tiistai 28. huhtikuuta 2020
Rosetit - vanhan ajan rapea vappuherkku
Rosetit ovat vanhan ajan rapea vappuherkku, jotka kypsennetään öljyssä rosettiraudan avulla. Nimi tulee perinteisestä rosettiraudan ruusumaisesta kuviosta. Ruusukuvion lisäksi on muitakin muotoja, kuten esimerkiksi perhonen.
Ensimmäiset rosetit tein vuosia sitten työkaveriltani lainaamalla rosettiraudalla ja häneltä saamallani reseptillä. Hän kertoi oppineensa rosettien tekemisen aikoinaan emäntäkoulussa. Tuon ensimmäisen rosettien tekemisen jälkeen etsin aina muistaessani pitkin vuotta kaupoista rosettirautaa, mutta eipä vain tahtonut löytyä. Sesonkiajan keittiövälinettä kun ei kauppojen hyllyllä turhaa seisoteta. Löysin rosettiraudan lopulta netistä.
Rosetit paistetaan yksi kerrallaan, joten jonkin verran aikaa näiden paistamiseen menee. Rosettireseptejä löytyy useita erilaisia, mutta tällaisella perusohjeella saa oikein maukkaat ja rapsakat rosetit.
Rosetit
2 munaa
1 rkl sokeria
2 dl maitoa tai kivennäisvettä
2 dl vehnäjauhoja
Kypsentämiseen: rypsiöljyä
Pinnalle: tomusokeria
1. Valmista taikina
Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki.
Lisää joukkoon sokeri, maito/kivennäisvesi ja vehnäjauhot.
Sekoita taikina tasaiseksi ja anna turvota.
2. Kuumenna öljy
Kuumenna öljy kattilassa 160-180 asteiseksi. Lämpötilan voit tarkistaa lämpömittarilla tai leipäkuutiolla. Öljy on sopivan kuumaa, kun leipäkuutio ruskistuu noin minuutissa.
3. Paista rosetit rosettiraudalla öljyssä
Laita talouspaperia uunipeltien päälle (kahdelle uunipellille mahtuu mukavasti lähes kaikki rosetit).
Kuumenna rosettirauta kuumassa öljyssä ja kasta se taikinaan raudan yläreunaan saakka.
Laita rauta heti kuumaan öljyyn.
Kun rosetti on vaaleanruskea, nosta se talouspaperin päälle. Rosetti irtoaa raudasta esimerkiksi muutamasta kohdasta lusikalla tai veitsen kärjellä irroittamalla. Rosetti voi paistamisen aikana myös irrota ja jäädä kellumaan kuumaan öljyyn. Tällöin rosetti nostetaan öljystä esim. reikäkauhalla tai paistinlastalla.
Huomaa tämä: rautaa ei upoteta taikinaan, koska silloin rosettirauta jää paistettaessa rosetin sisään ja raudan saa irti vain rikkomalla rosetin. Tällaiset maukkaat rosetin palaset kotileipuri napsii suuhunsa rosetteja paistellessaan.
Jäähtyneiden rosettien pinnalle siivilöidään tomusokeria.
Oi, mikä vapunajan herkku!
Labels:
leivontablogi,
makea leivos,
marttailu,
resepti,
rosetit,
rosettirauta,
ruokablogi,
vappu,
vappu 2020,
vappuperinne,
vapputarjoilu
sunnuntai 26. huhtikuuta 2020
Hakekaa kätilö - peitto, Call the Midwife Baby Blanket
Virkkasin peiton Novitan Nalle-langasta. Malli on Hakekaa kätilö-peitto (Call the Midwife Baby Blanket), jonka löysin Pinterestistä. Peitosta löytyi erilaisia versioita, joista käytin peiton keskiosaa ja reunan pitsin suunnittelin itse virkatessani.
Peiton malli on tuttu televisiossa esitetystä Hakekaa kätilö-sarjasta. Peitto on sarjassa vauvanpeitto. Kuvio sopii hienosti tällaiseen isompaankin peittoon.
Draamasarja Hakekaa kätilö! kertoo 1950-luvun Lontoon East Endin vähävaraisten asukkaiden ankarasta elämästä kätilön silmin. Jennifer Worthin romaaniin Call the Midwife perustuva draamasarja löytyy YLE Areenasta.
