Sivut

lauantai 11. marraskuuta 2017

Kainuun Marttojen syyskokoustunnemissa


Tänään pidettiin Kainuun Marttojen syyskokous. Näkökulmani syyskokoukseen oli tällä kertaa kuvassa näkyvä :) Edustin kokouksessa Variskankaan Marttoja ja olin syyskokouksen puheenjohtaja.


Kainuun Martat ry:n toiminta-alue on koko Kainuu. Yhdistyksiä on 14 ja jäsenmäärä on noin 675. Toiminnanjohtaja kertoi, että jokaisessa yhdistyksessä toiminta on jäsentensä näköistä toimintaa - jäsenillä on yhdistyksissään mahdollisuus tehdä toiminnasta toiveidensa mukaista.


Toiminnanjohtaja Kaino esitteli kokousväelle toimintasuunnitelman digiloikaten uudessa powerpoint-muodossa. Tämän kuvan nappasin puheenjohtajalle otetusta kopiosta.

Vuoden 2018 toiminnan kärjet ovat marttailuviikko (vko 37), lähimartta-konsepti, digiloikka ja Arkiruoka on järkiruokaa -kampanja. Digiloikkia otetaan askel kerrallaan; 2018 toiminnassa kiinnitetään huomiota viestintään, kuten piirin verkkosivuihin ja yhdistysten martat.fi -sivuilla toiminnasta tiedottamiseen.

Hallituksesta on sääntöjen mukaan vuosittain erovuorossa puolet jäsenistä. Kolme erovuoroista jäsentä valittiin uudelleen hallitukseen. He ovat Tiina Puolangan Martoista, Pirjo Variskankaan Martoista ja Katri Ristijärven Martoista. Lisäksi valittiin yksi uusi jäsen eroa pyytäneen hallituksen jäsenen tilalle. Uutena hallituksen jäseneksi valittiin Eeva-Liisa Purolan Martoista.

Lisäksi kokouksessa käsiteltiin Kainuun Martat ry:n sääntöjen mukaiset syyskokousasiat, kuten vuoden 2018 talousarvion vahvistaminen sekä tilintarkastajan ja toiminnantarkastajien sekä varatilintarkastajan valinnat.

Kokouskahvitarjoilun meille toteuttivat Kaija Ristijärven Martoista, Maire Variskankaan Martoista sekä Tuula ja Arja Kajaanin Martoista. Kaffen ja teen kanssa saimme herkutella


parsakaali-fetapiirakalla (tästä saimme mukaamme reseptin - laitan blogiini, kun teen tätä herkkua),


Kaijan tekemällä taalikakulla ja


Ristijärven Marttojen Kaisan tekemällä vadelmamoussetäytteisellä täytekakulla!
Kiitos kaikille teille <3

Kokouksen yhteydessä pidettiin arpajaiset. Onni potki ja voitin kuivakakun sekä puhdistusainetta. Pitäneekin pistää tänään rivi tai pari lottoa, oikein tuplauksella ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!