Sivut

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Tontun villapusero, lakki ja villahousut (minineuleita ohjeineen)


Jouluna puikoilla on jouluiset neulomukset. Neuloin tontulle lakin, nutun ja villahousut. Neulon näitä minineuleita joulusomisteiksi. Vaatteissa on väreinä joulun punaista ja harmaata. Lankana olen käyttänyt Novitan Nalle-lankaa. 

Minineuleet voi laittaa tontun oven pieleen tai vaikkapa joulukuusta koristamaan. 



Jouluaaton kiireet on ohi ja tonttu ehtii saunomaan joulukuusen juurella olevassa saunassa. 



Tonttulakki

Luo 16 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle.

Tonttulakki neulotaan suljettuna neuleena.

1. krs Neulo ensimmäinen kerros nurjina silmukoin. Lakki neulotaan tätä ensimmäistä kerrosta lukuun ottamatta oikein silmukoin.

2.-4. krs Neulo kerrokset oikein. 

5. krs Neulo jokaisen puikon lopussa kaksi silmukkaa oikein yhteen.

6-11. krs Neulo kerros oikein.

12. krs Neulo jokaisen puikon lopussa kaksi silmukkaa oikein yhteen.

13. krs Neulo kerros oikein.

14. krs Neulo jokaisella puikolla kaksi silmukkaa oikein yhteen. 

Päättele tontunlakki vetäen lanka jäljellä olevien silmukoiden läpi.


Tontun villapusero

Luo 26 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle (7, 6, 7, 6).

Neulo 3 kerrosta 1 oikein, 1 nurin.

Neulo 12 kerrosta oikein.


Neulo etukappaleen yläosa

Neulo kaksi kerrosta (neulo 1 kerros oikein, käänny, neulo 1 kerros nurjia silmukoita). 


Etukappaleen oikea puoli

Neulo viisi silmukkaa oikein.

Poimi seuraavat kolme silmukkaa hakaneulalle.

Käännä työ ja neulo viisi silmukkaa nurin.

Käännä työ ja päättele silmukat.


Etukappaleen vasen puoli

Neulo oikean puolen peilikuvana.


Takakappale

Neulo *kerros oikein, käännä työ ja neulo kerros oikein*. 

Toista *-*-

Päättele silmukat.


Ompele olkasaumat kiinni ja käännä työ villapusero nurin päin.


Kaula-aukko

Kaula-aukon resori neulotaan neljällä puikolla.

Poimi hakaneulalla olevat silmukat puikolle.

Poimi etukappaleen molemmista kaula-aukon reunoista 3 silmukkaa.

Poimi takakappaleen reunasta neljä silmukkaa puikolle.

Neulo *1 oikein, 1 nurin*, toista kerros loppuun.

Päätele langan päät. 

Hihat

Luo 12 silmukkaa ja jaa silmukat neljälle puikolle.

Neulo kolme kerrosta 1 oikein, 1 nurin.

Neulo 10 kerrosta oikein.

Päättele silmukat ja lankojen päät.

Kiinnitä hihat villapuseroon ompelemalla.



Tontun housut

Neulo kaksi samanlaista lahjetta suljettuna neuleena seuraavasti:

Luo 16 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle.

1. krs. Neulo kerros nurjia silmukoita.

2.-18. krs. Neulo silmukat oikein.

Siirrä neulomasi lahkeen silmukat kahdelle puikolle odottamaan. Neulo toinen lahje.

Kun molemmat lahkeet ovat valmiit, jatka neuloen molempien lahkeiden silmukoilla.

Neulo 10 kerrosta. Päättele silmukat.

Päättele lankojen päät ja ompele haarasauma kiinni.

Pujota neulaa käyttäen lanka vyöksi.


   Kuva: Ruusu-unelmia ja villasukkia, 2017


Blogini arkistosta löytyvät vuoden 2017 Tontun ovi -postaukseni.

DIY Tontun ovi - osa 1

DIY Tontu ovi - osa 2

Vinkki: Tontun oven voi askarrella myös kartongista.


Kajaanin kirkko, joulu 2022 Kuva: Tarja Karvonen 


Mitä sinulle kuuluu? 