Novitan Nalle-lanka on 75% villaa ja 25% polyamidia. Nalle-langasta tehdyt työt ovat 40 asteessa konepestäviä.
Yhden kuvio-osuuden leveys on 16 silmukkaa ja korkeus 6 kerrosta. Kuvio toistuu samana ja on helppo oppia ulkoa. Koska peitto ei ole palapeitto, niin ei ole palojen yhdistämisiä ja lankojen päättelyä.
Reunaan virkkasin näin:
1. krs: 3 ketjusilmukkaa (=1 pylväs ja pylväiden väliin tuleva silmukka). Jatkoin koko kerroksen virkkaamalla pylvään joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan ja pylväiden väliin virkkasin ketjusilmukan. Kerroksen päätin piilosilmukalla.
2. krs: 2 ketjusilmukkaa (=1 pylväs), pylväs jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan, kerroksen päätin piilosilmukalla.
3. krs: Virkkasin 5 pylvästä edellisen kerroksen toiseen silmukkaan (kaikki samaan edellisen kerroksen silmukkaan), viimeisen pylvään jälkeen virkkasin piilosilmukan toiseen silmukkaan pylväistä. Jatkoin kerroksen loppuun.
Tämä peitto sopii virkattavaksi vaikkapa YLE Areenasta Hakekaa kätilö-sarjaa katsoessa :)
perjantai 24. huhtikuuta 2020
Kansainvälistä marttailua virtuaalimarttaillassa
Tällä viikolla olin mukana 24/7 marttailta-ryhmän virtuaalimarttaillassa. Kv-martta Leena-Sisko Vanhatalon esityksen välityksellä kävimme virtuaalisesti mm. Kamerunissa, tutustuimme paikallisiin ihmisiin, tapasimme kv-marttoja... Leena-Sisko kertoi meille, mitä Marttojen kansainvälinen kehitysyhteistyö on ja mitä tuloksia on saavutettu.
Ryhmäkuva on kotitalous- ja apulaisneuvojista, BurkinaFaso 2010. Huomaa punaiset marttahuivit! Kuva: Leena-Sisko Vanhatalo
Virtuaalimarttailtamme teema on aina ajankohtainen ja tänä vuonna se on erityisen ajankohtainen - Martat ovat tehneet kehitysyhteistyötä Afrikassa 40 vuotta! Juhlavuotta 2020 Martat juhlivat työn merkeissä Afrikassa ja Suomessa.
Martat.fi on Martat Afrikassa 40 vuotta -video, jossa Marttojen kehitysyhteistyön ensimmäiset aktiivit kertovat työstään ja siitä, miten kehitysyhteistyö aikoinaan alkoi.
Tomaattien käsittelyä ennen niiden kuivatusta. Burkinafaso 2010. Kuva: Leena-Sisko Vanhatalo
Marttojen kansainvälisyys on 2020-luvulla
parempaa lähiruokaa ja uusia kotitalousalan pienyrityksiä Kamerunissa,
lisää tuloja ja osallistumismahdollisuuksia köyhille naisille Malawin maaseudulla,
parempia koulunkäyntimahdollisuuksia Malawin maaseudun tytöille,
vammaisten naisten kotitaloustyöpajoja Etiopiassa,
toimintaa kotoutumisen tukena Suomessa,
yhteistyötä kotitalousalan maailmanlaajuisessa kattojärjestöissä IFHEssä ja
tapaamisia pohjoismaisten naisjärjestöjen kanssa ajankohtaisten teemojen äärellä Pohjoismaiden Naisliitossa NKFssä
(Martat.fi)
Asiat, jotka ovat meille täällä Suomessa itsestään selvyyksiä, eivät ole sitä kaikkialla muualla. Opettajana jäin miettimään tietenkin tuota mahdollisuutta koulunkäyntiin. Meillä poikkeusoloista huolimatta lapset ja nuoret käyvät koulua, annetaan etäopetusta ja oppilaisiin pidetään yhteyttä.
Tuon kuvan julisteesta otin ollessani Marttamatkalla Strasbourgissa. Kävimme matkallamme tutustumassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimintaan. "Oikeus koulutukseen. Sinulla on oikeus käydä koulua."
