sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Pehmeä parsakeitto ja puutarhamarttailua

Maaliskuu maata näyttää, huhtikuu humahtaa - ihan sitä odotellessa! Kävin kasvulaatikoiden äärellä seisomassa. Etelä-Suomessa asuvien instakamujen keväisistä kuvista innostuneena toiveikas ajatukseni oli jouduttaa kevättä lapioimalla lunta vähemmäksi kasvulaatikoiden päältä. Lunta takapihalla oli yli polvien, joten puuhakas suunnitelmani menikin lapioon nojailuksi ja hankien tuijotteluksi. Tehköön kevät tehtävänsä, humauttakoot huhtikuu.

Kylvän auringonkukat lähes joka kevät esikasvatukseen liian aikaisin ja auringonkukkien taimet ehtivät kasvaa (melkoisen) pitkiksi ennen kuin voin laittaa ne kukkapenkkiin pihalle. Yritän pinnistellä siis vielä jonkin aikaa, ennen kuin annan periksi multasormen kutinalle.


Jotain vihreää tähän viikonloppuun kuitenkin tarvittiin. Siispä ostin kaupasta parsanipun ja tein tällaisen parsakeiton ohjeen:


Pehmeä parsakeitto


1 nippu (500 g) parsaa
1-2 jauhoista perunaa
7 dl vettä
1 rkl rypsiöljyä
100 g Koskenlaskijajuustoa
1 dl ruokakermaa
2 rkl limen mehua
ripaus mustapippuria
persiljasilppua

1. Huuhtele ja kuori parsat kuorimaveitsellä. Leikkaa parsatangoista puumainen tyvi pois.

2. Keitä keiton parsaliemi keittämällä kuoria ja tyvipaloja vedessä n. 10 min. Siivilöi liemi ja jätä osa myöhempää käyttöä varten.

3. Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipulisilppua öljyssä kattilassa.

4. Leikkaa parsat paloiksi. Jätä nuput kokonaisiksi.

5. Kuori ja paloittele peruna/perunat.

5. Kaada liemi sipulien päälle kattilaan. Lisää parsa- ja perunapalat. Keitä niin, että parsa- ja perunapalat ovat kypsiä.

6. Lisää persiljasilppu, limemehu, Koskenlaskijajuusto paloina, ruokakerma ja ripaus mustapippuria. Anna kiehahtaa, että Koskenlaskijajuuston palat hieman sulavat.

7. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää tarvittaessa lientä, että keitto on sopivan sakeaa. Ota ennen soseuttamista annoksiin koristeeksi tulevat parsan nuput.

Annostele parsakeitto lautasille ja koristele kokonaisilla parsanupuilla.


Löydät blogini instagramista nimellä ruusu_unelmia.

2 kommenttia:

  1. En ole parsaa montaa kertaa syönyt, mutta ykkään kuitenkin siitä kovasti. Tämä keitto voisi olla kokeilemisen arvoinen. Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hyvää oli - kotiraati peukutti :)

      Poista

Ilahdun kommenteista!