Sivut

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Kilpisjärven mahtava Saana




"Kilpisjärven mahtava Saana
tunturi tuimien tuulien"


Alakoulussa lauletun laulun sanat soivat ajatuksissani, kun matkasimme lomapaikastamme, Leviltä, kohti Kilpisjärveä. 


Levin matkan yksi to do-listan kohdista oli Saanan huiputus. Olimme katsoneet säätiedotuksesta Kilpispäivän retkelle päivän, jolloin ei satanut vettä. Sääennusteen mukaisesti sää suosi Kilpisjärven reissuamme; puolipilvinen päivä ja vettä ei satanut.




Muotkatakka

Matkalla Saanalle on Suomen maanteiden korkein kohta, Muotkatakka. Korkein kohta sijaitsee noin 12 km Kilpisjärven kylältä etelään päin. Korkeutta kohdalla on 565 metriä. 

Kävimme tien reunassa olevalla isolla parkkipaikalla katselemalla ympärille avautuvaa tunturimaisemaa ja mietiskellä tätä maanteiden korkeinta kohtaa.

Kilpisjärven luontokeskus 

Saanan valloituksen yhteydessä kannattaa käydä Kilpisjärven luontokeskuksessa

Luontokeskus sijaitsee Saanatunturin juurella. Luontokeskuksen pysyvä Skandien laidalla-näyttely kertoo Mallan luonnonpuistosta, Saanan luonnonsuojelualueista ja Käsivarren erämaa-alueesta sekä Kilpisjärven asukkaista. 

Luontokeskuksen toiminnasta vastaa Metsähallitus. Henkilökunta neuvoo matkailijoita, retkeilijöitä ja kalastajia. Luontokeskuksessa hoituvat mm. lupien hankkimisen (moottorikelkka- ja kalastusluvat) ja käsivarren tupien varaukset ja avaimet. Luontokeskuksesta voi myös ostaa kirjoja, karttoja, matkamuistoja ja tuliaisia. Keskuksen asiakaspalvelu-, näyttely- ja wc-tilat ovat esteettömät. 



Luontokeskuksesta kurvasimme Majatalo Haltinmaan Ravintola Lapintyttöön napasemaan vahvistavat tee- ja kaffekupposet kera suolaisen ja makean syötävän. 

Lähdimme valloittamaan Saanan huippua Kilpisjärven retkeilykeskuksesta. Matkaan voi lähteä myös Mallan luonnonpuiston parkkipaikalta. 








Reitin alku oli koivikossa polveilevaa maastoa. Koivikon päätyttyä kuljimme lumisen rinteen ylös ja jatkoimme matkaa hiekkapolkua pitkin kohti Saanan huippua. 








Jyrkimmässä kohdassa etenemistä helpottivat kiviset portaat. Portaiden yläpäässä oli kivistä tehty levähdyspaikka. Levähdyspaikalle kannattaa pysähtyä, kuten pitkin matkaa muutenkin, ihastelemaan maisemia. Puuttomalta Saana-tunturilta avautuu upea näkymä!  






Pysähdyspaikan jälkeen matka jatkui kivikkoa pitkin kohti Saanan huippua. Levähdyspaikalta lähtevän nousun jälkeen tuli välillä tasaisempiakin osuuksia.








Saanan huippu on 1029 metriä korkea laakeapäinen tunturi. Huipulla oleva postilaatikko lienee Suomen kuvatuin postilaatikko. Tuuli huipulla oli kylmä, vaikka tunturin juurella oli kesäisen lämmintä. Repusta kaivoimme lisää lämmintä päälle. 

Huipulta avautuva maisema ihastuttaa! Kilpisjärvi kimmeltää auringon säteistä ja tunturien huipuilla on lunta. 

Vinkkejä Saanan valloitukseen

Saanan päälle kiipeävä reitti on noin 8 km. Aikaa meillä ylös kiipeämiseen meni kaikkine pysähdyksineen (maisemien ihailuineen ja kuvailuineen, retkieväiden syömisineen sekä muiden retkeilijöiden kanssa jutteluineen) reilu 2 tuntia. Alas kapusimme sitten reippaampaa tahtia. Aikaa Saanan huiputukseen kannattaa varata, sillä Saanan huipulle kiipeävältä reitiltä avautuvat maisemat ovat ihan omaa luokkaansa ja niitä kannattaa todellakin katsella. 