Oppitunti kotitalousluokassa Kamerunissa. Oppintunnin aiheena kananmuna ja banaanin jatkokäsittely. Kuva: Leena-Sisko Vanhatalo
Ja mitä ovat nämä kv-martat? Kansainväliset martat ovat kiinnostuneita kulttuureista, kotoutumisesta ja Marttojen kehitysyhteistyöstä. Kansainvälinen martta ottaa selvää, mitä Marttojen hankkeissa on meneillään. Hän kertoo oman ja muitten yhdistysten jäsenille ajankohtaista tietoa työstämme Kamerunissa, Etiopiassa ja Malawissa.
Kuva: Leena-Sisko Vanhatalo
Tutustaan virtuaalimarttailtamme luennoitsijaan, kansainväliseen marttaan, Leena-Sisko Vanhataloon. Yllä olevassa kuvassa Leena-Sisko naistenpäivänä 8.3.2016, valmiina lähdössä kokemaan hienot juhlat ja marssimaan mukana juhlassa.
Leena-Sisko on liittynyt marttoihin 1975 muutettuaan Merikarvialle. Hän on jäsen vuonna 1947 perustetussa Lauttijärven Martat ry:ssä. Leena-Sisko on toiminut luottamustoimissa omassa yhdistyksessään, piirissä ja Marttaliitossa. Vuodesta 2004 Leena-Sisko on eri tavoin edistänyt osaltaan Marttojen kv-toimintaa mm. pitämällä esitelmiä ja kokkailemalla eri yhdistysten marttojen kanssa.
Leena-Sisko vitsailen kertoo syyn, miksi hän on hyvä näissä kv-marttahommissa - hän uskalsi ottaa suuren lahjoistuksen, elävän kanan, vastaan. Kuva: Leena-Sisko Vanhatalo
Leena-Sisko kertoi olevansa etuoikeutettu, kun voi osallistua Marttojen kansainväliseen työhön ihan konkreettisella tasolla. Hän kertoi näkevänsä Marttojen kansainvälisen kehistysyhteistyön tärkeänä osana Marttojen monipuolisestaa toimintaa. Leena-Sisko kertoi olevansa kiitollinen Marttaliiton kunniajäsen. Kunniajäseneksi kutsutaan marttatoiminnassa ansioituneita jäseniä.
Eikö ollutkin kiinnostavaa! Olisiko kansainvälinen marttailu se sinun marttajuttusi?

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020
Kranssi suodatinpusseista ja arvontamuistutus
Lauantaina askastelin Ihana-lehden ohjeella kranssin. Ohjeen on tehnyt Mestaritekijä-ohjelmasta tuttu, Ihana-lehden päätoimittaja, Kaarina Korventaka.
Kranssin ruusut valmistetaan ruskeista ja valkoisista suodatinpusseista. Mutta värinsä ja tuoksunsa suodatinpussiruusut saavat kahvista. Kahviin dipattujen ruusujen päälle voi myös ripotella kanelia ja siten saada elävyyttä ruusun terälehtiin.
Kranssin materiaalit ovat monissa kodeissa tuttuja juttuja: suodatinpusseja, kahvia, maalarinteippiä, kuumaliimapistoli ja risuista tehty kranssipohja. Ihana-lehden ohjeessa vinkataan, että kranssin pohjana voi käyttää myös styroks-kranssia. Ruusut on helppo kiinnittää styroks-kranssiin nuppineuloin.
Ruusut on helppo kuivattaa kananmunakennossa. Kuivattaminen onnistuu myös paperin päällä.
Kotona voi tehdä kotona yhdessä perheen kanssa kransseja tai askarrella etäyhteyksin ystävän kanssa. Kranssin voi viedä esimerkiksi isovanhempien tai ystävän oven taakse, soittaa ja kertoa, mistä kukkalähetys löytyy. Kaunis vintage-ruusukranssi on varmasti monen äidin äitienpäivälahjatoive!
Tehdään, kuten Ihana-lehden nettisivuilla vinkataan - keitetään kahvia ja nautitaan askartelusta!
Tänään (19.4.2020 klo 20.00) päättyy blogini villasukka-arvonta!