Hyvää joulua!


lauantai 17. joulukuuta 2022

Elämyslahjakortti - kutsu ulkoilemaan

Kaupallinen yhteistyö: Retki Finland



Mitä joululahjaksi?

Viikko jouluaattoon! Mitä lahjaksi ystävälle, lapsille, mummolle, vaarille, puolisolle? Annetaan lahjaksi elämyslahjakortti - kutsutaan heidät ulkoilemaan yhdessä. 

Tässä on sinulle tulostettava elämyslahjakortti tai voit tehdä tällä idealla oman aineettoman lahjakorttisi.


Elämyslahjakortti - kutsu ulkoilemaan

Tämä lahjakortti on kutsu ulkoilemaan kanssani valitsemanasi päivänä. Laitetaan päälle lämmin asu ja otetaan termospulloon kuumaa juomaa. Nautitaan ulkoilusta ja ihaillaan talvista luontoa.

Hyvää Joulua toivottaen

 


Tulosta elämyslahjakortti TÄSTÄ (pdf.tiedosto).




Retki lämpösukat

Ei enää palelevia jalkoja

Lämpösukat ovat kaikkien ulkoilijoiden ja töissä ulkona olevien toivelahja. Sukat ovat apu myös heille, joilla heikon verenkierron takia jalkoja palelee ulkoillessa. 

Lämpösukkien lämpöominaisuuden voi kytkeä päälle, kun lämpöä tarvitaan. Esimerkiksi liikkuessa lämpöominaisuus voi olla pois päältä ja eväiden syönnin ajaksi se kytkettynä se pitää jalat lämpiminä, eikä vilu iske varpaisiin. 

Pehmeät Retki-sukat toimivat kolmella AA paristolla (6 x AA/pari). Lämmitystoiminnon toiminta-aika on yhtäjaksoisesti noin neljä tuntia. Sukassa paristoilla oleva lämmitysalue on kooltaan 9 x 11 cm, mikä kattaa jalkapöydän alueen.

Lämpösukkien materiaali on 70% puuvillaa, 27% polyesteriä ja 3% elastaania. Sukkien koot ovat S-M ja L-XL.



Retki terästermospullot pikakorkilla

Retken terästermospullo on moninkertainen testivoittaja. Termospullossa sisältö pysyy tarpeen mukaan joko kuumana tai kylmänä. Lämmönpito on erinomainen: 98-asteinen juoma on kuuden tunnin jälkeen vielä noin 80-asteista ja 12 tunnin jälkeen noin 65-asteista.

Korkki on multistrong-pikakorkki, joka helpottaa termoksen käyttöä. Korkin ansiosta ei korkkia tarvitse irrottaa ja näin juoman lämpötila säilyy paremmin. Termospullo kätevä ulkoiltaessa, esimerkiksi metsästys- kalastus- ja metsäretkillä

Retki terästermospullojen tilavuudet, painot ja mitat:

0,3 litraa, n. 260 g, 66 x 191 mm

0,5 litraa, 500 g, 66 x 243 mm

0,75 litraa, 380 g, 82 x 265 mm

1 litra, 544 g, 300 x 85 mm

Termospullojen materiaali on sekä sisä- että ulkopuolelta japanilaista ruostumatonta terästä. Tuotteilla on lämmönpitävyydelle viiden vuoden takuu. 



Pino piparkakkuja retkelle mukaan

Tein piparkakkutaikinan Marttojen sivuilla olevan Paraisten piparkakkujen reseptillä. 

Tässä on raaka-ainelista, jotta voit tarkistaa, löytyykö aineet kotoa vai pitääkö kirjoittaa ostoslistalle. Paraisten piparkakkuihin tarvitaan siis 1 1/2 dl siirappia, 200 g (2 1/3 dl) sokeria, 250 g voita, 2 tl kanelia, 2 tl inkivääriä, 2 tl neilikkaa, 1 rkl pomeranssinkuorta, 2 munaa, 3 tl soodaa ja 1/2 kg vehnäjauhoja. Katso Marttojen sivuilta piparkakkutaikinan valmistusohje.

Piparkakkuja leipoessani muistelin Marttamatkaa Strasbourgiin, joka tehtiin joulukuussa 2018. Olimme Strasbourgissa MEP Sirpa Pietikäisen vieraana. Tuolta matkalta matkamuistona minulla on joulutorilta ostamani kuviokaulin, jolla tein kuviot näihin retkelle mukaan tuleviin piparkakkuhin.


