Sivut

perjantai 28. toukokuuta 2021

Pullavanukas


Viikonloppu ja sääennusteen mukaan pitäisi sään lämmetä. Toissa aamuna satoi lunta, mutta maa ei jäänyt enää lumipeitteen alle. Lumisade ei aamutuimaan kyllä naurattanut. Tänä aamuna ajelin polkupyörällä töihin toppatakki ja lapaset käsissä. Tällä hetkellä aurinko paistaa jo kovin lupaavasti ja aamun lämmin pukeutuminen on jo liikaa.

Näin nämä säät vaihtelevat. Kerrottakoon vielä, että viime viikonloppuna yritin tehdä uutta kukkapenkkiä, vaan kesken se homma oli pakko jättää. Kylmyys ja vesisade eivät olleet sääyhdistelmänä optimaalisin. Märkä multa tarttui hanskoihin niin, että hanskat olivat kuin multamöykyt käsissä. 

Mikäpä sen mukavammin maistuu sateen raikastamana alkukesän päivänä kuin pullavanukas. Jos sää sallii ja pihatyöt kutsuvat, niin keittiössä ei tarvitse aikaa kauaa käyttää - pullavanukkaan tekaisee nimittäin super nopeasti!


Pullavanukas



  • pullaa tai vaaleaa leipää (tähän kannattaa käyttää kuivahtaneet pullat ja leivät)
  • 5 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • vaniljasokeria
  • hilloa, marjoja tai hedelmän paloja
  • voita tai margariinia vuoan voiteluun


1. Pilko pullat paloiksi joko repimällä tai veitsellä leikkaamalla.

2. Voitele vuoka.

3. Laita uunivuoan pohjalle kerros pullan paloja.

4.  Ripottele pullapalojen päälle marjoja/hedelmien paloja tai levitä hilloa.

5. Laita toinen kerros pullanpaloja.

6. Vatkaa kananmunat maitoon. Lisää vaniljasokeri ja kaada munamaito vuokaan.

7. Ripottele päälle vielä marjoja/hedelmiä tai hillotäpliä. 


Pullavanukas lakkahillolla 


8. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.


Tarjoile kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kera.


Vinkki: Käytä pullavanukkaaseen sesongin marjoja ja hedelmiä tai pakkasessa olevia marjoja. 

Raparperista tehdystä hillokkeesta saa myös herkullisen pullavanukkaan. Resepti raparperihillokkeeseen löydät kesän 2017 postauksessani.


Maistuisiko pullavanukas? Millaisia suunnitelmia sinulla on viikonlopuksi? 

Aurinkoista viikonloppua!


tiistai 25. toukokuuta 2021

EKOTAR Design - makrame tuotteita Kalevalan synnyin kaupungista

Aina suolla Kuva: EKOTAR Design

 

Solmuin yhtehen sovitettu, uutehen vanhasta vaalittu.

Omaan pirttihin koreaksi, suureksi silmän iloksi,

lialle taltuttajaksi,
komiaksi lehdelle korvan, olkaluun tahi kätösen.
Muovattiin luonnottaren hipiästä, pohjolan kylmästä tuulesta,
niityistä aavojen ahojen, virsien laulannasta,
Kalevalan kankahilta.


Näin runoilee kajaanilainen käsityömuotoilija ja artesaani Tiia Korhonen EKOTAR Design yrityksensä nettisivuilla. 


Kukkakuvien kuvausta studiossa
Kuva: Tarja Karvonen

Olen tutustunut Tiiaan Kaukametsä opiston maisema- ja kasvikuvauskurssilla. Viime lauantaina rakentelimme Tiian kanssa hikihatussa yhden kurssi-iltapäivän kukkakuvausstudioista. Tänään kokoonnuimme käsittelemään ottamiamme kukkakuvia. Hauskaa ja haastavaa!