Jos et ole vielä osallistunut arvontaan, niin voit tehdä sen täällä KLIK.
keskiviikko 15. huhtikuuta 2020
Tule mukaan etämarttailemaan!
Viime postauksessa kirjoitin, että pääsiäisen jälkeen palataan arkeen, johon kuuluvat mm. etätyö ja etämarttailu. Jäitkö miettimään, mitä mahtaa tarkoittaa etämarttailu. Tässä muutamia esimerkkejä. Ja loppuun vähän lähimarttailua :)
Martat vinkkaa kutsuu Facebookiin liveluennolle torstaina 16.4.2020 klo 18.00. Luennon aiheena on kasvikset. Luennolla nähdään, kuinka valmistetaan terveellinen kasviswokki ja opitaan hyödyllisiä asioita kasviksista, sekä saadaan vinkkejä, kuinka kasviksia saa lisättyä ruokavalioon.
Tule mukaan Marttojen Facebook Liveen - opitaan yhdessä!
Facebookissa Itä-Hämeen Kässämarttojen some-kässäkahvilassa neuvotaan muun muassa, miten tehdään miten tehdään munankuorimosaiikkia ja tuunantaan saippua-, käsirasva- tai käsidesipullo.
Martoilta saa monipuolisia vinkkejä arkeen.
Lapuan Martat ry vinkkasi 13.4.2020, kuinka kaukana oleviin perheenjäseniin, ystäviin ja sukulaisiin saa yhetyden. Yksi tapa on ottaa yhteys vaikka Jitsi meetillä. Kuvassa näkyy, miten Trivial Pursuit-peliä pelataan etänä tyttären ja hänen puolisonsa kanssa (aikaa oli pelaillessa mukavasti vierähtänyt 1,5 tuntia!) ja samalla vaihdetaan kuulumisia. Lapuan Marttojen facebookpäivityksessä rohkaistaan kokeilemaan Jits-sovellusta.
Martat eripuolilla Suomea ovat kokoontuneet etäyhteyksin.
Lapin Martat vinkkaa Facebook-päivityksessä Leila kertoi, että Hyvän mielen eväät-laatuaan ensimmäinen ETÄkerho kokoontui Teams-sovelluksen välityksellä. Mukana oli ollut rovaniemeläisiä ja yksi sallalainen. Etäkokoontumisessa oli keskusteltu käsitöistä ja Isoäidin siivousvinkit-oppaan ekologisista siivousvinkeistä. #STEAtekoja #Martat #Lapinmartat #Vilppu #vapaaehtoistyö
Instagramissa Sonkajärven Martat kertoivat pitäneensä virtuaalisen marttaillan. Virtuaalinen marttailta oli niin onnistunut ja innostava, että virtuaalista jatkoa seuraa. #virtuaalinenmarttailta #kokeillaanuusiajuttuja #pysytäänkotona @sonkajärvenmartat
Martat vinkkaa Facebookissa: VieKas LIFE-hanke järjestää maksutonta ja kaikille avointa vieraslajineuvontaa chatissa. Chatissa voi kysyä neuvoa vieraslajien tunnistamiseen ja torjuntaan, havainnointiin sekä kasvivalintoihin vieraslajien leviämisen ehkäisemiseksi. Vastaamassa on marttojen puutarha-asiantuntija. #viekaslife #vieraslajit #martat
Vieraslaji -chat on avoinna joka arkipäivä 29.5.2020 asti seuraavasti:
ma ja ke klo 17-19
ti, to ja pe klo 9-11.
Etupihalta seinän vierestä on lumi sulanut! Tässä etämarttailuna kuva minun lähipuutarhamarttailustani <3

maanantai 13. huhtikuuta 2020
Persikka-rahkapiirakkaa, kukkokiekuu-munia ja arvontamuistutus
Pääsiäinen meni nopeasti kotona puuhastellessa, herkutellen, neuloen ja virkaten, ulkoillen, elokuvia ja sarjoja pötköön katsoen. Auringonpaistetta ja hillitöntä lumisadetta (lunta satanut nyt noin 15 cm). Huomenna palataan etäarkeen; etätyötä ja etämarttailua.
