Sivut

perjantai 12. marraskuuta 2021

Kahvinystävän Juhla Mokka -piparkakut

 Kaupallinen yhteistyö: Paulig

Kuva: Tarja Karvonen 

Joulunajan Juhla Mokka -kahvipaketit ovat kuin pieniä piparkakkutaloja

Piparkakkujen leipominen on monille suomalaisille tutuin jouluperinne. Piparkakut ovat tulleet Suomeen jo noin 1600-luvulla, ja niitä tarjoiltiin kahvin kanssa eritysesti juhlissa (Anna-Liisa Mattila, Piparikirja 2001).

Tänä vuonna Juhla Mokka -kahvin joulupakkaus on saanut inspiraationsa piparkakkutaloista. Uudessa piparkakkureseptissä maistuu myös Juhla Mokka. Paulig on tehnyt reseptin yhteistyössä Kinuskikissan kanssa.

Pauligin Suomen vähittäiskaupan markkinointipäällikkö Kati Kyllönen kertoo, tarkoituksena on tuoda esiin Juhla Mokka -kahvilla joulun tekemisen iloa. Iso osahan joulun tunnelmasta syntyy juuri puuhastelusta ja yhdessä olosta esimerkiksi kahvikupposen äärellä. 

"Juhla Mokka on hieno ja täyteläinen 100% arabica-kahvisekoitus, joka valmistetaan parhaista ja vastuullisesti varmennetuista Keski- ja Etelä-Amerikan sekä Afrikan kahvilaaduista. Tämän Suomen rakastetuimman kahvisekoituksen maku luodaan joka päivä alusta alkaen paahtimollamme. Vaalea paahto, paahtoaste 1." (Paulig)

Kuva: Tarja Karvonen 

Joulun makukahvissa maistuu kardemumma ja piparkakku

Pauligin kahvikouluttaja Jori Korhonen vinkkaa, että tummapaahtoiset kahvit ja piparkakut sopivat mauiltaan hyvin yhteen. Joulutunnelmaa korostaa kahveihin laitettu ripaus kardemummaa tai piparkakkumaustetta.  


Kuva: Tarja Karvonen 

Kinuskikissalta Juhla Mokka -piparkakkuresepti

Sini Visa Kinuskikissa-blogista on kehittänyt uuden piparkakkureseptin, jossa Juhla Mokka-kahvia käytetään sekä taikinassa että paistetun piparin koristelussa. Kahvijauhe lisätään taikinaan sellaisenaan, mikä tuo piparkakkuihin makua ja hauskaa struktuuria, kun kahvihippuset näkyvät piparkakuissa pieninä pisteinä. Visa kertoo, että myös tomusokerikuorrutteeseen tulee Juhla Mokka -kahvia.

Kahvinystävän Juhla Mokka-piparkakkujen reseptin, kofeiinisuositukset ja vinkit vegaanisiin piparkakkuihin löydät Kinuskikissan sivuilta.


Joko sinä olet leiponut piparkakkuja? Kuuluvatko piparkakut sinun jouluusi?


Hyvää isänpäiväviikonloppua!

32 kommenttia:

  1. Oi mitä joulujuttuja sinulla jo on täällä. Pipruja ei ole vielä tullut tehtyä. meillä ei ole kovin suuri suosio noilla ruskeilla pipareilla mutta täytyy tyytyä kaupan kakkaroihin.
    Kiva viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä joulupipareita aletan syömään jo marraskuussa:D Kaupasta saa myös maukkaita pipareita. Ihanaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Nätti kahvipaketti! Minustakin kahvi, jossa on ripaus kardemummaa, on älyttömän hyvää. Juon sellaista ympäri vuoden.
    Pipareita en leivo, mutta joskus ostan paketin taikinaa ja syön sen taikinana - se on paljon parempaa kuin paistetut kuivat piparit ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan klassikko - syödä piparitaikina sellaisenaan <3 Kardemummakahvi on ihanaa!

