huonekasviuutisia - ilmakasvien lumoissa!


Viikonloppuna kävimme Kuopion Plantagenissa. Ihastuimme oitis ilmakasveihin (Airplant)!


Ilmakasvit ovat varsin erikoisia tapauksia; juurettomat epifyytit kasvavat luonnossa puihin tai muualle kiinnittyneinä ja ottavat kaiken tarvitsemansa ilmasta. Kotona ilmakasveja ei kasvateta kukkaruukussa, vaan esimerkiksi asetelmissa maljakoissa, palloamppeleissa, tarjottimella, taulunkehyksissä, roikkuvissa telineissä - multaa ei käytetä siis lainkaan!

Ilmakasvien hoito

Ilmakasveille sopii normaali huoneenlämpö. Kasvit viihtyvät runsaassa valossa, parhaiten ne viihtyvät epäsuorassa valossa.


Ilmakasveja sumutetaan 1-2 kertaa viikossa ja uppokastellaan kerran kuukaudessa. Kasvit upotetaan haaleaan veteen ja annetaan lillua vedessä 15 -20 minuuttia. Kun sumutuspäivät ovat tietyt viikonpäivät ja uppokastelupäivä tietty päivä kuukaudesta, ei kastelukaan unohdu.

Uppokasteluveteen lisätään välillä kukkalannoitetta ja merileväuutetta. Liuoksen tulee olla mietoa. Ravinteet voidaan antaa myös sumuttamalla käyttämällä spray-lannoitepulloa.


Kastelun jälkeen ravistele kasveja ylösalaisin, että vesi valuu lehtien välistä. Uppokastelun jälkeen nosta kasvit kuivumaan talouspaperin tai pyyhkeen päälle. Laita kasvit terraarioon, kun lehdet ovat kuivat.

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Klikkaamalla tästä pääset blogini facebook-sivulle - liittymällä blogini seuraajiin saat uusimmat päivitykset.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Neulontataitoisille ja neuloosia poteville helpotusta ABC Marjahaassa Iisalmessa :)


ABC Marjahaan henkilökunta on keksinyt hauskan idean juhlistaa syksyllä 20 vuotta täyttävää Marjahakaa. He ovat ottaneet projektiksi neuloa Apsi-apinalle kaulaliinan ja pyytävät asiakkaita mukaan kaulaliinan neulomiseen.


Valmista ohjetta kaulaliinaan ei ole - jokainen saa neuloa sellaisen raidan kuin haluaa ja osaa.


Marjahaan väki toivoo, että neulojat kirjoittavat vihkoon nimensä ja kertovat, minkä värisen raidan neuloivat.


Neuloinhan sitä tietenkin minäkin,


kun pidimme kahvitauon matkalla Kuopioon :)


Syksyllä nähdään, kuinka pitkän kaulaliinan Apsi-apina saa!

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Marttaillassa opastusta jalkojen perushoitoon

Variskankaan Marttojen Anu aloitti ja päätti marttaillan pitämällä meille mielikuvarentoutukset - virkistyimme ja saimme mielikuvien myötä energiaa aurinkohunajasta ja metsästä.

Illan pääesiintyjänä oli Pienen jalkahoitolan Raili Holopainen. Hän kertoi meille jalkojen perushoidosta.

JALKOJEN PERUSHOITO:

1) Puhtaus: Normaali suihkussa käynti ja vesipesu riittää. Jos jalat hikoilevat paljon, niin silloin voi käyttää pesuainetta.

2) Kuivaus: Jalat ja varpaanvälit kuivataan pesun jälkeen. Varpaanvälien kuivaaminen on sitä tärkeämpää, mitä tiiviimmin varpaat ovat toisissaan kiinni. Jalat kuivataan pyyhkeellä tai vaikkapa hiustenkuivaajalla, jos ei vartalo taivu ja kädet yllä jalkoihin.

3) Rasvaus: Jalat tulee rasvata säännöllisesti. Rasvauksella pidetään yllä jalkojen terveyttä. Rasvaa laitetaan kaikkialle muualle paitsi varvasväleihin. Rasvauksessa vain se auttaa, mikä imeytyy. Opettele itsellesi sopiva tapa rasvata, esim. saunan jälkeen, tiettyinä aamuina tai iltoina. Rasvana käytetään sitä rasvaa, mikä itsestä tuntuu hyvälle.

4) Kynsien leikkuu: Kynnet leikataan suoraan, ei kaarevasti, jättäen vapaata kynnen aluetta suojaamaan kynsipohjalevyä ja varpaan päätä. Lasinen kynsiviila on kynnelle turvallisin.