Tänään leivoin persikka-rahkapiirakan Marttojen ohjeella. Tällä reseptillä valmistui mukavan sukkelasti suussa sulavaa herkkua! Persikoiden tilalla voi käyttää myös muita hedelmiä ja marjoja.
Persikka-rahkapiirakka (Martat)
Pohja:
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
2 dl kevytkermaa
1 kananmuna
1/2 dl ruokaöljyä tai juoksevaa margariinia
Täyte:
1 prk (200 g) maitorahkaa
1 kananmuna
noin 1 dl sokeria
1 dl maitoa
1 prk säilykepersikoita
1. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään kulhossa.
2. Lisää kevytkerma, kananmuna ja öljy nopeasti sekoittaen.
3. Levitä taikina voideltuun, pyöreään piirakkavuokaan, halkaisija noin 30 cm.
4. Valmista täyte. Sekoita maitorahka, kananmuna, sokeri ja maito keskenään.
5. Valuta ja viipaloi persikat. Laita persikkaviipaleet taikinan päälle.
6. Kaada rahkaseos niiden päälle. Voit laittaa persikkaviipaleet myös rahkaseoksen päälle.
7. Paista 200°C:ssa 20-30 minuuttia.
Marttojen persikka-rahkapiirakka löytyy klikkaamalla tästä KLIK. Marttojen sivulta näet, millainen on persikka-rahkapiirakan ravintosisältö ja hiilijalanjälki!
Tänään teimme ruuaksi pinaattikeittoa kera kukkokiekuu-munien :)
Sain inspiksen facebookista marttakamun päivityksestä ja ohje kukkokiekuu-muniin löytyy Martat.fi sivuilta.
Jos et vielä ole osallistunut blogiarvontaani, niin klikkaa arvontapostaukseeni tästä KLIK. Osallistu arvontaan ja Novitan 7 Veljestä langasta neulomani marjokori-väriset villasukat voivat olla sinun!
lauantai 11. huhtikuuta 2020
ARVONTA villasukka-arvonta ja villasukkien neulomisesta
Marttojen Aikaa olla kotona -sivuilta löytyy vinkkejä koko perheelle ruokaan, käsitöihin ja muuhun ajanvietteeseen liittyen. Sivuilta löytyvät myös vinkit ja neuvot kotivaraan, hyvään käsihygieniaan ja siivoukseen.
Marttojen käsityövinkeissä on ohje perusvillasukan neulomiseen sekä naisille että miehille. Marttojen sivuilla vinkataan Novitan youtube-kanavan ohjevideoihin.
Novita Neulekoulussa opetetaan vaihe vaiheelta, kuinka neulotaan villasukka. NovitaTubessa olevan villasukka-videon avulla sukan neulominen onnistuu, vaikka viimeksi olisit neulonut villasukat peruskoulussa tai et olisi koskaan sukkia neulonut! Sukkien neulominen on rentouttavaa ja mukavaa ajanvietettä!
Pikaisella kauppareissullani kurvasin lankahyllyn kautta. Silmäilin nopeasti lankahyllyjä ja tein löydön! Katseeni kiinnittyi kauniiseen marjapuuron, vaalean punaisen ja harmaan värien sävyttämiin lankakeriin. Lanka oli Novitan 7 Veljestä Raita ja väri uutuusväri nimeltään marjakori. Ajattelin, että tästä neulon villasukat blogini arvontaan.
Villasukkia aloin neulomaan kiirastorstana iltana ja sukat tänään, lankalauantain, aamuna. Mietin, että mitenkäs nämä näin äkkiä valmistui, sillä on sitä tässä toki paljon muutakin tehty kuin sukkaa neulottu :D
Sukat neuloin Marttojen sivuilla olevan naisten villasukkien ohjeella. Kuten Martat.fi sivuilla sanotaan, ei perusvillasukkaa voita mikään!
VILLASUKKA-ARVONTA
Arpoja voit saada kolmella tavalla:
1. Olemalla Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogini lukija ja kirjoitamalla viestin kommenttikenttään. Jos et vielä ole blogini lukijoideni joukossa, niin klikkaa internetversion oikeassa laidassa olevasta lukijat-kohdasta lue-nappia. Mobiiliversiossa alareunassa on Näytä internetversio-linkki ja sitä klikkaamalla pääset internetversioon.
