keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Yhteistyöstä uutta virtaa yhdistystoimintaan


Korona-ajan suositukset ovat näivettäneet monen yhdistyksen toiminnan. Toimintaa on suunniteltu, mutta uusien ja muuttuvien suositusten myötä tapahtumia ja kokoontumisia on peruuntunut pitkin toimintakautta. Näin todettiin eilen Sotkamossa Sotkamon Marttojen ja Variskankaan Marttojen hallitusten jäsenten tapaamisessa. Kokoontumisen tarkoituksena oli tavata ja tutustua naapuriyhdistyksen marttoihin ja suunnitella mahdollista yhteistyötä yhdistysten välillä.




Särkisen maja on yksi Sotkamon kunnan  Sotkamon Martoille tarjoamista kokoontumispaikoista. Martat kokoontuvat myös Sotkamon toimintakeskuksessa, Tenetin koulun opetuskeittiössä ja Turinatuvalla.



Sotkamon Marttojen puheenjohtaja Johannan tervetulotoivotuksen jälkeen pidettiin esittäytymiskierros, koska kaikki eivät olleet entuudestaan tuttuja toisilleen. 

Esittelykierroksen aikana tiivistyivät marttailusta seuraavat asiat:

Marttailu on eri-ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien harrastus.


Marttailu tulee usein mukaan elämässä olevien muutosten yhteydessä. Kun lapset ovat niin isoja, etteivät he tarvitse tai kaipaa enää niin paljon aikuista arkeensa tai lapset ovat lentäneet pois kotoa. Monelle marttailusta tulee harrastus, kun siirtyy eläkkeelle. Marttailu on siitä(kin) mukava harrastus, että osallistua voi oman aikataulun, menojen ja voimavarojen mukaan.

 
Siellä, missä martat kokoontuvat, huumori kukkii.


Eilenkin naurettiin mm. esittelykierroksen aikana Variskankaan Marttojen puheenjohtajan Tuulan sutkautukselle. Tuula kertoi nuoruuden määrityksen "Kuusikymppiset ovat nuoria ja sitä vanhemmat ovat aikuisia". Peukkua tälle määritelmälle :D


Marttailu on monipuolinen harrastus.


Esittäytymiskierros oli kattaus Marttojen monipuolisesta toiminnasta; kässämartat, puutarhamartat, ruokamartat, sienimartatkansainvälinen marttatoiminta, kurssit (mm. ruoka-, käsityö- ja askartelukurssit), mediamartat, marttaopinnot, yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa (esim. eri yhdistykset, yritykset), retket, tutustumiskäynnit, yhdistyksen ja/tai piirin hallituksessa toiminen. 


Marttailu on uuden oppimista, yhdessä tekemistä, 

vaikuttamista ja elämyksiä.

           Martat.fi

 
Jokaisella martalla on omat kiinnostuksen kohteensa ja eikä tarvitse olla minkään asian taituri tullakseen mukaan Marttojen toimintaan, sillä...


Marttaillessa opitaan yhdessä.

Marttojen toiminnassa kaikki oppivat jotain uutta. Se uusi juttu voilla olla vaikkapa kotikokkitaiturille villiyrttien käyttö ruuassa tai intohimoiselle käsitöiden harrastajalle makrameesolmujen oppiminen. Joku saattaa huomata omaavansa sittenkin viherpeukalon, vaikka huonekasvit toinen toisensa jälkeen on tavallisesti kuihtunut talven aikana.


Marttojen kokoontumisissa on herkulliset tarjoilut.





Tämän todisti myös eilinen koontumisemme, kun nautimme suolaista ja makeaa. Tarjoilu oli makujen upeaa sinfoniaa. Ritva oli leiponut sipuli- ja parsapiirakkaa ja Immi raparperi-mangopiirakkaa. Mikäpä sen mukavampi kuin tällaisen tarjoilun äärellä vaihtaa kuulumisia, kertoa oman yhdistyksen käytänteistä ja suunnitella yhteistyötä.

Tapaamisessa sovittiinkin jo heti muutamista tulevista yhteisistä jutuista; Martanpäivän tapaaminen Sotkamon Marttojen luona ja Linnakeikka Variskankaan Marttojen järjestämänä. Lisäksi selvitellään yhteistyötä syksyksi sieniin liittyen. Mukavia yhteisiä on siis tiedossa!

Millaisia kesäkuulumisia sinulla on? 


24 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja.
    "Kuusikymppiset ovat nuoria ja sitä vanhemmat ovat aikuisia", todella mainio lause :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marttojen kokoontumisissa on usein tarjolla makoisia herkkuja. Kyllä meitä nauratti tämä Tuulan kertoma ikämääritelmä :D

      Poista
  2. Kesäkuulumiset ovat vielä aika työvoittoisia. Kesälomaksi on suunnitteilla reissu Karkkilaan ja menemme myös ystäväni Mian kanssa ihana kaksi hotellireissulle :)
    Marttailu kuulostaa kyllä ihanalta harrastukselta ja juu, teillä tosiaan tapaamisissa tuntuu tuo herkkupuoli olevan aina kunnossa :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksaa, jaksaa! Ei ole enää kovin kauaa, että pääset lomalle. Karkkilan reissun postauksesi ovat sellaisia, että niitä oikein odottaa - mitähän tällä kertaa. Tekemäsi kirppislöydöt ovat aina niin onnistuneita!
      Marttailu on kivaa ja totta - herkkupuoli on aina kunnossa <3 Ihanaa viikonloppua sinulle, Outi <3