JALKAJUMPPAVINKIT

Nenäliinan rutistus


Pidä jalka maassa ja ajattele, että rutistat varpaillasi mattoa tai tartut nenäliinaan. Koukista varpaita, mutta pidä koko jalka maassa.

Varpaiden harottaminen


Nosta varpaat ylös, harota, pidä hetki ylhäällä ja laske alas.

Ennen tehtiin jalkakylpyjä ja lioteltiin jalkoja ennen raspausta. Unohda liotus, sillä se vie pintatuntoa ja tietämättämme saatamme raspata ihoa liikaa. Jos jalat raspauksen jälkeen ovat arat ja kävellessä tuntuu kipua, on jalkoja raspattu liikaa. MUTTA rasvaa ennemmin kuin raspaat ja raspaa vain silloin tällöin.

Jalkakovettumat eivät periydy, vaan ne aiheutuvat joko kengistä tai sukista. Jalkasieni ei tartu terveeseen ihoon, muutoinhan kaikilla uimahallissa kävijöillä olisi jalkasieni. On siis tärkeää, että kengät ovat kunnolliset, sukat eivät hankaa ja jalkojen iho ja kynsinauhat ovat terveitä. Kynnen uusiutuminen kestää 8-12 kuukautta. Jos jalkojen kanssa on ongelmia, niin kipin kapin jalkahoitolaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa saamaan apua ja ohjeita.

Näillä ohjeilla otetaan jalkojen perushoito osaksi tavallista arkea! :)

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Viherkotoilua: mung-papujen idätys


Keväällä auringon valon lisääntyessä muistuu mieleen siemenien idätys eläväksi ravinnoksi, vaikka idättäminenhän onnistuu kaikkina vuodenaikoina ja idättämisessä onnistumiseen ei tarvita auringonvaloa.

Idättämisellä tarkoitetaan pienien versojen eli itujen kasvattamista siemeniin, jyviin, papuihin ja linsseihin. Kasvit varastoivat siemeniin kaiken, mitä kasvi tarvitsee uuden elämän alkuun. Jyvät, pavut ja pähkinät ovat myös siemeniä. Liottamalla ja idättämällä saadaan siemenien kasvu alkuun.

Idätin viime viikolla mungpapuja. Mungpavun idut maistuvat herneiltä ja sisältävät mm. paljon proteiinia, kivennäisaineita ja E- ja C-vitamiinia. Itujen sisältämä koliini auttaa rasvaaineenvaihduntaa. Idut ovat parhaimmillaan 3-5 vuorokautta idätettyinä, noin 3-4 cm pituisina.

Tässä idätyksen perusohje:

Pavut huuhdellaan. Samalla poistetaan huonot ja rikkoutuneet yksilöt.


Papuja liotetaan runsaassa vedessä 4-8 tuntia. Liotetut pavut huuhdotaan useampaan kertaan huoneen lämpöisellä vedellä (kylmä vesi hidastaa itämistä). Minä laitoin pavut likoamaan illalla ja huuhtelin ne aamulla idätysastiaan.


Kasvatan idut Tupperwaren Servofix -astiassa. Tässä astiassa kasvattaminen on todella helppoa, kun papujen ja siementen huuhtelu tapahtuu suoraan astiassa olevassa siivilässä. Ylimääräinen vesi valuu astian pohjalle ja siivilän ansiosta idut eivät lillu vedessä.


Voit käyttää myös lasipurkkia idätysastiana. Laita purkin suulle harsoa tai muuta harvaa kangasta. Kankaan saat pysymään paikoillaan kuminauhalla. Pidä purkkia viistosti alaspäin käännettynä (ylimääräinen vesi valuu pois), esimerkiksi astiankuivauskaapissa.


Idut kasvatetaan tavallisesti pimeässä ja siitä johtuen idut jäävät vaaleiksi ja miedon makuisiksi. Minä kasvatan idut Tupperwaren Servofix -astiassa kansi paikoillaan.


Tässä mungpavut kolmen yön jälkeen! Kyllä tällaisesta kasvun ihmeestä tahtoo vähintäänkin riemastua!

Ituja voi ottaa syötäväksi myös niiden kasvatusvaiheessa. Syötäväksi sopivat idut ovat noin 1-5 cm mittaisia. Kun idut ovat kasvaneet täyteen mittaansa, säilytä niitä jääkaapissa. Säilytyksen aikana ituja tulee huuhtoa silloin tällöin ja aina ennen syömistä. Idut säilyvät jääkaapissa noin viikon ajan.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kotoilua: huonekasvin lisääminen pistokkaista


Ostin tämän huonekasvin aikoinaan nukkumattina, mutta kyllä tämä on ystäväni mukaan kuitenkin raitamatti. Etsin tuolloin lapsuuden muistikuvan perusteella nukkumattia, joka käärii yöksi lehtensä rullalle. Nyt tiedän tuon yöllä lehtensä käärivän nukkumatin olevan nimeltään paavonnukkumatti.

