perjantai 18. kesäkuuta 2021

Silmälaput kankaasta ommellen

Kesän valoisat yöt ovat ihania. Silloin voi yölläkin ilman valoja lukea kirjaa. Mutta silloin, kun pitäisi nukkua, voi valoisuus vaikeuttaa nukkumista. Silloin apuna on silmälaput. Kun illalla nukkumaan mennessä laittaa silmilleen silmälaput, ei yön valoisuus tai aamuauringon säteet häiritse unta.

Ompelin silmälappuja samaan syssyyn heti kerralla useamman. Niitä voi sitten antaa ystäville tai viedä tuliaisina kyläpaikkaan. Ruusukankaisia silmälappuja käyttäen nukkuu yhtä hyvin kuin prinsessa Ruusunen 🌹




Silmälaput kankaasta ommellen

Tarvikkeet:

  • kangasta
  • vanua
  • ompelulankaa
  • kuminauhaa

Vinkki: Silmälappujen tekemiseen voi käyttää myös kierrätyskankaita. Vanun tilalla voi käyttää esimerkiksi flanellipaidasta leikattua palaa.



1. Piirrä ja leikkaa kaava. 

2. Leikkaa kankaasta kaavan mukaan kaksi kappaletta ja vanusta yksi kappale. Vanu tulee kangaskappaleiden väliin valmiissa työssä.

3. Aseta vanu kangaskerroksen nurjalle puolelle ja ompele kappaleet kiinni toisiinsa läheltä reunaa. 

4. Aseta kuminauha paikoilleen nuppineuloilla kiinnittäen.

5. Aseta kappaleet oikeat puolet päällekkäin ja ompele kappaleet kiinni toisiinsa. Huomaa, että saumavaran tulee olla leveämpi kuin vanun ja kankaan ompeleen saumavara. Jätä yläreunan kääntöaukko. 

6. Käännä silmälaput kääntöaukon kautta oikein päin.  

7. Sulje kääntöaukko kiinni käsin ommellen.



Vaikuttaako kesän valoisat yöt sinun nukkumiseen? Mitä konsteja sinulla on yöunien parantamiseen kesällä?

Aurinkoista viikonloppua ja kauniita unia!

22 kommenttia:

  1. Sinulla onkin ollut juuri sopivia kankaita kauniita unia ajatellen. Nuo ruususen unet kelpaisivat minulle <3
    Meillä on makkarissa sälekaihtimet ja vielä pimennyskaihtimetkin, mutta silti aina jostain pilkistää (ihana) aamuyön aurinko, jos en ole oikein sikeässä unessa. Kun palasimme 4 vuoden jälkeen takaisin Suomeen, minulla oli ihan oikeasti vaikeuksia valoisuuden kanssa. Lentokoneesta saadut silmälaput taisivat olla silloin käytössä, mutta eivät ne olleet noin nätit.
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapissa oli tällaisia kauniita Tilda-kankaita, joista ompelin silmälappuja. Meilläkin on sälekaihtimet ja lisäksi vielä pimennysvervot. Kuitenkin aurinko paistaa seinän ja verhojen takaa sen verran, että pimeää ei täysin ole. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa <3

      Poista
  2. Kauniita ilmestyksiä ;)
    Meidän makkari on "kellarissa" ja siellä on aika hämärää. Nukun muutenkin kuin tukki, eikä valoisuus ainakaan ole häiriönä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Makkarissa on hyvä olla hämärää. Minä tarvitsen kesäisin silmälaput, koska olen muutoin kesäöinä pirteä kuin peipponen :D

      Poista
  3. Kauniita kankaita joista olet silmälaput tehny. Valoisat yöt ei haittaa minun nukkumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minun on käytettävä silmälappuja, sillä muutoin ei nukkuminen oikein onnistu.

      Poista
  4. Noita välillä tarvisi. Meillä on onneks aika hyvät pimentävät verhot. Lapin yötön yö oli eka kerran uskomaton kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimentävät verhot ovat tosi hyvät. Lapissa on erityisesti yöttömän yön taikaa!

