Sivut

perjantai 29. tammikuuta 2021

Paikkalappuja reikien paikkaamiseen ja ystävälle yllätyslahjaksi




"Jolla on paikka paikan päällä, on markka markan päällä."

Vanhoissa sananlaskuissa on viisautta, joista me nykyajan ihmisetkin voimme ottaa oppia. Aina ei tarvitse olla ostamassa heti uutta, kun paikataan ja parsitaan.

"Rikki rakastettu vaate on entistä arvokkaampi itse korjattuna." (Taitoliitto.fi)

Olisiko tämä Taitoliiton nettisivuilla oleva lause uusi sananlasku? Vuoden 2021 käsityötekniikka on paikkaaminen ja parsiminen. Teemavuoden tavoitteita ovat

vähentää tekstiilien tuotantoa 

pienentää hiilijalanjälkeä vaatteiden käyttöikää pidentämällä

avata keskustelu tekstiilien laadusta ja kestävyydestä. 




Uusimmassa Martat-lehdessä on Anja Aallon innostava idea paikkaamiseen. Paikkalapun kirjominen oli niin kivaa, että näitä teen viikonlopun aikana vielä lisää! Seuraavn paikkalapun teen ruusukuvioata kirjoen. 

Martat-lehdessä vinkataan tekemään persoonallisia paikkalappuja valmiiksi reikien varalle tai ystävälle yllätyslahjaksi. 

Postauksen aloitin sananlaskulla ja päätän Marttojen uuteen sloganiin:

Hyvästä arjesta parempi maailma.

Hyvää viikonloppua!

tiistai 26. tammikuuta 2021

Pihabongausta - lintulaudan yllärihavainto


Tulevana viikonloppuna (30.-31.1.2021) on BirdLifen Pihabongaus-tapahtuma. Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna ja se on Suomen suurin lintutapahtuma. 

Tapahtumaan voivat osallistua kaikki, jotka ovat kiinnostuneita luonnosta ja linnuista. Tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja joko omassa pihassa tai muulla paikalla. Tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan tapahtumassa tärkeintä on osallistuminen ja havaintojen ilmoittaminen. Näin saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.



Pihabongaukseen osallistuminen on helppoa:

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla kotipihalla tai muussa sopivassa paikassa tammikuun viimeisenä viikonloppuna joko lauantaina tai sunnuntaina.
  • Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita havaintosi tälle sivulle avattavalla verkkolomakkeella.
  • Yhdeltä paikalta ilmoitetaan havainnot vain kerran (ei siis esimerkiksi erikseen lauantaina ja sunnuntaina).
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla: BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on lintuhavaintojen lisäksi oltava havainnoijan nimi, osoite ja havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta (päivä ja kellonaika) ja havainnoijien määrä.

Lue lisää tapahtumasta BirdLife Pihabongaus-sivuilta klikkaamalla tästä KLIK.

Tuolta löydät tarkat osallistumisohjeet, materiaalit, päivittyvän tulossivun ja mielenkiintoisia aiempia tuloksia.

(Lähde: BirdLife Suomi)



Tarkkailin jo hieman etukäteen lintulautamme tapahtumia ja mitä kummaa näinkään! Lintulaudalla ja hangella näin kirjokanasia ruokailemassa! 

Villaista kirjokanasta kutsutaan myös kanakoriksi ja tarkemmat tiedot linnusta (neulonta&virkkausohje) löytyvät täältä KLIK.

Ihan jänskättää, että mitä lintuja ensi viikonloppuna lintulaudallamme näemmekään!

torstai 21. tammikuuta 2021

Vaaleanpunainen kukkapatalappu



Kun sain edellisen neuletyöni valmiiksi (villasukat - yllätys, yllätys), ajattelin tehdä välikäsityön ennen kuin neulon sukat uuden Novita-lehden ohjeella. Mikäpä sen mukavampi välikäsityö kuin virkattu patalappu. 

Väreiksi ja langoiksi valitsin vaaleanpunaista paksua lankaa ja luonnonvalkoista villalankaa. Ajattelin, että virkkaan patalappuun vaaleanpunaisen kukan ja takaosan virkkaan kiinteillä silmukoilla. Tässä ohje tekemääni patalappuun:

VAALEANPUNAINEN KUKKAPATALAPPU

Patalapun kukka 

Tee aloitusrengas.

1. krs. Virkkaa ketjusilmukkaan 7 kiinteää silmukkaa.