Kesäaikaankin vaatetuksena sään mukainen kerrospukeutuminen on hyvä; vaatteita voi vähentää tai pukea tarvittaessa lisää päälle. Kesällä pilviselläkin säällä voi iho palaa - kannattaa siis käyttää aurinkovoidetta. 

Vaelluskengät tukevat kivikossa kuljettaessa. Monella retkeilijällä oli lenkkarit jalassa ja kiipeäminen näytti sujuvan lenkkareillakin oikein mallikkaasti. 

Kesähelteillä ei juomisesta tulee erityisesti huolehtia. Eväät ovat aina retkeillessä hyvä juttu.  Meillä oli repussa juotavaa ja energiapitoista syötävää (välipalakeksejä, ruissipsejä ja banskuja). Juotavaa kannattaa varata riittävästi, sillä muutoin kesäpäivä voi tehdä tepposet. Kerrospukeutuminen oli hyvä ratkaisu; tunturin juurella oli helle ja tunturin päälle päästyämme puhalsi raikkaat tuulet - ne laulustakin tutut tuimat tuulet. Kaikki, mikä mukana luontoon viedään, tuodaan sieltö myös mukana pois - ei siis jätetä roskia luontoon. 

Muutamia vinkkejä Kilpisjärvelle majoittuville retkeilijöille

Majoittumalla Kilpisjärvelle, voi Saanan huiputuksen lisäksi retkeillä Mallan luonnonpuistossa ja käydä jäämeren rannalla, mihin matkaa Kilpisjärveltä on noin 50 kilometriä.  

Kilpisjärvellä kulkeva Malla-laiva kuljettaa matkustajia Kolmen valtakunnan rajapyykille, missä kohtaavat Suomen, Ruotsin ja Norjan valtakuntien rajat. Kilpisjärveltä pääsee lähtemään myös pitkille vaelluksille Kalottireiteille (kulkee Suomen, Ruotsin ja Norjan alueilla) ja Haltille






Hip, hei ja hurraa! 

Saanan valloitus oli juuri sellainen, kuin oletimmekin sen olevan - Saanalta avautuvat maisemat tekivät lähtemättömän vaikutuksen. 



Ennen Leville paluuta vielä kävimme ostamassa Kilpisjärven Retkeilykeskuksesta kangasmerkit muistoksi Saanan valloituksesta. Merkit sopivat hienosti niin retkireppuun kuin opiskelijan haalariin. 

Me teimme sen - valloitimme Saanan! Vai kävikö siinä sittenkin niin, että Saana valloitti meidät!

Soiko ajatuksissasi nyt Kilpisjärven mahtava Saana-laulu?

Muistorikkaita luontokokemuksia kesääsi!


Tämän postauksen kuvat ovat ottaneet ja oikeudet kuviin omistavat Alina Karvonen, Vilma Karvonen, Tarja Karvonen ja Mika Kortelainen. 

28 kommenttia:

  1. Siellä on upeat maisemat. Kävittekö Norjan puolella? Toivottavasti pääsemme syksyllä parin vuoden tauon jälkeen sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Ei käyty Norjan puolella. Päivälle tuli pituutta, niin Saanan huiputuksen jälkeen ajelimme takaisin Leville. Jäämeren rannalle tekisi aina mieli, mutta toisella reissulla sitten.

      Poista
  2. Bom dia. Desejo um ótimo mês de julho com muita paz e saúde. Aproveito para desejar um bom final de semana.

    VastaaPoista
  3. Onpa jylhät ja kauniit maisemat. Varmasti ollut upea kokemus.
    Kaunista heinäkuuta sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus oli todella upea. Näkymät jo Saanan rinteiltä katsottuna näyttivät uskomattomille, saati sitten huipulta. Kesän yksi kohokohdista oli Saanan huiputus! Aurinkoista alkanutta kesäkuuta sinulle, Outi ♡

      Poista
  4. Saana on upea paikka ja maiselmalta sieltä niin hienot. Minä kiipesin huipulle 90-luvulla ja jäi hieman harmittelemaan, kun pari vuotta sitten ei tullut mentyä huipulle saakka. Nyt polveni on sellaisessa kunnossa, että huipulle ei taida olla asiaan ennenkuin polvi on vaihdettu uuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiipeäminen huipulle on fyysisesti kova homma. Näkymät Saanan rinteiltäkin ovat upeat, vaikka ei huipulle nousisikkaan. Aurinkoista alkanutta heinäkuuta sinulle!

