perjantai 28. tammikuuta 2022

Blinit ja erilaisia täytevaihtoehtoja

Meillä oli tänään bliniperjantai!

Töiden jälkeen pikainen pyrähdys kaupassa. Mukaan tattarijauhoa ja smetanaa, muut aineet löytyivät kotoa. Taikinan tein Marttojen reseptillä - sillä tutulla ja erinomaiseksi todetulla. Marttojen reseptillä saa noin 10 bliniä.


Blinit (Marttojen resepti)

2 1/2 dl maitoa
10 g hiivaa (tai kuivahiivaa pakkauksen ohjeen mukaan)
1 dl kermaviiliä tai piimää
1 1/2 dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 keltuainen
2 rkl sulatettua voita tai margariinia
1 valkuainen

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.

2. Lisää kermaviili tai piimä ja jauhot.

3. Anna taikinan seistä leivinliinalla peitettynä huoneenlämmössä vähintään 2-4 tuntia. 

Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogin vinkki: Taikinan kohtotusta voit nopeuttaa laittamalla taikinakulhon vesihauteeseen eli laita taikinakulhoa isompaan kulhoon lämmintä vettä ja taikinakulho siihen lillumaan leivinliinan alle.

3. Sekoita kohonneeseen taikinaan suola, keltuainen ja rasva.

4. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja lisää se taikinaan käännellen.

Marttojen sivuilta näet blinien ravntosisällön ja hiilijalanjäljen.



Blinien paistaminen

Blinien paistamiseen käytetään blinipannua tai ohukaispannua. Blinit paistetaan molemmin puolin miedolla lämmöllä, jotta blinit ehtivät kypsyä sisältä. 

Kääntäminen sujuu ongelmitta tällä kikalla: liuta blini pannulta paistinlastalle (siis paistettu puoli lastaan päin) ja kippaa blini lastaa käyttäen paistopuoli alaspäin pannulle. 

Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogin vinkki: Laita pannulla paistetut blinit uunipellin leivinpaperin päälle. Pidä blinejä 100 asteisessa uunissa, kunnes kaikki blinit olivat valmiita. Näin kaikki pääsevät yhtä aikaa syömään lämpimiä blinejä.

Täytteet

Blinit tarjoillaan kuumina ja erilaisten täytteiden kanssa. Perinteisesti blinien täytteitä ovat mäti, sipulisilppu ja smetana. 

Martat vinkkaa blinien täytteiksi sienisalaattia, punajuurikaviaaria ja kylmäsavuporosta tehtyä tahnaa.

Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogin täytevinkit:  ytteinä voi hyvin käyttää smetanan kera myös katkarapuja, savukinkkusuikaleita tai pannulla paahdettuja pekonisuikaleita.


Aamiaisblini Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogin tapaan

Lämpimän blinin päälle laitetaan viipaloitu puolikas avokado. Avokadon päälle puristetaan hieman sitruunamehua. Aamiaisblinille laitetaan smetanan sijasta hunajalla makeutettua kermaviiliä. 

Tulilatva Kuva: Tarja Karvonen

Mukavaa viikonloppua juuri sinulle <3

tiistai 25. tammikuuta 2022

Marttojen siivousvinkkejä ja Sini kylpyhuoneen siivousvälineet

Martat-sovelluksessa on myös ohjeita siivoukseen

Martat sovelluksessa on ohjeita kylpyhuoneen siistinä pitämiseen ja asiantuntijoiden neuvoja sairastuvan siivoukseen. Koronan lisäksi kiertää muitakin tympeitä viruksia. Huolellisempi siivous on tärkeää, kun sairastetaan kotona.

Sovelluksessa tutkin eilen erityisesti kylpyhuoneen siivousvinkkejä. Nostan ohjeista tähän kaksi kiinnostavaa juttua liittyen lattiakaivon puhdistukseen:

Tilaamalla Martat-sovelluksesta muistutuksen omaan puhelimeen, muistaa puhdistaa kylpyhuoneen lattiakaivon säännöllisesti kolmen kuukauden välein.

Ekovinkki lattiakaivon puhdistukseen: Kaada lattiakaivoon 0,5 - 1 dl ruokasoodaa ja 1 - 2 dl väkiviinaetikkaa. Kun sihinä loppuu, laske kaivoon muutama litra kuumaa vettä.


Sini kylppärin siivoustuotteet

Voitin @siivouspaivakirjan arvonnasta @sinituotteen WC:n siivousvälineet. Katsotaanpa tarkemmin, millaisia kylppärin siivoustuotteet ovat.



Kostea pikasiivousliina

Heti käyttövalmiit pikasiivousliinat sopivat pintojen nopeaan puhdistamiseen. Käyttökohteita ovat wc:n ja kylpyhuoneen hygieeninen puhdistaminen, keittiön ruoka- ja rasvatahrojen puhdistaminen sekä pölyjen ja tahrojen poisto kodin pinnoilta. Pikasiivousliinat ovat käteviä myös autossa ja mökillä.