Best moments happen outdoors!

Parhaat hetket syntyvät ulkona!

                                                            Retki.fi


Oletko sinä antanut tai saanut aineettoman lahjan? 

Millaisia ideoita sinulla on aineettomiksi lahjoiksi?


Piparkakun makuista joulun odotusta sinulle!

lauantai 10. joulukuuta 2022

Joulutorttumalleja




Perheemme perinteen mukaan tänäkin vuonna leivottiin itsenäisyyspäivänä joulutorttuja. Joulutortut ovat parhaimmillaan paistamisen jälkeen hieman jäähtyneinä. Ja näin sen totesimme olevan, kun Tuntematonta sotilasta katsoessamme hävisi puoli kiloa joulutorttuja herkkusuihin :D

Kokosin tähän postaukseen muutamia perinteisiä sekä uusia joulutorttumalleja. Uusien joulutorttumallien ohjeet ovat Kaikkien aikojen Jouluherkut-lehdestä. Lisäksi keräsin tähän postaukseeni blogiarkistostani joulutorttupostauksia.

Perusasiaa joulutortuista

Itse käytän valmiita torttutaikinalevyjä joulutorttujen tekemiseen. Nostan levyt leivinpaperin päälle hetkeksi sulamaan. Hieman pehmennyttä taikinalevyä on helppo leikata ja taitella. Leikkaamiseen käytän yleensä terävää veitsen ja taikinalevyt leikkaan leikkuualustan päällä. 

Torttujen täytteissä on vain mielikuvitus rajana. Luumumarmeladi on perinteinen. Kaupoista saa erilaisia paiston kestäviä marmeladeja, jos luumuhillo ei ole ns. suun myötäinen tai halutaan muutoin tehdä joulutorttuja erilaisilla täytevaihtoehdoilla.

Joulutortut voi halutessaan voidella kananmunalla ennen paistamista. Näin torttuihin tulee kiiltävä pinta. Itse yleensä en joulutorttuja voitele, vaan paistan tortut sellaisenaan. Voitelematon torttu kohoaa paistettessa enemmän. 

Jäätyneiden joulutorttujen päälle voi ripotella tomusokeria ennen tarjoilua. Kevyt tomusokerihuntu kruunaa joulutortut niin näöllisesti kuin maullaan. Tomusokerin ripottelu  tehdään kätevästi teesiivilällä.



Perinteinen joulutähti

Hillon voi laittaa perinteiseen tapaan ennen sakaroiden taittamista tai taitettujen sakaroiden päälle 



Hyrrä


Kukkatorttu

Tämä joulutortun ohje on Kaikkien aikojen Jouluherkut-lehdestä (2/2022).



Joulukukka



Joulukuusi

Tämä joulutorttumalli on Kaikkien aikojen Jouluherkut-lehdestä (2/2022).



Vuoden 2020 joulutorttupostauksestani löydät ohjeet myös jouluruusu- ja lumihiutale-torttujen tekemiseen sekä vinkin tomusokerin ripottelemiseen.

Vuoden 2020 joulupostauksistani löytyy myös joulutorttutuuttien ohje. Postauksessa jouluiset torttutaikinasarvet täytetään luumurahkalla.

Vuoden 2021 joulutorttupostauksessani on ohjeet muffinipellillä ja piprkakkumuoteilla tehtyihin joulutorttuihin.

Vuoden 2021 joulutorttupostauksestani on suolaisten joulutorttujen ja piparkakkumokkapalojen reseptit.

Vuoden 2017 joulutorttupostauksessani herkuteltiin Vihreä kuula-joulutortuilla. Erilaiset karamellit ovat edelleen suosittuja joulutorttujen täytteinä. Fazerin Fazerina-joulutorttu - I love it! 




The Joululaulu 2022

Joulutorttujen kanssa samaan postaukseen mahtuu mitä parhaiten The Joululaulu 2022, joka on Erja Lyytisen säveltämä, sanoittama ja sovittama Kuuma villapaidassa.  Kuulimme eilen julkaistun joululaulun  saman päivän iltana Erja Lyytinen & Friends Blue Christmas-konsertissa täällä Kajaanissa!