Tiia Korhonen ja Lentoni-seinävaateteos
Kuva: EKOTAR Design

Tiia Korhonen kertoo rakastavansa samoilua metsässä, pohjolan neljää vuoden aikaa, vanhoja runoja, kirpputoreja ja porinoita yhdessä sekä yksin. Tiia kertoo olevansa ennen kaikkea koukussa koukkuun ja solmeiluun! 

Yhden ihmisen yrityksessä hommia ja rooleja riittää. Tiia on EKOTAR Designin luoja, tj ja designer. Näiden lisäksi hän on myös markkinoija, pakettijuhta, esittelijä, valokuvaaja ja tehtailija.

Tiian juuret ovat Kajaanin Paltaniemellä, järven rannalla. Paltaniemi on historiallista aluetta, onhan tuolla samaisella alueella eläneet myös Eino Leino ja Elias Lönnrot kirjoittanut Kalevalan. Tiia seuraa kädentaidoissa sukunsa viitoittamaa polkua - isoäiti kutoi, äiti ompeli ja isä rakensi talon ja teki puutöitä. Tiia on aloittanut kutomalla sukkaa, opiskelemalla vaatetusalan artesaaniksi, innostunut virkkauksesta ja viimeisimpänä rakastunut solmuihin. 



EKOTAR Design tuotteita Pop-up myymälässä.
Kuva: Tarja Karvonen

Yrityksen nimen synnystä Tiia kertoo:

"EKOTAR -nimi on muovautunut meidän historiasta, vanhoista uskomuksista ja ekologisuudesta. Suomen vanhojen uskomuksien mukaan kaikkea meidän luontoa on hallinnut ja suojellut erilaiset jumalat, jumalattaret, henget ja hengettäret. Heitä piti kunnioittaa, jos mieli saada saalista ja satoa. Yksi näiden kertomuksien kirjoista on Kalevala, jonka tarinat ovat lumoavia."

Ennen solmeilua Tiia piirtää useimpiin töihinsä luonnokset. Töiden aiheet kumpuavat luonnosta ja esihistoriasta, joista Tiia saa ideoita ja vaikutteita. Töiden tarinat ja runot hän kirjoittaa itse ja osassa on otteita Kalevalasta.   EKOTAR Design teokset ja tilaustyöt ovat enemmän kuin makramee-töitä. Ne ovat uniikkeja taidetoksia.



EKOTAR Design tuotteita Pop-up myymälässä.
Kuva: Tarja Karvonen



EKOTAR Design valmistaa eko- ja kierrätysmateriaaleista asusteita, boho-/skandinaavisen tyylisuunnan sisustustuotteita ja tekstiilitaidetta, sekä järjestää makramekursseja. Verkkokaupasta löytyy EKOTAR Design tuotteiden lisäksi kainuulaisten huipputekijöiden käsityönä valmistamia puutuotteita, marjakoruja ja taidetta, jossa on ripaus taikapölyä.


Tutustu Tiian valmistamiin tuotteisiin ja tarjoamiin kursseihin sekä kainuulaisten taiteilijoiden tuottesiin EKOTAR Design verkkokaupassa. Innostuitko makramee-solmeilusta? Tarvikepaketin ohjeilla voit opetella solmeilemaan tai kehittämään taitojasi. Tiia suunnittelee, tekee ohjeet, kuvaa ja valmistaa tarvikepaketit itse.




EKOTAR Design on myös Instagramissa ja Facebookissa. Instagramin livessä voit seurata someaktiivisen Tiian kuulumisia ja katsoa, kun hän solmeilee teoksiaan. 

Aurinkoista viikon jatkoa! 

perjantai 21. toukokuuta 2021

Maailma on kaunis ja elämä ihanaa


Hepoköngäs, Puolanka 16.5.2021 
Kuva: Tarja Karvonen

 

Tähän aikaan elämästä,

tähän aikaan vuodesta,

tähän aikaan päivästä tuntuu,

että maailma on kaunis ja elämä ihanaa


olen onnellinen ja täysi ja niin on aina ollut ja on aina oleva


uskon tähän tunteeseen,

ja vaikka en uskoisi, maailma on kaunis ja elämä ihanaa

ei se ole uskon asia


Kai Nieminen: Alan oppia, Tammi 


Kai Nieminen on Kajaanin Runoviikon vuoden 2021 Suven runoilija. Hän on runoilija ja japanilaisen kirjallisuuden suomentaja.  Esikoiskokoelma Joki vie ajatukseni ilmestyi 1971. Sanotaan, että Niemisen lyriikassa näkyy Japanin kirjallisuuden ja kulttuurin syvällinen tuntemus. Hän on julkaissut lähes 20 runokokoelmaa ja tuota määrää enemmän käännöksiä.

