Sivut

tiistai 18. toukokuuta 2021

Kesäkässäilyä, kirja-aarre ja arvontamuistutus

Minä olen aloitellut kesäkäsitöiden tekemisen villasukka-neulomustöiden rinnalle. Viimeisimmäksi olen saanut valmiiksi parit villasukat; Martan juhlasukat musta-valkoisena versiona ja räsymaton kirjavat lyhytvartiset villasukat. 

Esitellään nyt ensin nämä neulomani villasukat




Martan juhlasukista olen jo jokusen kerran blogissani kertonut, mutta hyvästä sukkamallista juttua riittää. Alkuperäisen ohjeen mukaan sukka on sinivalkoinen. Sukista olen tehnyt erilaisia versioita käyttäen eri pohjavärejä ja eri värejä kuvioissa.

Näissä mustavalkoisissa versioissa jätin kuviossa kaksi kerrosta pois ja siten sain kuviosta tiiviimmän. Mielestäni tämä "toimii" kuviossa oikein hyvin. Jos mietit, että mistä lienen kerrokset jättänyt pois, niin ne ovat kuviokerrokset 7 ja 30.




Sitten nämä räsymaton kirjavat sukat olen neulonut nyt käyttämättä jääneen huivin purkulankoista ja pienestä jämälankakerästä. Näin huivi sai uuden elämän kierrätysteemalla. Lyhytvartiset sukat ovat varsin passelit menopelit kesää kohti mentäessä.


Kirja-aarre 



Minun kirja-aarteeni on Mary Oljen Virkattuja vuodepeitteitä -kirja. Kirjassa on 91 kuvaa, 33 peitteen mallia, 10 pöytäliinaa, 3 kaulusta ja kauluksen kaavaa sekä pitsipuvun malli.

Minulla oleva kirja on WSOY:n Porvoossa 1970 painama (teoksen viides painos). Ensimmäisen painoksen (1966) alkusanoissa Mary Olki kirjoittaa näin:

"Koska ns. romanttinen suuntaus jo oli alkanut vallata kodinsisustusalaa, se vähitellen saattaisi muuttaa naisten käsityöharrastustenkin luonteen. Ja niin on käynytkin. Parhaillaan on virkkaamalla tehtyjen kodinsisustustöiden vuoro. Virkataan vuoteiden päiväpeittoja ja pöytäliinoja esiäitien mallien mukaan."

Tämä näkyi lapsuudenkodissani. Äitini taitavana ja ahkerana käsityöihmisenä virkkasi pöytäliinoja, verhoja ja sängynpeittoja. Mary Oljen kirjan ohjeet ovatkin tuttuja juuri noista kotonamme olleista virkkaustöistä. Olen tainnut juuri verenperintönä saada innostuksen virkkaamiseen. Virkkaan tyynynpäällisiä, reunapitsejä, pöytäliinoja ja onpa käsissäni syntynyt myös päiväpeittokin.

Kesällä innostun aina erityisesti virkkaamaan. Virkatut pitsit ja pitsiliinat kuuluvat kesääni.  Työn alla olevaa virkkaustyötä on helppo kuljettaa mukana ja mikäpä sen mukavampaa on kuin iltapuhteella, päivän puuhien jälkeen, muutama (jos toinenkin) kerros virkata.  

Olen nyt virkannut yhden palan Suunnitelma-päiväpeitteen ohjeella. Päiväpeitettä tästä ei tosin ole syntymässä, mutta muutaman palan vielä virkkaan samalla mallilla. Mitä niistä sitten valmistuukaan, jääköön vielä salaisuusverhon taakse. 


Vielä ehdit osallistua arvontaan!


Muistuttelen vielä blogissani olevasta arvonnasta. Arvonnan palkintona on Kukkaiselämää-kaupan vintage-henkinen Protea-juliste vanhojen opetustaulujen tapaan. Tiedot arvonnasta löytyvät Julistearvonta-postauksestani. 


Onko sinulla kirja-aarretta? Mikä on sinun lempi kesäkäsityötekniikkasi?

49 kommenttia:

