lauantai 30. joulukuuta 2017

Martta testasi sokeritinojen valamista. Mitä sokeritina minulle ensi vuodelle ennustaa?


Vuoden toiseksi viimeinen päivä! Vuoden vaihteessa tulee aina muisteltua mennyttä vuotta sekä suunnattua katse kohti tulevaan vuoteen. Ja ehkäpä tehdä uuden vuoden lupauksiakin.

Vuoden viimeisinä päivinä on hauska tehdä kaikkia asioita ajatellen tekevänsä niitä viimeistä kertaa kuluvana vuonna ja vuoden vaihtumisen jälkeen tehdä kaikkea ensimmäistä kertaa alkaneena uutena vuotena!

Eilen pyykkejä silittäessäni mietin, millaisia lupauksia teen ensi vuodelle. Siinä silitysraudan kanssa heiluessani päädyinkin yhteen lupaukseen - "Kaikkea kohtuudella!". Kaikkea kohtuudella; harrastuksia, töitä, liikuntaa, opiskelua, arkisia touhuja, herkkuja... Hienoisesti tietenkin toivon repsahtavani kohtuuttomuuksiin esimerkiksi liikunnan suhteen ;) No, ensi vuosi näyttää, miten uuden vuoden lupaukseni kanssa onnistun.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ilmoitti loppu vuodesta, että Suomessa kielletään lyijypitoisuuden raja-arvot ylittävien tuotteiden markkinoille tuominen. Tästä johtuen perinteisten uudenvuoden tinojen myynti loppuu Suomessa maaliskuussa 2018. Syynä on tinojen sisältämä lyijy, joista tinat pääosin koostuvat. Ottakaamme tämä terveyttämme ja ympäristöä huomioiva rajoitus iloiten vastaan. Ennen tinoja on ennustamiseen muuten käytetty sulatettua kynttilämassaa tai sinettivahaa, että ei tämä tinojen valaminen ole edes ollut perinteistä perinteisin tapa.

Testasin korvaavaa tuotetta eli sokeritinojen valamista. Tässä ohje:

Uudenvuoden sokeritinat


Kuumenna hienosokeria kattilassa. Varrellinen pieni kattila, kasari, on tähän hommaan oivallinen. Sekoita kuumennuksen aikana, ettei sokeri tartu kattilan pohjaan ja massasta tulee tasaista.


Kun sokeri on sulanut ja saanut väriä, kaada massa nopeasti kylmään veteen - kuin vanhan ajan perinteiset tinat konsanaan.

Ota jähmettenyt sokeritina pois kylmästä vedestä kauhalla, pienellä siivilällä tai reikäkauhalla.

Piparitalojen rakentajat tietävät, että sula sokerimassa on kuumaa (sokerin sulamispiste on 185 astetta) ja kattila kannattaa puhdistaa pian sokerin kuumennuksen jälkeen kaatamalla kuumaa vettä kattilaan ja pesemällä tiskiharjalla.

HUOM! Huolehdithan, että lapset ja lemmikit eivät polta itseään sokeritinoja valettaessa!

Sokeritinakuviota tulkitaan perinteiseen tapaan sellaisenaan, kynttilän liekkiä vasten tai seinälle muodostuvasta sokeritinan varjosta.


Hmmm... Mitä tämä sokeritina minulle ennustaa? :D

Onnellista uutta vuotta 2018 <3

torstai 28. joulukuuta 2017

Jouluruokien hävikkiruuat: joulukinkusta pizzaa ja rosollista sosekeittoa


Nyt on riittämiin nautittu jouluruuista! Marttailin keittiössä jouluruokien lopuista keittoa ja pizzaa. Kokeile sinäkin näitä ohjeita joulunhävikkiruokien käyttöön!

Joulukinkusta pizza

Pizzapohjaksi tein erinomaiseksi havaitun peruspizzapohjan.

