tiistai 12. toukokuuta 2020

Marjakiisseli ja paketti Hopeisen kuunsillan Liisalta



Asuntilan Martat kyselivät Facebookissa ja Instagramissa, että onko pakastimessa viime kesän marjoja. He vinkkaavat, että marjakiisselit valmistuvat nopeasti ja maistuvat välipalana tai jälkiruokana. 

Kiisselin perusohjeen mukaan litraan nestettä laitetaan 4 rkl perunajauhoja. Kiisselin paksuutta voi säädellä perunajauhojen määrällä. Hieman fiinimmän jälkkärin saa lisäämällä kiisselin päälle kermavaahtoa.

Tästä innostuin ja tekaisin aamulla marjakiisseliä pakastimesta löytyneistä vadelmista ja kuukausimansikoista.  



Marjakiisseli

marjoja
laimeaa marjamehua 
hienoa sokeria kiisselin päälle
perunajauhoja

Laita jäiset marjat tarjoilukulhoon.

Kuumenna mehu kiehuvaksi. Nosta kattila liedeltä.

Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan ja lisää se ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kuuman mehun sekaan. Nosta kattila takaisin liedelle.

Kun kiisseli alkaa kuplia, nosta kattila liedeltä.

Kaada kiisseli marjojen päälle tarjoilukulhoon. Ripottele pinnalle vähän sokeria, niin kiisselin pinnalle ei tule kuorta.



Viime viikolla sain ihanan ruusukuvioin käärityn paketin. Paketti oli Hopeinen kuunsilta-blogin Liisalta. Voitin hänen bloginsa arvonnassa kauniin Weisten sydän-lyhdyn, pitsiperhosia, lankakerän ja köynöskrassin siemeniä. Lyhty löysi paikkansa pianon päältä, lankakerä ja perhoset jäävät odottavat viime viikolla leikatun käteni toipumista ja siemenet laitan tänään multaan.

Liisa on aktiivinen bloggaaja, joka kertoo blogissaan mm. kuulumisiaan, tekemistään käsitöistä, askarteluista, leipomuksista ja kirjoittaapa hän tarinoita runon muodossa. 

Tutustu Liisan Hopeinen kuunsilta-blogiin klikkaamalla tästä KLIK.



Kauniita toukokuun päiviä!

18 kommenttia:

  1. Asuntilan Martat ovat täältä meidän kylältä😃

    VastaaPoista
  2. Mulla on valitettavasti vain punaherukoita pakastimessa, niistä ei tule niin hyvää kiisseliä,paisi ehkä jos laittaisi vaikka palastemansikoita joukkoon. Joskus olen laittanut makeudeksi esim. mansikka hilloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Hyvä idea laittaa punaherukoiden kanssa mansikoita tai mansikkahilloa.

      Poista
  3. Onpas kaunis arvontalahja :)

    Meidän pakkasessa on viimeiset pussit mustikkaa menossa. Joka vuosi tuuppaan ison pakkasen täyteen marjaa, mutta aina keväällä tulee hätä siitä, että marjat loppuu kesken kauden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin niiiiin iloiseksi arpajaispalkinnosta! Meillä on pakastimsessa vielä viinimarjoja. Mustikat taitaa olla meilläkin loppusuoralla. Toivottavasti ensi syksy on hyvä marjasyksy, niin saadaan pakastimet täyteen.

      Poista
  4. Mansikkakiisseli on minun lemppari kiisseliä. Ihanat voitot olet saanut!
    Kaunista iltaa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkakiisseli on ihanaa! Mannapuuroa ja mansikkakiisseliä <3 Ilahduin tosi paljon saamastani arpajaisvoitosta. Hyvää viikon jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  5. Minä laiskuri keitän vain jouluna sekahedelmäsoppaa riisipuuron kaveriksi. Aina pitää luntata suurustamisohje kun eihän se niin vähällä kiisselin keittämisellä päässä pysy.

    Meille ei mikään määrä mustikoita riitä mutta mansikkaa on pakkasessa. Olen niitä parittanut raparperitorttuun makeutta tuomaan. Pitäisikin tehdä riisipuuro ja sen kylkeen mansikkakiisseli.

