perjantai 19. huhtikuuta 2019

Juhlitaan yhdessä! (basilikapeston ohje)

Istuudu mukavasti nojatuoliisi, niin lähdetään juhlimaan yhdessä Variskankaan Marttojen kanssa.

Marttailtaan kokoonnuttiin teemalla Juhlitaan yhdessä. Martat juhlivat kutsumalla ystävät ja läheiset pöydän ääreen, nauttimaan varhaiskesän, sadonkorjuun ja itsenäisyyspäivän ateriaa. Tällä kertaa pääsiäistä.

Variskankaan Marttojen puheenjohtaja Tuula oli hankkinut raaka-aineet ja tehnyt tarvittavat esivalmistelut illan juhlaruokien valmistusta varten. Jaoimme illan aikana tehtävien ruokien reseptit ja siirryimme keittiöön kokkailemaan. Saimme yhdessä aikaan upean juhla-aterian!




Kun saimme ruaat valmiiksi, katoimme pöydän ja aloitimme juhla-aterian skoolaamalla lasillisilla minttuista kurkku-sitruunapirtelöä.


Punajuuri-omenapaistos on monen marttaillassa olleen ruokalistalla varmaan jo tänä viikonloppuna. Ideoimme, että kokeilemme kotona marttojen punajuuri-omenapaistosta lisäämällä siihen Aura-juustoa.


Täytettyjen lohitaskujen ohjeesta poiketen käytimme lohifileitä, jotka kuorrutimme ohjeen mukaan pinaatilla, purjolla ja salaattijuustolla.


Kasvispyöryköissä käytettiin raaka-aineena mm. hernerouhetta ja pakasteherneitä. Pyörykät kieriteltiin seesaminsiemenissä ennen paistamista.


Sellerinen kuppi nurin -salaatti yllätti maukkaudellaan! Salaatin maut tulivat juuriselleristä, omenasta ja ananaksesta.


Marttojen savukalarieskarullien ohjeella teimme muikkusäilykerieskarullia. Rieskoina käytimme kaupasta ostettuja ohuita rieskoja.



Kierresämpylöiden keltainen väri tuli kurkumasta. Sämpylöiden kera oli basilikapestoa, joka oli muunnelma Marttojen nokkospestosta.

Basilikapesto
(muunnelma Marttojen nokkospestoreseptistä)

4 dl vedellä huuhdeltuja basilikan lehtiä
2 rkl paistinpannulla paahdettuja pinjansiemeniä (huom. paahdetaan kuivalla pannulla)
1 valkosipulinkynsi palasina
1 rkl sitruunanmehua
0,5 tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä

Soseuta basilikan lehdet, pinjansiemenet, valkosipuli, sitruunanmehu ja suola sauvasekoittimella. Lisää öljy vähitellen joukkoon.


Jälkiruuaksi oli gluteiinitonta mansikkakakkua kera teen tai kahvin. Kakun reunoille leviteltiin valkosuklaakuorrutetta ja päälle vaniljasokerilla maustettua vispikermaavaahtoa ja kotimaisia marjoja.

Illan aikana valmistettujen ruokien reseptit otimme Marttojen juhla-ateriat -kirjasesta.

Maukasta pääsiäistä!

2 kommenttia:

  1. Oijoi mitä herkkuja ja niin upeat kuvat, ihan kielenpää meni kippuraan kun näitä katseli:) Leppoisaa pääsiäisen aikaa❤️🐥

    VastaaPoista
  2. Ja niin herkullisia olivat, että oli viedä kielen mennessään :D Oikein mukavaa viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!