2. krs. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (= toisen kerroksen ensimmäinen pylväs), virkkaa samaan toisen kerroksen aloitus kohtaan pylväs viimeistä vetoa vaille valmiiksi, virkkaa samaan edellisen pylvään kanssa pylväs ja vedä viimeinen veto kaikkien kolmen (ketjusilmukkapylväs ja toinen pylväs ja virkkaa) läpi. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja jatka virkkaamalla kolmen pylvään terälehtiä jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan (= patalapun keskelle tulee 7 kukanterälehteä). Sulje kerros piilosilmukalla.


3. krs. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (= kerroksen ensimmäinen pylväs). Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen terälehden päähän pylväs ja terälehtien välissä olevaan ketjusilmukkakaareen 4 pylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla.

4. krs. Virkkaa 4 ketjusilmukkaa (= kerroksen ensimmäinen pylväs + pylväiden väliin tuleva ketjusilmukka). Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pylvään kohdalle pylväs ja pylväiden väliin 1 ketjusilmukka. Sulje kerros piilosilmukalla.



5.krs.
Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (= kerroksen ensimmäinen pylväs), virkkaa kaksi pylvästä samaan kohti edellisen pylvään kanssa, virkkaa 1 ketjusilmukka. Jatka *virkkaamalla edellisen kerroksen joka toisen pylvään päähän kolme pylvästä ja pylväsryhmien väliin 1 ketjusilmukka*. Toista *-* vielä 15 kertaa. Näin patalappukukan uloimpia terälehtiä yhteensä 17 terälehteä. Sulje kerros piilosilmukalla.

6. krs. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (= kerroksen ensimmäinen pylväs) ja kaksi pylvästä edellisen kerroksen pylväisiin. Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa terälehtien väliin. Jatka virkkaamalla kuhunkin terälehteen kolme pylvästa. Sulje kerros piilosilmukalla.

7. krs. Virkkaa kolme ketjusilmukkaa (= kerroksen ensimmäinen pylväs), kaksi pylvästä edellisen kerroksen pylväsryhmän keskimmäisen pylvään päähän, yksi pylväs, 2 ketjusilmukkaa. Jatka virkkaamalla jokaiseen terälehteen yksi pylväs, kaksi pylvästä edellisen kerroksen keskimmäiseen pylvääseen, yksi pylväs, Virkkaa jokaisen pylväsryhmän (terälehden) väliin kaksi ketjusilmukkaa. Sulje kerros piilosilmukalla.

8. krs. Virkkaa 4 ketjusilmukkaa (kerroksen ensimmäinen pitkäpylväs), 3 pitkää pylvästä viimeistä langanvetoa vaille ja vedä kolmannen pitkän pylvään viimeinen langanveto koko pylväsryhmän pylväiden läpi (näin saadaan siis terälehden kärki). Virkkaa 6 ketjusilmukkaa terälehtien väliin.Virkkaa kerroksen löout terälehtien kärjet ja niiden väliin aina 6 ketjusilmukkaa. Sulje kerros piilosilmukalla.

Päättele langanpäät. 


Patalapun pohja

Pohja virkataan spiraalina, ei kerroksittain. Kun olet siirtymässä seuraavalle kerrokselle, jatka edelleen virkkaamalla kiinteitä silmukoita. Tämä ohje on suuntaa antava, sillä virkkaamiseen vaikuttavat lanka, virkkuukoukun koko ja käsiala. 



Tee aloituslenkki.

1. krs: Virkkaa aloituslenkkiin 8 kiinteää silmukkaa. 

2.-3. krs: Jatka virkkaamalla jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.

4. krs. Virkkaa joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa ja joka toiseen yksi kiinteä silmukka.

5. krs: Virkkaa kiinteä silmukka jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan.

Jatka virkkaamista lisäyskerroksin ja välissä kerroksia pelkillä kiinteillä silmukoilla.

Laita työ välillä tasaiselle pinnalle ja seuraa näitä: 

Jos työn reuna alkaa lerpottamaan (aaltoilemaan), on lisäyssilmukoita liikaa. 

-> Pura tarvittaessa lerppaeuna pois ja tee lisäyksiä harvemmin.

Jos työ alkaa kupristua reunoista (alkaa siis tulla kupin muotoinen), on lisäyssilmukoita liian vähän.

-> Pura tarvittaessa kupristunut reuna ja tee lisäyskerroksia/lisäyksiä useammin.

