maanantai 29. kesäkuuta 2020

Lappi - vinkkejä Levillä kesällä lomaileville

Lähdimme juhannuspäivänä ajelemaan Leville, missä vietimme aktiivilomaviikon. Koronarajoituksien purkamisen jälkeen toipumassa oleva Levin matkailu tarjosi meille parastaan - nähtävää ja koettavaa riitti. Kiertelimme myös Levin ympärillä olevissa kylissä, joihin ei ollut Leviltä mathka eikhä mikhään. 

Kokosin tähän postaukseen muutamia vinkkejä lomaviikolle Levillä.



Immeljärvi sijaitsee Kätkä- ja Levitunturin välissä. Järvi on muodoltaan pitkulainen ja pituutta järvellä on 1,6 kilometriä. Immeljärvi on kalastajien suosiossa, sillä järveen istutetaan säännöllisesti taimenta ja harria. Suurin Immeljärvestä saatu järvitaimen on painanut yli 5,6 kiloa! 

Kalastus tapahtuu veneestä ja veneitä voi vuokrata Immelmökeiltä ja Reijo Tiensuulta. Kalastuslupia voi ostettaa Levin Matkailuneuvonnasta, Immelmökeiltä ja Sirkan kaupasta. Luvat ovat 15€/vrk, 45€/vko ja 150€/vuosi. Vuorokausikiintiö lupaa kohti on on kolme lohikalaa ja kalastusvälineinä kaksi käden ulottuvissa olevaa vapaa. Lupa tarvitaan myös pilkkimiseen.


Kontio-kumisaappaat saatu Nokia Jalkineilta.

Ja mikäpä sen mukavampaa kuin kalastellessaan nautiskella tunturimaisemista! Järvi on tyypillinen lappilainen järvi - järven keskisyvyys on noin 10-15 metriä. 

Kysyviä neuvotaan eli kannattaa reippaasti kysyä veneen vuokraajilta vinkkejä kalaonnen takaamiseksi. Kireitä siimoja!


Ja siinä sitä päivän kalasaalista sitten on maukkaassa muodossa; tyttären Immeljärvestä kalastamasta hauesta tehtyä ruissuurustettua kalakeittoa! Hauen lisäksi saaliiksi tuli hieno kalareissu ja paljon kalajuttuja kireistä siimoista ja karkuun päässeistä taimenista.

Rantabaarin hiekkaranta



Illalla kävimme uimassa Immeljärvessä. Rantabaarin hiekkaranta on upea paikka viettää aurinkoista kesäpäivää kauniin järven rannalla. Rannalla on rantatuoleja ja pukukoppi vaatteiden vaihtoa varten. Ranta syvenee mukavasti, eikä uimaan päästäkseen tarvitse kaahlata puoleen järveen.





Taivaskero on mitä oivallisin paikka taivasteluun! Huikeat näkymät avautuvat joka suuntaan ja ympärillä on avara taivas. 

Tutustu Taivaskeron kierrokseen edellisestä postauksestani, johon pääset klikkaamalla tästä KLIK.



Tonttulan elämyskylässä on aina joulu! Tonttulan kahvion yhteydessä olevasta Tonttupuodista voi ostaa matkamuistoja. 





Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap.

Ihana joulusomistus lukuisine viehättävine yksityiskohtineen saa hymyilemään, soimaan joululaulut mielessä ja tuo joulumielen jopa keskikesän juhlan aikaan! 

Alueella pääsee katselemaan myös kanoja, kukkoa, lampaita ja hevosia.

Könkään kylässä oleva Tonttulan elämyskylä on tonttu- ja maahiselämys! Voipa siellä kuulema löytää oman sisäisen tonttunsa!  Tutustu Tonttulan elämyskylän aktiviteetteihin klikkaamalla tästä KLIK.

Kampanisu - Lapin maakuntaherkku



Kampanisu on lappilaisen kahvipöydän perinneherkku. 

Perinteisellä reseptillä leivottuja kampanisuja löytyy Lapin Herkkutuvasta, joka on jo lähes 20 vuotta toiminut cafe-konditoria-leipomo. Lapin Herkkutuvasta saa  suolaisten ja makeiden leipomusten lisäksi myös lounastaCafe-konditoria-leipomo sijaitsee Kittilän keskustassa.

Klikkaamalla tästä KLIK, pääset virtuaalimatkalle Lapin Herkkutupaan. 

Kampanisuja voi myös ostaa kaupoista Levillä. 