(Lähde: Veikko Halmetoja, Runoviikon 2021 esite)


Kajaanin Runoviikon kassi
Kuva: Tarja Karvonen

Eilen Runoviikon ystävien hallitus kokoontui suunnittelemaan tulevan kesän Kajaanin Runoviikon (7. - 11.7.2021) runopolkua. Runopolku on osa Runoviikon ohjelmaa ja loppukesän kulttuuritarjontaa. Olemme innoissamme, kun tämän hetken koronatilanteen mukaan tapahtumaviikko voidaan järjestää koronaan liittyvät suositukset huomioiden.

Olemme Runoviikon taiteellisen johtajan, Kati Outisen, kanssa samaa mieltä:

" Kaipaan esityksien näkemistä. Kaipaan taidetta, taide-elämyksiä, yhdessä muiden kanssa jaettuja hetkiä. Siksi järjestän ja uskon että kesällä. Heinäkuussa. Yhdessä. Kajaanissa."  
Kati Outinen, Runoviikon esite 2021

 


Tänä iltana oli tyttären Kainuun musiikkiopiston kantele-opintoihin liittyvä lopputyökonsertti. Silmäkulmasta vieri kyynel, jos toinenkin. Ihana konsertti <3 Jos tytärtä jännitti, niin myös äitiä tyttären puolesta. Konsertin aikana vilahti ajatuksissani muistoja menneiltä vuosilta; soittotunneille kuljettamista, kotona harjoiteltuja soittoläksyjä, kanteleleirejä, kanteleita viisikielisestä kanteleesta konserttikanteleeseen ja konsertteja niin jouluisin kuin keväisin. Mitä kanteleensoitto tuo hänelle tullessaan - tulevaisuus näyttää!

Tämän kulttuurimartan superviikon päättää Euroviisut 2021. Huomenna kannustetaan kotikatsomoissa!

Musiikillista viikonloppua! 

tiistai 18. toukokuuta 2021

Kesäkässäilyä, kirja-aarre ja arvontamuistutus

Minä olen aloitellut kesäkäsitöiden tekemisen villasukka-neulomustöiden rinnalle. Viimeisimmäksi olen saanut valmiiksi parit villasukat; Martan juhlasukat musta-valkoisena versiona ja räsymaton kirjavat lyhytvartiset villasukat. 

Esitellään nyt ensin nämä neulomani villasukat




Martan juhlasukista olen jo jokusen kerran blogissani kertonut, mutta hyvästä sukkamallista juttua riittää. Alkuperäisen ohjeen mukaan sukka on sinivalkoinen. Sukista olen tehnyt erilaisia versioita käyttäen eri pohjavärejä ja eri värejä kuvioissa.

Näissä mustavalkoisissa versioissa jätin kuviossa kaksi kerrosta pois ja siten sain kuviosta tiiviimmän. Mielestäni tämä "toimii" kuviossa oikein hyvin. Jos mietit, että mistä lienen kerrokset jättänyt pois, niin ne ovat kuviokerrokset 7 ja 30.




Sitten nämä räsymaton kirjavat sukat olen neulonut nyt käyttämättä jääneen huivin purkulankoista ja pienestä jämälankakerästä. Näin huivi sai uuden elämän kierrätysteemalla. Lyhytvartiset sukat ovat varsin passelit menopelit kesää kohti mentäessä.


