maanantai 11. heinäkuuta 2022

Lomatka Berliiniin - Berliinin matkavinkit

 

Teimme viiden vuorokauden lomamatkan Berliiniin. Kerron Berliini-postaussarjassa matkakokemustemme kautta vinkkejä Berliiniin lomamatkaa suunnitteleville sekä muutoin Berliinistä kiinnostuneille.

Lähdetään lomamatkalle Berliiniin!

Lensimme Berliiniin Finnairin sini-valkoisin siivin. Liput varasimme Finnairin nettisivuilta.  Lähtöselvityksen teimme etukäteen Finnairin lähettämässä sähköpostissa olevan linkin kautta. Lähtöselvitys kannattaa tehdä etukäteen, sillä silloin varataan istumapaikat lentokoneeseen. Vinkki, mitä aikaisemmin matkaa liput ostat, sitä halvemmalla ne saat.

Mikäli mukana on ruumaan laitettavia matkatavaroita, jätetään ne lähtöselvitysaikojen mukaisesti joko Bag Drop-itsepalveluautomaatille tai -tiskille. Menomatkalla Hki-Vantaan lentoasemalla laitoimme ruumaan menevät matkatavarat käyttäen itsepalveluautomaattia. Bag drop-automaatin antamat ohjeet ovat selkeät ja henkilökuntaa kentällä on tarvittaessa auttamassa. Berliinistä lähtiessä ruumaan laitettavat matkatavarat jätettiin Bag Drop-tiskille, missä lentokenttävirkailija hoiti homman matkatavaroiden osalta. Berliinissä täytyi siis jonottaa Bag Drop-tiskille, vaikka olimme tehneet lähtöselvityksen etukäteen. Näissä Bag Drop-hommissa on siis eroja, kuinka toimitaan. Itse peukutamme itsepalveluautomaatille, koska silloin ei tarvitse jonottaa.

Lentokoneessa suositeltiin käyttämään maskeja (heinäkuu 2022). 

Lentokentältä majoittumaan

Lentokentältä Berliiniin on helppo kulkea junalla. Lentokenttärakennuksessa sijaitsevalle juna-asemalle on selkeä kylttiopastus. Lippu ostetaan BD-lippuautomaatista, jonka käytössä apuna oli virkailija. Siinä ei kauaa mennyt, kun saimme liput käteemme. Lippuautomaatin käyttö itsekin olisi ollut ihan järkeen käyvää hommaa, ohjetta seuraten. Yhden suuntaiset liput lentokentältä Berliinin päärautatueasemalle maksoi 3,50 €/henkilö. Asemalaiturilla olevista opasteista juna löytyi helposti. Lentokentältä päärautieasemalle matka taittui noin 40 minuutissa.  

Lippu leimataan ennen junaan menemistä rautatieasemalla olevassa automaatissa. Lipussa tulee olla siis leima junaan mentäessä! 

Lentokentältä pääsee haluamaansa paikkaan Berliinissä toki myös taksilla ja "noutopalvelulla".  Lentokentältä kuljetuksen voi myös tilata niin, että henkilö on vastassa lentokentällä, halutessasi tekstikyltin kanssa ja noutaa laukut ja vie hotellille. Tämän palvelun saattaa varata Bookingin kautta ja palvelu maksaa alkaen 50 euroa.

Nostan tähän kommenteissa olevan Rouva Kepposen matkavinkin: "Sellainen budjettivinkki vielä, että esim. Easy Jet ja Rynair lentävät jälleen Berliiniin ja heillä on ajoittain tarjolla hyvin edullisia lentoja." 


Vielä hieman lisää liikkumisesta Berliinissä

Julkisilla kulkuvälineillä kulkeminen Berliinissä on helppoa. Ensimmäisille kulkemisille kannattaa varata aikaa, mutta ns. juonen jujuun päästyä, sujuvat lähdöt ja vaihdot reiteillä ongelmitta. 

