perjantai 7. tammikuuta 2022

Minari, peputin vai pyllytin?



Joulua on vietetty oikein huolella ja perinteisin tavoin. Loppiaisena laitamme yleensä joulukoristeet laatikoihin ja nostettaan joulukuusi pihalle. Koska en raskinut laittaa joulukuusta vielä pois, skippasin homman viikonloppuun. Joulukukat ja punaiset tekstiilit ovat kuitenkin ilonamme vielä pitkään.
 
Amaryllis avasi ensimmäisen nuppunsa vasta uuden vuoden jälkeen ja nyt se on täydessä kukassa. Toinen kukkavarsi on tuloillaan. Tänäkin vuonna perinteiseen tapaan amaryllis on väriltään punainen.  

Joululomalla yskän lisäksi olen potenut neuloosia.  Näistä jälkimmäistä tosin iloisin mielin. Olen neulonut kirjoneulehameen ja villasukat. Neuleet valmistuivat sopivasti näihin tammikuun pakkaspäiviin.

Minari, peputin vai pyllytin? 


Olen neulonut kirjoneuleminihameen.  Vai onkos tämä kirjoneuleminari kuitenkin se peputin vai sittenkin pyllytin? Käytän tätä paksujen legginssien kanssa ja farkkujen päällä.



Minari/peputin/pyllytin neulontaohje

Käytin Novitan Seitsemän Veljestä lankoja. Väreinä käytin mustaa (noki, lanka nro 099), harmaata (kivi, lanka nro 043), oranssia (appelsiini, lanka nro 278) ja valkoista (lanka nro 011). Työn neuloin pyöräpuikoilla.

Työ aloitetaan luomalla 200 silmukkaa.

Reunaan neulotaan 5 cm resoria (2 oikein, 2 nurin).

Resorin jälkeen jatketaan neulomalla oikein silmukoin kirjoneuleohjeen mukaan. Ohjekuvio on neljässä osassa (aloitetaan ohjekuvasta 1). Jokainen ohjekuvio on 20 silmukan levyinen. Ohje toistuu samanlaisena kerroksen loppuun.

Ohjeen merkkien selitykset



Kirjoneulekuvio osa 1




Kirjoneulekuvio osa 2


Kirjoneulekuvio osa 3


Kirjoneulekuvio osa 4



Kirjoneuleohjeen 4 jälkeen neulotaan cm oikein silmukoin. Sovita neuletta työn edetessä ja tarkista, mikä on sinulle sopivin minarin/peputtimen/pyllyttimen pituus.


Lopuksi neulotaan vyötäröön resori ja reiät kuminauhat pujottamista varten.

1.-8. krs Neulo resoria 8 kerrosta (2 oikein, 2 nurin).

9. krs Tee langan kierto, neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen, neulo 2 silmukkaa nurin. Toista näin kerros loppuun.

10.-11. krs Neulo resoria (2 oikein, 2 nurin).

12. krs Neulo kuten 9. kerros.

13.-15. krs Neulo resoria (2 oikein, 2 nurin).

Päättele silmukat oikein neuloen.

Pujota kuminauha. 


Mahtavaa tammikuuta! 

29 kommenttia:

  1. Hemaiseva neule ❤️ Tein tänään luumurahkaa, kiitos innoituksesta ja ihanaa tätä vuotta 🌺

    VastaaPoista
  2. Vau, aivan ihana hame! Kiitos oaljon ohjeesta.
    Minä kun asun pääosin vanhassa, vetoisessa talossa, niin kaipaan jotakin keskivartalon lämmikkeeksi. Usein kiedon ison ohuen villahuivin, mutta tästäkin voisi tehdä korkeavyötäröisen mallin. Olisi kiva ja pysyisi hyvin päällä, huivia ei aina saa järkevästi solmittua.

    VastaaPoista
  3. Moi, miten pitkät pyöröpuikot sinulla oli?