Kirja-aarre 



Minun kirja-aarteeni on Mary Oljen Virkattuja vuodepeitteitä -kirja. Kirjassa on 91 kuvaa, 33 peitteen mallia, 10 pöytäliinaa, 3 kaulusta ja kauluksen kaavaa sekä pitsipuvun malli.

Minulla oleva kirja on WSOY:n Porvoossa 1970 painama (teoksen viides painos). Ensimmäisen painoksen (1966) alkusanoissa Mary Olki kirjoittaa näin:

"Koska ns. romanttinen suuntaus jo oli alkanut vallata kodinsisustusalaa, se vähitellen saattaisi muuttaa naisten käsityöharrastustenkin luonteen. Ja niin on käynytkin. Parhaillaan on virkkaamalla tehtyjen kodinsisustustöiden vuoro. Virkataan vuoteiden päiväpeittoja ja pöytäliinoja esiäitien mallien mukaan."

Tämä näkyi lapsuudenkodissani. Äitini taitavana ja ahkerana käsityöihmisenä virkkasi pöytäliinoja, verhoja ja sängynpeittoja. Mary Oljen kirjan ohjeet ovatkin tuttuja juuri noista kotonamme olleista virkkaustöistä. Olen tainnut juuri verenperintönä saada innostuksen virkkaamiseen. Virkkaan tyynynpäällisiä, reunapitsejä, pöytäliinoja ja onpa käsissäni syntynyt myös päiväpeittokin.

Kesällä innostun aina erityisesti virkkaamaan. Virkatut pitsit ja pitsiliinat kuuluvat kesääni.  Työn alla olevaa virkkaustyötä on helppo kuljettaa mukana ja mikäpä sen mukavampaa on kuin iltapuhteella, päivän puuhien jälkeen, muutama (jos toinenkin) kerros virkata.  

Olen nyt virkannut yhden palan Suunnitelma-päiväpeitteen ohjeella. Päiväpeitettä tästä ei tosin ole syntymässä, mutta muutaman palan vielä virkkaan samalla mallilla. Mitä niistä sitten valmistuukaan, jääköön vielä salaisuusverhon taakse. 


Vielä ehdit osallistua arvontaan!


Muistuttelen vielä blogissani olevasta arvonnasta. Arvonnan palkintona on Kukkaiselämää-kaupan vintage-henkinen Protea-juliste vanhojen opetustaulujen tapaan. Tiedot arvonnasta löytyvät Julistearvonta-postauksestani. 


Onko sinulla kirja-aarretta? Mikä on sinun lempi kesäkäsityötekniikkasi?

perjantai 14. toukokuuta 2021

Julistearvonta

 

Kaupallinen yhteistyö: Kukkaiselämää-kauppa


Vau, miten helteinen oli helatorstai! Pihatyöt on aloitettu - piha on haravoitu. Joka keväiseen tapaan minulla on rakkoja käsissä ja mieleeni tulee sanonta rakko laiskan kämmenessä -sanonta ei kyllä mielestäni kohdallani oikein pidä paikkaansa. Taidan vain olla vain jonkin sortin silkkikäpälä. :D

Kevään ja keväisten pihatöiden innoittamana järjestän arpajaiset.


KEVÄTARVONTA

Palkinto: Kukkaiselämää-kaupan vintage-tyylinen Protea-juliste (julisteen koko n. 50 x 70 cm)

Arpoja saat:

1. Olemalla Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogini lukija ja kirjoitamalla viestin kommenttikenttään. Jos et vielä ole lukijoideni joukossa, niin klikkaa internetversion oikeassa laidassa olevasta lukijat-kohdasta lue-nappia.

2. Tykkäämällä Ruusu-unelmia ja villasukkia facebook-sivusta. Kerro facebookissa olevan arvontablogipäivityksen kommenttikenttään, että olet käynyt tykkäämässä. Ruusu-unelmia ja villasukkia facebook-sivulle pääset tästä KLIK. Facebook ei ole mukana arvonnassa.

