sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Karhu-alustat metsäretkelle (metsäkarhu ja jäärhu, virkkausohje)


Istuinalustoja metsäretkille

Edellisessä postauksessani kerroin kässäteemaisesta marttaillastamme. Virkkasimme ja ompelimme illan aikana isoäidinneliöitä, joista teimme Marttojen käsityötempaukseen istuinalustoja. Istuinalustat ovat osa Marttojen 125-juhlavuoden Metsä-teemaa. Alustat tehdään erityisesti päiväkotien luontoretkillä käytettäviksi. 

Martat ympäri Suomen ovat virkanneet, ommelleet, neuloneet ja huovuttaneet istuinalustoja marttailloissaan. FaceBookissa Marttojen istuinalustat-ryhmässä näet, millaisia alustoja martat ovat tehneet. 

Tässä on muutamia poimintoja käsityötempaukseen osallistuneista yhdistyksistä: Puurtilan Martat ovat tehneet alustoja päiväkoteihin ja perhepäivähoitajille, Mäntän Martat ovat tehneet alustoja kahteen päiväkotiin ja Uuden Tuulen Martat ovat valmistaneet alustoja Mankkaan päiväkotiin (vihreän lipun päiväkoti, jossa lasten kanssa tehdään 1-3 metsäretkeä viikossa!), 

Käsityötempauksen ideana on hyödyntää kierrätysmateriaaleja, esim. kankaita, purku- ja jämälankoja, termokasseja, toppavaatteita, käytöstä poistettuja pöytäliinoja sekä parittomia villasukkia.


Karhu-alustat

Isoäidinneliöstä virkkaamieni alustojen jälkeen virkkasin metsäkarhun ja jääkarhun muotoiset alustat. Lankana käytin Novitan 7 Veljestä-lankoja. Metsäkarhun värityksessä pääväri on ruskea (691 turve) ja jääkarhun valkoinen (010 valkoinen) lanka.



Alustan etukappale

Aloita virkkaamalla aloituslenkkiin 8 kiinteää silmukkaa.

Jatka kiinteiden silmukoiden virkkaamista edellisen kerroksen silmukoihin.


Virkkaa lisäykset seuraavasti: 

 2. kerroksella lisäyssilmukkaa jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan

3. kerroksella joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan

4. kerroksella joka kolmanteen edellisen kerroksen silmukkaan 

Jatka virkkaamista lisäyksiä varventaen.

Kun karhun pää on sopivan kokoinen, päätä langat.


Huom. 

Työn tulee pysyä tasona, joten tarkista lisäysten sopivuus laittamalla virkkaus tasaiselle tasolle.

Jos virkkaus alkaa lurpottamaan reunoilta, on lisäyksiä liikaa. 

Jos virkkauksen reunat nousevat kupiksi, on lisäyksiä liian vähän.


Kuono, silmät, nenä ja suu

Virkkaa nallen kuono - neulo samalla tavalla kuin etukappele. 

Ompele kuono etupistoin paikoilleen.

Kirjo karhulle silmät, nenä ja suu

TAI ompele pienet virkatut silmät ja nenä, kirjo suu.



Alustan takakappale

Virkkaa aloituslenkkiin 12 pylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla.

1. kerros: Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (=pylväs), virkkaa kaksi pylvästä jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen. Sulje kerros piilosilmukalla.

2. kerros: Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (=pylväs), virkkaa pylväät ja lisäykset edellisen kerroksen pylväisiin. Sulje kerros piilosilmukalla.

Jatka virkkaamista, tee lisäykset etukappaleen tavoin, sulje kerrokset piilosilmukoilla.

Kun takakappale on etukappaleen kokoinen, päättele lankojen päät.


Korvat

Korvien virkkaamiseen tein kaksi erilaista versiota (jääkarhun korvat ja metsäkarhuon korvat)


Jääkarhun korvat

Virkkaa etukappaleen tavoin kiinteillä silmukoilla kaksi pientä, korvien kokoista, ympyrää.

Ja vielä toiset edellisiä korvan osia pienemmät kappaleet (korvien sisäosat).

Ompele pienemmät osat isompiin korvakappaleisiin.

Päättele langat.




Metsäkarhun korvat

Virkkaa takakappeleen ohjeen mukaan kaksi pientä, korvien kokoista, ympyrää.

Päälle langat.