Raitamatit, kuten nukkumatitkin, voi lisätä jakamalla suuria yksilöitä. En kuitenkaan halunnut jakaa isoa raitamattiani, vaan päätin kokeilla kasvin lisäämistä pistokkaista. Kun näin kaupassa turvepotteja, päätin kokeilla pistokkaiden juurruttamista niissä.


Pistokkaiden juurruttamista varten tarvitaan astia (esim. jäätelörasia), turvepotteja (kuivana kovia tabletteja) ja kasvi, mistä pistokkaat otetaan.


Turvepottitabletit laitetaan veteen turpoamaan. Huomaa, että yläpuolelle jää aukko ja alapuoli on supistettu pussiksi - jos et näe kumpi on ylä- ja kumpi alapuoli, niin potit voi kääntää pistokkaiden istutusvaiheessa oikein päin.


Nämä turvepotit ovat imeneet itseensä vettä. Huom. kuvassa ylin on pohjapuoli ylöspäin.


Katkaise kasvista pistokas (latva- tai versopistokas) ja työnnä turvepottiin. Latvapistokas leikataan kasvin latvuksen kärjestä, versopistokas sivuverson kärjestä. Mullan tulee olla hieman kosteaa, mutta ei märkää. Pistokkaat juurrutetaan huoneen lämmössä, suojattuna suoralta auringonvalolta. Kun pistokkaisiin on kasvanut juuret, istutetaan ne ruukkuihin turvepotteineen.

Huonekasvien kanssa puuhastelu auttaa auringonvalon lisääntymisen myötä pahenevaan puutarhapuuhailukuumeeseen - vielä on kevättalvea pitkästi jäljellä, ennen kuin päästään pihahommiin :)

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Hyvää naistenpäivää!


Kävelin lenkin kaupungilla ja käväisin shoppailemassa Punnitse & Säästä -liikkeessä. Ostin kolme erilaista teetä; piparminttu-, kamomilla&sitruunamelissa&manuka-hunaja - ja nokkosteet. Lisäksi ostin ihan vain naistenpäivän kunniaksi sydämenmuotoisen teesiivilän <3 Ja lähtipä mukaan lisäksi myös jugurttiherkkuja. Tänään oli kylmä tuuli, niin kyllä piparminttutee lämmitti mukavasti!


Jugurttiherkkuja; jugurtilla päällystettyjä inkivääripaloja, rommirusinoita, banaanilastuja, pähkinöitä ja hedelmäpaloja. Sekaan laitoin myös muutamia tummalla suklaalla päällysteisiä banaalilastuja ja inkiväärejä.


Punnitse ja säästä -liikkeestä ostettaessa voit laittaa saman hintaiset tuotteet samaan pussiin. Irtotavarana ostaessasi ostat kutakin haluamaasi tuotetta vain juuri sen verran kuin tarvitset!


Naisten päivän tarjouksena on kolme teetä tai hauduketta kahden hinnalla. Käy tykkäämässä Kajaanin Punnitse ja säästä -liikkeen facebooksivusta, niin pysyt ajan tasalla ja saat tarjoukset tuoreeltaan. Tarkemmat tiedot Punnitse & Säästä Kajaanin myymälästä löydät Punnitse & Säästä sivuilta ja Kajaanin myymälän fb-sivuilta.



Liikkeen uusia tuotteita ovat sitruuna&inkivääri- ja nokkosteet.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kotoilua keittiössä: puolukkarahka


Viime syksy oli varsin antelias puolukoiden suhteen! Pakastimesta löytyy vielä puolukoita, vaikka syön lähes joka arkipäivä 1,5 dl puolukkaa jugurttiin sekoitettuna - tämä jaksaa ihmetyttää ja huvittaa työpaikalla edelleen päivä toisensa jälkeen, siis positiivisessa hengessä :)


Puolukkarahka

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (jos käytät vispikermaa, niin sekoita joukkoon 1 tl vaniljasokeria)

2 purkkia rahkaa

3-4 dl puolukoita
0,5 -1 dl sokeria

Voit käyttää puolukkasurvoksen tilalla puolukkahilloa eli tällöin jäävät puolukat ja sokeri pois raaka-ainelistasta.


1. Vaahdota vaniljakastike vatkaimella.
2. Survo puolukat.
3. Sekoita sokeri puolukkasurvokseen.
4. Sekoita vaahdotettu vaniljakastike, puolukkasurvos ja rahka keskenään.

Laita koristeeksi puolukoita annoksen päälle.

Ohje on perhekoko ja jää vähän myös aamupalalle tai töihin mukaan otettavaksi ;)