Käytimme itse Google maps-nettisovellusta. Se näyttää reitit ja klikkaamalla reittiohjetta näkee, kuinka pääsee haluttuun kohteeseen. Samalla näkee myös vaihtoehtoisia reittejä. Jos jostakin syystä ehdi ensimmäiseen kyytiin (junaan, metroon tai raitiovaunuun), niin kohta tulee kyllä seuraava tai Google maps-reittiohjetta voi päivittää ja näin saada uudet reittivaihtoehdot.

Lippuja saa ostettua asemilla olevista automaateista. Matkailijoille kätevä lippu on visit Berliini -lippu, jolla voi matkustaa vapaasti maksamansa vuorokausimäärän verran julkisilla liikenteellä ja alennuksia eri nähtävyyksiin. Hotellimajoittumiseemme kuului Free City-ticket, jolla matkustimme maksutta julkisilla kulkuvälineillä hotellissa olomme ajan - erinomainen etu! 

Kesän 2022 ajan (kesä-, heinä- ja elokuun ajan) on Saksassa kampanja ja 9 euron hintaisella lipulla saa kulkea julkisilla liikennevälineillä (metro, linja-auto, raitiovaunu ja lähijunissa vapaasti kuukauden ajan. Tällä kampanjalla Saksan hallitus haluaa tukea kansalaisia 

S-Bahn-juna - paikallisjuna/lähijunat (lähtevät päärautatieasemalla ylimmästä kerroksesta - seuraa S-kylttiä)

U-bahn-juna  - liikkuu sekä maan pinnalla että alla (lähtevät päärautatieasemalla alakerrasta)

M - raitiovaunu (lähtevät päärautatieaseman vierestä, kun mennään Europlatsin puoleisesta ovesta ulos).

Berliinin päärautatieasemalla sisällä olevissa opasteissa olevat numerot, esim. 11-16, ovat laitureiden numeroita. Nuolet kertovat, missä numeroiden mukaiset laiturit ovat. S- ja U-kyltit nuolineen kertovat, mistä lähtevät S-junat ja metrot. 


Tällaisista laitureilla, raiteiden vieressä, olevista kylteistä on helppo katsoa, mihin ko. laiturille tulevalla U-Bahn-junalla pääsee.



Saimme hotelliin kirjautumisen yhteydessä kaupungin kartan. Kartan takana oli julkisen liikenteen kartta (kuvassa). Kartasta tokikaan ei näe lähtöaikoja ja mahdollisia vaihtoja, joten peukutamme selkeälle Google maps-karttasovellukselle (helppo käyttää ja tuttu).

Mikäli sovellus näyttää tekstin "tavallista vilkkaampaa", niin sitä ei kannata säikähtää. Onhan sitä ruuhka-aikoja Suomessakin. Junassa saatat jäädä ilman istumapaikkaa, mutta välimatkat ovat määränpäästä riippuen lyhyet, matkan eteneminen nopeaa ja niinpä matkat taittuvat seistenkin.


Vaikka ns. miljoonakaupungissa oltiin, niin oli niitä hiljaisempiakin hetkiä joukkoliikenteessä. Kuvan metrosta otin palatessamme illalla hotelliin klo 21.30 aikoihin.

Kun olimme majoittuneet hotelliin, lähdimme heti kaupungille. Koska hotellin ympäristö ei meille ollut vielä tuttu, kysyimme ohikulkevalta mieheltä apua suunnistamiseen ravintolaan, jonne olimme varanneet pöydän. Hän auttoi meidät oikeaan suuntaan ja juttelimme samalla liikkumisesta Berliinissä. Mies kertoi, että julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen on helppoa ja edullista. Taksien käyttämistä hän ei siksi suositellut - hinta tuolle lyhyelle matkalle taksilla olisi ollut noin 30€. Taksin kyljessä oli teksti "Plan B" ("suunnitelma B") ja taksi on varma vaihtoehto, mikäli jostakin syystä pitää ehtiä varmasti tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan.

