lauantai 13. huhtikuuta 2024

Neulotut ja kirjotut kynsikkäät, räpikkäät


Kevät tulee omalla vaihtelevalla vauhdillaan. Joku päivä sataa räntää, toisena vettä, välillä kantaa hanki ja sitten lumi onkin nuoskaa, vesi virtaa tien pientareilla tai vesi on jäätynyt tien pintaan. Tällaisilla välikauden keleillä on kynsikkäät hyvät, kun lapaset ovat usein liikaa. 



Päivänkakkara-kynsikkäät

Neuloin itselleni uudet kynsikkäät. Lankana käytin Novita 7 Veljestä vaalean harmaata lankaa. Kirjoin kynsikkäiden kämmenselkiin auringon paisteisten päivien innoittamana päiväkakkaroita. Kuvioiden kirjonnat tein myös Novitan 7 Veljestä langoilla. 


Kynsikkäät neulotaan näin:

Luo 42 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle; ensimmäiselle puikolle 10 s, toiselle 10 s, kolmannelle 11 s ja neljännelle 11 s.

Neulo 12 kerrosta resoria (1 oikein, 1 nurin).

Jatka neuloen 26 kerrosta oikein.




Peukalon aukko tulee ensimmäisen ja neljännen puikon väliin. 

*Nosta ensimmäisen puikon ensimmäinen silmukka neulomatta. Neulo kerros loppuun. Käännä työ. Nosta nurjan kerroksen ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo nurjia silmukoita kerros loppuun.*

Toista *-* vielä kahdeksan kertaa (peukalon aukon korkeus 9 kerrosta).

Jatka suljettuna neuleena seitsemän kerrosta oikein neuloen. 

Neulo resoria 6 kerrosta 1 oikein, 1 nurin.

Päättele silmukat oikein neuloen.

Päättele langan päät.




Kirjontakuvion tekemisessä on vain mielikuvitus rajana!

Kirjoin päivänkakkaroiden varret ja lehdet etupistoin ja terälehdet linnunsilmäpistoin. 


Neuleohjeeni käytöstä

Mikäli innostut neuleohjeestani, muistathan kertoa somepäivityksissäsi, että ohje on Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogista. Instagramissa blogin löytyy @ruusu_unelmia ja FaceBookissa Ruusu-unelmia ja villasukkia

Tervetuloa seuraamaan blogiani eri somekanavissa!


Ruusu-kynsikkäät



Nonniin, se on menoa taas! Kynsikkäiden neulominen ja kirjominen vei mennessään. Tässä on työn alla oleva ruusu-kuvioiset kynsikkäät.



Tässä eilen ottamani kuva takapihaltamme. Vielä menee tovi, että päästään puutarhatöihin!


Mitä nimitystä sinä käytät - kynsikkäät, räpikkäät vai jotakin muuta?

Joko teillä on kotipiha lumeton vai vieläkö näkymä on sama kuin meidän pihalla?


Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

13 kommenttia:

  1. Aivan ihanat mallit, molemmat! Suloisia ja hienoja nuo kirjonnat. Kivan yksinkertainen on tuo pelkkä aukko peukalolle, minä olen tehnyt aina jonkin verran peukalolle omaa "putkea", mutta toimiihan tuokin.
    On teillä tosiaan vielä lumista. Täällä lounaassa ei ole enää pitkään aikaan ollut, mitä nyt välillä satoi uudestaan, mutta pian suli pois.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on ihanat kynsikkäät, nuo molemmat! Ja teidän takapihan näkymä lumitilanteesta niin samankaltainen kuin meillä. En muuten ole vissiin koskaan kuullut sanaa "räpikkäät". Kun aloin lukea juttua, mietin alkuun että onkohan se sama kuin kynsikkäät, vai onko siellä joku muukin neule niiden kanssa:)

    VastaaPoista
  3. Sievät neuleet. Hieno taito osata kirjoneuloa kuviot neuleen päälle. Minä en osaa ollenkaan.
    Kynsikkäät ne ovat minun sanastossani.
    Lunta on meillä samanlaisesti. Viime päivinä hanki on madaltunut, mutta reilusti yli vapun piisaa.

    VastaaPoista
  4. Kämmekkäät on minun sanastossa. Ihanat kukat.

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniita kämmekkäitä!
    Kivaa sunnuntai-iltapäivää

    VastaaPoista
  6. Kauniita kynsikkäitä! Taitaa kestää hetken ennen kuin tuo lumimäärä teidän pihasta häviää. Meillä on etupiha jo melko lumeton, mutta talon takana on vahva kerros tiukkaan pakkaantunutta lunta.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kynsikkäitä molemmat. Kukkakirjonta tekee niistä suloiset asustaat. Kynsikäs näyttää sopivan minun suuhuni.
    Toivottavasti tuo lumikasa on jo aloittanut hupenemisensa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kivasta kynsikäs-ohjeesta - ehkä seuraavaan sesonkiin mennessä saan aikaiseksi tehdä tuollaiset! Ei vaikuta vaikealta, mutta aloittamisen vaikeus on, kun on niin paljon muutakin mukavaa tekemistä, varsinkin nyt kevään rynnistäessä pihoille ja puutarhaan.
    Mukavaa huhtikuun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Oi että on ihanuuden huiput. Kiitos upeasta mallista

    VastaaPoista
  10. Kivat nuo kirjonnat! Minusta nuo ovat kämmekkäät. Kynsikkäissä on se lyhyt pätkä joka sormelle. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Jo on paljon lunta vielä. Onneksi meilläpäin lumet on sulanut lähes pois.

    VastaaPoista
  12. Oih- nimitystä en tiedä käsiin laitettaviin, mutta sielunsilmin alan nähdä "kirjottuja" sukkia...
    Syksyllä sain aikaan suopursuja sukan varteen, mutta voisihan sukan varret kukkia kevät/kesäisemminkin.... tai perhoset lennellä....ihania ideoita - kiitos!!
    Lumet on lähteneet....

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!