Pizzapohja (uunipellillinen
2 dl vettä
25 g (puoli pakettia) hiivaa tai kuivahiivaa pussin ohjeen mukaan
3 rkl öljyä
ripaus suolaa
5 dl vehnäjauhoja

Täyte
purkki smetanaa
1 rkl sinappia
ohuita joulukinkkusiivuja
1 punasipuli
mustapippuria
Aura-juustoa
mozzarellajuustoraastetta tai emmentaljuustoraastetta

1. Sekoita hiiva käden lämpöiseen veteen.

2. Lisää öljy ja ripaus suolaa veteen.

3. Sekoita sitten vehnäjauhot. Anna kohota 20 minuuttia.

4. Sekoita smetanaan ruokalusikallinen sinappia ja hieman mustaapippuria. Levitä smetana levyksi kaulitun pizzapohjan päälle.

5. Levitä joulukinkkusiivut, suikaloitu punasipuli, Aura-juustomuru ja mozzarellaraaste pohjan päälle.

6. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Kotiraati suosittelee tätä pizzaa; on kuulema "5/5! Tämmöstä voisi syödä muulloinkin".


Säilytän rosolliin tulevat raaka-aineet valmiiksi kuutioituina omissa rasioissaan ja laitan tarjolle vain sen verran kuin uskon kullakin aterialla syötävän. Lopuista rosolliaineista tein sosekeittoa. Tässä on rosollipohjaisen sosekeiton ohje:


Sosekeitto rosollista


1. Kaada rosolliaineet kattilaan. Itse en laittanut keittoon omenaa enkä suolakurkkua.

2. Laita kattilaan vettä sen verran, että rosolliaineet peittyvät. Nakkaa kasvisliemikuutio joukkoon.

Vinkki 1: Voit korvata osan vedestä ruokakermalla. Mikäli käytät maustettua ruokakermaa, kasvisliemikuutiota ei tarvita.

3. Kiehauta rosolliaineet kuumiksi. Muutoin ei tarvitse keittää, sillä raaka-aineethan ovat kypsiä.

Vinkki 2: Halutessasi voit laittaa sekaan sulatejuustoa. Lämmitä keittoa niin kauan, että sulatejuusto on sulanut.

4. Soseuta keitto sauvasekoittimella.

Tarjoile esimerkiksi leivän, kuivatun sipuliruoheen ja raejuuston kera.

Näillä mennään kohti uutta vuotta 2018!

tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulurauhaa ja hyvää tapaninpäivää!


Joulu tuntui tulevan sitä vauhdikkaammin, mitä lähemmäs joulua tultiin. Joitakin lahjoja ostimme ja tilasimme hyvissä ajoin, mutta viimeiset joululahjat ostettiin vielä joulunalusviikolla.

Kinkku ostettiin niin, että laitoimme sen sulamaan jääkaappiin ja paistoimme aatonaaton aamuksi. Laatikot olivat Saarioisen äitien tekemiä lukuunottamatta tekemiäni juuresvuokia. Aatonaattona leivoin vielä kerran vihreä kuula -joulutorttuja sekä perinteisempiä joulutorttuja, tosin puolukkakirsikkamarmeladilla.


Joulukuusen otimme perinteiseen tapaan sisälle aatonaattona ja koristelimme aattona. Joulukuusemme koristeiden värit ovat valkoinen ja hopea. Ostan joka joulu muutaman uuden koristeen kuuseen. Tänä vuonna kuusta tulivat koristamaan pari hymyilevää lumiukkoa.

Viimeisenä työpäivänä ennen joululomaa töistä kotiin ajellessani, soi radiossa Suvi Teräsniskan laulamana "Tulkoon joulu". Saman laulun esittivät myös lukion kuoro ja orkesteri aattoyön messussa Kajaanin kirkossa. Ja kuulimpa tätä myös joulusaunassakin. Tämän joulun joululaulu suosikkini on Tulkoon joulu.