3. Seuraamalla blogiani Instagramissa (@ruusu_unelmia) ja kirjoittamalla kommentin instagramissa olevaan juliste-arvontakuvaan. Instagramiin pääset tästä KLIK. Instagram ei ole mukana arvonnassa.

4. Lisäksi sinulla on mahdollisuus saada lisäarpoja, kun tägäät instagramissa kolme kaveria arvontapäivityksen kommentteihin (yksi tägäys = yksi arpa). 

Sinulla on siis mahdollisuus saada jopa kuusi arpaa!


Jos en tavoita voittajaa 3 päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Palkinto postitetaan ainoastaan Suomeen.


Arvonta alkaa NYT ja päättyy sunnuntaina 30.5.2021 klo 20.00, minkä jälkeen arvon onnellisen voittajan. Voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti.


Onnea arvontaan!



Minuakin onni potkaisi Hopeinen kuunsilta-blogin arvonnassa. Täällä laitetaan nyt kesätassuja kuntoon ja ollaan kohta niin valmiita kesään :) 




Näin kaunis ruusunkukka on äitienpäivänä saamassani ruusussa <3

Aurinkoista viikonloppua!

tiistai 11. toukokuuta 2021

Plogging- ja siivousviikko

 


Kajaanissa kuntoillaan kaupunki siistiksi! Tällä viikolla (10.-16.5.2021) vietetämme nimittäin plogging- ja siivousviikkoa. Tapahtuman järjestävät Ekokymppi, Kajaanin kaupunki, Kainuun Liikunta ja Kajaanin Latu. Tavoitteena on tehdä yhteistyössä asuin- ja elinympäristöämme viihtyisämmäksi ulkoillen ja samalla roskia keräten.

Plogging eli roskajuoksussa yhdistyvät liikunta ja ulkoilu - kävellessä tai juostessa kerätään matkan varrella olevat roskat. Tarvitaan vain kävelyyn tai juoksuun sopivat kengät, hanskat ja roskapussi.

Kunto kasvaa kohisten ja pidämme samalla huolen ympäristöstämme. 



Keräsin tänään töistä kotiin palatessani matkan varrelta roskia. 
Samalla tein erilaisia keväisiä kukkalöytöjä.


Kajaanissa tapahtuma on toteutettu seuraavasti:

Kajaanin kaupunki jakaa asukkaiden käyttöön roskasäkkejä maanantaina 10.5. seuraavissa paikoissa:

K-Marketit Lohtaja, Reissumies, Komiaho ja Otanmäki, S-Market Lehtikangas ja Vuolijoen Sale (jätesäkkejä noudettavissa omatoimisesti kauppojen aukioloaikoina)

Rantapuisto, Liikennepuisto, Kauppatori (jätesäkkejä noudettavissa omatoimisesti kello 8. alkaen)

Kajaanin kaupunki noutaa tapahtumaviikon aikana ilmoitetut roskasäkit veloituksetta. Roskasäkeistä tehdään ilmoitus Kajaanin kaupungin palautepalveluun tai soittamalla numeroon tai soittamalla numeroon 08 61551 (ma – ti 8 – 16, ke 8 – 15, pe 9 – 15). Kerätyt roskat voi viedä Majasaaren jätekeskukseen veloituksetta (avoinna ma 8 – 18, ti – ke ja pe 8 – 16).


Onko plogging sinulle tuttu liikuntamuoto? 

perjantai 7. toukokuuta 2021

Opettajuuteen #sitoutunut martta

Kuva: Opettaja-lehti Kuvaaja: Miska Puumala

Toimittaja Maija-Leena Nissilä kirjoitti ay-toiminnasta artikkelin Opettaja-lehteen (8/2021) otsikolla Yhdistyksen pitäisi olla jäsentensä peili. Niskala haastatteli artikkeliaan varten OAJ:n puheenjohtajaaOlli Luukkaista, OAJ Pirkanmaan alueasiantuntijaa Jussi Savolaista ja Kajaanilaista erityisluokanopettaja Tarja Karvosta :)

Niskala  esitti kiperiä kysymyksiä eri näkökulmista katsottuna liittyen yhdistystoimintaan. Innostuin kysymyksistä niin, että pohdiskelin asiaa ihan kunnolla - tolkusti, kuten täällä Kainuussa tavataan sanoa. 


