Sivut

perjantai 31. tammikuuta 2020

Villasukkia ja telkkariohjelma vinkkejä

Olen neulonut vaihteeksi villasukkia :D Aina sitä tarvetta on muutamalle villasukkaparille.

Olen neulonut aiemmin Marttaraita-lankaa käyttäen mm. Lumihiutalelapaset ja Kainuun lapaset. En ollut vielä neulonut sukkia käyttäen yksistään Novitan Marttaraita-lankaa, joten siispä toimeen.



Sukkien mallin nimi on Nokkonen. Mallin ohje on Martan parhaat villasukat-kirjassa. Tämä kirja on ollut minulle suuri ilon aihe ja monen monien neulontaprojektien alkukipinä.

Nokkonen on porvoolaisen Rauni Kukkolan suunnittelema sukkamalli. Kirjassa Rauni kertoo neuloneensa 6-vuotiaasta. Hän oli tehnyt tädille joululahjaksi pannulapun ja siitä se sitten lähti - Rauni on neulonut lähes 80 vuotta.

Langan iloiset ja reippaat värit ovat Martat 120-juhlavuoden värit. Marttaraitaa myydään vielä 29.2.2020 saakka. Novita lahjoittaa jokaisesta myydystä kerästä 0,50€ kotimaan lapsiperheiden tukemiseen.


Olen neulonut viimeisimmät Martan juhlasukat Novitan 7 Veljestä valkoisesta ja Marttaraidasta. Noita sukkia neuloessani mietiskelin, miltä sukat mahtaisivat näyttää mustapohjaisena versiona. No, siitä sitten puikot heilumaan.

Tällainen monivärinen lanka on kyllä tosi kiva kirjoneuleita tehdessä; toimii hienosti pohjavärinä (katso lumihiutalelapaset klikkaamalla tästä KLIK) ja kirjoneuletta tehdessä, kun yhdestä kerästä saa monta eri väriä.

Vinkkaan ja muistuttelen parista telkkariohjelmasta:


Tässä kuva Ihana-lehden facebookpäivityksestä. Ensi viikolla Mestaritekijä-ohjelmaa katsoessaan kädentaidoista kiinnostuneet saavat nauttia, innostua ja jännittää kisailijoiden puolesta. Suomen parhaat kädentaitajat ottavat mittaa toisistaan erilaisissa tehtävissä.

Tuomaristo ei tule pääsemään helpolla, kun viikkotehtävien jälkeen kisaajia yksi kerrallaan tiputetaan kisasta pois. Mestaritekijä-ohjelman juontaja on kädentaidoista innostunut Antti Holma ja tuomarina Ihana-lehden päätoimittaja Kaarina Korventaka. Lisäksi tuomaristoon kuuluu vierailevia tuomareita.

Mestaritekijä-ohjelma nähdään TV5:llä ja Dplayssa 5.2.2020 alkaen klo 20.00.

Käy tykkäämässä Ihana-lehden facebook-profiilia ja pääset seuraamaan ajankohtaisia kädentaitoihin liittyviä asioita KLIK.


Kuva Yle Areena Puoli seitsemän-lähetyksestä.

Eilen (torstaina 30.1.2020 klo 18.30) Puoli seitsemän-ohjelmassa oli vieraana Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä. Lisäksi toimittaja Juha Roiha kertoo vierailustaan Athos -vuorelle. Toimittajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen.

Mikäli et ehtinyt eilen telkkarin ääreen, voit katsoa lähetyksen Yle Areenasta. Tässä linkki KLIK (linkki toimii niin kauan, kun ohjelma on Yle Areenassa nähtävissä).

Katso, mitä Marianne kertoo elämästään, äitiydestä, kosmisesta ikävästä, halusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, tasa-arvosta, virkapuvuistaan, ja Marttojen toiminnasta.

Siinä samalla onkin kiva neuloa villasukkia :)

21 kommenttia:

  1. Onpa ihanan värikkäitä ja kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Näillä Marttaraita-langan väreillä on mukava kikkailla - neuloa erilaisia kuvioita, käyttää pohjavärinä, neuloa pelkästään Marttaraidalla.

      Poista
  2. Tuo Martta-raitalanka on niin iloisen ja kaunin väristä, mutta en ole sitä täällä kaupoissa nähnyt valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään näistä reippaista väreistä, vaikka ennen Marttaraitaa olen päätynyt usein hieman hillitympiin väreihin. Nyt olenkin ottanut ns. Marttaraidasta kaiken irti :D

      Poista
  3. Olen nähnyt tuon Mestaritekijän mainoksia. Pitääpä katsoa onko katsottava ohjelma.

    VastaaPoista
  4. Hienoja sukkia! Kirkkaat värit näyttävät hyviltä mustalla pohjalla. Siinäpä voisi olla hyvä idea seuraavalle käsityölleni.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo mustapohjainen versio on kiva. Värit pääsevät oikeuksiinsa. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Upeat sukat. Minäkin ajattelin katsella Mestaritekijää. On ihana seurata sellaisia, joilla on kädentaitoja.

    Oikein mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Meitä innokkaita kädentaitojen osaajien seuraajia kyllä riittää huomenna telkkarin äärellä. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  6. Niin nättejä sukkia. Minun pitäisi jostain saada mustat villasukat :)
    Mestaritekijää alan kyllä seuraamaan. Olen katsellut USA versiota sarjasta joskus pari vuotta sitten.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi! Ajattelinkin, että Mestaritekijä on myös sinun juttu. Tiedä, mitä inspiraatioita kädentaitojuttuihimme ohjelmasta saadaan :) Minulle tämä on ihan uusi formaatti. Mukavaa viikon jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  7. Ihanan värisiä sukkia. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Hyvät yhteisvärit langassa sinälläänkin, mut noi mustapohjaset on tosi kivat!
    Eka ohjelma bongattu jo ja laitettu tallennukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo mustapohjainen Martan juhlasukka on kiva. Värit pääsee mukavasti esiin. Huomenna alkaa Mestaritekijä! Sitten jännätään telkkarin äärellä!

      Poista
  9. Kauniit!!! ja kauniin väriset sukat!!
    ,,jännänä ootan tuota uutta ohjelmaa,,,,
    ja KEkäläisen ohjelma katottu:)
    Mukavaa alkanutta helmikuuta!Sinulle Tarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Huomenna se sitten alkaa - Mestaritekijä. Kiinnostaa kyllä tosissaan nähdä, millainen on tämä uusi kädentaitojen ystävien ohjelma. Mukavaa helmikuuta sinulle, Liisa <3

      Poista
  10. Ihania sukkia. Nuo ekat on niin pirtsakat, että ihan kevät tuli mieleen. Olen myös tehnyt nuo Marttojen juhlasukat. Mielettömän hienolta näyttävät uusissa väreissä. En olisi heti uskonutkaan, että kyse oli samasta mallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväisen väriset ovat minunkin mielestä. Martan juhlasukat on kiva neuloa, kun on selkeä ohje. Ihan eri näköinen tosiaan tulee tällaisena mustapohjaisena.

      Poista
  11. Kiitos! Minäkin tykkään näiatä pirteistä väreistäm Nämä villasukkien neulontahommat tahtoo välillä lähteä hieman lapasesta :D

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!