Sivut

perjantai 15. syyskuuta 2017

Muumuu siellä, määmää tuolla, ihahaa täällä...


Tänään töissä oli mahtava päivä - kävimme Kainuun ammattiopiston järjestämällä Näläkämaan markkinoilla!

Tapahtuma oli Seppälän ja Impilinnan ympäristössä. Seppälä on muuten Kainuun vanhin ammattillinen oppilaitos ja täyttää tänä vuonna 120 -vuotta, minkä kunniaksi nämä maalaismarkkinat oli järjestetty.

Markkinoilla esittäytyivät Kainuun toisen asteen ammatillinen koulutus, Kainuun ammattiopisto, Kajaanin lukio ja Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia.


Tämän aikakausikavalkadin oli tehnyt Kainuun ammattiopiston muotialan opiskelijat.


Hiusalan opiskelijat neuvoivat erilaisten lettien tekemistä.


Opettaja löytää maalaismarkkinoilta tietenkin aapiskukon.


Late Lammas


Pyysin ammattiopiston opiskelijaa ottamaan kuvan, kun juuri tuolla kuvaushetkellä kuvattavan edustavampi puoli oli siihen suuntaan, joka oli yleisöltä rajattu.


Tässä esittelypisteessä toteutui monen pienen lapsen unelma - päästä traktorin rattiin.


Keppihevosradalla vauhtia riitti! Lastenohjaajaopiskelijat olivat rakentaneet mahtavan toiminnallisen alueen lapsille!


Tapahtumassa oli paljon kainuulaisia käsityö- ja elintarviketuottajia.
Tässä Teehuone Tsaikan esittelypöytä.


Mukaan lähti Tsaikan Kainuulaista yrttiteetä. Ja pihalla olevasta kojusta omppuja sekä toisesta myyntikojusta...


värilajitelman kainuulaisia Lammenrannan porkkanoita.

Törmäsin pariinkin kertaan Kainuun Marttojen toiminnanjohtajaan ja sain häneltä vinkin, miten väriporkkanat kannattaa valmistaa. Viipaloidaan porkkanat pannulle ja kuullotellaan öljyssä. Lisätään (vain) vähän vettä ja annetaan miedolla lämmöllä kypsyä kannen alla. Maustetaan rakuunalla. Nam!


Tässä pieni osa Reima Leinosen vuosikymmenien aikana keräämästä perhoskokoelmasta. Kajaanilainen Reima Leinonen on Suomen perhostutkijain seuran hallituksen puheenjohtaja!

Seuran sivuille pääset osoitteella www.perhostutkijainseura.fi.


Sain Reima Leinoselta erittäin hyviä vinkkejä keinopesän tai monelle tutumman hyönteishotellin tekemiseen. Kerron saamistani vinkeistä toisella kertaa.


Arktisten Aromien esittelypisteestä mukaani lähti esitteitä. Tänä iltana aion perehtyä "Kuinka villiruoka kesytetään" ja "Suupaloja seitsemästä sienestä" -esitteisiin.


Tapasin markkinoilla Taitoavain opintokaverini ja hän vinkkasi Maa- ja kotitalousnaisien esittelypöydästä löytyvän materiaalia seuraavaan opintokerhoomme. Seuraavan opintokerhon teema on peruna - kainuulaisittain pottu ;)

Seurakunnan myyntipöydästä ostin puulastan. Tästä on tullut tapa myyjäisissä käydessä.


Ekokympin esittelypisteestä nappasin pari esitettä. Kompostointiopasta lueskelen myös jo tänä iltana :)


Nämä postikortit ihastuttivat minua kovasti! Kuvat ovat Sinikkafoton Seppälästä ottamia kuvia. Sinikkafoton fbsivuilta voit lukea yrittäjästä lisää.


Maalaismaisemaa ja logistiikka-alan tilat.


Puutarhaopiskeijoiden sitomia superkauniita kukkakimppuja.


Joulutähdet kasvamassa joulumarkkinoille.

Tällaiselle tapahtumalle on tosiaankin tarvetta - se oli nähtävissä jo väkimäärässä. Tapahtuma oli upeasti toteutettu! Katsottavaa oli hurjan paljon ja eri koulutusvaihtoehtoihin tutustuminen on mukavaa, vaikka onkin itse työelämässä. Tarjolla oli mahtava määrä erilaisia tuotteitta kotiin ostettavaksi - käsitöitä, vihanneksia, hedelmiä, kukkia, hunajaa, leivonnaisia... Ja tietenkin on aina mukava nähdä eläimiä :)



Possutkin heräsivät lopulta päikkäreiltään ja söivät ruokaa hurjalla ruokahalulla!

Paljon jäi vielä näkemättä ja herkkuja maistamatta, mutta ehtiihän sitä vielä huomenna, sillä tapahtuma on avoinna huomenna 16.9. klo 9-14!

Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!