Sivut

lauantai 12. marraskuuta 2022

Mehiläisvahakääre (valmistusohje)


Variskankaan Marttojen puuro-teemaisessa marttaillassa oli myös yllätyskäsityö. Illan aikana saimme yhdistyksemme puheenjohtajalta, Tuulalta, ohjeet ja vinkit mehiläisvahakääreen tekemiseen. Illan aikana jokaisella oli myös mahdollisuus valmistaa itselleen mehiläisvahakääre. 


Mikä on mehiläisvahakääre?

Mehiläisvahakääre on ekologinen vaihtoehto muovikelmulle. Se valmistetaan puuvillakankaasta ja mehiläisvahasta. Mehiläisvahakäärettä käytetään esimerkiksi vuokien suojana sekä ruokien ja eväiden kääreenä.  

Vahakääreen saa muotoiltua käsillä painaen tai puristaen. Lämpimät kädet pehmittävät vahan. Jääkaapissa vahakääre kovettuu muotoonsa.



Ruusu-unelmia ja villasukkia YouTube-video


Mehiläisvahakääreen valmistus


Tarvitaan

Puuvillakangasta (vinkki: vanhat liinavaatteet käyvät erinomaisesti mehiläisvahakääreisiin)

Mehiläisvahaa (elintarvikelaatuista mehiläisvaharakeita tai raaste)

Lisäksi tarvitaan sakset, leivinpaperia, silitysrauta ja -lauta.


1. Leikkaa kankaasta eri kokoisia paloja.  Tuula vinkkasi, että pyöreä muoto sopii moniin käyttötarkoituksiin. 

2. Huolittele kankaan reuna ompelukoneella. Marttaillassa tekemäni mehiläisvahakääreen reuna ei ole käytössä rispaantunut, vaikka en ole huolitellut kääreen reunaa. Rispaantuminen riippuu kankaasta.

3. Laita leivinpaperia silityslaudan päälle ja kangas leivinpaperi arkin päälle.




4. Levitä kangaspalan päälle hunajavaharakeita. 




5. Laita päälle leivinpaperi ja silitä (lämpötila kaksi pistettä) niin kauan, että hunajavaharakeet ovat sulaneet. Mikäli kangaspalaan on jäänyt kuivia kohtia, laita siihen hunajavaharakeita, laita leivinpaperia päälle ja silitä uudelleen leivinpaperin päältä.

6. Kun kangaspala on tasaisesti kostea, anna kääreen jäähtyä tasaisella alustalla.

Valmista tuli!


Mehiläisvahakääreen puhdistaminen

Tuula kertoi, että oikein hoidettuna mehiläisvahakäärettä voi käyttää pitkään.

Kääre huuhdellaan tarvittaessa viileällä tai kylmällä vedellä.

Tahrojen puhdistamiseen käytetään laimennettua astianpesuainetta.

Puhdistuksen jälkeen mehiläisvahakääre annetaan kuivua esimerkiksi astiankuivauskaapissa.




Kaupallinen yhteistyö: Askarteluliike Kätevä-Käsi

Mehiläisvaharakeita voi tilata Askarteluliike Kätevä-Käden verkkokaupasta. Yritys on Joensuussa sijaitseva perheyritys. Kivijalkaliike sijaitsee Kauppakadulla Joensuun keskustassa.

Facebookissa DIY joululahjat ryhmässä vinkataan ideoita itsetehtyihin joululahjoihin. Moni on tehnyt tai aikoo tehdä mehiläisvahakääreitä joululahjoiksi.




Marttailu on mukavaa! Opimme uusia asioita yhdessä, tuumaavat Anna-Maija ja Pilvi.


Onko sinulla käytössä mehiläisvahakääreitä?
Mitä marraskuuhusi kuuluu?