Erja Lyytinen on joulukonserttikiertueella
 Emilia-Siscon ja Palefacen kanssa. 
Kuva: Tarja Karvonen, 9.12.2022 Kajaani 


Lyytinen kertoo joulusinglestään Facebook sivuillaan näin:
"Inspiroiduin joulun alla tekemään biisin joulukiertueellemme groovaavilla rytmeillä. Kertsistä tuli hauska rallatus, jossa matkustetaan takaisin kotiseudulle pohjoiseen lumisimmille seuduille. Samalla tuskaillaan joulun ihanuuden ja kamaluuden keskellä. Mutta onneksi on se villapaita, johon kääriytyä, jos meno yltyy liikaa..!

Biisissä on paljon hauskoja riffejä ja letkeä poljento ja tää voisi soida muunakin aikana kuin vain jouluna. Biisissä on mausteina hieman kanelia, poppia, räppiä."

 

Kuuntele joululaulu täältä ▶ https://ffm.to/b77zypv





Joulutorttujen makuista sekä popin ja räpin kuuloista joulun odotusta sinulle!

lauantai 3. joulukuuta 2022

Mehiläisvahakynttilät

Kaupallinen yhteistyö: Askarteluliike Kätevä-Käsi Oy



Mehiläisvahakynttilöiden askartelu on mukavaa! Rullasin kynttilöitä ja nauttin samalla kupposen lämmintä glögiä. Muistelin, tyttären tekemää mehiläisvahakynttilää, jonka hän oli tehnyt seurakunnan päiväkerhossa. Muisto on jo viidentoista vuoden takaa. Aika kuluu niin nopeasti! 

Miten mehiläisvahakynttilä tehdään?

Ekologisin sekä maailman helpoin ja turvallisin tapa valmistaa kynttilöitä, on rullata ne kotimaisista mehiläisvahalevyistä. Mehiläisvahalevystä, voi valmistaa monenlaisia kynttilöitä. Tässä postauksessa on kaksi mehiläisvahakynttilän perusmallia.Toisessa kynttilämallissa kynttilä on pituudeltaan saman paksuinen ja toisessa mallissa kynttilä kapenee ylöspäin.



Mehiläisvahakynttilät 

Ohje: Askarteluliike Kätevä-Käsi Oy, lisäykset Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia 


Tarvikkeet

Mehiläisvahalevyjä (yhdestä levystä tulee kaksi kynttilää)

Kynttilänsydänlankaa

Terävä veitsi

Viivotin

Leikkauualusta


1. Valitse haluamasi malli ja leikkaa levy. Katkaise sydänlangasta sopivan pituinen pätkä ja aseta sydänlanka kuvan mukaisesti levyn reunaan.

Ruusu-unelmia ja villasukkia: 

Mehiläisvahalevyt olivat olleet huoneenlämmössä, mutta lämmitin niitä hieman hiustenkuivaajalla ennen rullaamista. Lämpö tekee levyistä helpommin rullattavia, ne eivät murru rullatessa ja rullista tulee tiiviitä. Puhaltelin hiustenkuivaajalla levyjä, kunnes levyt alkoivat hieman taipua käsissä. Mehiläisvahalevyjä ei saa lämmittää liikaa etteivät levyt ala sulamaan.

 



Kulmasta kulmaan leikatusta mehiläisvahalevystä tulee kaksi ylöspäin kapenevaa kynttilää.




Kahtia leikatusta levystä tulee kaksi tasapaksua kynttilää.




2. Paina sydänlanka levyyn kiinni ja aloita vahalevyn rullaus sydänlangan ympärille. Kynttilöiden rullaus on hyvä tehdä työtason tai tiskipöydän päällä lämpimässä huoneessa.

Ruusu-unelmia ja villasukkia:

Rullaamisen aloitin tekemällä koko levyn reunan mitalle aloitusnoston. Kiinnitin sydänlangan painellen sydänlangan alhaalta ylöspäin aloitusnostoon. 

Rullatessa alku on hyvä tehdä huolellisesti. Mehiläisvahalevyä rullatessa pitää muistaa huolehtia, että rullasta tulee tiivis. Jos rulla jää löysäksi, voi rullan aukaista ja rullata uudelleen. 

