tiistai 17. marraskuuta 2020

Joulutorttumalleja

 


Moni aloittaa joulunajan syömällä joulutorttuja ja juomalla glögiä. Me jouluihmiset aloitamme torttujen tekemisen ja niillä herkuttelun, kun syksy alkaa taittua talveksi. Jotkut syövät ensimmäiset torttunsa maltillisesti vasta pikkujoulujen aikaan. Onkohan niin, että lähes jokainen syö ainakin yhden tortun joulun aikaan.

Torttutaikinan voi tehdä itse tai ostaa leivontavalmiita torttutaikinalevyjä. Minä käytän yleensä valmiita torttutaikina- tai voitaikinalevyjä. Yhdestä valmiista torttutaikinalevystä saa kaksi torttua. Joskus on kiva tehdä pienen pieniä suupalatorttuja tekemällä puolikkaasta torttutaikinalevystä neljä pientä joulutorttua. 

Tortun täytteenä voi käyttää oman maun mukaan perinteistä luumuhilloa tai muita paiston kestäviä hilloja ja marmeladeja sekä erilaisia karkkeja. Joulutorttuihin sopii myös tuorejuusto ja hedelmäyhdistelmät. Torttujen viiltojen tekemiseen käytän terävää veitseä. Viillot voi tehdä myös taikinapyörällä ja silloin tortun reunoihin saa hauskan kiharareunan.

Arkistojeni kätköistä joulukuulta 2017 löytyy Vihreä kuula-joulutorttu -postaus. Postauksessa on torttujen leivontaohje vinkkeineen. Vinkki: kokeile joulutorttuihin myös Fazerin Finlandia-marmeladeja.


Perinteinen tähtitorttu



Täytteen voi laittaa sakaroiden alle tai päälle.



Jouluruusu





Kukkatorttu



Marttojen sivuilta löytyy joulutorttujen leivontaohje ja gluteiinittoman torttutaikinan resepti.


Tomusokerin saa kätevästi ripoteltua torttujen päälle teesiivilällä.

Oletko sinä joulutorttuihmisiä? Minkä muotoinen on sinun lempijoulutorttusi?
Enpä mikä on sinun lempijoulutorttusi täyte?

24 kommenttia:

  1. Tuo uusi kukkmalli on ihana sillä täytettä tulee joka haukulla. Vielä taittelu ei ole jäänyt muistin sopukoihin, kuten perinteinen tähti. Pitääpä aloittaa tänä vuonna ajoissa torttujen teko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, nyt alakookin tekemähän torttuja mieli ☺
      Jos minä saisin päättää, niin meillä ei leivottaisi kuin turttuja. Oonpa teheny torttutaikinasta lakritsipötkylöötä ja neki on melekoosen hyviä ☺

      Poista
  2. Kauniisti taitellut joulutortut. Suosikkini on tuo kukkatorttu.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Meille joulutortut maistuvat jo hyvissä ajoin ennen joulua. Kukkatortussa marmeladia on tasaisemmin joka suupalalle. Hyvää viikon jatkoa! ❤

      Poista
  3. Lumihiutaletortussa on lisänä silmänruokaa, kaunis!
    Perinteisellä tähtikuviolla tulee eniten joulutorttuja tehtyä. Täytteeksi laitan luumusoseen lisäksi muita soseita. Teen myös suolaisia versioita, jolloin muotoilen tortun kolmioksi.
    Meillä on valmista torttutaikinaa pakastimessa melkeinpä ympäri vuoden. Siitä saa nopeasti pientä purtavaa ja tarjoiltavaa. Nyt olisikin hyvä aika valmistaa ensimmäiset joulutortut. Kiitos siis vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä herkutellaan joulunaikana joulutortuilla. Torttutaikinaa löytyy meiltäkin pakastimesta ympäri vuoden. Mukavaa, että innostuit joulutortuista. Nyt siis joulutorttuillaan! ❤