37 kommenttia:

  1. Useamman vuoden olen käyttänyt vahakääreitä. Yhden pilasin liian kuumalla vedellä: vaha suli ja meni viemäristä alas :( Pitäisikin tehdä itse, ostettuna ovat aika hintavia olleet mutta niin hyvät käyttää, että olen maksanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on pitkästi kokemusta mehiläisvahakääreen käytöstä. Kuumaa vettä nämä eivät kestä. Näiden tekeminen on kyllä helppoa. Puuvillakangasta saa vanhoista lakanoista. Mehiläisvaharakeita saa kätevästi tilaamalla. Sitten vain silityshommiin :)

      Poista
  2. Eu não uso e nem conheço, mas achei uma ótima ideias para fazer para as festas de Natal.

    Tenha um feliz fim de semana.

    Beijinhos 🌷

    VastaaPoista
  3. Tämä oli aivan uutta minulle. Mielen kiintoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että löytyi sinulle uusi juttu. Tällaiset mehiläisvahakääreet ovat monikäyttöisiä.

      Poista
  4. So sad that can’t read your blog because there is no translate on…happy Sunday love Ria 🍀💗🍀🐾

    VastaaPoista
  5. Kiitos💛
    Olipa mielenkiintoista ja uutta..
    Kiva saada sinulta uusia vinkkejä arkeen.
    Iloa isänpäiväänne ja alkavaan viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että kiinnostuit tästä! Nämä ovat monikäyttöisiä ja kivoja tehdä. Näistä saa kivoja ja hyödyllisiä lahjoja. Hyvää isänpäivän iltaa ja alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Ihan uusi juttu minullekin! Mukavaa isänpäivän iltaa sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mehiläisvahakääreet ovat käteviä ja helppoja valmistaa itse. Mukavaa isänpäivän viimeisiä tunteja ja pian alkavaa uutta viikkoa!

      Poista
  7. Ostin kerran myyjäisistä koululuokan tekemiä mehiläisvahakääreitä ja totesin, että on hyviä ja helppoja käytössä. Nyt tuli niin hyvät ohjeet, että pakko itse kokeilla tehdä. Kiiitos ohjeesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että ohje innostaa kokeilemaan. Kiitos sinulle vinkistä - mehiisvahakääreillä koululuokat saavat varmasti mukavasti kerättyä rahaa.

      Poista
  8. Minulle ihan uusi asia. Kuvittelen että tuoksuu hyvältä tekovaiheessa 💛

    VastaaPoista
  9. Marraskuu on hienoa aikaa. Ja nyt sait minutkin innostumaan. Tilasin noita muruja ja toivon, että tulevat hyvissä ajoin, jotta saan jakoon kääreitä. Kiitos ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippu mukavaa, että innostuit näistä mehiläisvahakääreistä! Näiden tekeminen on mukavaa puuhaa! Kivoja akarteluhetkiä sinulle <3

      Poista
  10. Ostin jo vahaa, askarteluliikkeestä.Sellaisen palan, rakeita ei ollut saatavilla. Ja monessa ohjeessa onkin tuollaista palaa käytetty ja ohjeistettu raastimella raastamaan. Myyjällä oli huonoja kokemuksia vahan raastamisesta, raastin tukkeutui vahasta.. Nyt jo kokeilin juustohöylää ja se toimii hyvin, myös perunankuorin. Vanhan ruudulliset keitiöpyyhkeet joutavat tähän tarkoitukseen, ovat jo niin pehmeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Juustohöylä ja perunankuorin ovat varmasti paremmat työvälineet tähän hommaan kuin raastin, kun ne eivät tukkeudu. Mahtavaa marraskuuta sinulle <3

      Poista
  11. Strömsössä näin kun näitä vahaliinoja tehtiin, mielettömän simppeliä ja toimivaa.
    Ihanaa viikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kerran näin vahaliinoja Marttatorilla Helsingissä. Nyt meidän yhdistyksen marttaillassa. Strömsö on innostava ja inspiroiva ohjelma <3 Mahtavaa marraskuuta sinulle, Outi <3

      Poista
  12. Kiitos vinkistä, en ole koskaan kuullut vahaliinoista, mutta nyt olen. Iloa marraskuulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tämä oli uusi juttu. Mahtavaa marraskuuta sinulle, Taru <3

      Poista
  13. kaikkea keksit, minulla ollut omia mehiläisiä pari vuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marttailloissa opitaan uusia juttuja - tämä oli yhden marttaillan yllätyskäsityö.