Alkupään rullauksen (noin pari kerrosta) jälkeen rullaamisessa ei nenä kauaa tuhise, kun rullata voi kämmenellä alustaa vasten rullaten.

 Saumakohta painellaan kiinni sormella sivellen. 

        

3. Kynttilän alapuolen voit muotoilla sormin kynttilänjalkaan sopivaksi. Sydänlangan pään voit kastaa sulatettuun vahaan. Voit käyttää sitä varten leikkaamisesta tulleet hukkapalat tai vanhat kynttilänpätkät. Sulata vaha vesihauteessa. Kynttilä, jonka sydänlanka on vahattu, syttyy helpommin.

Ruusu-unelmia ja villasukkia:

Jos kynttilät tulevat lahjaksi tai joulutervehdykseksi, kääri kynttilät kartonkiin ja solmi ympärille nauhaa tai narua.



Hyvää viikonloppua ja juhlallista itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Joulumieli kotiin kahvitellen ja askarrellen (reseptejä ja askarteluohje)

Kaupallinen yhteistyö: Paulig


Ensimmäinen adventti

Ensimmäistä adventtia vietän kahvitellen ja askarrellen. Sain Pauligilta paketillisen joulumielen tekijöitä. Paketissa oli erilaisia kahvimaistiaisia, teetä, suklaata, mausteita ja askartelumateriaalit välineineen.

Keitin itselleni pannullisen jouluista Juhla Mokka -kahvia ja askartelin kukkia joulukranssiin. Kranssia tulevat somistamaan joulutähdet ja kultaiset paperitähdet. Askartelen tänään kukkia niin monta, että niitä riittää myös lahjapakettien somisteiksi.


 

Paulig Juhla Mokka-kranssi

Tarvitset:

  • Värillistä kartonkia. Paperin paksuus 150-180g
  • Kuumaliimapistooli
  • Kuumaliima puikkoja 3-5 kpl
  • Sakset
  • Metallinen tai puinen rengas joita saa askartelukaupasta
  • Lahjanarua
  • Pätkä silkkinauhaa tai muuta narua ripustukseen







Yksityiskohtainen ohje kranssin askarteluun on Pauligin sivuilla.



Helppo jouluinen Juhla Mokka-kahvi (resepti: Paulig)


Mittaa kahvi suodatinkahvikeittimeen.

Lisää kahvipurujen joukkoon pomeranssinkuorta ja kardemummaa.

Laita valmiin kahvin joukkoon hyppynen vaniljasokeria.

Kokeile makupariksi Geisha-suklaata.

Huom. Puhdista kahvinkeitin mausteiden jälkeen.



Kahviton ja lempeä maustejuoma (resepti: Paulig)


130 g   kookossokeria

25 g     Bradley's Organic Black Tea Earl Grey -teetä

7,5 g    Santa Maria -muskottipähkinää

13,5 g  Santa Maria -kenelia

5 g       Santa Maria -pippuria

5 g       Santa Maria -anista

2,5 g    Santa Maria -neilikkaa


Tyhjennä teelehdet teepussista.

Laita kaikki ainesosat tehosekoittimeen ja sekoita kunnes koostumus on tasainen.

Käytä 1,5 teelusikallista 300 ml:n juomaan.

Nauti!



Joko olet aloittanut jouluun valmistautumisen?

Onko sinulla adventtien viettoon liittyviä perinteitä?


Hyvää ensimmäistä adventtia ja pian alkavaa joulukuuta <3



lauantai 19. marraskuuta 2022

Puuhelmikranssi

Kaupallinen yhteistyö: Askarteluliike Kätevä-Käsi Oy



Puuhelmikranssit sopivat kodin sisustukseen ja somisteeksi ulko-oveen. Vinkki - kranssit ovat toivottu lahja!  

Kranssien tekeminen on helppoa ja materiaalimäärältään maltillisia. Kranssin pohjana voi käyttää metallirengasta tai rautalankaa. Metallirenkaaseen tehty kranssi on jämäkkä ja muotoilematta valmis oikeaan muotoonsa. Rautalankaan tehdystä kranssista tulee jämäkkä, kun helmet liimaa kiinni toisiinsa.

