keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Sitrustäytekakku ja pääsiäisateria Variskankaan Marttojen tapaan


Variskankaan Marttojen pääsiäisruokakurssilla valmistettiin yhdessä pääsiäisateria. Kurssin reseptiikasta vastasi illan martta-master-chef, yhdistyksen puheenjohtaja, Tuula. Tuula oli tehnyt yhdessä Raijan, Tainan, Seijan ja Pirjon kanssa esivalmisteluja ennen illan pääsiäisruokakurssia. Näin illan aikataulu pysyi nappakana, kuten marttailloissamme tapana on ollut.






Illan aluksi Tuula kävi läpi reseptit. Sitten jakaannuimme työpareiksi ja siirryimme valmistamaan pääsiäisateriaa. Lehtikankaan seurakuntakeskuksen keittiössä ja salissa oli mahtava tekemisen meno ja meininki.  

Katso, miten herkullisen pääsiäisaterian valmistimme!


Pääsiäisateria Variskankaan Marttojen tapaan


Keltainen pääsiäiskeitto


Keittoon laitettiin porkkanaa, palsternakkaa, perunaa, bataattia, lanttua ja purjoa. Keitto maustettiin yrteillä ja valkosipulilla. Keiton salaiset ainesosat (kerron ne ihan vain näin meidän kesken) ovat viherpippurin makuinen Koskenlaskija-sulatejuusto ja ruokakerma. Kuvassa Taina onkin juuri lisäämässä ruokakermaa keittoon.


Focaccialeipä



Focaccialeipä maistui pääsiäiskeiton kera upealle. Leivän pinnalla olevat sormisuolakiteet antoivat mukavan suolaisen makupotkun ateriaan.


Pääsiäissalaatti



Pääsiäissalaattiin laitettiin salaatinlehtiä, pekonia, kananmunia, vihreää parsaa, kirsikkatomaatteja ja avokadoa. Erikseen salaatin kanssa tarjolle laitettiin salaatinkastike, pähkinärouhe ja hienonnettua punasipulia. Tällainen ruokaisa pääsiäissalaatti sopii mainiosti myös lounasruuaksi. 

Lammas- ja kalkkunalihapullia fetatäytteellä



Näiden lihapullien se juttu, on karitsan ja kalkkunanliha sekä lihapullien sisällä oleva fetajuusto. Mausteena käytettiin sitruunan kuorta, rosmariinia, mustapippuria ja valkosipulia.


Uunijuurekset ja yrttiporkkanat


Nämä sopivat täydellisesti niin lihapullien kuin lihankin kanssa tarjottavaksi. Näihin herkullisiin ja värikkäisiin tarjottaviin käytettiin perunaa, selleriä, valkosipulia, lanttua, punajuurta, palsternakkaa, punasipulia ja bataattia.  Maustamiseen käytettiin ihan simppelisti suolaa ja rouhittua pippuria. Yrttiporkkanat maustettiin pippurilla, suolalla, persiljalla ja rakuunalla. 



Pääsiäismarenkileivokset


Oi, miten olivatkaan pääsiäismarenkileivokset suussa sulavia! Marenkileivos oli kuin pieni pesä, joka täytettiin Raija-martan tekemällä lime curdilla ja vispikermavaahdolla. Leivokset koristeltiin tuoreilla marjoilla, pääsiäisnamusilla ja sitruunamelissan lehdillä.


Sitrustäytekakku 



Sitrustäytekakku rahkatäytteellä

Kakku tehdään neljän munan kääretorttupohjasta. 

Pohja

4 munaa

2 dl sokeria

1 1/4 dl perunajauhoa

3 rkl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta


Täyte


sitruunalla maustettua rahkaa

appelsiinituorejuustoa


Koristeina voit käyttää pääsiäisnamusia, hedelmiä tai syötäviä kukkia. Pääsiäisateriamme kakku koristeltiin boysenmarjoilla, tuoreilla sitruunamelissan lehdillä ja kumkvateilla.



Tee kääretorttutaikina ja levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.

Paista 225 asteessa 8 min.


Leikkaa jäähtynyt kakkupohja puoliksi - toinen puoli on pohja, toinen puoli kakun päällysosa.

Laita pohjan päälle täytettä ja laita päällysosa täytteen päälle.


Pursota tai lusikoi loppu täyte kakun päälle (voit myös käyttää kermavaahtoa).

Koristele kakku.



Mitäpä tuumaat pääsiäisateriastamme? Onko sinulla sellaisia ruokia tai leivonnaisia, joita teet erityisesti juuri pääsiäisenä?


Ihanaa viikon jatkoa!



