Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. tammikuuta 2020

Paakin jouluvalot 2020 - taikatalven helmihetki


Kävimme eilen illalla ihailemassa paakinmäkeläisten järjestämää joulutapahtumaa. Paakinmäki on pieni kainuulainen kylä Sotkamossa. Matka Kajaanista Paakinmäkeen on noin 29 kilometriä.

Kyläläiset ovat vuodesta 1993 alkaen, kahta vuotta lukuunottamatta, valaisseet kylää jäälyhdyin. Tapahtuma on saanut alkunsa muutamasta jäälyhdystä ja laajentunut kyläläisten yhteistyössä järjestämäksi joulutapahtumaksi kaikkien iloksi ja joulumielen tuojaksi.



Kauniisti kynttilän valoa heijastavat jäälyhdyt reunustivat Paakimäen maantienvartta, talojen pihateitä ja pelloille tehtyjä kävelypolkuja. Peltoja ja pihapiirejä, koko kylämiljöötä somistivat kynttilöiden valaisemat eri tavoin ryhmitellyt jäälyhdyt.

Jäälyhtyjä pääsi ihastelemaan kävelemällä Paakin kylätalolta pelloille vieviä kävelyreittejä pitkin. Maantiellä kulki verkkaisesti autojono. Linja-autopysäkeille oli mahdollisuus pysähtyä hetkiseksi ottamaan kuvia, jos pysäkille vain mahtui.


Kylätalon (Paakin vanha koulu) eteisessä jututin tapahtumaa toteattamassa olleita sisaruksia Minnaa (kuvassa vasemmalla), Merjaa (keskellä) ja Maritaa (oikealla). Minna ja Marita ovat asuvat Paakimäessä. Merja oli tullut Rovaniemeltä mukaan tapahtumaan ja auttamaan jäälyhtyjen kynttilöiden sytyttämisessä.

Minna, yksi tapahtuman päävastuuhenkilöistä, kertoi tapahtuman järjestämiseen tarvittavan kyläläisten panosta, talkootyötä, monin eri tavoin. Tapahtuman järjestämiseksi tehtäviä oli jaettu kyläläisten kesken, kuten mm. jäälyhtyjen jäädyttäminen, pullien leipominen, kahvion hoitaminen, makkaranmyynti ja liikenteen ohjaus. Auraamisesta oli huolehtinut talkoilla paikallinen yritys.

Jäälyhtyjen jäädyttäminen oli keskitetty 2-4 talouden vastuulle. Tapahtumaa valaisevien 1300 jäälyhdyn jäädyttäminen oli aloitettu joulukuun alussa. Välillä olleiden lauhojen säiden vuoksi jäälyhtyjä oli suojattu muovilla ja puolen metrin paksuisella lumipeitteellä.


Eläkeläispariskunta Pirkko ja Heikki olivat jäädyttäneet tapahtumaa varten 600 jäälyhtyä! Kuulin Pirkon ja Heikin havainneen, että jäälyhtyjä jäädyttäessä nuortuu ja lyhtyjen tekeminen vie selkäkivun pois. Laittakaapa siis tämä paakinmäkeläinen vinkki korvan taakse, jos sattuu selkäkipu vaivaamaan tai vuosien karttuessa nuortua tahtoo - ei muuta kuin jäälyhtyjä jäädyttelemään.

Minna kertoi, että tapahtumaa varten tehdyt kävelyreitit olivat Paakinmäen nuoriso-osaston tekemät. Minna kertoi, että kävelyreitit olivat tasaiset, koska joulun ja uuden vuoden välissä olleiden lauhojen säiden aikaan nuoret olivat ajaneet tapahtumaa varten kävelyreittejä moottorikelkoilla. Tasaisilla ja sopivan leveillä reiteillä oli helppo ja turvallista kävellä lyhtyjen valaisemilla pelloilla.

Jäälyhtyjen kynttilöiden sytytys oli aloitettu puolen päivän aikaan. Koska talkoolaisia oli ollut paljon, niin kaikkien 1300 jäälyhdyn kynttilät oli sytytettynä jo klo 14.


Voin vain ohuesti näyttää ja kuvailla valokuvin tapahtuman kauneutta ja tekstein tunnelmaa. Kaunis jouluinen kylätapahtuma oli ihmispaljoudesta ja lähes katkeamattomasta autojonosta huolimatta lämmintunnelmaisen leppoisa ja kiireetön, viipyilevä.

