perjantai 5. maaliskuuta 2021

Kotileivontauutuuksilla mestarileipuriksi

 Kaupallinen yhteistyö: Fazer 




Tämän helpompaa ei herkullisen artesaanileivän- ja pizzan kotikeittiöissä voi olla!

Fazer Leipurit -kotileivontatuotteiden kategoriapäällikkö Jenni Vesalainen kertoo, että kotileipurit arvostavat ja toivovat ennen kaikkea herkullista makua, toimivia reseptejä, kätevää pakkausratkaisua sekä monipuolista käyttöyhteyttä. Näihin toiveisiin ovat Fazer Leipurit ja Fazer Mylly vastanneet kehittämällä yhteistyössä kotileipureille helppokäyttöiset jauhot ja jauhosekoitukset. 

Tuoreen leivän tai pellillisen sämpylöitä saa sekoittamalla kädenlämpöiseen veteen hiivanokareen ja jauhosekoituksen. Sitten vain annetaan taikinan kohota rauhassa, muotoillaan leiväksi ja paistetaan padassa kotiuunissa. 

Fazerilta kerrotaan, että kuluneen koronavuoden aikana on kotileivonnan suosio kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Sosiaalisessa mediassa leipojat jakavat kuvia leipomuksistaan ja jauhohyllyt tyhjenevät ennätysvauhtia.



Fazer Lahden Myllyssä valmistetut Fazer Leipurit Kaura ja Karpalo ja Rouheat Siemenet -jauhosekoitukset sekä Pizzajauho ovat olleet tulleet helmikuussa 2021 kauppojen jauhohyllyille.

Fazer Leipurit Kaura & karpalo sisältää kauraa ja reilusti karpaloita (6,9 %). Yhdestä kaatonokallisesta paketista valmistuu 1-2 leipää tai pellillinen sämpylöitä. Pakkauksessa oleva resepti takaa leipomiskokemuksen onnistumisen ja ohjeistavat, miten leivotaan yön yli pataleivonnalla tai helpolla suoraleivonnalla.

Jauhosekoitus on valmistettu kotimaisesta viljasta, eikä se sisällä lisättyä sokeria. Tuotteelle on myönnetty Hyvää Suomesta Joutsenlippu -alkuperämerkki ja pakkauksessa on myös merkintä tuotteen sopivuudesta vegaaniseen ruokavalioon. Kaatonokallisen pakkauksen voi kierrättää kartonkikeräyksessä.


Kaupallinen yhteistyö: Kukkaiselämää-kauppa

Tämän päivän ruusuista söpöilyä on Kukkaiselämää-verkkokaupan Ruusut-rintaneula. Ja ihan vaan hupparin rintamukseen kiinnitettynä. Sillä onhan perjantai, aurinko paistaa ja tänään alkaa hiihtoloma!


Kukkaiselämää-kaupasta löydät kauniita tuotteita sisustukseen, pukeutumiseen ja puutarhaan. Muistathan hyödyntää Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogin lukijoiden 5% alennuksen. Saat sen lukijakoodilla RUUSU.


Aurinkoista viikonloppua sinulle!

49 kommenttia:

  1. Bom dia, obrigado pelas dicas maravilhosas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bom Dia. Obrigado pelo seu comentário e por seguir ativamente meu blog.

      Poista
  2. Nyt olisikin hyvää aika leipoa, kun jouduin etätöihin eikä ole työmatkoja. Herkullisen näköinen kökkö ! 🧡 Suosin yksinkertaisia reseptejä. Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ajassa on hyvää juuri tuo - etätöissä ei ole työmatkoja. Oikein mahtavan maukas leipä tuli,jokahävisi sukkelaan herkkusuihin <3 Aurinkoista viikon jatkoa sinulle, Rita <3

      Poista
  3. Kappas vain, minä en ole koskaan kokeillut tällaisia valmiita jauhoseoksia leivän tekoon. Tulee tehtyä yleensä niitä samoja tuttuja leipiä, joilla on ollut hyvä menekki koko suvun kesken. Voisihan sitä kokeilla välillä helpommallakin, jos maku on maukas ja koostumus hyvä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maku ja koostumus oli hyvä. Leipä katosi sukkelaan herkkusuihin :) Uutuuksia on kiva kokeilla ja niistä löytää omat suosikit. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle, Päivi <3

