Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenakaurapaistos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenakaurapaistos. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. syyskuuta 2018

Omena-kaurapaistos


Syksy ja omenat! Ei tosin omasta omppupuusta, eikä varmaan vielä muutamaan vuoteen. Ensimmäinen istuttamme puu ei menestynyt, mutta istutimme keväällä uuden puun ja katsomme, josko nyt tämän kanssa onnistuisimme paremmin.

Ostin kaupasta ison pussin omenoita ja tein omena-kaurapaistoksen. Ja voi jee, miten hyvää se oli! Itse asiassa niin hyvää, että piti tehdä seuraavana iltana uudelleen.

Tällainen on omena-kaurapaistokseni ohje:

n. 1 kg omenoita
4 dl kaurahiutaleita
1 dl hienoa sokeria
1 - 1,5 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
100 g voita

Itse käytän isoja kaurahiutaleita. Sokerina käy tavallinen hieno sokeri. Itse käytän sokeriseosta, missä on 0,5 dl hienoa sokeria ja 0,5 dl ruokokidesokeria.

1. Kuori ja pilko omenat. Laita omenapalat vuokaa.

2. Sulata rasva kattilassa tai mikrossa.

3. Sekoita sulatetun rasvan sekaan sokerit, kaneli ja kaurahiutaleet.

4. Levitä kauraseos omenoiden päälle.

5. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.


O niinkuin onni, omenapuu ja omena-kaurapaistos :)

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Herkullinen omena-kaurapaistos!


Sain tänään sankollisen omenoita ja ensimmäisenä täytyi tietenkin tehdä omenakaurapaistosta! Ja ups, tulipa herkullista!

Omena-kaurapaistos

voita
happamia omenoita (jos omenat ovat kirpeitä, laita sekaan 1-2 makeaa omenaa)
2-3 tl kanelia
0,5 dl hienoa sokeria

Kaurakuorrute:
100 g voita
2 dl isoja kaurahiutaleita (tavalliset kaurapuurohiutaleet käy myös)
reilu 1 dl mantelirouhetta
3 rkl DanSukker Cane Syrup ruokosokerisiirappia
5 rkl hienoa sokeria
kanelia


1. Kuori ja pilko omenia paistin pannulle niin, että pannun pohja peittyy. Kuullota voissa. Nosta paistinpannu liedeltä ja tee kuorrute.


2. Sulata kattilassa voi, lisää joukkoon kaurahiutaleet, mantelirouhe, sokerit ja ripsottele joukkoon hieman kanelia. Sekoita.

3. Laita kuullotetut omanapalat uunivuoan pohjalle. Levitä kaurakuorrute tasaisesti omenapalojen päälle.


4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla niin, että kaurakuorrute on hieman ruskistunut eli noin 15 min. Seuraa kypsimistä!


Herkullista!

Huomenna on Variskankaan Marttojen marttailta. Me Taitoavain I opiskelijat pidämme Parasta perunasta arkeen & juhlaan -koulutuksen eli huomenna puhutaan potuista! :)