tiistai 20. maaliskuuta 2018

Tyyny Strömsö-langasta neuloen sujuu kuin Strömsössä (neulottu tyyny)


Prisman lankahyllyä katsellessani silmiini osui Novitan Strömsö-lanka. Lanka oli juuri sellaista, jollaisesta olin haaveillut neulovani sisustustyynyn!

Strömsö on pehmää trikookudelankaa, jonka sisällä on kevytvanu. Lanka sopii erinomaisesti esim. mattojen, korien ja sisustustyynyjen tekemiseen. Värivalikoimaa langasta löytyy: luonnonvalkoinen, hiekka, kitti, atolli, ruusuvesi, punamulta, tina ja noki. Valitsin värin kitti, vaalean harmaan.

Tyynyn tekemiseen tarvitaan:

2 kerää Strömsö-lankaa,
puikot nro 10 (tai käsialan mukaan),
virkkuukoukku nro 10 ja
sisustyynyn.


Tein tyynyn näin:

Loin 33 silmukkaa puikoilla nro 10.

Neuloin kerroksia eri tavoilla rytmitellen, joko oikeilla tai nurjilla silmukoilla.

Kun työn pituus oli kaksi kertaa tyynyn korkeus, päätin silmukat ja päättelin langanpäät virkkuukoukkua apuna käyttäen työn nurjalle puolelle.


Taitoin työn kaksin kerroin ja virkkasin tyynyn kolme sivua kiinteillä silmukoilla.

Laitoin tyynyn työn sisälle ja virkkasin viimeisen sivun kiinni kiinteillä silmukoilla.

Päättelin langanpäät virkkuukoukkua apuna käyttäen.

Kiva tehdä ja valmistuu nopeasti sisustustyynyksi itselle, tuliaiseksi tai lahjaksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!