keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Syyskokoustelua, valmistujaisia ja marttailua


Maanantaina oli Variskankaan Marttojen syyskokous. Yhdistyksessä on kahden kokouksen malli eli syys- ja kevätkokous. Syyskokouksessa suunnitellaan tulevan vuoden asioita.


Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin hymyilevä marttakonkarimme Maire. Maire on kv- ja kummimartta.

Kv-martat eli kansainväliset martat ovat kiinnostuneita kulttuureista, kotoutumisesta ja Marttojen kehitysyhteistyöstä. He tietävät Marttojen kansainvälisistä hankkeista ja kertovat oman ja muitten yhdistysten jäsenille Marttojen tekemästä työstä Kamerunissa, Etiopiassa ja Malawissa.

Kummimartan tehtävä on auttaa uusia jäseniä alkuun yhdistyksessä, muistutella tapaamisista, neuvoa ja tarvittaessa hän lähtee yhdessä uuden martan kanssa marttailtoihin.


Yhdistyksen puheenjohtaja Tuula esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2019. Syyskokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman perusteella tehdään toimintakalenteri kaksi kertaa vuodessa - kevät- ja syyskaudelle omansa.

Eilisessä kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2019 toimintasuunnitelmaan mm. Marttajärjestön mukaiset neljä painopistettä: juhlitaan yhdessä, marttatoiminnan vaikuttavuus ja martat vaikuttajina, jokaisessa on marttaa ja kestävä arki. Marttajärjestön 120 -juhlavuonna korostetaan yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä, joka on myös marttailtojen keskiössä. Vuonna 2019 on eduskunta-, maakunta ja eurovaalit. Toiminnassa pyritään vahvistamaan ja tehdä näkyväksi marttojen vaikuttamiseen ja vaikuttavuuteen.

Kaikki kutsutaan mukaan juhlimaan ja kannustetaan löytämään sisäisen martan esim. tekemällä marttatoimintaa näkyväksi ja kehittämällä kiinnostavaa toimintaa. Kestävä arki on hyvää, terveellistä, edullista ja turvallista ruokaa sekä ympäristöön myönteisesti vaikuttavia valintoja, jotka vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin niin paikallisesti kuin globaalisti.


Syyskokouksen jälkeen onnittelimme Seija-marttaamme syntymäpäivän johdosta kajauttamalla marttakuorona onnittelulaulun. Seijalle annetussa onnittelukortissa luki "Todistetusti ne, joilla on eniten syntymäpäiviä, elävät pisimpään." Onnea Seijalle!

Syyskokouksen jälkeen juhlimme myös valmistujaisia. Variskankaan Marttojen puheenjohtaja Tuula jakoi meille marttaopinnoissa valmistuneille kunniakirjat ja merkit.


Pirjo sai Taitoavain merkin suoritettuaan Taitoavain I -opinnot. Taitoavain opinnoissaan Pirjo perehtyi marttajärjestöön ja yhdistystoimintaan, osallistui piirin kokoukseen, laati yhdistykselle vuosikellon, teki kirjallisia tehtäviä ja järjesti toimintatapahtumia.

Taitoavaimia on kolme, joiden vaativuustaso nousee avaintasolta toiselle siirryttäessä. Taitoavain opintojen osiot ovat: järjestötuntemus (1 opintopistettä), kotitalousneuvonnan sisältöalueet (2 op), opintokerho (1 op) ja itsearviointi (½ op).


Suoritin viime vuonna Taitoavain I opinnot, jonka jälkeen jatkoin marttaopintojani suorittamalla harrastusmerkin. Ja olihan se vaikeaa! Nimittäin valita harrastumerkkien aiheista se, mitä aion opiskella. Harrastusmerkkien käytännönläheiset ja mielenkiintoiset aiheet ovat: kotipuutarhanhoito, kädentaidot, naiset ja kehitys, ruoka ja ravitsemus, luonnonyrtit ja kodinhoito. Valitsin näistä itselleni tuolloin ajankohtaisen aiheen, kotipuutarhanhoidon.

Kotipuutarhanhoitoharrastusmerkkiopinnoissa tein aarrekarttatehtävän (½ opintopistettä), osallistuin piirin koulutustilaisuuteen (½ op), tein kirjallisuuteen perustuva oppimistehtävän (1½ op) ja järjestin toimintatapahtumat omassa yhdistyksessä sekä kolmannelle osapuolelle (2½ op). Opinnot sisälsivät siis erilaisia mielenkiintoisia tehtäviä.

Innostuin harrastusmerkkiopinnoista! Marttojen opinto-ohjaaja Tiinan vinkkauksesta olen jo aloittanut naiset ja kehitys -harrastusmerkkiopinnot. Tiina kertoi opintojen sopivan erinomaisesti suoritettavaksi Marttojen Euroopan Parlamentin matkaan Strasbourgiin liittyen. Matkan jälkeen teen kirjallisen selostuksen matkasta (matka hyväksytään koulutustilaisuudeksi) ja sen jälkeen pidän kaksi toimintatapahtumaa matkaan liittyen. Olen innoissani niin matkasta kuin opinnoistani!

Että on tämä marttailu paljon muutakin kuin meidän neuloosissa olevien tätien villasukkien neulomista! Yhteen kokoontumista ja yhdessä tekemistä, kokemista ja uuden oppimista.


Ja arvaapa vainen, miltä nämä herkulliset syyskokoustarjoilut maistuivat yhdessä marttaillessa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!