      Poista
  5. Minä tykkään valoisista kesäöistä, joten ei lappuja. Nukahdan kyllä ihan hyvin ja nukunkin. Tyttäreni taas kuulemma aistii auringon pimennysverhojen ja silmälappujen takaakin. Keväällä kyllä valoisat aamut herättää. Mutta nythän voin nukkua päiväunet, jos väsyttää. Töissä ollessa kyllä nukuin kesäisin vähemmän, mutta pärjäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein malta nukkua, jos on valoisaa :D Meillä on sälekaihtimet ja pimennysverhot - ja silti tarvitsen silmälaput :D Joskus otan pikku torkut päivällä, mutta silloin en tarvitse silmälappuja.

      Poista
  6. Ihanat Tilda-laput... näkee varmaan kauniita unia!!
    Itseäni tosin häiritsee laput, jopa lentokoneessa...
    mut minä olenkin sellainen Nukku-Matti... et nukun missä ja milloin vain... joskus kauppareissullakin, kun isäntä ajaa... en sentään itse ollessani ratissa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät unenlahjat ovat tosi hyvä juttu! Minä olen tottunut silmälappujen käyttöön. Autossa vänkärin paikalla otan nokoset ilman silmälappuja.

      Poista
  7. Tosi nätit silmälaput, ja kiva idea:) Täällä omalla suunnallani valoa on klo 20 saakka, ja sen jälkeen pimenee, joten ei tarvitse silmälappuja kun menee nukkumaan, mutta kaipaan noita valoisia kesäöitä ja Suomen kesää ylipäänsä. Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Minulla on yhdet silmälaput, mutta en osaa käyttää niitä tai oikeastaan en tarvitse niitä. Valoisuus ei haittaa nukkumistani. Yötön yö on kaunis. Kesällä on vaeltaminenkin yöaikaan upea juttu.

    VastaaPoista
  9. Kiva ohje. Minäkin kuulun niihin, joita valoisuus ei haittaa, mutta ymmärrän hyvin, että monelle saattaa olla hankalakin ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minä olen niin herkkäuninen, että pimeää pitää olla :)

      Poista
  10. Kiva käyttökelpoinen idea ja iloa tuottavat kankaat. ☘️

    Jotkut ulkomaalaiset tuttavani jotka ovat kotimaissaan tottuneet tosi pimeässä nukkumiseen kokevat Suomen kesän hankalaksi juuri tuossa suhteessa. Yksikin naulasi ikkunaan räsymaton 😀 jotta sai nukutuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Samaa olen minäkin kuullut, että ulkomaalaisille nämä valoisat yöt ovat vähän liikaa. Siinäpä vasta konsti - räsymatto ikkunaan :D

      Poista
  11. Kiitos <3 Minulle silmälappuset ovat tarpeen pimennysverhoista huolimatta, kun verhon reunan takaa valoa tulee kuitenkin. Tällaisien silmälappusten avulla nukun kuin prinsessa Ruusunen 🌹

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat, itse ommellut laput. Minun pian 11v tyttäreni on erityisherkkä ja nukkumaan mennessään käyttää minun virkkaamia uni lappuja (ja kuulosuojaimia, jotka täytyy äidin tai isän käydä myöhemmin ottamassa pois). Olisipa ihana ommella hänelle kivasta kankaasta laput päivän kuormituksesta palautumiseen. Tai tuohan olisi kiva yhteinen pikku työ, jossa hän saisi harjoitella kotosalla ompelukoneen käyttöä. :) Kiitos ihanasta ideasta ja hyvää juhannusta!
    T. Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Silmälaput ovat minunkin juttu. Käytän nukkumaan mennessä silmälappuja ympäri vuoden. Kesällä silmälaput onkin erityisen tarpeen, kun meillä on nämä yöttömän yöt ja aurinko ei laske.

      Poista

Ilahdun kommenteista!