Kun patalapun pohja on vaaleanpunaisen kukan kokoinen, kiinnitä patalapun pohja ja etuosa oikeat puolet vastakkain. Kiinnittämisessä on kätevä käyttää hakaneuloja, niin neulat eivät virkatessa pistele käsiin. 

Käännä työ eli jatka virkkausta patalapun etupuolen puolelta (näin etupuolelle tulee silmukoiden oikea puoli). Jatka virkkaamalla patalapun pohjaan kiinteitä silmukoita samalla kiinnittäen patalapun osat toisiinsa.

Tämän jälkeen virkkaa kiinteillä silmukoilla vielä kaksi kerrosta pohjaan, Päättele lanka.


Patalapun reuna




Virkkaa vaaleanpunaisella etupuolelta pohjan reunaan kiinteitä silmukoita.

Virkkaa kolme ketjusilmukkaa (= pylväs), virkkaa samaan kohtaan vielä yksi pylväs, yksi pitkä pylväs, kaksi pylvästä, virkkaa piilosilmukka reunan toiseen silmukkaan. Jatka virkkaamalla reunaan viiden pylvään ryhmiä (kaksi pylvästä, yksi pitkä pylväs, kaksi pylvästä), virkaten pylväsryhmien väliin piilosilmukan.

Kun kerros on virkattu valmiiksi, päättele lanka.



Tervetuloa seuraamaan blogiani myös  
Facebookissa (Ruusu-unelmia ja villasukkia) ja Instagramissa (@ruusu_unelmia). 

Kaunista kukista ja puutarhasta iloa!
Kukkaiselämää-kauppa



tiistai 19. tammikuuta 2021

Itse tehty linnunruoka





Linnunruoan tekeminen on helppoa ja kivaa puuhaa! Linnunruuan tarjoiluastiana voi käyttää vanhoja astioita; kahvikupeista ja kukkaruukkuja saa hauskan näköisiä lintujen ruokinta-automaatteja.

Astioihin voi laittaa oksia tai puutikkuja, joissa linnut voivat istua nokkimassa herkkuja. Valmistettaessa tikut ja oksat voi laittaa maalarinteipillä astian reunaan kiinni ja ruokamassan jähmetyttyä maalarinteippi otetaan pois.

Piparimuotteja voi myös käyttää muottina. Piparimuotin pohja tehdään kaksinkertaisesta folionpalasta ja painellaan tiukasti piparimuotin ulkopuolelta kiinni reunaan. Muotit ja astiat kannattaa laittaa leivinpaperilla päällystetyn uunipellin päälle, niin kookosrasva ei vahingossa sotke paikkoja. Piparimuoteilla tehdessä muotit vuotavat helpposti. 




Itse tehty linnunruoka

Kookosrasvaa

Rypsiöljyä

Auringonkukansiemeniä

Suolattomia pähköinöitä, esim. 

Kahvikuppeja, piparimuotteja & foliota, silikonileivosvuokia



Valmista näin:

1. Pilko kookosrasva paloiksi ja sulata kattilassa.

2. Kaada sekaan luraus rypsiöljyä.

2. Laita astioihin ja vuokiin siemeniä ja pähkinöitä.

3. Kaada sulanut kookosrasva vuokiin siemenien ja pähkinöiden päälle.




Tiesitkö, että lintujen lempiruuat vaihtelevat. Lintujen lempiherkut löytyvät BirdLife Suomi -nettisivuilta.


Vein linnunruokakahvikupin ja -kakut roikkumaan takapihan pensaisiin. Näin jäniksen jälkiä pitkin takapihaa. Tästä kohti jänöjussit olivat oikein rampanneet - talomme nurkalta puistoon oli oikein tullut polku! 

perjantai 15. tammikuuta 2021

Diippiä asiaa lumesta, koska talvi ja pakkanen

Nopsa Kuva: Eva H

Diippiä asiaa lumesta,

Eilen aamulla kuntosalilla kuntopyörällä sinkuttaessani näin TV-ruudussa mielenkiintoisen otsikon. Otsikossa oli meteorologi Kerttu Kotakorven toteamus "Samalla kun lumi vähenee vääjäämättä, sitä voi silti olla liikaa". Kotiin tultuani menin koneen ääreen tutkimaan tarkemmin, mitä Kotakorpi toteamuksellaan tarkoittaa. 

Kotakorpi pohtii blogissaan, että katoaako häviävän lumipeitteen mukana osa suomalaisuutta. Aika pysäyttävä ajatus, eikö totta!

