Sivut

tiistai 16. tammikuuta 2018

Uuniperunat kahdella täytteellä


Viikko on lähtenyt mukavasti käyntiin ja kohta ollaan jo keskiviikossa!

Tein päivälliseksi uuniperunoita Aura-juusto- ja savukinkkutäytteillä. Ihanan helppoa arkikokkausta! Perunoiden paistumiseen menee noin tunti. Sillä aikaa ehdit valmistamaan nopeasti täytteet ja puuhaamaan lisäksi muita hommia - eikä tarvitse olla lieden äärellä vahtaamassa ruuan valmistumista.

Uuniperunat foliossa

Rosamunda-perunoita (1-2 kpl/hlö perunoiden koosta riippuen)
oliiviöljyä

Pese perunat huolellisesti ja kuivaa perunat. Voitele perunat oliiviöljyllä ja kääri folioon.

Laita perunat uunivuokaan tai uunipellille. Paista perunoita 200 asteessa noin tunti. Tarkista coctail-tikulla, että perunat ovat kypsiä.

Ota perunat uunista ja poista folio. Tee ristikkäisviilto perunan pintaan.

Uuniperunoiden kanssa tarjotaan erilaisia kylmiä täytteitä.



Aura-juustotäyte uuniperunoille


1 prk kermaviiliä
1 Aura-juusto tai valmista Aura-juustomurua
mustapippuria

Murustele Aura-juusto haarukalla. Sekoita juustomuru kermaviiliin.
Lisää ripaus mustapippuria.
Anna maustua jääkaapissa, kunnes perunat ovat kypsiä.



Savukinkkutäyte uuniperunoille


1 prk kermaviiliä
1 tl sinappia
pussi savukinkkusuikaleita
tuoretta persiljaa silputtuna

Sekoita sinappi, kinkkusuikaleet ja persiljasilppu kermaviiliin.
Anna maustua jääkaapissa, kunnes perunat ovat kypsiä.


Vinkki: Mikäli täytteitä jää yli, voit käyttää ne leivän päällä.

Mukavaa viikon jatkoa <3

2 kommenttia:

  1. Uuniperunat on yksi mun suosikkiruokia. Itse valitsen yleensä täytteen jossa on lohta tai tonnikalaa. Lisäksi ranskankermaa, ruohosipulia/tilliä ja sinappia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Iira, kommentistasi! Todella hyvä kalatäytteenresepti - ottakaapa muutkin tämä itselle ylös. Ja eikun uuniperunoita tekemään!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!