2. Tykkäämällä Ruusu-unelmia ja villasukkia facebook-sivusta. Facebok ei ole mukana arvonnassa.
3. Seuraamalla blogiani Instagramissa (ruusu_unelmia). Instagramiin pääset tästä KLIK. Instagram ei ole mukana arvonnassa.
Sinulla on siis mahdollisuus saada jopa kolme arpaa! Kerro kommenttikentässä, kuinka monella arvallaolet mukana arvonnassa.
Jos en tavoita voittajaa 3 päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Palkinto postitetaan ainoastaan Suomeen.
Arvonta alkaa NYT ja päättyy sunnuntaina 19.4.2020 klo 20.00, minkä jälkeen arvon onnellisen voittajan. Voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan!
Hyvää lankalauantaita ja huomista sukkasunnuntaita!
keskiviikko 8. huhtikuuta 2020
Pääsiäisaskarteluja ja -käsitöitä
Viime pääsiäisenä (2019) mietin, miten saisi neulottua kanakorin. Aikani pähkäiltyä ja kokeiltuani neuloin kanakorin Novitan 7 Veljestä langoista. Päävärinä käytin valkoista ja muutoin hyödynsin kanakorin tekemiseen jämälankoja. Kanan neuloin ja siivet, nokan ja heltat virkkasin.
Suunnittelemani kanakorin ohje löytyy klikkaamalla tästä KLIK.
Kanakoriin piilotetaan herkkusuoden suklaamunat tai pidetään aamiaiselle keityt kananmunat lämpimänä.
Pääsiäiskoristepipojen neulominen koukuttaa ja jämälangat saavat kyytiä. Tarkka piponohje tupsun teko-ohjeineen löytyy postauksestani pääsiäiseltä 2017. Munapipojen ohjeen löydät myös täältä KLIK.
Nyt jämälangoille tai omalle suosikkiväriselle langalle kyytiä ja pipoja neulomaan!
Blogiarkistostani löytyy ohjeet munankuorimaljakon tekemiseen. Munankuorimaljakko oli vuoden 2017 hittijuttu ja nyt siis pääsiäisaskartelujen klassikko :D Maljakon tekemiseen tarvitaan ilmapallo, vessapaperia ja/tai serviettejä, sokeria, vettä ja sumutinpullo. Kertakäyttökäsineet ovat kätevät ja sanomalehtiä pöydän suojaksi. Kiinnostuitko? Lue lisää klikkaamalla tästä KLIK.
Pääsiäisenä 2017 villiinnyin edellisen vuoden tapaan virkkaamaan kukkopannulappuja! Ohje on Suuri Käsityö -lehden numerossa 3/2016 otsikolla "Kukko kiekuroista". Malli on Outi Hakkaraisen. Lankana ohjeen mukaan Novitan Seitsemän veljestä -lanka.
Kukkopannulaput-postaus löytyy klikkaamalla tästä KLIK.
Pääsiäisen 2018 suosikkiaskarteluni oli kankailla päällystetty tilkkumuna. Kangaspäällysteisten tilkkumunien tekoon tarvitaan
stryroxmuna, ohuehkoa kangasta (solmioissa on ihania kankaita tilkkumuniin), nauhoja (esim. pitsi- tai satiininauhaa) ja helmiä sekä muita koristeita.
Ohjeet tilkkupäällysteisten munien tekoon vaihe vaiheelta löytyy täältä KLIK.
Mutta mikä onkaan tämän pääsiäisen juttuni? Se on Novitan Pupujen juhla-sukat KAL!
Novitan järjesti yhteisneulonnan ja julkaisi Sisko Sälpäkiven suunnitteleman Pupujen juhla-pääsiäissukkien ohjeen. Yhteisneulonnan ohje julkaistiin neljässä osassa, joista ensimmäinen osa julkaistiin 16.3.2020 Facebookissa Novitaknitsissä ja Novitaknits-nettisivuilla. Sukat valmistuvat pääsiäisviikonlopuksi ja hyggeilen pääsiäissukat jalassa koko pääsiäisen!
Pupujen juhla -sukat KAL kuvia löytyy Instagramista tunnuksella #pupujenjuhlakal ja neulontakokemuksia Facebookissa Novitan ohjepäivityksen kommenteissa.