Niityillä lunta, hiljaiset kadut
taakse jo jäänyt, on syksyn lohduttomuus
Muistojen virta, lapsuuden sadut
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus

Joulu on taas, riemuitkaa nyt
lapsi on meille tänä yönä syntynyt
tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankilastaan
uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton

Joulu on taas, kulkuset soi
jossakin äiti, lastaan seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus
Herraksi sen
tulkoon rakkaus, ihmisrintaan
Silloin joulu luonamme on

Tahtoisin päästä, paimenten mukaan
unohtaa kiireen ja melun rasittavan
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu
sai muuttaa historian

Joulu on taas, riemuitkaa nyt
lapsi on meille tänä yönä syntynyt
tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankilastaan
uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton

Ikuisen joulun, jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan
Et löydä kultaa, et juhlapöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman

Joulu on taas, riemuitkaa nyt
lapsi on meille tänä yönä syntynyt
tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankilastaan
uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton

Teinit on tänä aamuna herätetty kuitenkin You Tubesta soitettuna Esa Pakarisen laulamaa Lentävä kalakukko -biisiä. "Pyörät ne laaloivat: Kuopijoon käy tie!". Tapaninpäivän ajelulle lähdetään Kuopijoon - katsomaan Kalpa-Kärpät ottelua :)


On hanget korkeat nietokset...

Hyvää Tapaninpäivää!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Joululoma alkoi taatelikakun leipomisella


Joululoman aloitin leipomalla taatelikakun. Olen ensimmäisessä postauksessani jakanut tämän ohjeen ja näin teen tänäkin jouluna.

Tämän reseptin olen saanut tyttären Ritva -kummilta. Taatelikakku on mahtavan makuinen ja tällä ohjeella onnistuu aina! Ja maistuu kyllä muulloinkin kuin vain jouluna!


Taatelikakku

1 paketti taateleita
3 dl vettä
2 dl sokeria
200 g voita
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 tl vanilliinisokeria

1. Keitä miedolla lämmöllä taatelit, vesi ja sokeri. Jäähdytä vähän aikaa.

2. Lisää munat ja sulatettu voi.

3. Lisää kaikki kuivat aineet, sekoita ja kaada 2,2 litran korppujauhotettuun kakkuvuokaan tai silikonivuokaan.

4. Paista 150-170 asteessa noin tunti.

Huomenna valmistan rosolliin tulevat raaka-aineet, teen juuresvuokia ja leivon vihreä kuula -joulutorttuja. Näillä suunnitelmilla kohti huomista.

Enää kaksi yötä jouluaattoon! <3

maanantai 18. joulukuuta 2017

Paraisten pipartaikinasta piparikuusi


Joulunalusviikko; tohinaa töissä ja puuhastelua kotona. Loppuviikosta aloitetaan kotihommissa laskeutuminen jouluun ja perjantaina alkaa joululoma!

Tänään on kävimme ostamassa kinkun ja myöhemmin tällä viikolla raaka-aineet rosollia varten ja Saarioisen äitien tekemät laatikot - peukkua Saarioisen äideille :) Joka joulu teen kuitenkin itse jonkin joululaatikon uudellareseptillä, esim. viime vuonna tein bataattilaatikkoa ja sitä edellisenä jouluna punajuurilaatikkoa.

Eilen tein piparitaikinan suosikkireseptilläni eli Paraisten pipartaikinaohjeella. Taikinan tekemisessä ei kauaa mene, mutta sen annetaan maustua ja kovettua yön yli jääkaapissa.

Paraisten piparkakut

Tarvitset

1 1/2 dl siirappia
200 g (2 1/3 dl) sokeria
250 g voita
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
1 rkl pomeranssinkuorta
2 munaa
3 tl soodaa
1/2 kg vehnäjauhoja


1. Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja kaikki mausteet.

2. Lisää jäähtyneeseen seokseen munat yksitellen, sitten sooda-vehnäjauhoseos.


3. Peitä taikina kelmulla ja anna kovettua seuraavaan päivään.

4. Ota taikinaa pala kerrallaan ja pidä taikina muutoin jääkaapissa.
Kaaviloi taikina ohueksi levyksi jauhoitetulla pöydällä - näin taikina ei tartu pöytään.
Jos taikina pehmenee liikaa, laita se hetkeksi jääkaappiin.