Tässä kaksi suoraa faktapoimintaa Kotakorven postauksesta:

  • Lumen väheneminen ei siinnä kaukana tulevaisuudessa, vaan elämme sen kanssa jo nyt. Lumiaika on lyhentynyt koko maassa.
  • Ilmaston muuttuessa sademäärät* Suomessa kasvavat. Muutos on jo tapahtunut ja se voimistuu tulevina vuosikymmeninä. (*vesi-, räntä- ja lumisade)

Eli lumikinokset kasvavat ja niistä tulee helposti ongelmallisia sekä ihmisille että luonnolle. Tykkylumi taivuttaa ja katkoo puita aiheuttaen taloudellisia vahinkoja sähkölaitoksille ja metsänomistajille. Kasvavat hanget aiheuttavat tulvavaaran ja lumitaakat rakennusten katoilla aiheuttavat vahinkoa tai vaaran.

Kotakorpi toteaa, että lumen puuttuminen tai sen väheneminen on suuri muutos suomalaisessa identiteetissä. Hän perustelee ajatustaan sillä, että nätti valkoinen lumikuorrute ei riitä hiihtämiseen eikä muihin talvisiin iloihin. 

Rimpilänniemi Kuva: Leena Mc

Rimpilänniemi Kuva: Leena Mc


...koska talvi ja pakkanen

Komppaan meteorologi Kotakorpea - Nautitaan lumesta, kun sitä nyt on! Somesta on ollutkin kiva katsella kuurapartoja ja tuiskutukkia laskeskelemassa ja luistelemassa. Tällaisina pakkaspäivinä (eilen siinä -30°C, tänään aamulla enää -23°C) on talven parhautta, kun taivas on pilvetön ja aurinko valaisee päivän lyhyen valoisan ajan verran. 

Paakinmäki Kuva: Tarja Karvonen

Näillä napakoilla pakkasilla on hyvä tehdä jäälyhtyjä. Otetaan ideoita vuosi sitten olleesta Paakin jouluvalot 2020-tapahtumasta. Tänä vuonna tapahtumaa ei järjestetty koronan vuoksi, mutta supersuosittu tapahtuma kokoaa katsojansa varmasti seuraavana vuonna. Lämpimiä terveisiä Paakinmäkeen!

Kuva: Lounais-Suomen Martat

Tämä kuva on Instagramista ja se on Lounais-Suomen Marttojen julkaisu. Katso, mitä he vinkkaavat pakkaspäivien askareiksi! Nyt on hyvä aika laittaa puuvilla- ja villamattojen lumipesuun sekä tuulettaa vuodevaatteet, kodintekstiilit ja villavaatteet. Pakkassää on erinomainen sää ulkoiluttaa pehmoleluja. Kiitos vinkeistä Lounais-Suomen Martat!

Miten talvet ovat muuttuneet sinun mielestäsi? 

Oletko tehnyt jäälyhtyjä?

Vuottolahti Kuva: Eva H

Kotivarailua

Tästä lumen mahdollisesti aiheuttamista ongelmista pääsemmekin aiheeseen hätävara. Olen postannut aiheesta vuosi sitten marraskuussa otsikolla Kotivara - Pärjäisitkö omin avuin 72 tuntia?  

Jokaisessa kodissa olisi siis hyvä olla valmius selvitä itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta erilaisissa häiriötilanteissa. Häiriötilanteita voivat olla esimerkiksi sairaus, jonka takia ei pääse kauppaan sekä sähkökatkokset, myrsky tai ongelmat vedenkäytössä (katkokset vedenjakelussa tai vesijohtoveden saastuminen). Kotivara on vettä ja elintarvikkeita, joita kierrätetään päivittäin "parasta ennen"-päiväykset huomioiden. Käytettyjen tuotteiden tilalle hankitaan uudet. 

Lue lisää kotivarasta Marttojen nettisivuilta.

Rimpilänniemi Kuva: Leena Mc


Tällaisia kauniita talvisia järvimaisemia löytyy täältä Kainuusta!

Pirteää viikonloppua!


tiistai 12. tammikuuta 2021

Kasvomaskien korvansäästäjät (virkkausohje)


Käytän kasvomaskia töissä koko päivän sekä kodin ulkopuolella, esim. kaupassa käydessä. Olen käyttänyt maskia syksystä saakka, joten sen käyttö on jo oikeastaan rutiinia ja arkinen tapa toimia. Joskus kasvomaskin pitäminen pitemmän aikaa aiheuttaa korvien taakse painaessaan kipua. 