Vuokraa fatbiket Zero Pointin kesävuokraamosta ja ajele pitkin maastoreittejä.  Maastopyöräilijöille löytyy eri mittaisia reittejä, tarjolla on leveitä reittejä, nopeita polkuja sekä juurakkoa ja kivikkoa. Pääseepä Levillä kokemaan myös alamäkipyöräilynkin hurmaa. Mikäli maastoreitit ja rinnettä alas ajelu eivät ole se oma juttu, pääsee polkupyörällä mukavasti pyöräteitä pitkin tutustumaan Leviin ja lähialueisiin. 

Frisbeegolfaa

Levin frisbeegolfradalta löytyy erilaisia väyliä (AAA1-väylistä B1-väyliin). Ratojen käyttö on ilmaista ja radoilla voi käyttää myös omia kiekkoja. Tarvittaessa kiekot voi vuokrata tai ostaa Activity Parkin kesävuokraamosta. 




Gondoli2000-yläasemalta lähtevä Huippupolku on esteetön ja katettu maisemareitti, joka kiertää Levitunturin huipun ympäri. Reitin voi kiertää kävellen, pyörätuolilla, lastenvaunuja työntäen tai polkupyörällä. Polku on noin 800 metriä pitkä. 

Levin huipulla saatat nähdä myös poroja. Polun varrella on mielenkiintoisia ja viihdyttäviä opastauluja. Polun varrella on myös  makkaranpaistopaikka - ota siis tulitikut ja makkaraa mukaan!






Levi Summitin ja Hotel Levi Panoraman pihasta lähtevä jääkausipolku on 9 kilometrin pituinen reitti. Reitti julkee Levitunturin ympäri puurajan tuntumassa. Maasto on vaihtelevaa ja polku kulkee soralla, kivikolla, varvikossa ja pitkospuilla kosteassa maastossa. Matkan varrella on jääkaudesta kertovia luontopolkutauluja. Näkymät ovat reitin varrella upeat!

Levin portaat



Portaat alkavat Eturinteiden vierestä, Span takaa ja nousevat 766 askelmaa Hotelli Panoraman pihalle asti. Portaita noustessa voi välillä pysähtyä levähdyspaikoille. Porrastreenin palkitsee huipulta avautuvat maisema.


GoLevi - Levi tarjoaa näkemistä, kokemista ja jokaiselle tekemistä!

12 kommenttia:

  1. Oi joi, niin upea Suomen Lappi!
    Ja kauniit ruohokanukat kukkivat ihanasti! <3

    Mukavaa kesäpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Olen lähdössä Lappiin elokuun alussa :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunista. Suomessa on niin paljon upeita paikkoja joissa olisi itsekin kiva päästä käymään, esim. juurikin Lappi.
    Kaunista tiistaita sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on niin paljon kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja ja paikkakuntia. Kotimaanmatkailu on monella se tämän kesän lomajuttu. Ihanaa viikon jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  4. Retkireitit vaikuttavat hienoilta! En ole käynty Levillä pitkään aikaan, vaan kiertänyt sen useimmilla Lapin reissuilla, koska siellä on vähän liikaa sellaista "turistirysän" meininkiä, meluisia baareja, krääsäkauppoja ja muuta. Mutta onhan siellä myös paljon kaikkea kivaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kiersimme "turistirysät", vaikka kunnon turisteja olimmekin . Vuokrasimme veneen ja polkupyörät, syötiin kampanisuja, käytiin Tonttulassa. Ihan super hyvällä fiiliksellä mentiin. Kyllä kaikille mieleistä tekemistä, näkemistä ja kokemista löytyy. Retkireitit olivat yksi parhaimmista jutuista!

      Poista
  5. Olipa kivoja vinkkejä! En ole kesällä käynyt Lapissa (tai olen käynyt siellä vain kerran muutenkin), mutta täytyy kyllä joskus tehdä sinne myös kesäreissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lappi on mahtava kesäkohde. Lapissa voi viettää hienon aktiivilomaviikon. Sehän siinä tahtoo olla, että kaipaus Lappiin kroonistuu. Vaan haitanneeko tuo - aina Lappiin voi palata :)

      Poista
  6. Kiitos mahtavasta kierroksesta ja vinkeistä. Tässä tuli ihan hinku päästä tuonne. Ekana on tiedossa kuitenkin reissu toisaalle. Oli kiva nähdä tiistaina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on krooninen Lapin kuume - mieli kaipaa Lapin tuntureille. Ihan parhaita ovat vaellusreittien korkeuserot, huikeat maisemat ja paljaat tunturien laet.
      Reissu tuonne toisaalle oli mahtava! Mukava oli tavata! Käykääpä blogini seuraajat lukemassa myös Kaikki Paketissa-blogista Tallinnan risteilyn matkasta. Minun postaus samaiselta risteilyltä löytyy blogistani.

      Poista

Ilahdun kommenteista!