      Poista
  14. En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta joten kiitos kun sivistit minua 🤗😁

    VastaaPoista
  15. Kuulostaapa hyvältä idealta! Toivottavasti joku käsityöihminen tekee tällaisia lahjaksi. Olisi käyttökelpoinen lahja! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näille on tosiaan käyttöä. Meillä on nytkin jääkaapissa mehiläisvahakääre suojaamassa astiassa olevaa ruokaa. Nämä ovat mieluisia lahjoja.

      Poista
  16. Hyvä kun uppasit asiaa... minulla (pitäisi) ollaa jossain tuollainen kääre. Ostin koulun myyjäisistä, mutta arvaas... en ole kokeillutkaan!! Ennättäisiköhän näitä vielä myyjäisiin... osaisiko kaupata, kun ei ole osannut itsekään käyttää, klups....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdit tehdä myyjäisiin. Käyttöohjeen näet tästä postauksesta. Kerrot kuulleesi, että näin näitä käytetään ja itse ehdit kerätä käyttökokemusta ennen myyjäisiä. Nämä on tosi helppoja ja nopeita valmistaa.

      Poista
  17. Minulle ihan uusi juttu. Varmasti ilahduttavat lahjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että esittelin sinulle tällaisen uuden jutun. Nämä ovat kivoja lahjoja niin antaa kuin saada. Mahtavaa marraskuuta sinulle <3

      Poista
  18. Ei ole. Meillä asuu mies, joka on ollut 47 vuotta muovialan johtotehtävissä. Sen tähden hän nyt palasi pyydettäessä tutkimukseen, joka voi auttaa kerran meitä kaikkia. Sitäkään laitetta ei voi tehdä ilman muovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno asia, että miehesi tekee tärkeää tutkimustyötä. Muovi on monessa asiassa erittäin tärkeä materiaali ja muovilla on ehdottomasti paikkansa monen monessa asiassa. Kotitalouskäytössä olen ihastunut ja ilahtunut mm. Orthexin biopohjaisesta muovista valmistettuihin tuotteisiin. Ne ovat valmistettu kokonaan tai osittain uusiutuvista luonnonvaroista. Biomassa on tuotteisiin saadaan esim.maissista, sokeriruo'osta tai selluloosasta. Kuten huomaat olen aika innostunut tästä kotitalouksien muovinkäytöstä :) Mahtavaa marraskuuta sinulle ja miehellesi!

      Poista
  19. Mehiläisvahakääreet ovat minulle uusi tuttavuus. Vaikuttavat varsin näppäriltä. Askarteluinnokkaana voisin ottaa kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tämä voisi olla yksi askartelujutuistasi. Olen itse tykännyt käyttää näitä mehiläisvahaliinoja. Mahtavaa marraskuuta sinulle <3

      Poista
  20. Loistava ohje! Hymyilytti kovasti, kun luin tästä. Ostin viime vuonna tammipöydän, jonka pinta oli valkovahattu. Tiedustelin sieltä ja täältä, että kuinka sitä pitäisi hoitaa. Puuseppä kertoi, että puhdistetulla mehiläisvahalla saa pidettyä pöydän pinnan kunnossa. No, tilasin valkoista mehiläisvähää ja sulatin sen kattilassa ja imeytin sitä pellavakankaaseen. Viileässä se koveettyi ja tuli todella vahamaiseksi. Sillä hion välillä pöydän pintaa ja hyvänä on pöytä pysynyt. Pinta hylkii nyt hyvin kosteutta. Minulle jäi iso pussillinen niitä mehiläisvahahippuja, pitääkin kokeilla tätä. Kiitos ideasta!
    olet usein kommentoinut blogini päivityksiä, kiitos. En pääse vastaamaan niihin kommenteihin. Olen laittanut viestiä useita kertoja tukeen, vastausta sieltä ei saa. Luen kyllä viestit, kiitos niistä kaikista. :) T. Sinipellavainen (https://sinipellavainen.blogspot.com)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!