Sivut

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Virkattu lasinalunen ja näin hoidat joulukuusta



Tänään on joululoman ensimmäinen päivä. Tuntuu niin mukavalta! Tänään on siivottu ja vielä on tarkoitus hankkia viimeiset lahjat. Siivous sujui tänäkin jouluna Marttojen siivousohjeita soveltaen. Aikaa toki menee tosin enemmän kuin tuo 30 minuuttia, mutta ohjeista sain järkeä siihen mitä kannattaa just tänään siivota ja mitä myöhemmin. 

Virkkasin valkoisia lasinalusia ystävälleni joulutervehdykseksi. Lasinalusten virkkausohjeen otin blogiarkistostani. Lasinalusten lisäksi annan hänelle bling-bling-koristekruunun. Näimme taannoin kauppareissulla koristekruunun, johon ihastuimme - tällaisia oman elämämme prinsessoja kun olemme.

Lasinaluset on nopeita virkata, joten niitä ehtii tehdä vielä joululahjaksi. Ohjeet lasinalusiin löydät blogiarkistostani



Oi kuusipuu, oi kuusipuu ja lehväs uskolliset!

Tänä vuonna joulukuusemme on tuuheampi kuin ehkä koskaan ennen. Kuusi on kuin jouluelokuvien muhkeat joulukuuset! Kuusi on kasvatettu metsäkuusi ja se on niin tuuhea, että vitsailemme kuusesta hyppäävän esiin vielä oravan ja mahdollisesti muitakin metsäneläimiä! 

Kuusta hoidamme Marttojen sivuilla olevien ohjeiden mukaan. Näin kuusi säilyy loppiaiseen, jolloin kuusi siirretään pihalle odottamaan kevättä ja puutarhajätekaatopaikalle vientiä.



Martat vinkkaa 

Huolehdi, että kuusella on koko ajan vettä. Lämpimässä ja kuivassa huoneessa kuusi imee jopa kolme litraa vettä päivässä!

Jos käsiin tarttuu  kuusenpihkaa, saat en pois voin tai margariinin avulla.

Lisää vinkkäjä joulukuusen hoitamiseen löydät Marttojen sivuilta.


Aito kuusi, tekokuusi vai ei kuusta laisinkaan?

Kaksi yötä jouluaattoon! Mitä sinulle kuuluu?

58 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan komea joulukuusi!
    Minulla on yksi pieni jäkälästä tekemäni ja muutama pieni höyhenistä tehty kuusi, joita en ole vielä ottanutkaan esille. En niitä joka vuosi laitakaan esiin.
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tähän tuuheaan kuuseen <3 Kuusiesi materiaalit ovat ihania. Hyvää vuoden viimeistä viikoa sinulle <3

      Poista
  2. Kaunis kuusi, ja ihana koristelu. Meillä on pieni tekokuusi. Olen hirvittävän allerginen kuuselle. Tänään leivoin joulutorttuja, ja suklaahippupipareita. Huomenna teen jotakin muuta, ja paistan kinkun;-)) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Koristeita on ostettu joka vuosi muutama lisää. Nyt niitä on jo aikas paljon :) Olet valmistanut ihania joululeipomuksia. Kinkkua on täälläkin syöty niin, että huomenna aloitan joulukinkun hävikkiruokien tekemisen. Hyvää vuoden viimeistä viikkoa sinulle, Anne <3

      Poista
  3. Todella kaunis ja muhkea joulukuusi.
    Meillä on vain 60-senttinen tekokuusi koristeltuna ja valaistuna sivupöydällä. Joulun jälkeen alkaa keittiöremontti, jonka vuoksi siivottavaa ja siirreltävää on ilman joulukoristeitakin riittävästi
    Oikein valoisaa ja hyvää joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tähän tuuheaan kuuseen. Oksia on niin, että jokaiselle koristeelle on omansa. Ihana juttu tuo keittiöremonttinne, vaikka on siinä toden totta oma hommansa. Uusi keittiö on ilo <3 Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle <3