Kokoa alusta

Aseta etu- ja takakappale nurjat puolet vastakkain.

Aseta korvat etu- ja takakappaleiden väliin. 

Kiinnitä kappaleet toisiinsa nuppineuloin.

Virkkaa kappaleet toisiinsa reunoista kiinni kiinteillä silmukoilla.




Virkkaaminen on vienyt mennessään ja olen neulomisen lisäksi virkkannut päivittäin. Käsitöiden tekeminen on ihanaa!

Lumisateisen viikonlopun jälkeen on sääennusteen mukaan edessä vahvasti keväinen viikko - ja sehän meille passaa, eikö vain!

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Isoäidinneliö-istuinalustoja metsäretkille

Täällä ollaan!

Täällä ollaan blogipostauksen äärellä! Flunssailu, väsy ja kaikenmoiset kiireet ovat taakse jäänyttä eloa. Mussutus ja muistelu sikseen ja suoraan asiaan:


Istuinalustoja metsäretkille

Marttojen 125-juhlavuoden teema on metsä - juhlimme monimuotoisia metsiä, metsäsuhdetta ja luonnonantimia. Metsä-teemaan liittyen käsityötempauksena me martat teemme istuinalustoja erityisesti päiväkotien käyttöön. Lämpimän istuinalustan päällä on mukava istuskella luontoretkillä, levätä ja syödä eväitä.



Variskankaan Marttojen marttaillassa...

Pilvi laittoi teetarjoilun ja minä kerroin, miten istuinalustoja tehdään isoäidinneliöistä.

Istuinalustoiksi käytettävät isoäidinneliöt voi virkata myös lankojen lopuista tai purkulangoista. Olin virkannut marttailtaan muutamia erilaisia versioita isoäidinneliöistä. Lankana käytin Novita Isoveli-lankaa purkamastani torkkupeitosta. 










Virkkasin isoäidinneliöistä erilaisia versioita. Virkatut isoäidinneliöt kiinnitän tarpeettomaksi käyneestä päiväpeitosta ompelemiini pohjiin. 





Maire oli virkannut istuinalustoihin rivat, joista oman alustan kantaminen sujuu mukavasti. Alustojen taustoiksi Maire oli käyttänyt kahvipaketteja ja kerniliinoja. Tikkauksilla saa istuinalustojen päällisen ja pohjan pysymään napakasti kiinni toisissaan.



Istuinalustat voi koota myös muistakin virkatuista tai neulotuista paloista. Tai vaikkapa paripuolista tai vanuttuneista lapasista ja villasukista!



Marttailtamme oli yksi tempaustapahtumistamme, jolla osallistumme Novitan ja Marttaliiton tempaukseen. Novitan ja Marttaliiton kolmatta kertaa toteutettavassa tempauksessa kässämartat opettavat tällä kertaa virkkausta. Tavoitteena on opettaa kädentaitoja sekä siirtää osaamista ja perinnettä uusille harrastajille. 

Novita lahjoitti Novita Wool Rescue-lankoja tempaukseen ilmoittautuneille marttayhdistyksille.Novita Wool Rescue -lanka on valmistettu ylijäämävillasta ja polyamidista, jotka ovat peräisin lankateollisuudesta ja on kierrätetty uudelleen langaksi. Wool Rescue-lankaa voi myös yhdistää Novita 7 Veljestä -lankaan.




Paljon onnea Variskankaan Martat!

Suomen Punaisen Ristin Oulun piiri myönsi Variskankaan Martoille Ennakkoluuloton edelläkävijä-tunnustuksen. Tunnustus myönnettiin vuosikymmenten ajan tehdystä työstä yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi yhteiskunnassa. Variskankaan Martat ovat tuoneet tutuksi suomalaista ruokakulttuuria erilaisilla kursseilla ja yhteisöllisissä tapahtumissa. 

Variskankaan Marttojen esimerkillinen toiminta on ollut omiaan edistämään suomalaisen yhteiskunnan yhdenvertaisuutta. Toiminta on ollut edesauttamassa kotoutumisen tukemisessa niin ruokaan liittyvissä opastuksissa kuin sosiaalista osallisuutta koskevissa asioissa. (Tunnustuksen perustelu)

 


Virkkaamisten ja neulomisten täytteisten päivien, pääsiäisen ajan herkkujen pyöreänä, on huomenna paluu arkeen. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

Mitä sinulle kuuluu?