Puuhelmiä on saatavilla eri värisinä ja halutessaan helmet voi maalata omalla lempivärillään ja kodin sisustukseen sopivaksi. Kranssiin voi laittaa lisäksi haluamiaan somisteita. Rusetti kruunaa joulun ajan kranssin. 


Puuhelmikranssi


Tarvikkeet:

metallirengas (esim. 25cm) TAI metallilankaa

pätkä metallilankaa ripustuslenkiksi (metallikransseja on saatavana myös ripustuslenkillisinä)

puuhelmiä (25 cm:n renkaaseen menee 34 kpl  2,5 cm:n kokoista puuhelmeä)

katkaisupihdit rautalangan katkaisuun

liimaa (lämpöliimapistooli TAI yleisliima)

nauhaa rusetiksi (tässä minun kranssissa on käytetty 24 mm leveää punaista satiininauhaa)




1. Katkaise metallirengas puuhelmien pujottamista varten.




2. Pujotele helmet renkaaseen.

3. Liimaa metallirenkaan katkaistujen päiden kohdalla olevat puuhelmet toisiinsa kiinni. 

Metallirenkaaseen tehty kranssi on niin jämäkkä, että liitoskohdan helmet liimataan toisiinsa.

Jos teet renkaan metallilangasta, saat kranssista jämäkämmän liimaamalla kaikki puuhelmet toisiinsa koko renkaan mitalta. 

4. Solmi kranssiin ripustuslenkki.

5. Solmi satiininauhasta rusetti kranssiin.  

Vinkki: satiininauhan päät eivät purkaannu, kun sipaiset nauhan päät tulitikun liekissä.


Viisi vinkkiä vielä



Puuhelmikranssin voi tehdä myös erikokoisista puuhelmistä. 

Puuhelmien väliin voi pujottaa myös erilaisia koristeita.

Metallirenkaaseen voi pujotella puuhelmiä vain renkaan alaosaan ja jättää yläosan metallirenkaasta näkyviin.

Vaihda kranssin somisteita vuodenaikojen mukaan (kevät-, kesä-, syksy- ja talvisomisteet).

Puuhelmistä voi tehdä myös pannunalusen.


Oletko sinä tehnyt kransseja? Millaisia?


Mahtavaa marraskuuta!

lauantai 12. marraskuuta 2022

Mehiläisvahakääre (valmistusohje)


Variskankaan Marttojen puuro-teemaisessa marttaillassa oli myös yllätyskäsityö. Illan aikana saimme yhdistyksemme puheenjohtajalta, Tuulalta, ohjeet ja vinkit mehiläisvahakääreen tekemiseen. Illan aikana jokaisella oli myös mahdollisuus valmistaa itselleen mehiläisvahakääre. 


Mikä on mehiläisvahakääre?

Mehiläisvahakääre on ekologinen vaihtoehto muovikelmulle. Se valmistetaan puuvillakankaasta ja mehiläisvahasta. Mehiläisvahakäärettä käytetään esimerkiksi vuokien suojana sekä ruokien ja eväiden kääreenä.  

Vahakääreen saa muotoiltua käsillä painaen tai puristaen. Lämpimät kädet pehmittävät vahan. Jääkaapissa vahakääre kovettuu muotoonsa.



Ruusu-unelmia ja villasukkia YouTube-video


Mehiläisvahakääreen valmistus


Tarvitaan

Puuvillakangasta (vinkki: vanhat liinavaatteet käyvät erinomaisesti mehiläisvahakääreisiin)

Mehiläisvahaa (elintarvikelaatuista mehiläisvaharakeita tai raaste)

Lisäksi tarvitaan sakset, leivinpaperia, silitysrauta ja -lauta.


1. Leikkaa kankaasta eri kokoisia paloja.  Tuula vinkkasi, että pyöreä muoto sopii moniin käyttötarkoituksiin. 

2. Huolittele kankaan reuna ompelukoneella. Marttaillassa tekemäni mehiläisvahakääreen reuna ei ole käytössä rispaantunut, vaikka en ole huolitellut kääreen reunaa. Rispaantuminen riippuu kankaasta.