    Herttainen voittopaketti, onnittelut.
    Mukavaa keväisen viikon jatkoa, joko lumi näyttää sulamisen merkkejä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekahedelmäsoppa kuuluu meidänkin jouluun. Riisipuuron kanssa ja ilman. Jos syödään jalkkarinä, niin laitetaan pikkuisen kermaa päälle (joko sellaisenaan tai vaahtona).
      Toivotaan, että ensi syksy on hyvä marjasyksy ja saadaan mustikoita ja puolukoita oikein paljon!
      Olen niin iloinen tästä voittopaketistani <3
      Lumi on melkein kaikki sulanut. Yhdellä varjoisalla seinustalla on on kasat vielä. Maa on vielä niin routainen, että se ei ime kaikkea sulanutta vettä. Äkkiä lumi suli, kun aurinko lämmitti ja levittelin lunta ihan heikkopeikkona :D

      Poista
  6. Onnea arvontavoitosta! Ja Liisalle erityismaininta kivoista arvonnoista ja aktiivisesta bloggailusta ;)
    Meillä ei kukaan syö kiisseliä. Eikä marjapuuroakaan oikeastaan. Työnnän marjoja puuron sekaan, jäätelön kanssa ja leipomisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liisalla on niin kivoja arvontoja, hän on tosi aktiivinen bloggaaja ja sydämellinen ihminen <3
      Marjoja voi käyttää tosiaan monella tavalla, jos ei kiisseli tai marjapuuro ole suun myötäisiä. Pitääpä katsella pakastinta sillä silmällä, jos jotain leipoisin.

      Poista
  7. Täällä yksi super paljon kiisseleitä puuroja keittävä ..ja syöjä,ihan pittää toppuuttaa itteä pittää kiisselipaussia välillä;))
    JA Ihana että tykkäsit lyhdystä ym:))
    Meiän bravuuri on J-JUTSKA!=kohmeisia mansikoita,1 l vaniljajäätelöä palasina,surrautan "taikasauvalla"/bamix sekaisin,ja kun jäätelökin on hiukan jäistä tulee..vähän niinkuin sorbettia..Jos tekee tuoreista mansikoista on koristelu mahdollista laittaa pieniä mansikan palasia päälle,Mutta ilman koristelua...me herkutellaan..noin.(tämä J-jutska nimin juontaa ajoilta jollin katottiin Team Ahmaa;))),Yhdestä litrasta jäätelöä ,tulee kolmelle,menee sen verran kasaan:)
    Marjoja ihan urakalla pakkasesta syöty,Joka ilta kupillinen,(mustiaviinimarjoja/pun,valk,vihreitä,nuo kaikki jo loppu)jäljellä saskatoon7mustikka raparperi/mansikka/vadelma...monta soppaa tulee;))Minulla sellainen "martta/kotivara"tapa,en uskalla kaikkia marjoja käyttää,keitän lopuista mehun,..sitä kiisseli ,marjapuuro mehua,pakastan 40-60 kpl. 1/2 muovipulloihin.
    (voi ei nyt naamapunasena täällä pöyän alla..enkait minä ..tykkään hullunlailla tästä blogijutuista:),,nyt on ollu terveyden kanssa väännettävä kättä..jo yli 2 kk.ja istuminen tosi vaikiaa....yritän aina jotain pientä,juttu..ja vastailla blogi-vierailuihin..oman blogin -kommentit luen ,mutta joihinkin jäänyt vastaamatta,kun parannun..niin vastailen jälkikäteen...
    Kiitos Tarja!
    Oikein Hyvää viikon jatkoa,paranemisia!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava lukea, että kiisselit ja puurot ovat suosikkilistallasi <3 Kiitos ihan hirmuisesti arvontapalkintopaketista. Ilahduin siitä todella paljon <3 Sinussa on, Liisa, oikein kovasti marttaa! Näin olen blogistasi nähnyt ja tuosta kommentista lukenut!
      Paranemisia ja kaikkea hyvää sinulle <3

      Poista
  8. onnea ihastuttavasta arvontavoitosta! marjakiiseleitä teen viikoittain, onneksi viel pakastimessa riittä mustikoita ja jnkv mansikoita, vadelmat loppuu aina ensimmäiseksi kun ovat kaikkien herkkua. viimeksi tein ruusunmarjakiisselin. ajattelin sitä tehdessä, miten harmillista on, kun toista kurtturuusun veroista kiulukoita tuottavaa ruusua ei ole ja nyt pitää hävittää kurtturuusut parin vuoden sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ilona <3 Mukava lukea, että olet innokas marjakiisselien keittäjä! Ruusunmarjakiisseliä en ole tehnyt, mutta syönyt olen. Ehkäpä tänä kesänä teen minäkin.

      Poista
  9. Ihanan lahjan olet saanut. Tuli nyt mieleen äidin marjakiisselit. Meillä oli kiisseliä aina jälkiruokana.

    VastaaPoista
  10. Ihana arpajaisvoitto.
    Nam,marjakiisseli on niin hyvää😋
    Makoisaa kevättä sinulle!
    T: - Satuli -

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!