      Poista
  4. Todellakin olen joulutorttuihminen! Teen aina kukkia tai ruusuja omista joulutortuistani ja suosikkitäytteeni on omena-kanelimarmeladi.
    Herkullista iltaa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu-kanelimarmeladi on herkullista. Kaikki eivät luumuhillosta perusta, mutta täytevaihtoja onneksi löytyy. Hyvää viikonjatkoa, Outi ❤

      Poista
  5. Kivoja torttumalleja :) Minä tykkään joulutortuista ja meidän esikoinen leipoo niitä mielellään. Meidän suosikkimalli eli snautserikoira puuttuu muuten hyvin kattavalta listaltasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snautserimalli ❤ Napatkaapa tästä muutkin vielä yksi joulutorttumalli.

      Poista
  6. Kivoja malleja <3 En ole juurikaan joulutorttujen ystävä, mutta kyllä minä joka vuosi syön yhden. Maistuu mieluummin suolaisen täytteen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se taitaa monella olla, jotka rivit oikein joulutortuista perusta - joka joulu yhden syö. Meillä herkutellaan jo ennen joulua ihan tolkusti. Suolaisella täytteellä maistuu myös.

      Poista
  7. Taidan kokeilla noita lumihiutaleita. Ihan sillä perinteisellä tähän asti mennyt aina, mutta toki täyte tortun päälle. Pysyy hyvin torttu kasassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumihiutaletortuissa saa täytettä jokaisella suupalalla. Minä laitan myös yleensä täytteen perinteisissä tortuissa päälle ja ihan samasta syystä :D

      Poista
  8. Kukkatorttu on mielestäni ihastuttavan kaunis:) Meillä tehtiin viime viikonloppuna torttuja ja juotiin glögiä. Ensi lauantaina tehdään samoin kun vietetään pienimuotoista pikkujoulua perheen kanssa:) Torttuja teen samalla mallilla kuin viime vuonna eli katson meidän Onnista mallia ja teen käppänätorttuja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! Perheen pikkujoulu <3 Meillä pikkujouluillaan ensi viikonloppuna. Käppänätortut, joissa on Onni mallina - peukkua sille! <3 Hyvää pikkujoulua koko perheelle <3

      Poista
  9. These are beautiful! I would love to try making some myself. They look really delicious!
    I have already made a traditional Christmas fruit cake, that I have been feeding regularly with sherry (think we may all end up with suger overload here! Lol).

    Hugs xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Christmas fruit cake sounds delicious. I wonder if I should do that this Christmas too. Hugs <3

      Poista
  10. Boa noite tudo belo e com toda certeza muito delicioso. Bom final de semana.

    VastaaPoista
  11. Joulutortut ovat herkkua. Ja juhannustortut.. meillä suositaan omena-kanelia. Teen joskus tankojakin. Tuo sydän on mulle uusi malli ja ehkä silsi söpöin.

    VastaaPoista
  12. Joulutortut ovat ehdottomasti best! :) Tilasimme juuri luumumarmeladia, nyt ei tarvitse kuin odotella paketin saapumista. :D En osaa sanoa mikä olisi lemppari joulutorttu-malli, mutta enkelitortutkin ovat kivan näköisiä. Kiva, kun voi tehdä monenlaisia. :)

    VastaaPoista
  13. Ai miten ihania torttuja!! Tuo kukkatorttu on niin herkän näköinen. Todella suloinen. Ehkä kokeilen saisinko taiteiltuja tuollaisia vaikka tulevana viikonloppuna.

    Makoista viikonloppua toivotellen :)

    VastaaPoista
  14. Tässä tulikin monta uutta ja kivaa ideaa. Itse kun aina teen noita perinteisiä, niin kivahan sitä on välillä kokeilla jotain uuttakin taittelutekniikkaa. Taidanpa illalla testata kukkatorttua tai lumihiutaletta :)

    VastaaPoista
  15. Taitavasti tehtyjä torttumalleja:) Yleensä teen ihan tavanomaisia mutta pari kertaa on tullut tehtyä myös vähän erilaisia.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!