  1. Ihania sukkateoksia olet luonut, taitava sinä! Valoisaa viikon jatkoa sateesta huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuo Marttojen juhlasukka on ihana ja ohje niin kiva tehdä. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Kiitospa vinkistä, että jättää kerrokset 7 ja 30 väliin. Olen myös säästänyt tuon ohjeen tulevaisuutta varten ja nyt merkkasin siihen muistiin tuon idean. Nuo kerroksethan ovat pelkällä valkoisella. Hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että jätän tosiaan nuo valkoiset kerrokset pois. Näin kuviosta tulee tiiviimpi. Kiitos sinulle kommentistasi ja mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Musta-valkosukat ovat mahtavan upeat, tykkään, vaikka tykkään kyllä räsymattosukistakin:)
    Kuvassasi oleva kirja löytyy minultakin. Äidin kanssa aikoinaan virkattiin paljonkin. Äitini sai ostettua kalastajalankaa edullisesti työnsä kautta:) Siinä varmasti osasyy että peitteitä ym. löytyy meiltä vieläkin. Yhdet itse virkkaamani verhot on kaapissa melkein käyttämättöminä. Lanka on vadelmanpunaista kalastajalankaa enkä ole malttanut niitä paljonkaan käyttää koska epäilen auringon tekevän niille tepposensa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin tuo virkkauskirja ihana! Sinulla on kaapissasi aarre - ota verhot käyttöön. Ne ovat ihanat juuri kesäaikaan <3 Varmasti aurinko vaalentaa, mutta voisiko ne värjätä sitten uudelleen. Minulla on yhdet verhot (sellaiset kankaiset tavisverhot) aurinko vaalentanut. Nuo mustavalkoiset sukat ovat minustakin ihanat ja räsymatto "toimii" aina :) Mukavaa viikonloppua sinulle,Irma <3

      Poista
  4. Ihania sukkia - ja nuo mustavalkoiset juhlasukat ovat kerrassaan hienot!
    Minun mummoni virkkasi käsittämättömät määrät pöytäliinoja (hyvinkin suuria), sängynpeitteitä ja vaikka sun mitä. Minullakin on häneltä lahjaksi saatuna kaksi eri kokoista pöytäliinaa ja parisängyn peite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on mummosi tekemiä aarteita <3 Musta ja valkoinen sopii hienosti Martan juhlasukan kuvioihin. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Kauniita sukkia olet tehnyt. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt täällä heiluu virkkuukoukku :D Kässäily on ihanaa <3

      Poista
  6. Ihanat villasukat. En ole koskaan pitänyt kutomisesta tai virkkaamisesta. Yhtään ainoata sukkaa ei ole tullut koskaan tehtyä, en edes koulussa,-)) Todella vaikeaa ja ei ole oikeastaan kiinnostanut. Mutta puu, metalli, sementti, taulujen maalaus ym. taiteen tekeminen on aina kuulunut elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutominen ja virkkaaminen ei ole kaikkien juttu. Sinulla on monia minua kiinnostavia taidemuotoja. Tänään olin oppilaani mukana teknisen työn tunneilla. Hän teki metallista kynttilänjalkaa. Hitsaaminen on kiinnostavaa! Ehkäpä joskus pääsen itsekin kokeilemaan :) Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  7. Mustavalkosukissa ihastuttava malli. Minäkin kudon itse villasukkani, sekä lyhyt- että pitkävartisia.
    Joskus kesäisin on virkkaan ikkunaan uuden kapan, kun tekee mieli uutta. Äidinmaidossa olen kait nämä kutomis- ja virkkausgeenit imenyt. Rakkaimmat muistoni on kun äidin kanssa valvottiin jouluviikolla joululahjavalvojaisia radiosta kuunnellen ja kudottiin.
    Kirja-aarteeni on 1901 painettu iso kuvaraamattu, vanhalla fraktuuralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat ovat ihan parhaat sukat <3 Sinulla on sama kuin minulla, että kässäilyharrastus on peritty äidiltä. Ihana muisto nuo äidin kanssa vietetyt joululahjavalvojaiset. Vau, sinulla on todellinen kirja-aarre! Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  8. Upeat ja taitavasti tehdyt sukat. Ilomielin nuo sujauttaa jalkaan. Olet kyllä taitava moniala osaaja🥰
    Voi miten ihana vanha virkkauskirja. Rakastan vanhoja kirja aarteita.
    Meillä on edesmenneen tätini tekemä ihana virkattu päiväpeitto. Se on käytössä meillä ja on niin ihana.
    Mukavaa viikkoa sinulle ja kivoja puuhasteluja🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Virkatut päiväpeitteet ovat kauniita ja mahtavia kädentaitojen mestarityönnäytteitä. Tuo kirjani on suosikkini ja tuo mieleen monia ihania muistoja. Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  9. Minä laitoin saamani vanhat kirjat kiertoon. On vain uusia sukkakirjoja. Ja kesäisinkin samaa sukkien neulontaa. Tosin tuli toiveita ohuemmista kesäsukista, joten ohuempaa lankaa nyt käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tulee sukkia neulottua kesälläkin jokunen pari. Niitä, kun on niin kiva neuloa. Ja villasukkiahan ei ole koskaan liikaa! Nyt on viime aikoina viuhunut virkkuukoukku. Mukavaa viikonloppua, Repu <3

      Poista
  10. Mustavalkoiset sukat ovat todella hienot.
    Oljen virkkauskirja on tutun näköinen. Minulla on äidin peruja joku Oljen kirja, mutta olisiko sama. Pitääkin tarkastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on tehnyt useampia kirjoja, joten voi hyvinkin olla joku toinenkin kirja. Tämä kirja on minun erityinen lempikirja, kun tästä äitini on niin monia virkkaustöitä tehnyt. Mukavaa viikonloppua sinulle, Between <3

      Poista
  11. Kauniit nuo mustavalkoiset sukat.