Kun saan pääsiäissukkani valmiiksi, on pääsiäisenä aikaa huovuttaa pääsiäismunia. Innoituksen huovutettuihin pääsiäismuniin sain Oulunsuun Marttojen Instagram-päivityksestä.
Oulunsuun Martat esittelevät nettisivuillaan toimintaansa ja kutsuvatmukaan marttailemaan näin:
"Ei tarvitse olla superihminen harrastakseen meidän yhdistyksessä, ei tarvitse osata kutoa sitä villasukan kantapäätä, ei tuntea juurileivonnan saloja tai harrastaa lakanoiden mankelointia – kaikkea toki saa tehdä jos se on mieleen. Ihmetellään ja opetellaan yhdessä! Ja marttailla voi yhdistyksen illoissa juuri silloin kun se muun elämän aikatauluihin sopii, ei ole sitoutumispakkoa, eikä läsnäololistoja – harvoin tosin näistä illoista malttaa olla poissa."
Kuulostaahan mukavalta?
Hyvää pääsiäistä <3
sunnuntai 5. huhtikuuta 2020
Noita Näkkäränenän pääsiäispulmat ja Oriveden Marttojen pääsiäiskoristeluvinkki
Oriveden Martat kertoivat instagramissa, että Orivedellä on pääsiäisen kunniaksi koristeltu puita pääsiäismunilla. Oriveden Martat - kiitos hauskasta puutarhavinkistä!
Minä otin pääsiäiskoristelaatikosta muovisia koristemunia ja laitan niitä pihalla olevaan syreeniin muutamien höyhenien kera.
Kuva: Kajaanin kaupunginteatteri
Noita Näkkäränenä tarvitsee kaikkien lasten ja lastenmielisten apua loitsuihinsa!
Mitkä ovat Noita Näkkäränenän pääsiäispulmat?
Mitä hän oppi taikakoulussa?
Mitä tapahtui matkalla Kyöpelivuorelle?
Saammeko yhdessä ratkaistua pääsiäispulmat?
Riennetään yhdessä ruudun äärelle ja autetaan Kajaanin kaupunginteatterilla olevaa Noita Näkkäränenää pääsiäispulmien ratkaisemisessa! Lähdetään heti auttamaan klikkaamalla tästä KLIK.
Kajaanin kaupunginteatteri
Työryhmässä Teija Töyry, Topi Lindh ja Heidi Syrjäkari
Musiikki: Aquarium by Kevin MacLeod
perjantai 3. huhtikuuta 2020
Rahkamurupiirakka
Otin blogiarkistostani reseptin ja leivoin viikonlopun alkamisen innoittamana reseptin mukaan maukkaan rahkamurupiirakan. Reseptin olen löytänyt alkujaan Kotivinkki -lehdestä, 8.3.2017 ilmestyneestä numerosta 5.
Sitruunan ystävänä laitan sitruunamehua täytteeseen terästämään makua, kun tuosta sitruunankuoriraasteesta tulee hieman vieno maku. Murupiirakan tekemiseen menee 10 minuuttia ja paistamiseen 25 minuuttia.
RAHKAMURUPIIRAKKA (Kotivinkki 5/2017)
250 g voita
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa
8 dl vehnäjauhoja
2 dl piimää tai jugurttia (blogini seuraaja vinkkasi, että kermaviili käy myös)
1 kananmuna
Täyte
1 sitruunan raastettu kuori
500 g maitorahkaa
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä ne voisulaan ja sekoita murumaiseksi. Ota seoksesta kolmasosa toiseen kulhoon kuorruttamista varten.
2. Lisää suurempaan taikinamäärään piimä tai jugurtti ja kananmuna. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
3. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori kulhoon. Lisää täytteen muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.
4. Kumoa rahkatäyte taikinapohjalle. Levitä sivuun otettu taikinamuru päälle. Paista rahkapiirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla 25 minuuttia. Leikkaa rahkapiirakka vasta jäähtyneenä.
Sitruunaista rahkamurupiirakkaa ei tarvitse vatkata eikä vaivata - helposti herkullinen tarjottava!
Maukasta viikonloppua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)