tiistai 27. lokakuuta 2020

Kengät puhtaaksi Marttojen vinkeillä




Alkaa olla aika puhdistaa kesäkengät ja laittaa ne talvivarastoon. Osa nuorista kulkee tennareissa kylläkin koko talven, mutta onhan se mukavampi laittaa jalkaan puhtaat kengät. Kengät säilyvät hyvinä pitempään, kun niistä pidetään huolta.


Kenkien pohjat ja valkoiset tennarit saa puhtaaksi Marttorilla saadulla kenkien puhdistusvinkillä: 

1. Sekoita vedestä ja ruokasoodasta tahna (1 osa vettä, 1 osa ruokasoodaa). 

2. Hankaa tahnalla tahna kenkien pohjiin/valkoisiin tennareihin. Käytä tahnan hankaamiseen hammasharjaa tai sientä.

3. Anna tahna kuivaa.

4. Hankaa kuivunut tahna irti.




Ennen ja jälkeen ruokasoodapuhdistuksen.

 

Martat vinkkaa:


Tunkkaiset kengät saa raikkaaksi ripsottelemalla kuiviin kenkiin ruokasoodaa ja antamalla ruokasoodan vaikuttaa esim. yön yli kengissä. Ruokasooda imuroidaan pois kengistä. 

Kengän sisällä olevan hiekan, saa myös pois imuroimalla.

Käytä kenkälusikkaa. Moni suikkaa kengän jalkaan ilman kenkälusikkaa ja kengän takaosa painuu linttaan. Meillä tämä tapa loppui itsekukaseltakin, kun laitoimme eteiseen kenkien luokse patterin päälle roikkumaan pitkävartisen kenkälusikan. 

Suojaa kengät likaa ja vettä hylkivällä suoja-aineella. Kenkien päälle sumutettava suoja-aine on helppo tapa käsitellä kengät. 

Puhdista kura kengistä ennen kuin se kuivaa.

Käytä kengissä pohjallisia, vaihda ne tarvittaessa uusiin ja poista kosteat pohjalliset kengistä kuivumisen ajaksi.

Suutari uusii kuluneet korkolaput ja korjaa kengät tarvittaessa. (Lähde: Martat.fi ja Marttatori)

Marttojen sivuilta löytyy lisää vinkkejä kenkien huoltoon sekä hauska leikkimielinen kenkiin liittyvä kisa

Lupsakkaa viikon jatkoa!

14 kommenttia:

  1. Hyvin näyttää toimivan tuo soodavesipuhdistus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä konsti moneen puhdistukseen. Hyvää viikonloppua, Birgitta <3

      Poista
  2. Kiitos Tarja-Martta!🧡🧡🧡🧡🧡🧡🧡🧡🧡🧡🌺🌺🌺🌺🌺🌺🧡🧡
    Minä puhdistan ja lankkaan nahkakengät aina vuodenajan vaihtuessa,
    ,,,just tänään ostin kotimaiset tosi vähän käytetyt nahkanilkkurit"pyhäkengiksi (Tori.fi) 10€.poistin villapohjallisen sekä nauhat,nauhat pesen vesipesula,mutta pohjalliset.Kiitos Tarjan.idea-.soodalla (huikan tuoksuu tupakalle,,,ei paljon,,mutta tarkkanenäni haistoi heti)
    Sinun puhdistamista kengistä tuli kuin uudet!
    Kiitos!
    LUPSAKKAA VIIKKOA,SINULLE MYÖS!😊🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Liisa <3 On ollut ostajan markkinat Torissa, kun olet saanut nahkaiset pyhäkengät kympillä! Olen tehnyt mukavia löytöjä ja myynyt tavaroita Torissa. Hyvää kekriviikonloppua, Liisa <3

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä! Meinasipa leukani loksahtaa kun tässä eräänä päivänä näin 17-vuotiaan tyttärenpoikani putsaamassa omia kenkiään. Valkoisia lenkkareita hän putsasi jollain valkoisella tahnalla. Olisiko ollut juuri tuota soodaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoret osaavat välillä yllättää monella tapaa :) Hänellä on saattanut hyvinkin olla käytössä marttojen ruokasoodatahnavinkki käytössä :) Hyvää kekrviikonloppua, Kristiina <3

      Poista
  4. Puhdistin pojan jalkapallokengät aina ruokasoodalla, toimii todella hyvin ja vie hajut pois myös.
    Mukavaa iltaa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tutkitusti marttavinkki toimii. Hyvää kekriviikonloppua, Outi <3

      Poista
  5. Kiitos hyvästä vinkistä. Ruokasooda käy moneen puhdistukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokasooda on kyllä ihmeaine, joka sopii tosiaan moneen puhdistukseen. Hyvää kekriviikonloppua, Leena <3

      Poista
  6. Siinä oli pari hyvää soodavinkkiä, jotka pitää laittaa korvan taakse, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä vinkkejä tarvitaan aina välillä. Soodalla saa kengät puhdistettua ilman sen seitsemän sortin kemikaaleja :) Hyvää kekriviikonloppua, Sartsa <3

      Poista
  7. Ensi kerralla ostankin tuollaisen ison ruokasoodan...
    sillä sehän käy jos johonkin - varsinkin siivoukseen ja puhdistukseen! Kiitos jälleen lisävinkistä!
    Hyvää pyhäinpäivän viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokasooda sopii monenlaiseen puhdistukseen - iso purkki on tarpeen! Hyvää kekriviikonloppua sinulle <3

      Poista

Ilahdun kommenteista!