Kunnon kengät!

Käveltyä tulee lähes huomaamatta käveltyä paljon! Kannattaa siis varata kävelyyn sopivat kengät jalkaan, kun lähtee tutustumaan kaupunkiin. 

Hotellivinkki - IntercityHotel Berlin Haupthbahnhof 


Majoittauduimme lomamatkallamme InterCityHotel Berlin Hauptbahnhof-hotellissa. Hotelli sijaitsi 200 metrin päässä päärautatieasemalta (hotellin kulma ja sivuseinää näkyi rautatieasemalle). Matkatavaroiden kanssa siirtyminen hotelliin oli siis enemmän kuin helppoa. Hotellista oli myös kätevä lähteä joukkoliikenteen kulkupeleillä tutustumaan kaupunkiin. 

Rautatieasemalla hoituivat myös hotellille palatessa iltapalan ostot kioskeista, neuvojen kysyminen matkailuinfosta ja apteekissa käynti (ups - tarvitsin laastareita polveeni).







Majoituksen varasimme Bookingin kautta. Varauksen yhteydessä annettiin luottokortin numero ja maksu perittiin hotellista uloskirjautumisen yhteydessä. Matkan varattuamme Booking tarjosi ilmaista huoneluokan korotusta ja sehän meille sopi - saimme isomman huoneen ja teen/kahvinkeittomahdollisuuden sekä näkymän ikkunasta. 



Näkymä meitä hieman hymyilytti. Huone ilman näkymää olisi sijainnut ikkunat rautatiekiskojen tai toimistorakennuksen suuntaan. Ikkunasta emme juurikaan ehtineet tosin katselemaan muuta kuin arvioimaan säätä ja sitä, miten olisi syytä pukeutua. Huoneen korotuksesta ei kannata kyllä maksaa, sillä kovin vähän sitä ikkunasta katseltiin ja äänet ympäristöstä eivät kuuluneet huoneeseen.

 

InterCityHotel Berlin Haupthbahnhofin plussat

- Erinomainen sijainti päärautatienaseman ja joen varren välittömässä läheisyydessä

- Siisti hotelli 

- Runsas ja monipuolinen aamiainen

- Rauhallinen hotelli (äänet ympäristöstä eivät kuulu hotellihuoneeseen).  

- Suuri plussa tulee ilmaisille joukkoliikennelipulle, jonka saa käyttöönsä majoittumisen ajaksi!


Hyvää ruokaa!

InterCityHotel Berlin Hauptbahnhof-hotellin aamiainen oli runsas ja monipuolinen. Aamiainen muistutti suomalaista hotelliaamiaista saksalaisella twistillä, kuten esimerkiksi

- puuroa ei ollut, mutta jugurttiin (maustamaton ja maustettu) oli tarjolla hedelmäcoctail ja mysliä

- nakkien tilalla pieniä bratwursteja, 

- leipien päälle levitteiksi oli tuorejuuston, marganin ja voin lisäksi lajitelma erilaisia hilloja

- leipätarjoilu oli monipuolinen ja tarjolla oli tietenkin myös solmun muotoon leivottuja brezeleitä

Majoittumista varatessa voi miettiä, että kannattaisiko sittenkin maksaa hieman enemmän majoituksesta, jos siihen kuuluu aamiainen. Runsaalla aamiaisella pärjää hienosti iltapäivään ja samalla pääsee tutustumaan paikalliseen aamiaistarjontaan ja makumaailmaan.





Currywurst


Berliiniissä ollessaan on ehdottomasti syötävä currywurstia eli saksalaista, alun perin Berliinistä peräisin olevaa makkaravuokaa. Reseptin on kehittänyt länsiberliiniläinen Herta Heuwer 1940-luvun lopulla. Grillatun makkaran kanssa tarjotaan kastiketta, jossa on ketsuppia, Worcesterkastiketta ja tietenkin currykastiketta.