Olen yhdistystoimintaan hurahtanut - ja iloinen siitä

Minulta kysyttiin, millainen yhdistystoiminta tausta minulla on. Tein oikein listan yhdistystoiminnastani ja hämmästyin itsekin, kuinka monessa erilaisessa yhdistyksessä olen ollut ja nyt olen mukana. Tällä hetkellä olen aktiivijäsen Variskankaan Martoissa (hallituksen jäsen ja mediamartta), Nuaskylän Nuorisoseura ry:ssa (mukana talkootoiminnassa), Kajaanin Seudun kanteleyhdistyksessä  (vuosia hallituksen jäsen, nyt varajäsen) ja OAJ Kajaanin paikallisyhdistyksessä (hallituksen jäsen ja työpaikkani yhteysopettaja). Rivijäsen olen Kajaanin Latu ry:ssa, Kajaanin Kaupunginteatterin tuki ry:ssa ja Neuroliitossa.

Tuttuja yhdistyksiä menneiltä vuosilta ja vuosikymmeniltä ovat Kajaanin 4H-yhdistys (hallituksen jäsen), Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys (hallituksen jäsen, vertaistukihenkilö ja aktiivijäsen liki 30 vuotta) ja Kajaanin Kaupunginteatterin Tuki ry (sihteeri 2 vuotta). 


Mistä moinen yhdistysinnostus?

Miksi ihmeessä olen mukana näin monen eri yhdistyksen toiminnassa? Siksi, että minä tykkään yhdistystoiminnasta. Koen yhdistystoiminnan mielekkäänä vapaa-ajan toimintana, en rasitteena. Yhdistystoiminta on mukavaa yhdessä tekemistä ja mahdollisuus uusien asioiden oppimiseen, vaikuttamiseen ja elämyksiin.

Yhdistystoiminnan hyviä puolia on, että jokainen voi osallistua omalla tavallaan; oman kiinnostuksen tai elämäntilanteen mukaan. Jäsenet pääsevät osallistumaan yhdistyksiensä päätöksen tekoon ja toiminnan suunnitteluun ja ideointiin. Kuten muissakin yhdistyksissä, niin marttayhdistyksissäkin, jäsenet tekevät yhdistyksen toiminnasta näköistään – järjestetään sellaista toimintaa, mistä ollaan kiinnostuneita ja tarjotaan lisäksi uusia juttuja, jotka kiinnostavat jäseniä. Jäsenet ovat yhdistyksen sydän ja hallitus työrukkanen.

Yhdistysten jäsenyys tuo usein mukanaan myös jäsenetuja, joita voi mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan hyödyntää. Ymmärtääkseni harva liittyy minkään yhdistyksen jäseneksi pelkästään vain jäsenetujen vuoksi, vaan ne ovat kiva bonus jäsenyydestä. Jäsenedut vaihtelevat eri yhdistyksissä. Ne voivat olla esimerkiksi alennuksia palveluista tai tuotteista, jäsenlehti ja vapaa-ajan vakuutus.


 Yhdistystoiminnan haasteet ja ratkaisuja korona-aikana

Korona-aika on ollut haaste yhdistystoiminnalle. Poikkeusolot ja korona-ajan suositukset ovat pakottaneet yhdistykset miettimään, miten toimintaa toteutetaan turvallisesti, suositukset ja rajoitukset huomioiden. Tämä ei ole ollut välttämättä huono asia, sillä nyt on jouduttu ottamaan ihan uudella tavalla fokukseen jäsenet – millä tavalla yhdistyksen perusajatusta tuodaan eläväksi ja näkyväksi jäsenien eduksi.