Tälläkin kertaa ihailin tapahtuman toteutusta, kuinka hienosti tapahtuma kaikkine järjestelyineen oli toteutettu! Keltaliiviset liikenteenohjaajat seurasivat tienreunalla liikenteen sujumista sekä ohjasivat kylätalon parkkipaikalla. Liikenteenohjaajilla oli selvästikin homma hallussa ja kaikki etukäteen suunniteltuna; heillä oli käytössä kunnon viitat kädessään, joilla he osoittivat parkkipaikan ja parkkipaikalla sekä kylänraitilla vallitsi rauhallinen tunnelma ja järjestys suuresta autoilijoiden määrästä huolimatta.

Kylätalolle kävelessäni kuulin ihmisten suunnittelevan, että käyvät syömässä makkarat kyläyhdistyksen toimintaa tukeakseen. Parkkipaikalle asti tuleva makkaran tuoksu houkuttelikin kylätalon pihaan makkaralle tai sisälle kahville ja pullalle. Makkaragrillin äärellä asiakkaita riitti ja palvelu pelasi. Vaikka kahvioon jonotti väkeä kylätalon ovelta saakka, niin jono veti hyvin.

Kaunista kylää valaisevat jäälyhdyt, ystävällinen ja leppoisa tunnelma - paakinmäkeläiset, te teitte sen taas! Tämänkin talven yksi helmihetki löytyi eilen illalla ehdottomasti Paakinmäestä!

Kiitos kaikille tapahtumaa järjestämässä olleille kyläläisille!


Käy tykkäämässä Facebookissa Paakinmäen tapahtuman Paakin Jouluvalot / Xmas lights of Paakki -profiilia. Löydät sen täältä KLIK.


Erityisterkut ja kiitokset blogipalautteesta vielä Merjalle <3 Antamasi palaute innostaa ja kannustaa bloggaamaan!

torstai 5. heinäkuuta 2018

Runoviikon paljastus, julkistuksia ja talkoolaisen aatoksia talkoolaisuudestaan


Eilen paljastettiin Kajaanin Runoviikon 15. runokivi. Runokiven paljastaminen on perinteinen Runoviikon festivaalin ensimmäisen päivän kohokohta. Runokivessä on Suven runoilijan valitsema säe omasta tuotannostaan, joka on pysyvä muisto Kaukametsän pihan runopolulla kulkijoille. Tämän kesän Suven runoilija, Harri Nordell (s. 1956), valitsi Tomunhäikäisyvalo -kokoelmastaan runokiven säkeeksi:

"Sillä kiville on annettu
hiljaisuus vaieta
etteivät kielisi itseään
mykemmästä."

Runokiven paljastamisen jälkeen Harri Nordell puheenvuorossaan kertoi, että hänen runojensa lukijoiden on oltava valmiita hallinnan menetykseen ja vaaran tunteeseen - Nordell sanoi olevansa ekstremisteistä* ekstremistisin. Suven runoilija kertoi ettei käytä jokapäiväistä kieltä, vaan hän yrittää päästä sanojen taakse sekä etsiä runon ja ilmaisun rajoja.

(* ekstremismi = mielipiteiden tai asenteiden äärimmäinen jyrkkyys tai taipumus sellaiseen)


Kajaanin Runoviikon avajaisissa julkistettiin uusi taiteellinen johtaja! Runoviikon taiteellinen johtaja, Taisto Reimaluoto, antoi aikoinaan Kirsi-Kaisa Sinisalolta saamansa viestikapulan Kati Outiselle, uudelle taiteelliselle johtajalle. Reimaluodon kahdeksan vuotta kestänyt kausi päättyy tähän kesään. Taistolle paljon kiitoksia ja Katille paljon onnea!

Avajaisissa julkistettiin myös Tanssiva Karhu -runopalkinnon saajat! Yleisradion vuoden 2018 Kääntäjäkarhun sai Kaisa Ahvenjärvi saamelaisrunouden antologiasta Tuulisolmut. Tanssiva karhu -runopalkinnon sai Lassi Hyväriselle runokokoelmasta Tuuli ja kissa. Lämpimät onnittelut voittajille!