      Poista
  4. Täytyy kyllä itsekin myöntää, että tämä poikkeusaika on saanut minutkin leipomaan enemmän. Pitäisikin pitkästä aikaa tehdä leipää itse.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipominen on kivaa! Ja nyt kun kaikenlaiset menot ovat vähentyneet, on aikaa leipoa. Siis jotain hyviäkin asioita tässä korona-ajassa on. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  5. Jauhohylly on nykyisin yksi kaupan mielenkiintoisimmista hyllyistä, uutuuksia pukkaa huisaa vauhtia.
    Minäkin innostuin pitkästä aikaa leipää leipomaan, se kuuluisa pataleipä on aivan ihana. Miksipä ei voisi joskus kokeilla jotain muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutuuksia on mukava kokeilla ja löytää niistä omat suosikit. Tuore, itse tehty pataleipä <3 Suosittelen näitä jauhosekoituksia. Ei tarvitse ostaa eri raaka-aineita, sitä sun tätä, kun kaikki on samassa pakkauksessa. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Oli niin herkkua, että leipä katosi sukkelaan herkkusuihin :) Kiitos kauniista korusta <3 Kukkaiselämää-kaupan nettisivuilla on superpaljon superihania uutuuksia! Rintakorujakin on paljon erilaisia. Rintakoru käy hienosti myös laukun somisteeksi. Aurinkoista viikon jatkoa <3

      Poista
  7. Hyvä leivontavinkki. Pitää kokeilla, jos vielä joskus menen sellaiseen kauppaan, jossa on ihan valikoimaa. Tuo oman kylän kauppa on aika surkea, mutta näin korona-aikana saa välttää.

    VastaaPoista
  8. Minusta ei nyt hetkeen olisi leipojaksi, kun en voi seistä (yhdellä jalalla) pitkään, mutta enpä minä paljoa leivo muutenkaan...
    Mukavaa viikonloppua ja kivaa alkanutta talvilomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista ja malttia oloon ja eloon <3 Jos leipominen ei ole sinun juttusi, niin neulepuikot näyttävät laulavan siitäkin edestä :) Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  9. Näitä pitää kokeilla. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kiitti vinkistä,täytyypä ostaa näitä Leipurit tuotteita. Mielenkiintoista tuo kaura ja karpalo. Itse popsin useasti kuivattuja karpaloita ja naapuri poimii karpaloita,niin kiikuttaa niitä meillekkin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Aurinko paistaa ja pakkanen nipistelee poskia. Talvi on kauneimmillaan!

      Poista
    2. Mukava lukea, että kiinnostuit uusista tuotteista! Karpalo ja kaura on maukas yhdistelmä leivässä. Aurinkoista viikon jatkoasinulle <3

      Poista
  11. Olen juuri parin päivän sisällä jutellut äitini kanssa siitä, että kaipaan kovasti kauraleipää. En ole etsinnöistäni huolimatta löytänyt täältä meiltä lainkaan kauraleipiä. Eli seuraavan kerran Suomessa ollessa pitää pakata matkalaukku täyteen näitä leipäjauhosekoituksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, että tunnet kaipausta kauraleipään <3 Hyvä idea - matkalaukut täyteen leipäjauhosekoituksia :D Näissä jauhosekoituksissa on se hyvä puoli, että ei tarvitse ostaa useita erilaisia raaka-aineita. Kaikki on valmiina samassa paketissa ja reseptit vielä paketin kyljessä. Hyvää viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  12. Onpas tosiaan herkullisen näköinen leipä... ja ihastuttava rintakoru.
    Mukavaa viikonloppua sinullekin! Täällä alkaa juuri sataa lunta, mutta kevättä on jo selvästi ilmassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipä oli herkullista ja katosi herkkusuihin sukkelaan <3 Tuo rintakoru on lempparini <3 Se sopii vaikka collegehupparin rintamukseen ja somistamaan kassia. Rintakorussa on lenkki ja sitä voi käyttää myös kaulakoruna. Aurinkoista viikkoa sinulle <3

