Sivut

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Viherpuutarha - Harmoniaa lehtikasveilla

Kuva: Tarja Karvonen

Voi ilon ja riemun päivää - voitin Romppala -blogin arvonnasta Linda Peltolan Viherpuutarha-kirjan! Jippii!

Kirjan kannen eri muotoiset lehdet kertovat kirjan sisällöstä - "Kasvien koristeellisuus ei ole aina pelkästään niiden lehtien väreissä, vaan myös muodoissa ja tuntumassa." 

Kirjan etulehdillä Linda Peltola kertoo, että puutarhaharrastajien kanssa käydyissä keskusteluissa lähes aina on noussut esille, kuinka puutarhanhoito antanut voimaa elämässä yli vaikeiden aikojen. Korona-aikana monelle onkin puutarhanhoidosta ja omasta pihasta tullut entistä tärkeämpi henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin keskus, toteaa Peltola.

Kirjan sisällyksen luettuaan ei malta enää kirjaa käsistään laskea; näyttävät lehdet osana puutarhaa, kirjavalehtiset sipulikasvit, lehteviä maanpeittokasveja, katse perennojen lehtiin, aurinkoisen paikan lehtikasvit, vihreää voimaa lehtevästä lavatarhasta ja keskiössä puut ja koristepensaat. 

Kuva Viherpuutarha -kirjasta Kuva: Tarja Karvonen


Viherpuutarha -kirja on ensimmäinen suomalainen puutarhakirja, jonka neuvoilla, ideoilla ja ohjeilla voi suunnitella lehtevän viherpuutarhan. Kirjassa esitellään kasveja perennoista koristeheiniin, pensaisiin, havu- ja lehtipuihin sekä kirjavalehtisiin sipulikasveihin. 

Kirjassa esitellään eksoottisia lehtikasveja ja kerrotaan vinkit bambujen kasvatukseen. Bambujen kasvatuksen kokemuksia, onnistuneita kasvutarinoita, ja ohjeita bambujen kasvatukseen kertovat luomukasvituotannon asiantuntija Jari Luokkakallio ja puutarhaharrastaja Helena Salokangas. Luokkakallio on toiminut asiantuntijana ProAgria Etelä-Pohjanmaan ja Ähtäri Zoon Bambua pandalle -hankkeessa 2016-2019. Salokangas on yksi asiasta kiinnostuneista vapaaehtoisista kotipuutarhureista. Hankkeen tavoitteena oli parantaa Ähtärin eläinpuiston pandojen huoltovarmuutta. Että vielä niitä bambuja humisee Suomen niemellä!

Kirjan sivujen kautta pääsee vierailemaan upeissa kotipuutarhoissa; hostamies Hynnisen kuunliljaparatiisissa, Sirpa ja Juhani Mikkolan kasvikeitaassa, Helena Hansonin lehtevässä puutarhassa ja havutaituri Nina Rihun puutarhassa. Vau, mitä puutarhaunelmia! 

Viherpuutarha -kirjan tiedot:


Kustantaja:Docendo
Painos:2021
Julkaisuvuosi:2021
Kieli:suomi
Sivumäärä:159
Tuoteryhmät:Koti ja vapaa-aika
Uutuudet
Kirjastoluokka:67.3 Maanviljely. Puutarhanhoito. Hyötykasvit

Kuva: Tarja Karvonen

Linda Peltola on tuttu Romppala-blogistaan ja puutarhatoimittajana Oma Piha -lehdestä ja Pihakalenterista. Hän on kirjailija ja graafikko, joka toteuttaa omia puutarhaunelmiaan metsäisellä tontilla Killinkoskella. 

Viherpuutarha-kirja on Lindan neljäs puutarhakirja. Aiemmin ilmestyneet kirjat ovat Kevätihmisen puutarhakirja (2015) ja Rakas puolivilli puutarha (2016) ja Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu (2017).

Seuraa Lindan puutarhaelämää Romppala-blogissa.

Linda Peltola on onnistunut tavoitteessaan - kirja antaa lukijalleen uusia ideoita puutarhasuunnitteluun erilaisesta näkökulmasta. Hyödynnän kirjan antia puutarhanäkymäämme suunnitellessani.

Minä olen nyt ihan lopullisesti höpsähtänyt puutarhan lehtikasveista <3 

19 kommenttia:

  1. Sullapa tuli hieno voitto hyvään saumaan, kun kevät on ovella. Pihastelu ja kukkaistelu alkavat ihan juuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Ihan parhaaseen aikaan! Tämä kirja on antanut kivaa ja uutta näkökulmaa puutarhasuunnitteluun. Hyvää viikonloppua <3

      Poista
  2. Onnittelut voitosta. 🍏

    Oma puutarha on suuri onni. En ole innostunut raatamaan joten olen meidän pihasta tehnyt helppohoitoisen.

    Tuo keskimmäinen kuva on ihanan kutsuva 💚

    Kohta alkaa näkyä narsisseja ja lumikellloja ja skillaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilahduin ihan mahdottomasti tästä kirjasta!
      Meidän puutarha ei ole mikään hirmuisen suuri ja töitä sen parissa pitää tehdä kohtuullinen määrä. Helppohoitoinen puutarha on järkevä ratkaisu.
      Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Kivaa luettavaa juuri näin kevään alla. Onnea voitosta!
    Ihana herätella sormet kukkien ja puutarhan hoitoon.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän kirjan parissa on aikaa vierähtänyt. Ajatukset ovat virinneet kevääseen sekä kukkien ja puutarhan hoitoon. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Lämpimät onnittelut voitosta, kiva että onni suosi sinua! Minä olen kiinnostunut tästä kirjasta ja ajattelin hankkia tämän itselleni, tämä sinun esittelysi vain vahvisti päätöstäni :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kirjaa. Saat siitä varmasti ihania ideoita upeaan puutarhaasi. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Onnittelut sinulle. Upea päivän virkistys saada mieluisaa postia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli erityisen mieluisaa postia. Olen viihtynyt kirjaan ääressä ja viritellyt mielessäni hieman uusia puutarhasuunnitelmia. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  6. Hienon kirjan voitit, onnea. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilahduin kirjasta ja olen viettänyt aikaa kirjan äärellä tehden jo hieman uusia puutarhasuunnitelmia. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  7. Oi miten ihanan inspiroivan kirjan voitit. Nyt ei sitten muuta kuin puutarhaa suunnittelemaan <3

    VastaaPoista
  8. Kaikki puutarhakirjat ovat niin mukavaa luettavaa ja selailtavaa, varsinkin näin keväällä kun kaikki ihanuus on vielä edessä!

    VastaaPoista
  9. Onnea upeasta voitosta!
    ja kaunis on puutarha,Romppalassa
    Aurinkoisia maaliskuun-päiviä,🌞

    VastaaPoista
  10. Onnea voittajalle!
    Olipa mainio esittely. Olen suunnitellut hankkivani muutaman uuden puutarhakirjan ja nyt tuli listalleni mukaan yksi uusi kirjavaihtoehto. Nuo vihreät kuvat saivat jo huokailemaan, sillä mehikasvit erityisesti houkuttaisivat. Ja saniaiset!

    Muutenkin kiva blogi sulla. Tulen pistäytymään varmasti uudelleen.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!