Sivut

tiistai 12. marraskuuta 2019

Mediamarttailua, kestävää arkea ja kässätaitojen opettamista

Aika kiireistä marttailuaikaa ollut tässä muutamana päivänä! Lauantaina kävin Kuopiossa mediamarttojen koulutuksessa, maanantaina oli oman yhdistyksen marttailta ja tiistaina opetimme kädentaitoja kirjastolla. Ei tämä ihan tavallista ole, että kaikkea kivaa marttapuuhaa sattuu näin tiiviisti saman viikon sisälle, mutta nyt näin mukavasti sattui.


Lauantaina ajelimme mieheni kanssa Kajaanista Kuopioon sananmukaisesti läpi tuulen ja tuiskun, läpi vesi- ja räntäsateen. Oli samalla matkalla monenlaista säätä ja keliä! Sattuipa matkalle tällainenkin sievä talvinen taival.


Yläsivu, alasivu, kuvagalleria, banneri, tietopankkinosto, osion aloitusnosto, tapahtumakalenteri... Termit ja ohjeet, neuvot ja vinkit tulivat tutuiksi konkreettisten esimerkkien ja mallien avulla, kun kouluttajamme Marttaliiton Suski (Susanne Ranta-Kiiski) luotsasi koulutuspäivää eteenpäin.

Marttaliitto ja Savon Martat järjestivät mediakoulutuksen marttayhdistysten nettisivuista vastaaville ja mediamartoille. Koulutus oli jatkoa heidän maaliskuussa (2019) järjestämälle koulutukselle.

Vaikka etenimme nettisivujen päivityksessä perusjuttuja pidemmälle, ei sivujen päivittäminen kovin vaikeaa loppujen lopuksi ole. Jotkin asiat voivat vaativat aluksi hieman pitempään koneen ääressä istumista, mutta kyllä se siitä sitten lähtee sujumaan. Osa uusista asioista yhdistystemme nettisivuille tehtiin koulutuksen aikana, mutta paljon mahtavia ideoita ohjeineen jäi kokeiltavaksi ja toteutettavaksi koulutuksen jälkeen omilla tahoillamme sitten ajan kanssa.

Marttayhdistysten nettisivujen vastaavat: muistattehan osallistua Yhdistyssivut kuntoon!-kampanjaan. Kampanjatehtävän tehtyänne voitte osallistua arvontaan!

Lue lisää nettisivujen päivityskampanjasta Marttojen Yhdistyssivut kuntoon-kampanjan sivuilta - klikkaa siis tästä KLIK!


Mediakoulutuksessa etenimme yhdistysten nettisivujen päivityksessä siis perusasioita pidemmälle. Harjoittelimme mm. tapahtumakalenterin tekoa ja perehdyimme kuvagallerian tekoon.

Paikalla oli joukko innokkaita mediamarttoja valmiina oppimaan uutta. Kuvassa Mirja (kuvassa vasemmalla) ja Kati Kuopion Marttojen yhdistyksensä nettisivujen päivityspuuhissa. Käy katsomassa, miten hienot sivut Kuopion Martoilla on klikkaa siis tästä KLIK.

Iso kiitos jälleen kerran hienosta, hyödyllisestä ja innostavasta koulutuksesta Suskille ja Savon Martoille!


Maanantaina Variskankaan Martat kokoontuivat marttailtaan Pysäytä ilmastonmuutos!-teemalla. Marttaillassa keskustelimme ja jaoimme toisillemme omia hyviä käytänteitämme, joita teemme ilmaston parhaaksi.

Martat ovat edistäneet kestävää arkea jo 120 vuotta. Martat.fi sivuilla on Kestävä arki-sivuille koottuna tietoa arkisten valintojen vaikutuksista ja erilaisista ympäristön tilaan vaikuttavista ratkaisuista.


Ja keskustelun lomassa herkuttelimme suolaista ja makeaa.

Illan aikana tutustuimme Marttaliiton haasteeseen, johon voi osallistua henkilökohtaisesti sekä yhdistyksenä. Marttaliiton tekemä sitoumus on osa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta ja sitoumuksen takana on kestävän kehityksen toimikunta.

Ota haaste vastaan! Kestävä arki syntyy pienistä muutoksista. Konkreettisia tekoja, mittavia tuloksia!

Marttaliiton haasteeseen kestävämmän tulevaisuuden hyväksi voit tutustua ja osallistua klikkaamalla tästä KLIK.



Tiistaina iltapäivällä Variskankaan Martat opettivat pipon tekoa neulekehikolla sekä lapasten ja sukkien neulomista Lehtikankaan kirjastossa. Tapahtuma oli Novitan, Lehtikankaan kirjaston ja Variskankaan Marttojen yhteistyössä järjestämä tilaisuus. Tapahtuman tavoitteena oli siirtää kädentaitojen osaamista ja perinnettä uusille harrastajille.