3. Laita leivinpaperia silityslaudan päälle ja kangas leivinpaperi arkin päälle.




4. Levitä kangaspalan päälle hunajavaharakeita. 




5. Laita päälle leivinpaperi ja silitä (lämpötila kaksi pistettä) niin kauan, että hunajavaharakeet ovat sulaneet. Mikäli kangaspalaan on jäänyt kuivia kohtia, laita siihen hunajavaharakeita, laita leivinpaperia päälle ja silitä uudelleen leivinpaperin päältä.

6. Kun kangaspala on tasaisesti kostea, anna kääreen jäähtyä tasaisella alustalla.

Valmista tuli!


Mehiläisvahakääreen puhdistaminen

Tuula kertoi, että oikein hoidettuna mehiläisvahakäärettä voi käyttää pitkään.

Kääre huuhdellaan tarvittaessa viileällä tai kylmällä vedellä.

Tahrojen puhdistamiseen käytetään laimennettua astianpesuainetta.

Puhdistuksen jälkeen mehiläisvahakääre annetaan kuivua esimerkiksi astiankuivauskaapissa.




Kaupallinen yhteistyö: Askarteluliike Kätevä-Käsi

Mehiläisvaharakeita voi tilata Askarteluliike Kätevä-Käden verkkokaupasta. Yritys on Joensuussa sijaitseva perheyritys. Kivijalkaliike sijaitsee Kauppakadulla Joensuun keskustassa.

Facebookissa DIY joululahjat ryhmässä vinkataan ideoita itsetehtyihin joululahjoihin. Moni on tehnyt tai aikoo tehdä mehiläisvahakääreitä joululahjoiksi.




Marttailu on mukavaa! Opimme uusia asioita yhdessä, tuumaavat Anna-Maija ja Pilvi.


Onko sinulla käytössä mehiläisvahakääreitä?
Mitä marraskuuhusi kuuluu?

perjantai 4. marraskuuta 2022

Puhetta puurosta (puuroreseptejä)

Marttojen lokakuu oli perinteiseen tapaan puurokuu. Puuro porisee marttojen kattiloissa myös muulloinkin, mutta lokakuussa puurokuun merkeissä kerätään varoja Marttojen kansainväliseen kehitysyhteistyöhön. 

Varainkeruumuotoja oli monia. Variskankaan Martat järjestivät puuro-teemalla. Illan aikana syötiin erilaisia puuroja ja marttailtaan osallistuneilta saadut puurorahat lahjoitettiin Marttojen kehitysyhteistyöhön. 

Tässä on marttaillassamme syödyn puuron reseptiä:


Mustaherukkavispipuuro

1 litra vettä
2,5 dl karkeaa riisijauhoa (TAI 1,5 dl mannasuurimoita)
1 - 1,4 dl sokeria
1/4 tl suolaa
200-250 g (4 dl) mustaherukoita (pakaste)
1 tl vaniljasokeria


1. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Vatkaa riisijauho (tai mannasuurimot), sokeri, suola ja herukat kiehuvaan veteen.

2. Anna seoksen kiehahtaa ja hauduta 6-7 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää vaniljasokeri.

3. Jäähdytä puuro viileässä, esim. kylmävesihauteessa. Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella ja kaada tarjoiluastiaan. Ripottele päälle sokeria.

Blogiarkistostani löydät punaherukkavispipuuron ohjeen.



Chia-mantelituorepuuro

2,5 dl paksua maustamatonta jugurttia
5 dl mantelimaitoa
4 dl kaurahiutaleita 
5 rkl chiansiemeniä
vajaa tl vaniljasokeria
3 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa


Tuorepuuroannoksen päälle voit laittaa:
maustamatonta jugurttia
marjoja tai hedelmänpaloja
marja- tai hedelmäsosetta


1. Mittaa raaka-aineet kulho (tai kannellinen rasia). Sekoita aineet lusikalla sekaisin.

2. Laita kulhon päälle lautanen kanneksi. Laita kulho jääkaappiin yön ajaksi tai 3-4 tunniksi tekeytymään.

3. Kun aamulla otat puuron esiin, laita tuorepuuroannoksen päälle lusikallinen jugurttia ja marjoja tai hedelmänpaloja. Tuorepuuron kanssa syötäväksi sopivat myös marja- ja hedelmäsoseet.


Tuorepuuron peruskaavan löydät blogiarkistostani. 


Mikä on sinun lempparipuuro? Syötkö puuroa aamuisin? 

Lupsakkaa viikonloppua!