24 kommenttia:

  1. Makoisan näköisiä herkkuja tehtynä ja tarjolla. Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yhdessä tekeminen oli kivaa! Makoisa tarjoilu kruunasi marttaillan.

      Poista
  2. No kylläpä on hyvänkuuloinen ateria, maistuisi täälläkin:) Focaccia, keitto ja lammaspyörykät voisivat hyvinkin sopia oman perheen pääsiäisruoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli ihan huippu tason pääsiäisateria. Näitä reseptejä käytimme pääsiäisenä. Maistuu kyllä muulloinkin :)

      Poista
  3. Ihan on ollut viiden tähden ateria teillä. Pääsiäisen tienoilla tulee aina nautittua pashaa ja no...muutama suklaamuna :)
    Herkkuisaa loppuviikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
  4. Sattuipas hauskasti, olen juuri googlaillut pääsiäisruokia. Tästä sainkin kivoja vinkkejä, ainakin pääsiäissalaatin ja sitrustäytekakun. Kiitos näistä! Hyvää pääsiäisen odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  5. On aina hauskaa, miten paljon ruokaa saadaan lyhyessä ajassa, kun isolla porukalla kokataan. Yhdessä tekeminen on kivaa.

    VastaaPoista
  6. Vai että pääsiäisruoat!? ;)
    Ei vaan, todella herkullisilta näyttävät!

    VastaaPoista
  7. Kaunista katsottavaa ja varmaan herkullista syötävää.

    VastaaPoista
  8. Everything looks so good. Have a wonderful day.

    VastaaPoista
  9. Herkullisia kuvia ja täältä löytyykin hyvin vinkit tulevaan viikonloppuun,kun pääsiäinen menee matkoilla.

    VastaaPoista
  10. Kiitos taas hyvistä vinkeistä🤗
    Kaikkea herkullista olettekin valmistaneet.
    Juhlapyhät mikä ihana syy kokota näyttävästi ja kattaa kauniisti💚

    VastaaPoista
  11. Oih, laitoitte upeasti värikkään Pääsiäisen jo lautaselle saakka!
    Namskis!!! Karitsa (jossain muodossa) ja rahka kuuluivat perinteisesti pääsiäiseemme kun lapset vielä asuivat kotona, mutta kaksin jäätyämme olemme matkanneet aina jonkun muun maan Pääsiäisaterioille, kun on sopivasti muutama ylimääräinen vapaapäivä!!
    Fetatäytteisiä pullia tulen kokeilemaan ehdottomasti
    - mietin siitä Muu- "jauhelihasta", kun meidän nuorista suurin osa on kasvissyöjiä... on pistänyt äiteenkin keksimisnystyrät uudistumaan. Ehkä kehityn...eilenkin tuli taas sooloiltua jäävuorisalaatista "tortilla"
    Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
  12. Ihanat herkut. Pakko kokeilla tuota kakkua. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  13. Upean aterian olette tehneet ja hyvällä yhteistyöllä se sujuu.
    Näitä katsellessa tuli vesi niinsanotusti kielelle.

    VastaaPoista
  14. Näyttää niiiiin herkulliselta! Nyt olisi pitänyt olla mukana teidän keittiössä tekemässä ja opettelemassa. Alkukeitosta saakka kaikki vaikuttaa makoisalta ja näyttää kauniilta.

    Ollaan syöty jo parisen vuotta kasvis-kalaruokia mutta nyt ajateltiin poikkeuksellisesti vähän lammastella pääsiäisenä.

    Ihanaa viikonloppua sinulle :D

    VastaaPoista
  15. Näyttäpäs, ja varmasti maistuikin, upealta! Mukavaa palmusunnuntaita huomenna! 🌿

    VastaaPoista
  16. Ai ai, kunpa joku tulisi ja valmistaisi minulle, laiskiaiselle, moiset sapuskat.

    VastaaPoista
  17. Voi miten upea pääsiäisateria kaikkine herkkuineen!! 😊

    VastaaPoista
  18. Kyllä on herkullisen näköisiä ruokia.

    VastaaPoista
  19. Tuollainen porukalla kokkailu on varmasti kivaa ja ateria vaikuttaa niin herkulliselta. Olisi kyllä ollut ilo päästä tuollaiselle aterialle.

    Minä jätin tänä vuonna pääsiäisen kokonaan viettämättä, koska olin reissussa. Normi pääsiäisenä meillä on aina vähintään yhtenä päivänä lammasta ja sitten joku parempi jälkiruoka. Oman isäni luona käyn syömässä mämmiä. Sekin jäi tältä vuodelta kokonaan maistamatta, ellen nyt sitten osta pakastealtaasta yhtä jälkimämmiä. Ehkäpä vappuna mämmiä?

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!