5. Nosta piparit leivinpaperin päälle pellille ja paista 200°C:ssa 5-8 minuuttia.


Piparimuotteja ei voi koskaan olla liikaa! ;D Tämä vuonna tonttu toi joulusukkaan Heirolin muottisarjan. Kuusen kokoamiseen käytin elintarvikeliimaa.



Ihanaa joulun odotusta sinulle!

lauantai 16. joulukuuta 2017

Kässämarttailua - ompelin kappaverhon keittiöön



Pentikin esitettä katsellessani ihastuin tähän kankaaseen! Lasse Kovasen suunnittelemaa Tulppaani -kangasta on puna- ja valkopohjaisena.

Päätin ommella keittiöön uuden yläkapan ja käväsin ostamassa kangasta Pentikiltä. Ostin kangasta kaksi kertaa verhon korkeuden verran, koska kankaan leveys ei olisi riittänyt.


Leikkasin ja yhdistin kankaat omepelemalla niin, että kankaan raporttien yhdistäminen ei pistä silmään. Kankaan raporttikoko on 64 cm eli kuvio toistuu aina samanlaisena 64 cm:n välein. Tästä johtuen reunoista pystyi hieman leikkaamaan valkoista osuutta reunoista pois ja hulpioreunan leikkaaminen molemmista reunoista riitti.


Ompelin sivureunoihin päärmeet (1 cm, 1 cm).


Yläreunaan tein kujan verhotankoa varten. Käänsin reunaa ensin 1 cm ja sitten 3,2cm. Koska verhotangoissa on eroja, niin kannattaa tarkistaa, miten leveä kuja tarvitaan.


Alapäärmeen taitoksen tein hieman leveämmäksi kuin sivureunojen (1cm, 2cm)


Vinkki: Päärmeen kääntäminen on helppoa, kun mittaa taitteenleveyden ja vetää nuppineulan terävällä kärjellä taitoskohdan kankaan reunasta toiseen reunaan. Kannattaa välillä mittaamalla tarkistaa, että taitosura ei mene vinoon.


Tällainen siitä verhosta sitten tuli :)

Verhotanko on laitettu leveämmälle kuin ikkuna on, että keittiö saadaan leveyssuunnassa väljemmän näköiseksi. Ompelin kappaverhon, koska keittiössämme ei sälekaihtimen ansiosta tarvita näkösuojaa.

Nyt kipinkapin kangasostoksille ja kappaverhoa ompelemaan :)

torstai 14. joulukuuta 2017

Kausiherkku: uunissa paahdetut kastanjat ja sitruunavoi



Satokausikalentirissa joulukuun kohdalla vinkattaan kokeilemaan ainakin klementtiiniä, persimonia, sweetietä, taatelia, palsternakkaa ja kastanjaa. Satokausikalenterista ja...


laatikkopinosta kastanjoita Prisman heviosastolla se ajatus sitten lähti.

Pikainen googletus, miten kastanjat paahdetaan ja tarjoillaan. Siitäpä sitten puoli kiloa kastanjoita pussiin ja puntarille sekä paketti karkeaa suolaa ostoskoriin.


PAAHDETUT KASTANJAT


Tarvitset

500 g kastanjoita (riittää neljälle hengelle)
karkeaa suolaa

Sitruunavoihin tarvitset

voita
sitruunanmehua



1. Huuhdo kastanjat ja kuivaa talouspaperilla.

2.Tee kaksi ristikkäistä viiltoa kastanjoiden suippoihin päihin. Käytä terävää veitseä, sillä kuori on sitkeä ja kova.


3. Peitä laakea uunivuoan pohja karkealla suolalla. "Istuta" kastanjat suolaan suippopää ylöspäin.
Suolan tarkoitus on pitää kastanjat pystyssä ja suola ei mausta kastanjoita.