      Poista
  5. Todella hienoja kuvia! Tuollaiset aavat, jylhät maisemat rauhoittavat ja virkistävät. Olen kiipeillyt Saanalla lapsena. Mahtoiko siellä noin hienoja portaita silloin olla...? :)
    En ole koskaan käynyt kahvilassa, jossa olisi noin kauniit kupit. :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat olivat upeat. Saanan reitti oli ulkoilua parhaasta päästä. Portaat ovat olleet aiemmin puiset. Ehkä ne olivat silloin, kun kiipeilit Saanalla. Kahvilan kupit olivat tosiaan noin söpöiset ♡ Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

      Poista
  6. Beautiful pictures !and what a cosy teacup!! just my style!Happy summertime :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! The teacup is so beautiful that the tea tastes especially good. You can see a wonderful landscape from the Saana fell. Have a sunny summer!

      Poista
  7. Tuttu paikka. Hienoja kuvia ihanasta Saanasta. Viime käynnillä en tosin itse jaksanut noin korkealle. Nuo uudet portaatkin jäivät näkemättä. Ensi kerralla sitten. Kiva retki Kilpisjärveltä on myös vene- + lyhyt kävelyretki kolmen valtion rajapyykille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kiipeäminen oli kovaa jumppaa ja siihen on hyvä varata aikaa. Tuo kolmen valtion rajapyykillä käynti on tarkoitus tehdä sitten seuraavalla kerralla. Onhan se lysti kiertää kolmessa valtiossa noin vaan ja suisaitsukkelaan.

      Poista
  8. Tuolla Saanan maisemissa olen minäkin käynyt, mutta en kiivennyt huipulle. Yövyimme ihan Saanan vieressä ja aamulla jatkoimme matkaa Norjan Skibotn-nimiseen paikkaan. Matkan varrella oli aivan henkeä salpaavat maisemat. Saana jäi kyllä ikuisesti mieleeni ja sen erikoista muotoa etsin aina Lapin kuvista, sillä sen kyllä tunnistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanan juurella ja järven rannalla oli paljon mökkejä. Me ajelimme Leviltä päiväseltään valloittamaan Saanan. Saana on muodoltaan helposti tunnistettava. Ja korvissa soi alakoulussa laulettu "Kilpisjärven mahtava Saana"-laulu :)

      Poista
  9. Ihanat maisemat! Tulee muistoja mieleen. Joskus kauan sitten teini-ikäisenä olen saanut itse katsella paikan päältä noita maisemia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saana on upea paikka ja valloitus ikimuistoinen kokemus. Minäkin muistan lapsuudestani, kuinka kävimme Saanan juurella. Olimme ohikulkumatkalla, joten silloin emme Saanaa valloittaneet. Nyt sen tein! Maisemat ovat ihan tajuttoman upeat! "Sitä tuntee itsensä niin pieneksi"-lause sopii just Saanan huipulla sanottavaksi :)

      Poista
  10. Oi, miten ihana Saana! Vuosia on ollut haaveena päästä tuonne, mutta ei ole tullut vielä lähdetyksi, vaikka korkeampia huippuja on tullutkin valloitettua muualla. Kiitos perusteellisesta "opastuksesta" ja vinkeistä, miten kannattaa reissuun varautua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus Saanan huiputuksesta kypsyi kevään aikana, kun varasimme lomaviikon Leville. Maisemat ovat huippu hienot!

      Poista
  11. Kiitos kuvista ja linkeistä.

    VastaaPoista
  12. Mahtavat maisemat!
    Tämä menee ehdottomasti omalle matkalistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat olivat suorastaan hengästyttävän upeat! Suosittelen retki kohteeksi. Nyt olemme ihan erilaisissa maisemissa - Berliinissä. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle, Susanna ♡

      Poista
  13. Minäkin kävin Saanalla taas kerran.
    Oudosti tämä blogger nyt toimii, kun ei onnistu kirjautuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanalla käynti on hieno kokemus. Vielä joku kesä käymme tuolla kolmen valtakunnan rajapyykillä! Hienoja kotimaan retkikohteita.

      Poista
  14. Voi bloggeri sentään.... eipä mun kommentti ole tänne saakka näemmä tullut. Vasta kotikoneella tunnistaa bloggeri minut-minuksi...
    Upeita kuvia ja tunnelmia ihastelin siis jo liki pari viikkoa sitten ja muistelin omaa Saanan valloitusta vuodelta 1996!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on välillä semmoista tämän bloggerin kanssa! Mutta hienoa, että kommentointi onnistui <3 Saanan valloitus on ikimuistoinen kokemus. Maisemat ovat uskomattomat!

      Poista

Ilahdun kommenteista!