      Poista
  4. Tänään paahdoin vielä täysillä töissä ja nyt pääsen hengähtämään ja lomailemaan minäkin. Ihana kuusi teillä. Kyllä kuusi pitää olla, jos joulua viettää, sillä ei ole väliä onko se aito vai tekokuusi.
    Ihanaa jouluista keskiviikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa lomaa <3 Kuusi se olla pitää - aito tai tekokuusi, peukutan! Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  5. Nätti kuusi! Oikean ottaisin mieluusti, mutta neulasia löytyy juhannukseen saakkaa. Tekokuusta en VIELÄ omista. Tuleva joulu menee lähinnä ohi - seuraava toivottavasti parempi!
    Mukavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kuusen neulasia löytyy meiltä ainakin juhannuksenakin. kun on niin tuuhea joulupuu tänä jouluna :D Imuroitu toki on, mutta... Kaikki joulut eivät ole samanlaisia, siis uskon ensi joulusi olevan parempi <3 Hyvää vuoden viimeistä viikkoa sinulle <3

      Poista
  6. Kaunis ja todella tuuhea kuusi. Omasta metsästä kävin kuusen hakemassa ,aito pitää olla. Siivoukset ja leipomukset tehty,kaikki alkaa olla valmista jouluun.
    Rauhallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oi, miten ihanaa - joulukuusi omasta metsästä! Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle <3

      Poista
  7. Ihanaa Rakas ystävä 👑☕ Kiitos ❤️

    VastaaPoista
  8. Joulukuusesi on kaunis!
    Meillä kuusi odottaa lämpimään pääsyä huomiseen. Se on ollut terassilla muutaman päivän ja on vielä jäässä. Metsästä haettu kuusi, joka saa oikeat kynttilät oksilleen oikeissa kynttilänpidikkeissä.
    Jouluni on silausta vaille, eli ei mitään isompia hommia enää.
    Sinulle hyvää joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kuusi on ihanan tuuhea. Koristeita olemme keränneet vuosien varrella ostamalla lähes jokainen joulu koristeita lisää. Joulun pyhät ovat nyt ohi, mutta joulustelen vielä loppiaisen yli. Hyvää vuoden viimeistä viikkoa sinulle <3

      Poista
  9. Wau mikä joulukuusi. Minun pienessä kämpäsäni on vain tekokuusi joka ei hoitoa kaipaa.
    Oikein Hyvää Joulunaikaa sinulle 🎶🔔🔔🎶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tekokuusi on kätevä. Ei tarvitse kastella ja neulasia ei tipu. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa <3

      Poista
  10. Vuosiin ei ole puita ollut. Nyt ruukkusypressi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukkusypressi on sievä <3 Sellaista katselin ennen joulua kaupassa. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa, Repu <3

      Poista
  11. ❤ Ihana kuusi! ❤ Hyvää joulua! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Ihastuin tähän tuuheaan joulupuuhun. Kuusi meillä laitetaan pois vasta loppiaisena. Usein on niin, että en melkein silloinkaan raskisi purkaa koristeita kuusesta :D Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa ❤

      Poista
  12. Aito kuusi, teitty. Töissä saa pelata pikkujouluaikana tekokuusten kanssa niin paljon, en ottaisi kotiini vaikka maksettaisiin. Mutta hei, mikä on tuo ihana kultainen kruunu ekassa kuvassa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aito kuusi olohuoneessa ja tyttärien huoneissa tekokuuset. Kultainen kruunu on joulukoriste, jonka ostin Prismasta ystävälleni joulutervehdykseksi. Me kun ollaan vitsailtu hänen kanssaan, että olemme tällaisia oman elämiemme prinsessoja :D

      Poista
  13. Kiitos virkkausohjeesta. Minä tarvitsisin yhden pienen joulunpunaisen saippuakupinalusen (mikä se on? - no, vähän isompi kuin kupinalunen). Ehkä joskus saan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi ja aktiivisesta blogini seuraamisesta <3 Olisiko se pieni liina? Ymmärsin kuitenkin, mitä tarkoitit. Virkkaaminen on mukavaa. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle <3

      Poista
  14. Kaunis on kyllä kuusenne. Meillä on kaksi muovikuusta allergioitten puolesta ollut jo vuosia.
    Olen saanut anopilta muutamia vuosia sitten juurikin virkattuja lasinalustoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tekokuusi on niin kätevä, kun ei tule allergiaoireita ja sitä ei tarvitse hoitaa. Virkatut lasinaluset ovat sellaista elämän ja arjen käytännöllistä luksusta. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle, Nila <3

      Poista
  15. Ihanaa joulun aikaa sinne <3
    ps. Tekokuusi on koirien kanssa kätevä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi ja hyvä näkökulma kuusikysymykseen! Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle, Taru <3

      Poista
  16. Joulu on kirjava ja täynnä iloa, joulu on ihanuutta tuhat kiloa.
    Hyvää joulua!