4. Paahda uunissa noin 225 asteessa noin 20 minuuttia. Kastanja on kypsä, kun kuori irtoaa helposti ja sisus tuntuu puristettaessa pehmeältä. Kypsyyden voit tarkistaa tikulla. Kypsyessä kastajoiden väri syvenee ja ne tuoksuvat pähkinäisiltä.

Kastanjat tarjoillaan mahdollisimman kuumina, sillä silloin sisempi kuoriosa irtoaa parhaiten - jäähtyessään kuori tarttuu uudelleen kiinni. Kastanjat kuoritaan sekä syödään sormin ja tarjotaan esimerkiksi sitruunavoin tai sitruunavalkosipulivoin kera.

Kypsä kastanja muistuttaa perunaa. Kypsyessään kastanjan tärkkelys hajoaa sokeriksi ja näin maku muuttuu makeaksi ja pähkinäiseksi.


Kohta on viikonloppu... :)

maanantai 11. joulukuuta 2017

DIY Joulukorttiaskartelua



Kaupassa oli myynnissä ihania kartonkivihkosia! Kauniita jouluisia ja talvisia kuvioita <3



Leikkasin kartongista kuusenmuotin, jota apuna käyttäen piirsin kartongeille kuuset.

Liimasin kuuset ja rungon kartongille. Laitoin kortit kuivamaan painon alle, että kortit eivät käpristy.


Lumihiutaleet tein vesivärisiveltimellä täppäilemällä. Maalina lumihiutaleisiin käytin valkoista kalkkimaalia.


Yksinkertainen malli, johon kauniin väriset kartongit tuovat jouluista ilmettä.

Kortit postitamme kuorissa, jotta korttien taakse voi kirjoittaa joulutervehdyksen ilman, että osoitteelle tarvitsee jättää tilaa.

Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Sä vihannoitset kesäisin,
tuot lehväs talven tuiskuihin.
Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!

lauantai 9. joulukuuta 2017

DIY Tontun ovi - osa 2


Sain jo viime viikonloppuna tontun ovi -projektin valmiiksi - tällainen siitä sitten tuli. Tämä Tontun ovi -osa 2 tulee vasta nyt, koska viikko on ollut mukavan puuhakas ja keskellä viikkoa juhlittiin itsenäisyyspäivääkin.


Maalasin portaan kalkkimaalilla. En ole kalkkimaalia ennen käyttänytkään ja ihastuin heti maalin ihanaan mattapintaan.

Käytin kalkkimaalia myös ovikyltin tekstin kirjoittamiseen. Kynänä käytin hammastikkua,koska sillä pystyin kirjoittamaan tarpeeksi pientä tekstiä.


Tein Fimo-massasta luudan risut, havuköynöksen, ovikranssin, oven yksityiskohdat, postilaatikon, kukkaruukun ja siihen havunoksan. Luudan varren katkaisin coctailtikusta. Muotoilin risut suoraan luudanvarren päähän ja laitoin uuniin varsineen - ei mennyt miksikään.


Luudan risujen ja havujen tekemiseen käytin valkosipulinpuristinta. Massaa valkosipulinpuristemella puristamalla saa kätevästi ohutta suikeroa.

Fimomassatyöt kovetetaan uunissa 110 asteessa 30 minuuttia. Massatöiden annetaan jäähtyä, sillä ne ovat kuumia uunista ottamisen jälkeen!


Tiptap, tiptap, tipetape, tiptap!

Ihanaa pikku piiperryksen tekemistä - tykkään ja peukutan :)


Kyllä riemastuin, kun näin tämän Kajaanin Prisman tontun oven! Somistus on tehty Prismassa myynnissä olevista tavaroista.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivän kunniaksi mustikkakukkoa


Sinivalkoisissa väreissä ja itsenäisyyspäivän juhlatunnelmissa päätin tehdä suomalaista perinneruokaa herkulliseksi jälkiruuaksi.

Mustikkakukko tehdään vuokaa, taikina tehdään ruisjauhoista ja täytteeksi laitetaan mustikoita. Mustikkakukko tarjoillaan kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.


