Sivut

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Itse tehty mysli ja vaalipanelointia

Paahdoin eilen itse mysliä. Sain vinkin työkaveriltani - kiitos Sirpalle! Laitan tähän päivitykseen tekemäni myslin ohjeen, mutta voit soveltaa ohjetta niin raaka-aineiden kuin niiden määrienkin mukaan.


Itse tehty mysli

6 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl veitsellä paloiteltuja cashew-pähkinöitä
1,5 dl auringonkukan siemeniä
1 dl cia-siemeniä
1 dl mantelirouhetta
2 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl rypsiöljyä
2-3 tl kanelia
1 rkl ruokokidesokeria
1,5 dl kuivattuja aprikooseja


1) Sekoita pähkinät, siemenet ja kaurahiutaleet kulhossa.

2) Sekoita toisessa kulhossa hunaja, kaneli ja öljy.

3) Sekoita öljyseos kuiviin aineisiin.

4) Levitä seos leivinpaperin päälle leivinpellille ja paahda mysliä 175-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Kääntele mysliä paahtamisen aikana.

5) Lisää pilkotut aprikoosit paahdettuun mysliin.




Illalla kävin oaj:n After Work-vaalipaneelissa. Olipa hienosti järjestetty tilaisuus! Paneelissa oli keskustelemassa kansanedustajaehdokkaita kaikista puolueista. Paneelissa keskusteltiin opetuksesta, kasvatuksesta ja koulutuksesta varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen. Opettajien pecha kucha-esitykset (=tiivis esitys, jossa asia kerrotaan kuvien avulla niin, että jokaisesta kuvasta jutellaan/kerrotaan 20 sekuntia) kertoivat opettajien antoisasta ja monenkirjavavuutensa vuoksi haastavasta työstä. Eläkkeellä olevan opettajan puheenvuoro muistutti kansanedustajaehdokkaita huomioimaan myös eläkeläiset.

Marttajärjestö on perustamisestaan saakka ollut virallisesti poliittisesti sitoutumaton liike. Sitoutumattomuudesta huolimatta järjestöllä on ollut vahva linkki politiikkaan ja järjestössä on toiminut ja toimii aktiivisesti useita poliitikkoja.

Marttajärjestön eduskuntavaalitavoitteet 2019 ovat:

1. Kolmannen sektorin rooli ja aseman turvaaminen
2. Kestävä arki
3. Ruoka
4. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Näihin tavoitteisiin voit tutustua tarkemmin klikkaamalla TÄSTÄ.

Vaikka Marttajärjestöllä on eduskuntavaalitavoitteensa, ei marttailloissa politikoida ja jokaisella martalla voi olla omat vaalitavoitteensa ja ajatuksensa tärkeiksi kokemistaan teemoista.


Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!