Marttailtoja järjestetty koronasuositukset huomioiden. Kun opettajat ovat ottaneet digiloikan etäopetuksen toteutuksessa sukkelasti ja osaksi arkea, niin voin kertoa marttojen ottaneen digiloikkien digiloikan! Monissa marttayhdistyksissä on otettu käyttöön usein entuudestaan täysin tuntemattomia erilaisia etäyhteystekniikoita. Martat ovat järjestäneet etämarttailtoja ja -luentoja sekä streemauksia. Variskankaan Martat toteuttivat esimerkiksi yhden omalla porukalla tehdyn koeponnistuksen jälkeen yhteisen etäkokkausillan OAJ Kajaanin opettajien kanssaKaikkea ei tarvitse keksiä ja järjestää itse, vaan asioita voidaan tehdä ja toteuttaa yhdessä muiden yhdistysten ja paikallisten yritysten kanssa.

OAJ Kajaanin paikallisyhdistys on mielestäni hienosti onnistunut muuttamaan toimintaansa ajan haasteiden mukaiseksi sekä opettajien hyvinvointia uudella ja erilaisella tavalla tukevaksi. Yhdistys järjestää etäjumppaa, tarjoaa jäsenilleen etäkulttuurielämyksiä ja -luentoja. Tämän kaiken lisäksi edelleenkin tehdään koko ajan jäsenille usein näkymättömäksi jäävää edunvaltaa.

Toiminnallisuus on näkemykseni mukaan myös opettajien paikallisyhdistysten tulevaisuuden ”se juttu”. Toiminnallisuus tuo hyvinvointia ja mielekäs yhteinen tekeminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta - näistä asioista osaltaan kumpuaa työhyvinvoinnin lisäksi myös oman työn arvostus.


Kuva: Martat


Hyvästä arjesta parempi maailma - Kaiken maailman martat 

(klikkaamalla otsikkoa näet Marttojen Kaiken maailman martat-videon)

Yhdistystoiminta monesti mielletään hyvin kapea-alaiseksi toiminnaksi. Joillekin voi tulla vielä yllätyksenä, että Marttojen toiminta ei ole vain porukalla sukkien neulomista ja pullan leivontaa tätiporukassa. Tänä päivänä Marttojen toiminnassa on mukana jäseniä vauvasta vaariin, naisia ja miehiä. Marttojen toiminta ja teemat ovat monipuolisia; puutarha, ruoka, käsityöt, kansainvälinentoiminta, erätaidot, hyväntekeväisyys, arjen hallinta, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, marttaopinnot, kurssit ja kulttuuri.


Kuva: OAJ


Opettajat tekevät tulevaisuuksia 

(klikkaamalla otsikkoa näet OAJ:n Tehdään tulevaisuuksia-kampanjavideon) 

Parasta ammattiyhdistystoiminnassa on, että toimimme ja vaikutamme yhdessä kaikkien opettajien työolojen, työssäjaksamisen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Yhteinen työtausta, opettajuus, on rikkaus.

Muuttuvissa olosuhteissa, yhteiskunnan haasteissa ja opettajien työn muuttuessa tarvitaan niin nyt kuin tulevaisuudessa ammattijärjestöä. Ammattijärjestön tehtävä mm. on saada opettajien ääni kuuluvaksi päätöksiä tehtäessä.

Oman ammattitaidon ja ammatin arvostus voi tallautua arjen, muuttuvien olosuhteiden ja työnvaatimusten alle. Aina ei jakseta ja muisteta arvostaa ja fiilistellä oman työn merkitystä. OAJ:n kampanja on ajankohtaisesti opettajuuden ytimessä – nyt tarvitaan aikojen saatossa haalistuneen opettajuuden ja oman osaamisen arvostamista!

Mielestäni kaunein ja merkittävin kuvaus opettajan työstä löytyy OAJ:n kampanjan nettisivuilta:

”Opettajien tehtävä on tulevaisuuden kokoinen. He luovat sen pohjan, jolle huomisen maailma rakennetaan. He tekevät tulevaisuuksia meille kaikille, koko Suomelle ja koko maailmalle. Yksi sukupolvi kerrallaan. Yksi ihminen kerrallaan.” (OAJ:n kampanja)




Oletko sinä mukana yhdistystoiminnassa? Mikä sinua kiinnostaa yhdistystoiminnassa? Onko sinulla jokin yhdistys, jota suosittelet muillekin?