MUSTIKKAKUKKO (Valion ohje)


Valmistusaineet

200 g Valio voita
3/4 dl sokeria
3 1/4 dl ruisjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta

Täyte

8 dl (400 g) pakastemustikoita
n. 1 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja

Tarjoiluun


2 dl Valio kuohukermaa (+ sokeria) tai vaniljakastiketta

Mustikkakukko valmistuu näin:

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.

2. Lisää ruisjauho-leivinjauheseos.

3. Erota taikinasta vajaa 2/3 ja taputtele se uunivuoan (Ø 18 - 20 cm) pohjalle ja reunoille 3 - 4 cm korkeudelle. Taputtele loppu taikina leivinpaperille kanneksi ja laita se jääkaappiin hetkeksi.


4.Sulata mustikat mikrossa (nopeuttaa mustikkakukon kypsymistä). Lisää mustikoihin sokeri ja perunajauho. Kaada seos vuokaan.


5. Aseta jääkaapissa ollut taikinakansi päälle.

6. Paista 200 asteessa n. 40 min.

Tarjoa lämpimänä kermavaahdon tai valniljakastikkeen kanssa.


Hyvää itsenäisyyspäivää!

lauantai 2. joulukuuta 2017

Ihan tuuliajolla -musikaaliristeilyllä


Perjantai-iltana Martta Matkaaja nappasi mukaansa matkaliput ja lähti nostalgiselle musikaaliristeilylle Saimaalle. Matkan järjestäjänä toimi Suomen Musiikkiteatteri ja paikkana Kaukametsän sali Kajaanissa.


Hetki ennen risteilylle lähtöä.

Risteily oli aikamatka 1980-luvulle, jolloin keikkabussien sijaan eri yhtyeiden kiertue tehtiin pitkin Saimaata Heinävesi-höyrylaivalla seilaten ja keikkaillen rantakaupungeissa. Ensimmäinen Tuuliajolla-kiertue tehtiin 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.


Risteilyllä mukaan lähti Tampereen Sanomien urheilutoimittaja Eino Virtanen, koska músiikkitoimittaja oli sairastunut. Einoa rock-muusikoiden mukaan risteilylle lähtö hirvitti, sillä olihan Eino juppi, joka inhosi rock-musiikkia.

Huomaa kuvissa näkyvät asut ja tässä kuvassa erityisesti päätoimittajan matkapuhelin. Älypuhelinsukupolvelle tiedoksi - päätoimittajalla on kädessään todellakin matkapuhelin - elimmehän eilen risteilyllä nääs 80-lukua.


Ristelyllä Eino tapaa entisen luokkakaverinsa, risteilyn laivaemännän, Tiia-Marian. Matkan aikana saimme seurata Einon ja Tiia-Marian kohtaamista, jossa ei kommelluksia ja romantiikkaa puuttunut.

Tässä Tiia-Maria tunnelmoi laulaen Yön Joutsenlaulua

...

Lennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne Joutsenlauluun etsii taas laulajaa
etsii taas laulajaa

Nuo hetket syntymästä kuolemaan
kun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai Jumalaan
toiset Saatanaan, tai mihin vaan
Muttei kuitenkaan tähän maailmaan

Sä kerran löysit myös sen
tuon puolen vuosisadan rakkauden
Sun oli helppo olla onnellinen
olla onnellinen

Nyt mitä vaistoillas teet
kun linnut pesästään on pois lentäneet
On enää valokuvat kellastuneet
ne selaat taas uudelleen, ja taas uudelleen

...

Tuuliajolla -kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän, Ismo Alangon ja Olli Lindholmin. Risteily oli taloudellisesti raskas - manageri Kurpan lompakko sai raottua risteilyn aikana useaan otteeseen, kun kiertueristeilyn aikana pysähdyttiin Saimaan rantakaupunkeihin esiintymään.


Martti Syrjä, Eppu Normaali: Poliisi pamputtaa
...

