Sivut

tiistai 11. helmikuuta 2020

Ei niin harmaa sukka (Broken seeds-neuleohje) ja Sukat äidille-kampanjan tulos

Päättelin sunnuntaina viikko sitten tiistaina aloittamani villasukat. Olen aloittanut jo neulomaan aiemmassa postauksessani kertomistani huivinpurkulangoista vielä yhdet piirakkasukat.


Viikko sitten sain kirjastokässäillassa inspiksen näihin sukkiin. Kässämartta Raija neuloi sukkia, joiden varressa oli kivan näköinen neulekuvio. Olin kerran tehnyt villasukat, joissa tuota samaa neuletta käytin, mutta siitä oli jo aikaa ja olin unohtanut miten kuvio neulotaan. Koska en sukkien neulomisen hurmoksessa tajunnut kysyä muistinvirkistykseksi ohjetta heti kirjastokässäillassa, niin soittaa rimpautin Raijalle seuraavana päivänä ja kysyin ohjeen. Raija palautti mieleeni, kuinka helppoa tuota kuvioneuletta on neuloa.

Neulepinta oli nimeltään Broken seeds. Pinnan neulomiseen tarvitaan kahta eriväristä lankaa. Kerrokset neulotaan vuoroin yksivärisellä ja vuoroin värillisellä langalla. Minä käytin Novitan 7 Veljestä yksiväristä harmaata ja kirjavaa Marttaraitaa.



Broken seeds


1. krs harmaalla kaikki oikein.

2. krs Marttaraidalla *oikein, nurin*, toista *-*.

3. krs harmaalla kaikki oikein.

4. krs Marttaraidalla *nurin, oikein*, toista *-*.

Vinkki: kerrosten vaihtumiskohtaa ei juurikaan huomaa, jos viimeisellä puikolla on pariton määrä silmukoita.

Sukan teräosaan neuloin raitoja; kaksi kerrosta harmaata ja yksi kerros Marttaraitaa. Kärkeen neuloin sädekavennuksen.


Olen viime vuoden postauksissani kertonut Marttaliiton ja Marthaförbundin 120-juhlavuoden ja Suomen Kätilöliiton 100-juhlavuoden Sukat äidille-kampanjasta. Martat-lehdessä (1/2020) kerrotaan, että synnytyssaleissa, heräämöissä ja adoptiojärjestöjen kautta jaettiin yhteensä huikeat 22 000 paria sukkia! Laskennallisesti tämä määrä tarkoittaa yli 176 000 vapaaehtoistuntia. Mahtavaa!

"Jokainen sukkapari on arvokas, ja jokaisella oli tärkeä merkitys. Yhdessä onnistuimme!"
Martat-lehti 1/2020

10 kommenttia:

  1. Upea on keräys!,ja paljon.paljon ihania ,lämpöisiä sukkia;)))'
    Kauniin väriset/kuviolliset Sinun sukat!
    Yhdessä onnistuu !,Sen olen huomannut!
    Kiitos Tarja!

    VastaaPoista
  2. Kyllä siinä monen monissa käsissä puikot heiluivat, että noin mahtava sukkanäärä saatiin. Kampanja lisäsi myös yhteisöllisyyttä, kun esim. Facebookissa Sukat äidille-ryhmässä kerrottiin eri puolilla valmistuneista sukista. Yhdessä tehden onnistuimme!
    Noiden neulomieni sukkien värit ovat kovin tutut - Marttaraita-lankaa jälleen kerran :D

    VastaaPoista
  3. Ihanan värikkäät sukat ja onpa huiman hieno sukka määrä tuossa keräyksessä! Kyllä ovat tuottaneet hyvää mieltä paljon! Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt olen tehnyt tällaisia värikkäitä sukkia. Oli hieno juhlavuoden tempaus, jolla tuotettiin hyvää mieltä ja tehtiin marttailua tunnetuksi. Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

      Poista
  4. Ihanaa tehdä hyvää mieltä ja iloa.Kauniit sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa olla mukana tällaisessa tempauksessa tuottamassa iloa.
      Tuosta Marttaraidasta olen neulonut monia erilaisia sukkia. Ihanan reippaat ja villit värit, joita näissä sukissa hieman kesytin harmaalla :)

      Poista
  5. Aivan ihana tuo varren kuvio. En kyllä osaisi itse tehdä :)
    Ihanan värikkäät sukat muutenkin. Kaunista keskiviikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kuvio näyttää vaikeammalta kuin oikeasti onkaan. Neulotaan oikeita ja nurjia silmukoita tietyssä järjestyksessä. Marttaraidalla saa väriä sukkiin. Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  6. Kivat sukat, kiitos ohjeesta. hienoa, että ihmiset tekee hyvää esim kutomalla sukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi! Tällä kuviolla saa kivaa vaihtelua sukkien varteen.
      Martoilla on ollut vuosien varrella monia erilaisia tempauksia. Sukat äidille-tempaus tuotti hyvää mieltä marttailuhengessä. Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle <3

      Poista

Ilahdun kommenteista!