Virkkasin Marttojen ohjeella korvansäästäjiä. Korvansäästäjiä on kiva virkata ja niitä valmistuu illan aikana vaikkapa useampia. Kasvomaskin kuminauhat kiinnitetään korvansäästäjien nappeihin ja näin korvat säilyvät painaumilta.


Korvansäästäjä (Martat.fi, ohjetta muokattu Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogiin)

Tarvikkeet

  • Lankaa
  • Kaksi nappia tai helmeä
  • Virkkuukoukku
  • Parsinneula

1. Virkkaa 20 ketjusilmukkaa. Älä tee silmukoista liian tiukkoja.  

2. Virkkaa pylväs ketjusilmukkaketjun neljänteen silmukkaan (ketjusilmukkaketjun kolme viimeistä silmukkaa ovat ensimmäinen pylväs). Virkkaa toisella kerroksella jokaiseen ketjusilmukkaan pylväs. Ketjun päässä virkkaa reunimmaiseen silmukkaan viisi pylvästä. 

3. Jatka pylväiden virkkaamista aloitusketjun silmukoiden alareunoihin. Virkkaa viimeiseen silmukkaan neljä pylvästä. Päätä kerros piilosilmukalla.

Ompele molempiin päihin napit tai helmet.

Korvansäästäjän virkattu ruusunnuppusomiste 
(Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogi)




Ruusunnuppu

Virkkaa 18 ketjusilmukkaa.
*Virkkaa kolme pylvästä neljänteen ketjusilmukkaan.
Jätä yksi ketjusilmukka väliin ja virkkaa seuraavaan ketjusilmukkaan kiinteäsilmukka.*
Toista *-* kolme kertaa (-> yhteensä neljä terälehteä).

Kääri terälehdet rullalle ja ompele ruusunnuppu kiinni parsinneulaa käyttäen.


Lehdet

Virkkaa vihreällä langalla seitsemän ketjusilmukkaa. Käänny ja virkkaa yksi puolipylväs toiseen ketjusilmukkaketjun silmukkaan. Virkkaa nejä pylvästä ja yksi kiinteäsilmukka. 

Älä katkaise lankaa, vaan virkkaa toinen lehti samalla tavalla kuin ensimmäinen.



Korvansäästäjien virkkaamisessa on vain mielikuvitus rajana. Virkkaamisessa kannattaa hyödyntää jämälangat. Erilaisilla napeilla saa myös helposti erilaisia korvansäästäjiä. 

Vinkki: Kasvomaskien ompeluun ja oikeaan käyttöön löytyy ohjeet Marttojen sivuilta

Tervetuloa seuraamaan blogiani Facebookissa (Ruusu-unelmia ja villasukkia) ja Instagramissa (@ruusu_unelmia)!

perjantai 8. tammikuuta 2021

Ympäristötekoja ja kukkaiskeijuja


Ympäristöteko vuoden jokaisena päivänä

Sain ennen joulua postissa marttailevalta sukulaiseltani kirjan. Ympäristöteko vuoden jokaisena päivänä-kirja on mahtava vinkki- ja lukupaketti! Kirjan on kirjoittanut eläkkeellä oleva opettaja Seija Timonen, joka toteuttaa päivittäin ympäristö- ja ilmastoystävällisiä toimintatapoja arkiaskareissa huomioiden terveellisen ravinnon, liikunnan ja turhan kuluttamisen.

Toiminta luonnon hyväksi alkaa arkisista valinnoista ja pienistä teoista. Kirjassa on 365 ympäristötekoa, ideoita vuoden jokaiselle päivälle, jotka ovat vinkkejä matkalla kestävään kehitykseen. 

Tässä esimerkkinä ympäristöteko 1/365:

"Kirjat vaihtoon! Luen paljon. Minulla on ainakin yksi kirja luettavana yöpöydällä. Kirjoja on mukava vaihtaa ystävien kesken ja samalla voi vaihtaa ajatuksia kirjan aiheesta. Jounta ei tietenkään kannata paljastaa. Ystävältä voi pyytää kirjan, jota hän suosittelee luettavaksi ja samalla voi antaa hänelle oma kirja vaihtona. Säästyy rahaa ja hyllyt eivät  täyty kirjoista. Hyvä mieli tulee siitä, että kirjat eivät ole kertakäyttöisiä! Samalla voi myös pyytää kierrätystä eteenpäin!"