    VastaaPoista
  12. Hienoja sukkia :)
    Minä en ole neulonut sukkia sitten kouluvuosien. Hetken aikaa jo kauhistutti, että mistä saadaan tulevaisuudessa villasukat, mutta sitten nousi uusi kutojataituri ja toistaiseksi voin vältellä sukkahommia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se monilla on, ettei ole tullut neulottua sukkia sitten kouluvuosien. Tai sitten villasukkien neulominen on vienyt mennessään. Mukava, että on kutojataituri, niin neulokoon hän sukat <3 Mukavaa viikonloppua sinulle ja kutojataiturille <3

      Poista
  13. Ihania sukkia olet tehnyt! Nuo mustavalkoiset on täydelliset. Minähän, kylmän iskiessä, käytän aina villasukkia, oli sitten kesä tai talvi :)
    Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minustakin noista mustavalkoisista tuli ihanat. Villasukka on paras sukka <3 Mukavaa viikonloppua sinulle, Outi <3

      Poista
  14. Boa tarde. As meias ficaram muito boas, parabéns pelo seu trabalho excelente.

    VastaaPoista
  15. Hienoja sukkia! Varsinkin mustavalkoiset ovat todella upeat 💗 Tuollainen pitsipeittokirja näyttää kovin tutulta, olisikohan äidilläni tai anopillani tuo :)
    Mukavia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mustavalkoisissa sukissa pääsee kuvio hienosti oikeuksiinsa. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  16. Musta-valkoinen toimii aina... kuviot erottuu upeasti; olet sinä taitava! Mun talvi&kesäkässät lienee enemmän nykyään paperisia...
    joskus kutonut, virkannut, ommellut paljonkin, mutta nyt viehättää enemmän valokuvat ja askartelu... aikansa aina kutakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - mustavalkoinen toimii aina! Kuvio pääsee niin hienosti oikeuksiinsa. Aikansa aina kutakin. Sinulla on askaryeluhommat hallussa
      Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  17. Jaa-a, katsotaanpa: talvella neulontaa... kesällä hmmm...taitaa olla neulontaa ;D No, joo. On minulla nyt yksi kesävillatakki meneillään kesäisemmästä langasta. Ennen tuli paljonkin virkattua (myös talvisin), mutta jostain syystä se on jäänyt. Huomaan virkkaamisen käyvän paljon enemmän hartiaan ja niskaan, kuin neulomisen, rannekin kipeytyy. Silti tulee joskus satunnaisesti virkattua. Meilläkin äiti ja mummo ja vanha mammakin olivat kovia virkkaamaan. Noitakin ohjeita on katseltu, joskaan en ihan tuota kirjaa muista nähneeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Sartsa <3 Näinhän se tahtoo mennä talvella neulontaa ja kesällä... neulontaa :D Virkatessa on erilaiset liikkeet kuin neulomisessa, jotta hyvinkin paikat kipeytyä. Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  18. Onpa hienot sukat. Mustavalkoiset on taatusti olleet isotöiset, raidallisista tykkään niiden väreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nuo mustavalkoiset näyttävät isotöisiltä, mutta ovat ihan kohtuulliset neulottavat. Langanjuoksut ovat kuviossa muutamaa riviä lukuunottamatta max kolme silmukkaa. Räsymattosukkien värit ovat ihanat. Mukavaa viikonloppua sinulle, Orvokki <3

      Poista
  19. Kiitos <3 Pistähän tämä Martan juhlasukkamalli korvan taakse :) Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  20. Kauniit ja taidokkaat mustavalkoiset villasukat. Räsymattosukat taas suorastaan kutsuvat vetämään ne oitis jalkoihin.
    Mukavaa viikonloppua. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mustavalkoisessa väriyhdistelmässä kuvio pääsee oikeuksiinsa. Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  21. On kyllä kauniita sukkia :) Minun olisi seuraavana tarkoitus tarttua huovutusvilloihin, kun varsinkin isojen huopien huovutus on näppärää kesällä ulkona. Näin säästyy veden ja saippuan roiskimiselta ja niiden siivoamiselta sisätiloissa. Myös kankaiden värjääminen on ollut perinteisesti minun kesäharrastukseni. Minulla on mökillä kesäkeittiössä puilla lämmitettävä vanha ja suuri saunanpata, jossa on kätevä lämmittää vettä tähän tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ihanat kesäkässäilytekniikat <3 Hyvä idea huovuttaa pihalla. Kankaiden värjääminen isossa padassa on oivallista kesäkässäilyä.

      Poista

Ilahdun kommenteista!