    Mieluiten ihan oikea aito kuusi :).

    VastaaPoista
  17. Ihanan täyteläistä joulua!

    Meillä on näillä näkymin ensimmäinen joulu ilman kuusta.
    Huomenna kotiin saapuu paikalle myös nuorempi ikäpolvi - tilanne voi vielä muuttua tästä nopeastikin.

    Kuusiallergikkona kuusen täytyy meillä olla tekokuusi tai sitten ulkona.

    Ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aito kuusi on sievä pihalla ja näkyy kivasti ikkunasta sisälle. Tekokuusi on kätevä, kun se ei aiheuta allergiaoireita ja se on siisti, kun ei neulaset varise. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle, Susanna <3

      Poista
  18. Meillä kuusi varistaa neulasia jo uhkaavasti, vaikka tuotiin se eilen vasta sisään. Voi olla, että siitä on meille vain lyhytkestoista iloa. Hyvää joulua sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin joulukuusesta varisee neulasia. Pikkuisen välillä imuria pyöräytetään- kunhan ei kuuseen koske, niin hyvin menee :D Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle ♡

      Poista
  19. Oi ihanuuus miten kaunis kuusi🤩🌲 ja upea koristelu.
    Ihana lasinalunen ja niin sinun taitavilla sormilla tehty😍
    Ihanaa joulua sinulle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihastuin tähän tuuheaan joulukuuseen. Koristeita olemme ostaneet vuosien varrella lisää. Virkatut lasinaluset ovat käteviä ja arjen käynnöllistä luksusta ♡ Kiitos kauniista sanoistasi ♡ Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle ♡

      Poista
  20. Ihana kuusi ja kaunis koristelu! Meillä tuodaan kuusi sisälle vasta aattona aamupäivällä. Hyvää joulua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Meillä nykyään tuodaan kuusi sisälle ennen jouluaattoa. Koristelu on oma hommansa,niin aikaa jää aattona muihin jouluisiin hommiin. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle!

      Poista
  21. Meille on äskettäin kannettu sisään miehen hankkima pihtakuusi. Outo ilmestys ja tuoksukin on vähän erilainen, kuin perinteisessä. Piikit ovat pehmeämpiä ja rungossa ei ole piikkejä ollenkaan. Kaikkea sitä näkee! Nyt lähden koristelemaan. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihta on ihana ♡ Neulaset ovat sileät ja eivät pistele samalla tavalla kuin metsäkuusi. Niin kuin sitä joulukuuta käpälöitäisiin, mutta tällainen havainto. Pihta on ollut joskus meilläkin ja oli hyvä joulukuusikokemus. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle ♡

      Poista
  22. Kauniisti koristeltu kuusi. Hyvää joulua.

    VastaaPoista
  23. Kaunis joulukuusi. 🌲
    Hyvää Joulua,Tarja 🎅🧡

    VastaaPoista
  24. Bom dia Tarja. Neste Natal não quero pedir muito. Quero apenas que você que está lendo essa mensagem tenha muita paz, saúde, amor e felicidade. Grande abraço do seu amigo, brasileiro e carioca Luiz Gomes.

    VastaaPoista
  25. Onpa kauniit lasinaluset ja upea kuusi. Rauhallista joulua ja käsitöiden täyttämää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Virkatut lasinaluset ovat kätevät ja arjen käytännöllistä luksusta. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle <3

      Poista
  26. Hienot lasinaluset ja omapa kyllä tosi muhkea kuusi, meillä oli tänä vuonna niin vaatimaton, että hyvä etten nakannut kättelyssä ulos. Tähän asti on ollut vuositolkulla oikeita aku ankka kuusia, joten normaali ei kai kelpaa enää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Ihastuin tähän tuuheaan kuuseen. Meillä on ollut erilaisia joulukuusia vuosien varrella; pitkiä, pätkiä, tuuheita, harvoja, muotopuolia... Tämä on joulukuusistamme varmasti tuuhein! Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle ♡

      Poista
  27. Kaunis kuusi ja virkatut lasinaluset ovat todella kivat. Pitääkin napata ohje talteen. :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!