Tilaisuudessa kävi mm. Lehtikankaan yläkoulun käsityöopettajan kanssa ryhmä oppilaita, jotka kokeilivat pipon tekemistä neulekehikolla. He saivat neulekehikot kahdeksi viikoksi lainaan, jotta saavat piponsa valmiiksi. Kehikot he palauttavat sitten kirjastoon. Novita lahjoitti tapahtumaa varten lankoja, sukkapuikkoja, neulekehikoita ja lankoja.

Novitan sivuilla on video, missä näytetään, miten neulekehikkoa käytetään. Neulekehikkolla pipon tekeminen on helppoa!

Mukavan puuhakasta viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Ihanan aktiivista marttatoimintaa!

    Mulla on harmillisesti mennyt täällä moni kiinnostava marttailta ohi ilta- tai yövuorojen takia.
    Mutta vielä tulee se kerta kun pääsen osallistumaan.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuo vuorotyö semmoista. Mutta käy marttailloissa aina silloin, kun pääsee. Kannattaa katsoa, onko lähellä muita marttayhdistyksiä, joiden marttailtoihin pääsisit. Mukavaa loppuviikkoa sinulle, Sumi!

      Poista
  2. Oletpa tosi ahkera Martta! Usein, kun pitää joku ohje kodinhoitoon tms löytää, käyn katsomassa Marttojan sivuilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On tainnut käydä niin, että antaessani marttailulle pikkusormeni, niin se veikin koko käden :D Eipä tosin huonosti käynyt tällöinkään! Martat.fi osoitteesta löytyy vinkit, ideat ja ohjeet niin arkeen kuin juhlaan. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  3. Marttojen tapaamisissa taitaa olla parhaimmat tarjoilut!

    VastaaPoista
  4. Onpa taas ollut kivaa teillä ja aina teette mukavia käsitöitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marttailu on kiva ja monipuolinen harrastus. Mukavaa loppuviikkoa, Outi <3

      Poista
  5. Onpas ollut täyteläinen viikko, mutta kivan kuuloinen. Kivaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä marttailut tähän loppuneet, sillä lauantaina Variskankaan Martat ovat Kajaanin Prismassa jakamassa glögiä :) Kiva viikko on ollut! Kiitos samoin, Satu!

      Poista
  6. Kiva lukea sun Marttailusta. Minäkin olen Martta,kuulun Lapuan Marttoihin. Meilläkin olisi ollut viime maanantaina Martta-ilta,mutta olin niin huonossa kunnossa,että en päässyt sinne. Meillä on kuun lopussa pikkujoulu Alajärvellä Jussin viinituvalla,mutta en mä lähde sinnekään. Me kun ei käytetä viinejä eikä muutakaan alkoholia,niin mua ei se viinien esittely kiinnosta,joten tänävuonna jää pikkujoulu Marttojen osalta väliin.
    Sitten joulukuun puolella meillä on arpapöytä täällä Wanhan Paukun joulumessuilla ja sinne toki menen. Arpavoitot yleensä käytetään meidän retkiin ja monenlaisia mukavia retkeä on ollutkin. Joulumessuilla on kampanja,jos haluaa,niin saa osallistua joulukoristekilpailuun ja ne koristeet ripustetaan messuilla kuuseen ja äänestetään paras koriste ja juuri sitä koristetta äänestäneiden kesken se arvotaan kuka sen koristeen saa. Joo, monenlaista ohjelmaa on ihan koko ajan. Mä vielä palaan lukemaan sun linkkejä tästä Marttailun tiimoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Intsu! Mukava tutustua! Ikävä kuulla, että et vointisi takia päässyt marttailtaan. Joulumessut ovat ihania tapahtumia! Arpajaiset ovat kiva tapa kerätä varoja yhdistyksen toimintaan. Napatkaapa muutkin tuosta idea - joulukoristekilpailu. Mainio juttu, että joulumessuilla kävijät voivat näin osallistua. Lämpimästi tervetuloa blogini äärelle uudelleen!

      Poista
  7. Paljon hyödyllistä tietoa taas opitte.
    Ja meillähän on ilo saada lukea niistä täältä blogistasi:)
    Minun ensimmäinen virallinen kosketus Marttoihin oli -90 luku,suuri lama/pankkikriisiaika.Ostin kirjan Penninvenyttäjän -ruoka ja leipomis-ohjeita/jo silloin hävikki ruoka ohjeita.Kiitos Marttojen!!
    Teillä herkku tarjoilut,,asian lomassa:))

    VastaaPoista
  8. Koulutus oli innostava ja opimme paljon uusia asioita nettisivujen päivitykseen.
    Penninvenyttäjän käsikirja olisi hyvä teos jokahiseen kotiin. Variskankaan Martat antavat joka kevät kaksi kirjaa stipendiksi peruskoulun päättävälle Lehtikankaan koulun nuorelle. Opettajat valitsevat kirjastipendien saajiksi kotitalousopinnoissaan menestyneet nuoret.

    Marttojen kokoontumisissa on tosiaan herkkutarjoilut. Usein myös kokeillaan tai päästään maistamaan uusia reseptejä tai makuja.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!