      Poista
  3. Kivaa marttakesää! Minä arvostan suuresti harrastuksia, joissa on hyvät tarjoilut :)

    Minun kesäkuulumiseni ovat erittäin työvoittoisia vielä pitkään :( Jotenkin pelottaa, että koko kesä menee ohitse kun nämä ihanat helteet olen painanut töitä ihan hulluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri - hyvät tarjoilut ovat mukavan harrastuksen iso bonus :) Helteitä ja kauniita kesäpäiviä riittää pitkin kesää. Tee töitä rauhallisin mielin, nauti kesästä vapaa-ajalla ja ota kesästä kaikki irti, sitten kun olet lomalla <3

      Poista
  4. Harrastustoiminta on ollut todella hiljaista. Pari kertaa tänä vuonna ollaan päästy puutyö pajalle. No, parempia aikoja vartutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutöiden tekeminen on kivaa, vaikka en niissä todellakaan haka ole. Pehmeistä materiaaleista kässäily onnistuu kyllä. Harrastaminen itsekseen ei ole sama juttu kuin yhteen kokoontuminen ja yhdessä tekeminen. Puutöiden tekemisessä se on myös varmaan työvälinejuttukin.

      Poista
  5. Boa tarde. Parabéns pela maravilhosa matéria. Deu vontade de provar dessa delícia que você nos mostrou.

    VastaaPoista
  6. Eiköhän kokoontumisia ala nyt olla enemmän, kesän tullen ja rajoitusten höllentyessä. Kävin eilen puutarhakutsuilla. Voi että tuntui ihanalta tavata ihmisiä pitkästä aikaa 🧡

    Mukavaa että martoillakin on monenlaisia suunnitelmia. Kauniita kesäpäiviä sinulle! 🌺🌸🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä ensi syksynä voidaan palata normaaleihin kokoontumisiin vaikka sitten maskit kasvoilla ja turvavälein. Puutarhakutsut ovat olleet varmasti ihana tapaaminen <3 Ihmisien tapaamista tapaamista tässä kaipaa. Kiitos samoin, kauniita kesäpäiviä sinulle, Rita A <3

      Poista
  7. Tähän asti olen ollut vain sellainen wannabe-Martta, koska "aikaa ja tilaisuutta" yhdistykseen kuulumiselle ei ole järjestynyt. Nyt alkaa elo olla sen verran väljempää, että kukapa tietää.
    Tärkeintä on ehkä kuitenkin ollut löytää itsestäni vähän sellaista martta-henkeä, mitä se sitten tarkoittaakaan.
    Todellakin ihanat tarjoilut kokoontumisessanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mahtavaa! Wannabe-marttailu on hieno juttu <3 Meissä jokaisessa asuu pieni martta :) Ehkäpä tulet mukaan yhdistystoimintaan, kun elo antaa aikatauluissaan myöten. Marttailu on siitäkin kiva harrastus, että kukin voi olla mukana omalla tavallaan ja ajallaan. Yhdessä tekeminen ja marttaporukassa uusien asioiden oppiminen on osa sitä marttahenkeä <3

      Poista
  8. Lukiessani tuli nälkä. Minulla on paljon kokemusta vapaaehtoistöstä yhdistystoiminnassa puheenjohtajana ja muilla vakansseilla. Kerroit ja otit osuvasti kantaa tuttuihin asioihin.
    Marttailu on varmasti hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan, että santsasinko :D Marttakokoontumisissa on marttaenergiaa ja terhakan lupsakkaa meininkiä.

      Poista
  9. Hyvää ja idearikasta marttakesää!

    Aina ihailen kaikkea toimintaa ja tuloksia. Kiva, että vihdoin ollaan hieman pääsemässä koronasta. Maailma ympärillä avautuu varovaisen askelin. Ihmeellinen maailma ja ihmiset odottavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli aivan mahtavaa, että voitiin kokoontua yhteen ja vaihtaa ajatuksia, kertoilla kokemuksia. Turvavälit, käsidesit/käsien pesut ja kasvomaskit tulevat olemaan vielä jonkin aikaa arkeamme. Paremmat ajat ovat edessä!

      Poista
  10. Kiitos samoin <3 Sää suosii ja kesä on kauneimmillaan - nyt nautitaan!

    VastaaPoista
  11. Oi jospa oisin saanut olla mukanaaa... Kainuuseen on usein ikävä!

    VastaaPoista
  12. Kiitos positiivisesta blogista. Yhdistystoiminta parhaimmillaan on juuri sellaista kuin Martat tarjoavat. Opin tästä uuttakin, sillä en tiennyt Martoilla olevan kansainvälistäkin toimintaa. Sinänsä upeaa, tietysti jos tapahtuu yhdistyslain puitteissa. Menestystä Martoille jatkossakin!
    https://www.larpes.fi/asianajopalvelut/saatio--ja-yhdistysoikeus

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!