Currywursti annoksia myydään erilaisina annoksina; pelkkä makkara kastikkeella tai erilaisia currywurstimenuilla. Alemmassa kuvassa on currywurst menu (makkara, kastike, ranskalaiset perunat, majoneesi ja annoksen päälle vielä currymaustetta, juomana 0,5 litran limsa). Annoksen hinta oli alle 8 euroa.

Tätä herkkua myydään eri puolilla Berliiniä olevissa kioskeissa. Varmimman paikan currywurstin saamiseen löydät päärautatieasemalta.




Brezel burger

Brezel burger on brezel-hampurilaissämpylä leberkäsellä, makealla sinapilla, hapankaalilla, paahdetulla sipulilla, kurkulla ja paistetulla kananmunalla. Lisukkeena bataattiranskiksia. Juomana Berliner Kindl Jubiläums Pilsner-olutta, joka on valmistettu Berliinin kaupungin 750-juhlapäivän kunniaksi. 

Leberkäse (leber=maksa, käse=juusto) on perinteinen baijerilainen perinneherkku, joka valmistetaan lihasta, maksasta ja mausteista. Hyvää!




Berliner-olut

Berliner Weisse on vehnäoluttyyppi, jota valmistetaan ainoastaan Berliinin alueella Saksassa. Happamuutensa olut saa maitohappobakteerista. Puolen litran tuoppi maksaa noin 8 euroa.

Muutama sana rahasta

Pankkikortilla pärjättiin hyvin. Käteistä kannattaa varata mukaan jonkin verran, sillä joissakin paikoissa käy vain käteinen raha. Matkallamme vain yhdessä paikassa (joen rannalla oleva ravintola) ei voinut maksaa kortilla. Yleisten vessojen käytöstä maksu oli 0,50€, joten jonkin verran kannattaa kolikoita ottaa mukaan.


Seuraavissa postauksissani kerron lisää vinkkejä lomamatkalle Berliiniin. 

Liitän myöhemmin tähän linkit otsikoineen.


Mitä sinun kesääsi kuuluu? Oletko ollut lomalla vai onko loma vielä edessä päin?

20 kommenttia:

  1. Kesä on niin parasta aikaa matkustella,reissata ja retkeillä. Kerätä ihania muistoja sydämen sopukoihin talvipakkasten varalle, muistot lämmittävät mieltä❤️
    Ihana matka teillä ollut,upeat kuvat. Ihana irtiotto arjesta kerrakseen.
    Nautitaan kesän iloista🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tämän kesä reissut on nyt tehty ja niitä ollaan jo nyt ilolla muisteltu. Kiva palata näihin kokemuksiin sitten talvella. Meillä oli super kiva matka, jota olimme odottaneet kovasti. Aurinkoisia heinäkuun päiviä sinulle <3

      Poista
  2. Berliini on kiva matkakohde, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa moneen makuun.

    Sellainen budjettivinkki vielä, että esim. Easy Jet ja Rynair lentävät jälleen Berliiniin ja heillä ajoittain tarjolla hyvin edullisia lentoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliini täytti odotuksemme kaikin puolin. Vielä joku päivä palaamme Berliiniin - nähtävää ja koettavaa on niin paljon! Super iso kiitos sinulle vinkeistä! Nostan kommenttisi tuonne postaukseen.

      Poista
  3. En ole käynyt Berliinissä, joten kiitos kattavasta tietopläjäyksestä!
    (Ja taas tämä pitää minua anonyyminä, mitä tapahtuu nykyään ärsyttävän paljon..!)
    -Stansta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, Stansta, kommentistasi <3 Tämän tietopläjäyksen lisäksi on suunnitteilla yksi pläjäys :) Oli niin hieno reissu sekä paljon koettavaa ja nähtävää, että aiheita postauksiin riittää.