    VastaaPoista
  4. Onpas nätti ja ihan parhaat värit! (Kiitos ohjeesta!)
    Terveisiä Rovaniemeltä, jonne saavuin tänään! :D

    VastaaPoista
  5. Peputin kuullostaa parhaalta, vaikka en sellaista osaa tehdäkään! Iloa viikkoon <3

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit värit tuossa mikä se sitten nimeltään onkaan :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä se on minari ehdottomasti, vaikka pyllytin kuulostaakin hauskalta :)
    Ihana kuvio tuossa minarissa ja just passelit värit.
    Toivottavasti yskä jo helpottaa. Kaunista viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis neule ja tarpeellinen näillä pakkasilla. Kiitos ideasta ja ohjeesta!
    Oikein hyvää uutta vuotta 2022!

    VastaaPoista
  9. Kaunis pyllytin 🤍 Tartuin siihen nimeneen ;) Mukavaa alkanutta vuotta 🤍

    VastaaPoista
  10. Niin ihku minari🥰 ja noi väri ihanat🤗
    Tuota tulis kyllä pidettyy leggareiden ja talvi sukkiksien kanssa.
    Upea Amaryllis🌸 yksi niitä kaunempia joulukukkia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Hih, työkaveri kutoi mulle taannoin pyllyttimen, mutta se tosiaan peittää vaan pyllyn... tämä sun on jo hame ja kaunis malli - taitava kun olet!!

    VastaaPoista
  12. Kivan näköiset värit ja kuviot. Minä olen niin monta kertaa sanonut, että peputin pitäisi tehdä, enkä ole tehnyt, että nyt en edes taida ääneen enää sellaista sanoa :) Hyvältä kuitenkin näyttää muilla, jotka pääsevät neuloen maaliin asti.

    VastaaPoista
  13. Sillähän on hauskat nimet. Kauniilla väreillä tehty.

    VastaaPoista
  14. Nyt on lämmintä! Kaunis neule.

    VastaaPoista
  15. Hieno pyllytin tai miksi sitä itse kukin haluaa kutsua. Värit ovat kauniit.

    VastaaPoista
  16. Hienosti olet suunnitellut ja tosi kauniit ja toisiinsa sopivat värit. Minari-sanaa en ole ennen kuullut. Kiva sana!

    VastaaPoista
  17. Siis aivan ihana hame! Melkein tekisi mieli neuloa itsekin samanlainen, kun tuommoinen lyhyt hame olisi suhteellisen hallittava kokonaisuuskin, mutta mulla on neulehameiden kanssa aina semmoinen ongelma, että vatsa näyttää niissä aina niin pömpöltä. Eihän hametta toki tarvitsisi minkään lyhyen topin kanssa pitääkään. :-)

    Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  18. Kaunis kuin mikä ihan nimestä riippumatta.

    VastaaPoista
  19. Oi miten kaunis malli ja värit. Ihmettelen kuinka jaksat laittaa...piirtää mallin mutta mikä sen ihanampaa meistä.

    VastaaPoista
  20. Ihana postaus!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  21. Neuleella kivat nimet, joista voi valita. Olen joskus neulonut minimekon. Kai se vähän on sama asia ollut.

    VastaaPoista
  22. Olen tässä ihaillut hamostasi ja tuumin, että olisi mainio jämälankatyö. Kevyemmästä langasta voisi neuloa leudompien ilmojen hamosen.

    VastaaPoista
  23. Kaipaisin itsekin tällaista "pyllytintä" (mikä hauska nimi) :)
    Kerran jo katselin toppamallista hametta Stadiumissa, mutta en silloin raaskinut ostaa sitä. Nyt olen ratkaissut ongelman ostamalla pitkän talvitakin, mutta kyllä tuo hamonen silti olisi niin hieno!

    VastaaPoista
  24. Voi vitsit miten ihana villaminihame (vai pyllytin, vai...?)! Koskakohan uskallan kokeilla kutoa muutakin kuin villasukkia... :) :)

    VastaaPoista
  25. Kiva hame neulomalla, pyllytin uusi sana miulle!

    VastaaPoista
  26. Amarylliksestä on iloa pitkäksi aikaa.
    Kukinnot kestää pitkään maltillisella kastelulla.

    Kaunis lämmittävä pyllytin.
    Uusi nimitys tuttavuus peputin/pyllytin.

    VastaaPoista
  27. Olen kuullut tästä vain nimen peputin, mutta kaikki sopinee.
    Tämä olis miniälle tarpeen, kun aina palelee. On kauniit värit ja hienot kuviot.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!