Tervetuloa seuraamaan blogiani myös Instagramissa. Löydät blogini nimellä @ruusu_unelmia.

tiistai 4. toukokuuta 2021

Viekkaat vieraat

Kuva: Tarja Karvonen

Parisen vuotta sitten kävin tyttäreni kanssa Marttaliiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE -hankkeen koulutuksessa Helsingissä. Kouluttauduimme vapaaehtoisiksi VieKas-kouluttajiksi. Tuon koulutuksen jälkeen olemme mm. pitäneet Kainuun Martoille ketjukoulutuksen. Koulutukseemme osallistuneet martat ovat jakaneet oppejaan pitämällä VieKas-marttailtoja omissa yhdistyksissään.

VieKas LIFE, ”Finvasive LIFE” hanketta johtaa ja koordinoi Suomen luonnonsuojeluliitto. Yhteistyökumppaneina ovat Martat, Luonto-Liitto, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS sekä Jyväskylän ja Riihimäen kaupungit. 

Tavoitteena on, että kotipuutarhoissa kasvavat jättiputket, jättipalsamit ja keltamajavankaalit tunnistetaan ja hävitetään kokonaan ja niiden, samoin kuin muiden haitallisten vieraskasvilajien tilalle istutetaan haitattomia lajeja. Vieraslajit voivat aiheuttaa ekologista, taloudellista, terveydellistä, sosiaalista tai esteettistä haittaa.

Lisää hankkeesta voit lukea VieKas LIFE-ketjukoulutus postauksestani.


Kuva: Tarja Karvonen

Pidimme eilen Variskankaan Marttojen marttaillassa Viekas-koulutuksen. Kiersimme kaupunginlammen ympäri ja välillä pysähdyimme Viekas-tietoiskujen äärelle. Jokainen marttailtaanosallistuja sai oman Viekkaat vieraat -oppaan, jota kannattakin hyödyntää nyt heti keväästä lähtien.

Viekaat vieraat -opas löytyy myös Martat.fi sivuilta.


Kuva: Tarja Karvonen

Vieras- vai tulokaslaji?

Vieraslajeja ovat kasvit, eläimet ja muut eliöt, jotka ovat levinneet ihmisen tietoisella tai tahattomalla myötävaikutuksella alueille, missä niitä ei luontaisesti esiinny.

Tulokaslajit ovat levinneet parin viimeisen vuosisadan aikana maahamme omin keinoin. leviämistä ovat edesauttaneet suotuisat lämpöolot, sopivat tuulet, muuttolinnut ja merivirrat.


Miten vieraslajit leviävät?

Vieraslajit leviävät valtiosta toiseen henkilö- ja tavaraliikenteen mukana sekä nettikaupan kautta tuotteina. Valtion sisällä vieraslajit leviävät auto-, juna- ja vesiliikenteen mukana. Ihmiset ovat edesauttaneet lajien leviämistä istuttamalla uusia riista- ja kalalajeja. Myös hylätyt tai karanneet lemmikkieläimet voivat lisääntyä luonnossa  tehokkaasti ja aiheuttaa tuhoja. Puutarhoista lajit leviävät luontoon joko omin avuin tai kasvijätteen mukana luvattomiin kasvijätetunkioihin.


Mitä voin tehdä?

Tunnista kasvi, ilmoita havaintosi (www.vieraslajit.fi) ja torju.

Vieraslajien torjuntaan tarkat ohjeet löytyvät Marttojen Viekkaat vieraat -oppaasta.


Kurssivinkki: Marttojen Martta-akatemiassa on Vieraslajit-verkkokurssi (8op). 



Ensi viikoksi on luvattu lämpimämpää säätä - sitä kohti mennään! Mukavaa viikon jatkoa!