      Poista
  3. Olen pahoillani, mutta en tykkää pipareista yksinään. Onneksi piparit ovat erittäin ok jäätelön kera tai brie juuston kanssa :D. Valoisaa isänpäiväviikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparimurut vaniljajätskissä on tosi hyvää! Itse tykkään erityisesti Aura-juustosta joulupipareiden kanssa. Ihanaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Tuo kahvipaketti on tosiaan kaunis! Meillä leivotaan pipareita sekä valmistaikinasta että itse tehdystä, jonka maustan appelsiininkuoriraasteella ja puristetulla appelsiinimehulla. Hyvää isänpäiväviikonloppua! P.s. blogissani odottaa sinua sinivalkoinen haaste.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kaunis kahvipaketti on ihana vaikka joulutervehdykseksi. Appelsiini on varmasti hyvä pipareiden maustamiseen ♡ Kiitos ihanasta haasteesta! Tartuin siihen oitis.

      Poista
  5. Kaunis jouluinen kahvipaketti.Piparit kuuluu jouluun.Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvipaketti on ihanan jouluinen. Se sopii vaikkapa joulutervehdykseksi. Pelaamme siis molemmat joulupipareille ♡

      Poista
  6. Vielä en ole leiponut pipareita. Yleensä leivon ensimmäiset joulukuun alussa, teen isomman satsin ja samalla teen äidilleni piparkakkutalon :)
    Herkullista viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä joulupipareiden leipominen ja syöminen aloitetaan jo marraskuussa :D Piparkakkutalo on ihana joulutervehdys äidille ♡ Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle, Outi ♡

      Poista
  7. Juhla Mokalle liputan, mutta en maustetulle kahville, enkä kahvinmakuisille leivonnaisille. Joulupiparileipomisenkin taidan tänä vuonna skipata ja ostaa kaupasta. Parasta pipareisssa on se taikina ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tuumasi Saila kommentissaan, että joulupiparit ovat parhaimmillaan taikinana :D

      Poista
  8. no nytpä oli jännä piparkakkuresepti; testiin taatusti! Mietin myös, miltä maistuisivat kahvilla maustetut pikkuleivät...
    Piparkakkujen leipominen kuuluu joulukuuhun.
    Niiden leipominen on ihanaa, mutta harvemmin tulee syötyä koko leivottua satsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että innostuit Juhla Mokka -joulupipareista! Meillä joulupipareiden leipominen ja syöminen aloitetaan jo marraskuussa :D Jos pipareiden syöminen alkaa tökkiä, voi ne murentaa vaikkapa juustokakun pohjaksi. Ihanaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  9. Piparit kuuluvat ehdottomasti jouluun

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihana postaus taas. ♥️
    Kahvia pipareita ja joulua... mmm

    Hitaana hämäläisenä sain vasta nyt kokeiltua taannoin antamaasi tuorepuuron ohjetta. Ai että tuli hyvää 🌹 Teen toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, ihan Rita A ♡ Mahtavaa, että tykästyit tuorepuuroon. Se on maistuvaa ja herkullista vaihtelua puuroille. ♡

      Poista
  11. Ei olla vielä leivottu. Kaupasta tuli ostettu töysäläisen pipareita. Hätäapu pipari nälkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töysäläiset joulupiparit ovat hyviä. Meillä aloitetaan joulupipareiden leipominen ja syöminen näin marraskuussa:D

      Poista
  12. Kiitos vinkistä Kinuskikissan piparireseptiin! Kahvinystävänä täytyy kokeilla sitä. Tumma paahto on kahvissa minun mieleeni ja noihin pipareihinkin menee varmasti Juhla-Mokan tummapaahtoista.

    VastaaPoista
  13. Boa tarde minha querida amiga. Aqui no Brasil, principalmente no Rio de Janeiro não temos essa tradição, mais eu agradeço pelo seu trabalho de divulgação. Bom início de semana.

    VastaaPoista
  14. Tuota reseptiä voisin kokeilla, vaikka leipominen on jäänyt vähiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulupipareiden leipominen on kivaa ja itse leivottujen pipareiden syöminen erityisen herkullista. Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  15. Meillä joulupiparit ovat yksi joulun ajan herkuista. Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Kyllä piparit kuuluvat ilman muuta jokaiseen jouluun. Itse leivon aina perinteisiä Paraisten piparkakkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä- piparit kuuluvat jouluun ♡Meidänkin joulupiparit on tehty yleensä Paraisten piparkakkujen reseptillä, mutta nyt kokeiltiin uusia tuulia joulupiparirintamalla :)

      Poista
  17. Mä jo ihan nään, että sä keksit jotain hienoa tuosta tyhjästä kahvipaketista 😃👍

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!