torstai 12. heinäkuuta 2018

Horsman- ja mesiangervonkukkajuoma




Kesämökkillä pihapiirin ympärillä on luonnonkukkaloistoa, kun mesiangervo ja horsma kukkivat. Keräsin horsmankukkia ja mesiangervon kukintoja kesäisen juoman tekemiseen.

Aamukaste oli kukista jo haihtunut, sateesta ei ollut tietoakaan ja aurinko paistoi - siis mitä parhain aika kerätä luonnonyrttejä! Kukat keräsin kuin oppikirjan mukaan eli keräsin vain täysin kehittyneitä kukkia ja kuihtuneet kukat jätin keräämättä. Kukat keräsin metallikulhoon, missä ne olivat ilmavasti. Ötököitä pörisi kukissa, joten ravistin ensin kasvia varresta ja vasta sitten keräsin kukat. Vaikka ötököiden syöminen onkin supertrendikästä, niin kukkat voi laittaa keräämisen jälkeen hetkeksi kylmään veteen, niin loputkin ötökät saa kukista pois.




Horsman-ja mesiangervonkukkajuoma


1,5 l maitohorsman ja mesiangervon kukintoja
2 l kiehuvaa vettä
1 tl sitruunahappoa
1/2 sitrunaan tai yhden limen mehu
2-5 dl sokeria oman maun mukaan

Huuhtele kukinnot kylmässä vedessä.

Laita kukinnot kuumuutta kestävään astiaan, esimerkiksi kattilaan.

Purista kukintojen päälle sitruunan tai limen mehu.

Kaada kiehuva vesi kukintojen päälle.

Lisää joukkoon sitruunahappo ja sokeri. Sekoita.

Kun juoma on maustunut huoneen lämmössä muutaman tunnin, siivilöi ja pullota juoma. Säilytetään jääkaapissa. Juoman voi käyttää sellaisenaan, laimennettuna, boolissa tai kivennäisveteen sekoitettuna.

Malja kesälle!

2 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis kesäjuoma! Sinulla kiva blogi. T:Seija

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Seija! Kaunis väri kesäjuomaan tulee horsmankukista - luomuväri siis :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!