Sivut

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

#ämpäristöteko - Maailman ympäristöpäivä 5.6.2019


Tytär bongasi maanantaina Kuopiossa käydessämme kesän ensimmäisen leppäkertun!



Veimme ämpärillisen roskia kierrätyspisteelle. #ämpäristöteko

Tänään (5.6.2019) vietetään Maailman ympäristöpäivää (World Environment Day). 15. joulukuuta 1972 YK:n yleiskokous julisti maailman ympäristöpäiväksi kesäkuun viidennen päivän, mikä muistuttaa päivämääränä samana vuonna Tukholmassa pidetystä YK:n ympäristökokouksesta. Tuossa kokouksessa perustettiin YK:n ympäristöohjelma UNEP.

Vuosittainen teemapäivä on ikkuna keskusteluun ympäristön merkityksestä ja tarpeesta suojella luontoa myös tuleville sukupolville. Tavoitteena on nostaa esiin ympäristössä tapahtuvia muutoksia, joista erityisen suuria haasteita ovat ilmastonmuutos, ilmaston lämpeneminen ja kasvihuonepäästöt. Ympäristöpäivän teema on tänä vuonna #BeatAirPollution.

Ympäristöpäivän kunniaksi järjestetään yli sadassa maassa erilaisia tapahtumia. Yksi näistä tapahtumista Suomessa on kotitalouksille tarkoitettu Ämpäristöteko-muovinkierrätystempaus, joka järjestetään nyt toista kertaa.

Näin teet Ämpäristöteon:

1. Kerää rikkinäiset ja tarpeettomat kovamuoviset tavarat, kuten esimerkiksi ämpärit, kastelukannut, rikkinäiset lelut, pulkat, pakasterasiat, lumilapiot ja -kolat.

2. Puhdista muovit huuhtelemalla tai pyyhkimällä. Irrota metalliosat.

3. Etsi lähin keräyspiste ja vie tavarat kierrätykseen. Mukana on vain osa Suomen jätehuoltopisteistä, sillä tempaus järjestetään vasta toista kertaa.

Jos paikkakunnallasi ei ole keräyspistettä tai kotona/työpaikalla ole kierrätettäviä kovamuovisia tavaroita, voit osallistua tempaukseen keräämällä ämpärillisen roskia ja toimittamalla ne kierrätykseen/roskikseen.

Mukana olevat paikkakunnat kierrätyspisteineen näet klikkaamalla tästä
KLIK


4. Hyvän tekemisestä on ilo kertoa eteenpäin; kerro Ämpäristöteosta myös ystävällesi! Käytä ekotekosi jakamisessa tunnisteena #ämpäristöteko.

Käytöstä poistetut tuotteet saavat mahdollisuuksien mukaan uuden elämän uusiomuovituotteina tai hyötyenergiana.


Blogipäivityksen lähteinä olen käyttänyt seuraavia sivustoja (sivustoille pääset klikkaamalla sivuston nimeä):


Suomen YK-liitto


LUMA-keskus Suomi


Orthex Group


www.muovikuuluukiertoon.fi


Muoviteollisuus ry


10 kommenttia:

  1. Onpa tosiaankin hyvä, että kovamuoviakin kerätään edes joskus keskitetysti. Pitäisi vain olla joka niemessä ja notkossa astiat niille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä, Hilma! Mukavaa viikonloppun jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Muoviroskaa tulee aika paljon ja kun muovinen tavara hajoaa, sitä on lähes mahdoton korjata. Hyvä, että sitä kerätään! Me kierrätämme kaiken, mitä meidän seudulla kerätään ja täytyy sano, että kaatopaikkajätteen määrä on kyllä todella vähentynyt :D Aurinkoista loppuviikkoa❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kierrätämme myös kaiken mahdollisen jätteen. Muoviroskan määrä yllättää aina joka viikko, mikäli sille ajatukselle antautuu. Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  3. Hei! Tulin käymään blogissasi , kun sinäkin olit kommentoinut minun blogissa. Luulin että olen täällä eka kertaa, mutta minähän olen jopa liittynyt lukijaksikin, eli olen käynyt täällä joskus ennenkin.
    Meillä on ainakin ihan valtavasti muovi roskaa, pitää katsoa tuosta listasta onko siinä Kokkola.
    Oikein hyvää kesäkuuta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tulit käymään blogissani ja kiitos, että olet liittynyt lukijakseni <3 Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  4. Hyvä kierrätys--idea!
    Jokaiseen kylään ja kaupunkiin....kerran kuussa niin metät ,jos ei täyttyis noihin kova-muoveihin.
    ihana leppis:)
    Aurinkoista viikonloppua!
    Ja kiitos kun jaat ihania hyöty-teto juttuja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa <3 Innostuin tästä #ämpäristöteko-tapahtumasta. Meillä kierrätetään kaikki roskat, jos vain mahdollista. Vaatiihan se vähän viitseliäisyyttä, mutta rutiinilla menee. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  5. Kierrätys on hieno juttu! Kun ite on kierrättäny kaikenlaista jo niin kauan, niin välillä oikein järkyttyy, kun näkee, miten joku ei kierrätä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä on sama juttu - ihmetyttää kovin, jos kuulee ettei esimerkiksi joissakin taloyhtiöissä kierrätetä. Mukavaa viikonloppua, Sartsa!

      Poista

Ilahdun kommenteista!