(Seija Timonen, Ympäristöteko vuoden jokaisena päivänä, 2020, s. 1)

Ympäristöteko vuode jokaisena päivänä -kirjaa lukiessani ilahduin siitä, että löysin itselleni tuttuja juttuja - jo käytössäni olevia arkisia ympäristötekoja. Kirjassa on huikea määrä uusia ideoita, joita aion ottaa käyttöön. Lisäksi tämä kirja antaa näkökulmaa omien arkisten valintojen tekemiseen sekä herättelee huomaamaan, kuinka voisimme toimia toisin kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Mikä on sinun arkinen ekotekosi? 

Minun arkisia ekotekoja ovat mm.jämälankojen käyttö, hävikkiruuat, jätteiden kierrättäminen sekä marjojen, sienten ja luonnonyrttien käyttö.





Kukkaiskeijuja

Voi mahtavauutta! Osallistuin Kukkaiselämää-verkkokaupan arvontaan ja voitin valitsemani julisteen. Valitsin arpajaispalkinnoksi Keijut-julisteen. Kaunis kuva on painettu kangasmaiselle muoville, joka muistuttaa öljyvärimaalauspohjaa. Julisteen koko on 30 x 45 cm eli ihan reilun kokoinen juliste, joka sopii kehystettynä somistamaan kotia, kesämökkiä tai puutarhamajaa. 

Keijut tekevät tuloaan suomalaisiin koteihin ja puutarhoihin! Kukkaiskeijut somistavat nyt tyynyjä, rintakoruja ja minikeijut puutarhaa.  

Oletko sinä nähnyt kukkaiskeijuja?

tiistai 5. tammikuuta 2021

Sauvakävely on tehokkaampaa kuin kävely


Variskankaan Martat kokoontuivat maanantaina vuoden ensimmäiseen marttailtaan. Uusi vuosi aloitettiin liikunnallisissa merkeissä - marttaillan teema oli sauvakävely. Martat naurahtivat kepeästi pakkuville pakkasille, pukeutuivat lämpimästi ja kävelivät reippaan lenkin Lehtikankaan kävelyteitä pitkin. Pakkasta illan aikana oli -20 asteen pakkanen, mutta alkulämmittelyn ja reippaan sauvakävelylenkin ansiosta ei pakkanen marttoja purrut.

Ilta aloitettiin kokoontumalla Lehtikankaan seurakuntakeskuksen pihalle. Pihalla Kajaanin Ladun Kirsi Kilpeläinen opetti, kuinka sauvakävellään oikein. Oikealla tekniikalla on sauvakävely tehokasta kuntoilua, joka sopii kaikille. Tehoa voidaan lisätä mm. kävelemällä erilaisissa maastoissa ja nopeutta vaihtelemalla. Sauvakävelyä voi harrastaa ympäri vuoden, kaikkina vuodenaikoina.

Sauvakävely on tehokkaampaa kuin kävely:

  • syke nousee, hapen- ja energiankulutus kasvavat ja käsien seudun lihaskestävyys paranee
  • alamäessä polviniveleen kohdistuu vähemmän rasitusta
  • ylävartalon kierto parantaa rintarangan liikkuvuutta
  • vatsalihakset vahvistuvat ja ehkäisevät selkäongelmia
  • niska- ja hartiakivut helpottuvat

(Lähde: Suomen Latu, Sauvakävelijän opas)


Sauvakävelyyn
 tarvitaan kävelysauvat ja kävelyyn sopivat, hyvät kengät. Suomen Ladun sivuilta kerrotaan, millaiset ovat oikeanlaiset kävelysauvat. Oikean mittaisen kävelysauvan pituus saadaan vähentämällä omasta pituudesta 55 senttimetriä. Sauvoja edessä pidettäessä kyynärpään tulee olla maksimissaan 90 asteen kulmassa.  

Suomen Ladun sivuilla on ohjeet oikeaan sauvakävelytekniikkaan ohjevideoineen.

Sauvakävely on kahdeksanneksi suosituin liikuntalaji Suomessa. Harrastajia Suomessa on yli miljoona,  joista säännöllisesti käveleviä (vähintään 1 krt/vko) on noin puoli miljoonaa. Maailmalla sauvakävelyä harrastaa arvioiden mukaan yli 10 miljoonaa ihmistä. Ja tuona marttailtana sauvakävelijöiden harrastajien joukkoon liittyi myös Variskankaan Marttoja. 

Harrastatko sinä sauvakävelyä?