Poliisi ajaa sinisellä autolla, uaa, sinisellä autolla
Poliisilla on pillit katolla, uaa, pillit katolla
Poliisi pamputtaa kumisella pampulla, uaa, kumisella pampulla
Poliisi uhkaa ihmisiä putkalla, uaa, ihmisiä putkalla.


Ismo Alanko, Hassisen kone: Jurot nuorisojulkkikset

...

Jurot nuorisojulkkikset laulamme leimat laskuihin
Ja me jurot nuorisojulkkikset juoksemme rahaa valtion taskuihin
Ja me jurot nuorisojulkkikset pukuhuoneessa yksin itkemme
Niin ruskea kirjekuori vasten mustaa kättä lyö loisteen silmiimme

Vain pieni osa elämää on rock'n'roll jos sitäkään
Ja minä hullu elän vain sen, sen ilot, tuskat, rakkauden
Räjäyttäkää rock'n'roll niin elintilanne laajenee
Näin laulaa teille laskukone ja miettii minne rahat panee

...


Risteilyllä käväisimme saunassa rock-muusikoiden ja Einon kanssa. Saunareissulla lauloimme muusikoiden johdolla saunalauluja:

Eppu Normaali: Baarikärpänen

...

Ryyppäämään ryyppäämään joka aamu sännätään
Ja kun päivä on ohi niin lisää kännätään
Tahdon olla juovuksissa aina sekä maanantaina,
Tiistaina keskiviikkona ja torstaina, siis
ryyppäämään ryyppäämään joka aamu sännätään
Ja kun päivä on ohi niin lisää kännätään
Tahdon olla juovuksissa aina sekä maanantaina,
Tiistaina keskiviikkona ja torstaina

...

Huhhuh ;)


Tuuliajolla -risteilyn ideoija, Juice Leskinen Grand slam ja Viidestoista yö

Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen
Rakkautesi jäljet vihloo rintaa
Käy pimeys päälle lailla pommikonelaivueen
Ja minä kun en koskaan kysy hintaa.

Viidestoista yö taas saapuu painajaisineen
Ja kaikki, paitsi elämä, on turhaa
Aina oikein uskoa ei jaksa ihmiseen
Kun ihmiskunta tekee itsemurhaa.

Sun kanssas katson maailmaa
Ja samaa unta nään
Kuin hullu huudan rakkauteni perään!
Sun kainaloosi käperryn
Ja jos sallit yöksi jään
Ja kun aamu on, en tiedä missä herään.

...


Olli Lindholm ja Yö: Tia-Maria

...

Vieläkö muistat sen keväisen yön?
Väitätkö, että mä sanani syön?
Elämä helpompi ois
Jos unohtaa vois

Mut odota vaan
Mua odota vaan
Kyllä sun kiinni mä saan
Sielu tuskaa on taas tulvillaan

Tia-Maria, sua kaipaan niin
Tia-Maria, oon yksin
Tia-Maria, sua kaipaan niin
Tia-Maria, jäät mun haaveisiin
Tia-Maria, jäät haaveisiin

...

Musikaalimatkan aikana laulamme Suomi rockia muusikoiden mukana sekä nauramme rokkareiden spitaalivitseille; "Nyt lähti jalat alta, sanoi spitaalinen.", "Posketonta menoa, sanoi spitaalinen."...

Musikaaliristeilyn järjestäjä oli Suomen Musiikkiteatteri, joka on Suomen suurin sekä musikaaleja tuottava että kiertueita tekevä teatteri. Suomen Musiikkiteatteri toimii Tampereella Yo-talolla sekä kiertueiden myötä koko Suomessa aina Helsingistä Rovaniemelle asti.

Tuuliajolla -kiertueesta on tehty myös Aki ja Mika Kaurismäen ohjaama dokumentti Saimaa-ilmiö, Juho Juntusen kirja Tuuliajolla – suuri rock and roll -risteily sekä live-äänite Tuuliajolla (eli ballaadeja Saimaalta).

Eilinen musikaaliristeily päätettiin isänmaallisissa tunnelmissa laulaen kaikki yhdessä Maamme laulu.

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!