      Poista
  13. Olen viimeisen vuoden aikana leiponut leipää enemmän kuin vuosiin. Mikään ei voita uunituoretta leipää. Karpaloleipä kuulostaakin kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ajassa monia hyviäkin asioita, kuten juuri leipomisinnostuksen kasvaminen. Itse tehty, tuore leipä <3 Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  14. Kiitos Tarja.
    nämäkin ois jäänyt tietämättä.
    nyt on jotenki tämä nykyhetki,vie sellaisen uteliaisuuden,,jota ennen,kaupassa "uutuudet kolusin",nyt pikareissu..listankanssa:)
    kiireesti kotiin.
    Mutta leipäkone,,se odottaa:)tekijäänsä:))
    Mukavaa Viikonloppua!,sinulle.
    Ja Kiitos kun olet siellä 🤗🧡😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se tällaisena aikanaon,ettei kaupassa tutkita ja löytöjä tehdä. Kuappalistan mukaan noukitaan tavarat sukkelaan hyllyiltä toisia väistellen ja turvavälejä pitäen. Vanhemmillani oli aikoinaan leipäkone. Se oli kovassa käytössä ja maukkaita leipiä tuli <3 Kiitos sinulle aktiivisesta blogini seuraamisesta ja kommentoimisesta! Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  15. Näyttää tosi herkulliselta leivältä. Sitä olisi mukava puraista vaikka näin sunnuntaiaamuna :)

    Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä herkullista! Leipä ei kauaa leipäkorissa pyörinyt, vaan katosi herkkusuihin :) Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  16. Uutuuksia minulle. Pitääkin kokeilla leivän tekoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä löytyvät tosiaan kauppojen jauhohyllyiltä. Täällä Kajaanissa näin myös Prismassa hyllyn päässä uutuustuotehyllyssä. Mukava, että innostuit leivän tekoon. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  17. Kiitos leivontavinkeistä! Oon tosi laiska leipomaan, mutta nämä kuulostavat ihanan helpoilta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Valmiista jauhosekoituksesta leipominen on helppoa ja vaivatonta. Ja lisäksi vielä saa itseleivottuja tuoreita leipiä tai sämpylöitä! Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  18. En ole huomannutkaan, että Fazerilta on tullut tuollaisia uutuuksia. Silloin kun Fazerilta tuli uudet puurohiutaleet, niin päätin kokeilla ihan uteliaisuuttani. Sadonkorjuupuuro oli parasta, mitä hiutalehyllyyn on ikinä tullut. Pitää nyt testata, että minkälaisia jauhoja Fazer on saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin juuri tuohon Sadonkorjuupuuroon. Jauhoseokset ovat mahtavia - maku ja koostumus leipomuksissa just kohdillaan! Itse tykkään näistä myös siksi, ettei tarvitse ostaa erilaisia raaka-aineita vain siksi, että tarvitsee kutakin vain vähän. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  19. Mun täytyy kyllä nyt ottaa itseäni niskasta ja leipoa leipä! Hävettää tunnustaa, että kovin montaa leipää en ole elämässäni leiponut, joten tämä vinkki tulee tarpeeseen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa lukea, että innostuit postauksesta ja päätit leipoa leipiä <3 Leipominen on mukavaa ja mikäpä sen ihanampaa kuin syödä itse leipomia leipiä. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  20. Tosi kätevät tuollaiset valmiit sekoitukset:) Leivän leipominen on tosi ihanaa puuhaa:) Mukavaa naistenpäivän iltaa Tarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva leipoa valmiista sekoituksista. Ei tarvitse ostaa eri raaka-aineita siksi, että tarvitsisi kustakin vain vähän. Leipominen on tosi kivaa puuhaa! Hyvää viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  21. Kiitos <3 Aurinkoista viikon jatkoa sinulle, Suvi <3

    VastaaPoista
  22. Tätä täytyy kokeilla, näyttää maukkaalta leivältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kiinnostuit! Leipominen on mukavaa ja näin helposti saa tuoretta ja maukasta leipää. Aurinkoisia talvipäiviä sinulle!

      Poista
  23. Herkkua oli! Eikä kauaa kestänyt, kun katosi herkkusuihin. Leipominen on kivaa!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!