Annika Veteli Kainuun Sanomista soitti ja kysyi minua haastatteluun, aiheesta talkoolaisena oleminen. Haastattelu julkaistiin Kainuun Sanomissa tiistaina 3.7.2018. Annika Vetelin esittämät kysymykset olivat paikoitellen aika visaisiakin, koska en ollut aiemmin ajatellut esimerkiksi sitä, miksi olen talkoolaisena Kajaanin Runoviikolla ja mitä talkoolaisena olemisesta saan. Kirjoittelen tämän blogipäivitykseni Kainuun Sanomien toimittaja Annika Vetelin esittämien kysymysten pohjalta eli pohdiskelen talkoolaisena olemista.

Olen tänä vuonna viidettä kertaa talkoolaisena Kajaanin Runoviikolla. Ennen talkoolaisuraani en ollut mikään himo runojen ystävä ja käsitykseni runoudesta oli hieman suppea. Olin jonkin verran lukenut runoja kirjastosta lainaamistani tai kirjakaupasta ostamistani runokirjoista. Kirjat olen valinnut sen mukaan, mikä on herättänyt kiinnostukseni; runoilija, jonka teoksista olen aiemminkin pitänyt, kiinnostavan näköinen kirjan kansi tai kirjan nimi - että näinkin syvällisiä perusteluita :D Olen aina tykännyt runojen tiiviistä muodosta, vapaasta tulkittavuudesta sekä kauniista ja rikkaasta runokielestä.

Kuten Annika Vetelille haastattelussa sanoin, tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen talkoolaisena. Talkoolaisena koen pääseväni paremmin kiinni runojen maailmaan, kuin yhden tai kahden esityksen katsomisella. Talkoolaisena pääsen altistumaan runoille, kun tavallisessa arjessa ei runoihin joka päivä törmää. Vuosien varrella olen tutustunut muihin talkoolaisiin ja näissä merkeissä tapaamme aina heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Samoissa tilaisuuksissa olevat uudet talkoolaiset tulevat äkkiä tutuiksi.

Kun toimittaja kysyi, mitä saan talkoolaisena olemisesta, vastasin saavani energiaa ja ajatus kirkastuu tekemisestä ja touhuamisesta. Juttelin jälkeenpäin ystäväni kanssa puhelimessa ja hän sanoi, että "et sinä tule kokonaiseksi laiturilla makaamalla". Näinhän se on - minä saan mielihyvää, rentoudun ja lomailen puuhastellessani. Olen kulttuurin suhteen kaikki ruokainen, eikä ole mitään genreä, mihin en haluaisi tutustua ja mitä en pystyisi sulattamaan. Ja siksipä en ole vieroksunut runojakaan.

Runoviikolla talkoolaiset ovat tilaisuuksissa ovimiehinä tai emäntinä/isäntinä. Aloittelin talkoolaisurani olemalla ovimiehenä eli olemalla tarvittaessa emännän/isännän apuna, tarkistamassa lippuja ja valvomassa, ettei tilaisuuksiin tulla kesken esityksen. Olen ollut viime vuonna lisäksi ensimmäisen kerran emännän tehtävissä - ja nyt tänä kesänä emäntänä kahdessa esityksessä. Emännän tehtäviin kuuluu mm. olla esiintyjän/esiintyjien tavoitettavissa tarvittaessa, jakaa tehtävät ovimiehille ja huolehtia järjestäjien puolesta, että tilaisuus onnistuu. Aika vastuullista hommaa siis, mutta eri tilaisuuksissa niin leppoisa tunnelma, että kaikki sujuu luontevasti kuin itsekseen.

Oman jännityksensä talkoolaisen hommiin tuo se, että kaikkia tilanteita ei voi etukäteen tietää ja voi joutua improvisoimaan. Mikäli tilannetta ei pystytä talkoolaisten kanssa sillä hetkellä ratkaisemaan, niin meillä on tapahtuman järjestäjien puhelinnumerot, joihin voimme aina tarvittaessa soittaa. Järjestäjien taholta siis meihin luotetaan ja annetaan vastuuta. On hienoa olla talkoolaisena toteuttamassa Runoviikkoa. Kyllä täällä Kainuussa osataan ja pystytään järjestämään tällaisia isoja korkeatasoisia valtakunnantasoisia kulttuuritapahtumia!


Moi! Minä olen Kajaanin Runoviikon Runokoira Fred <3