      Poista
  4. Kiitos matkakertomuksesta. Kerran ollaan oltu Berliinissä, mutta mieli tekisi mennä uudestaan. Siellä on niin paljon nähtävää, että riittää useammallekin reissulle. Tuolla ensimmäisellä matkalla mukana oli Berliinissä asunut pariskunta. Heidän kanssaan oppi nopeasti kulkemaan ja käyttämään julkisia, metroa ja busseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tämä oli ensimmäinen kerta ja matka oli niin onnistunut, että seuraavasta reissusta jo haaveilemme. Teillä on ollut super hyvä juttu, että matkaseurananne on ollut Berliinissä asunut pariskunta. Kulkeminen on ollut heti alkuunsa vaivatonta ja heidän kauttaan olette saaneet hieman eri näkökulmankin kaupunkiin tutustumiseen.

      Poista
  5. Kiitos Berliini-tietoudesta. Odotan lisää matkakuulumisia. Kävin Berliinissä kesällä 2016. Ihastuin paikkaan. Toivon, että jossain vaiheessa voisin tehdä uuden matkan sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between <3 Yksi postaus on suunnitteilla tämän ja jo julkaisemani motoristi-aiheisen postauksen lisäksi. Sama juttu on meilläkin - seuraavasta matkasta Berliiniin jo haaveillaan!

      Poista
  6. Kiva postaus Berliinistä. Itse olen kerran käynyt, mutta olimme vain yön siellä. Tytär on pariinkin otteeseen tehnyt reissun Berliiniin, kovasti tykkää kaupungista. Mukavaa keskiviikkoa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Berliini täytti kaikki odotuksemme. Haaveilemme jo seuraavasta matkasta Beriiniin :) Aurinkoisia heinäkuun päiviä sinulle, Outi <3

      Poista
  7. Hieno informatiivinen postaus Berliinistä - kiitos!!
    Berliini on tutkimatta, vaikka Saksaa muutoin koluttu runsaastikin asuntoauto vuosina ja patikoidenkin eteläistä Saksaa. Kenties paku/pyörät kompollakin tulee vielä uudemman kerran suunnattua Saksan maille... polkupyörillä näkisi taas erilaisia paikkoja!!
    Ja kiitos kysymästä - lomalla ollaan parasta aikaa... Suomen niemen notkoja ja saarelmia polkaistu pakuillen ja nyt välillä kotona pyykin pesussa ennen kuin nousemme siiville, halpalennot minäkin nappasin jo marraskuussa... tänään saakin tehdä jo lähtöselvitykset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Asuntoautolla on varmasti mahtava matkata! Teillä on kilometrejä taittunut vuosien varrella niin asuntoautolla kuin polkupyörillä. Blogistasi luin ja katselin reissupostaustasi - oli tosi hieno reissupostaus!

      Poista
  8. Tarkkaa tietoa. Berliinissä en ole käynyt (enkä paljon muuallakaan), mutta monet neuvosi ovat ihan yleisiäkin, mihin vaan matkustaa. Meillä on ensi kuussa yksi reissu tiedossa. Minä olen hirveä jännittäjä...
    Ompa kivan näköinen burgeri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Samat neuvot sopivat tosiaan pitkälti myös muihin kohteisiin matkustettaessa. Ei kannata kovin paljon jännittää, pikkuinen jännitys kuuluu kuvioon. Burgeri näytti kivalle ja voi juku, miten hyvää se oli!

      Poista
  9. Onpa mielenkiintoinen lomakohde. Monipuolista, siistiä ja hyvää ajankuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä jo vähän haaveillaan, että joskus tehtäisiin toinenkin reissu Berliiniin. Niin paljon siellä on nähtävää ja koettavaa. Berliini täytti kaikki odotuksemme matkan suhteen.

      Poista
  10. Olipa perusteellinen matkakertomus. Tätä noudattaen uskaltasi jo lähteä matkalle. Mielenkiintoinen kaupunki.

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!