Liina on heti käyttövalmiita. Liina on kompostoitava, muovipakkaus laitetaan pakkausmuovin keräykseen. Tuote on valmistettu Suomessa. 

Sini kylppärisieni

Kylppärisieni soveltuu kaakelien, lasiseinien, lavuaarin, kylpyammeen, WC-istuimen ja muiden kodin herkkien pintojen puhdistukseen. Käytön jälkeen sieni huuhdellaan ja kuivataan ilmavasti. Sientä voi käyttää kalkinpuhdistusaineen kanssa.



Sini peililiina

Liina on 100% mikrokuitua (polyesteria 80%, 20 polyamidia), joka ei nukkaa, eikä jätä raitoja pyyhittävään pintaan. Kuiva peililiina poistaa tahrat ja kiillottaa kirkkaaksi. Nihkeä liina irrottaa lian ilman pesuainetta eli siis puhdistaa pelkällä vedellä!

Liina huuhdellaan käytön jälkeen ja kuivataan ilmavasti. Liina pestää 60 asteessa ilman huuhtelu- ja valkaisuaineita. Liina kestää 100 pesukertaa oikein käytettynä.


Sini WC-liina

Liina on mikrokuitua (polyesteria 88%, polyamidia 12%), joka sitoo tehokkaasti pölyä. Nikeänä liina irrottaa lian ja rasvan ilman pesuainetta. Liinan pintakuvio irrottaa pinttyneen lian.

Käytön jälkeen liina huudellaan ja kuivataan ilmavasti. Kuten Sini peililiina, tämäkin pestään 60 asteessa ilman huuhtelu- ja valkaisuaineita. Tämäkin liina kestää oikein käytettynä 100 pesukertaa.



Piilo WC-harja

WC-harjan piiloon hygieeninen ja lukkiutuva kotelo. Kotelo aukeaa harjaa kevyesti alaspäin painamalla. Kotelossa harja on lasten ja lemmikkien ulottumattomissa. Harjassa on vaihdettava harjasosa. Tuote on 100% kierrätysmuovia.


Olivatko nämä kylppärin siivoustuotteet sinulle tuttuja? Onko sinulla jokin vinkki tai hyväksi havaittu konsti kylpyhuoneen tai wc:n siivoukseen?

Mukavaa viikon jatkoa! Pysytään terveinä <3

lauantai 22. tammikuuta 2022

Virkatut korvakorut X 3

Neulomisinnostukseni ohessa tekee niin mahdottomasti välillä virkata. Neulepuikot ja virkkuukoukku heiluvat vuoron perään. 

Ostin kauniin sinisen virkkauslankakerän pitsikorvakoruja varten ja virkkasin kolme erilaista korvakoruparia. Lanka on Novitan Cotton Crochet.




Illakko-pitsikorvakorut

Suunnittelija: ©Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia

Virkkaa 6 ketjusilmukkaa, sulje renkaaksi piilosilmukalla.


1. kerros

Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (=1 pylväs), 3 pylvästä, *2 ketjusilmukkaa,  4 pylvästä *, toista *-* kaksi kertaa, 2 ketjusilmukkaa. Sulje kerros piilosilmukalla. 

2. kerros 

Virkkaa *4 ketjusilmukkaa, piilosilmukka edellisen kerroksen pylvääseen, 2 ketjusilmukkaa, 6 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa, piilosilmukka*, toists *-* kolme kertaa. Sulje kerros piilosilmukalla. 


Päättele langat ja kiinnitä pitsikoru korvakorukoukkuun.







Kehrä-pitsikorvakorut

Suunnittelija: ©Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia

Virkkaa 5 ketjusilmukkaa,  sulje kerros piilosilmukalla renkaaksi. 

1. kerros 

Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (=1 pylväs), virkkaa 13 pylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla. 

2. kerros

Siirry piilosilmukalla edellisen kerroksen väliin. Virkkaa 3 kjs (=1 pylväs), 1 kjs, 1 pylväs edellisen kerroksen pylväiden väliin. Jatka kerros loppuun ja sulje kerros piilosilmukalla.

3. kerros

Virkkaa 2 ketjusilmukkaa (=yksi puolipylväs). Virkkaa 2 puolipylvästä edellisen kerroksen pylväiden väliin ja 1 puolipylväs edellisen kerroksen pylvääseen. Jatka kerros loppuun ja sulje kerros piilosilmukalla. 

Päättele langat ja kiinnitä pitsikoru korvakorukoukkuun.




Pioni-pitsikorvakorut

Suunnittelija: ©Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia

Virkkaa 5 ketjusilmukkaa,  sulje kerros piilosilmukalla renkaaksi. 

1. kerros

Virkkaa 2 ketjusilmukkaa (=1 pylväs), 12 pylvästä, sulje kerros piilosilmukalla renkaaksi. 

2. kerros

Virkkaa *neljän ketjusilmukan kaari, piilosilmukka edellisen kerroksen pylväiden väliin*, toista kerros loppuun.  

3. kerros 

Siirry piilosilmukalla kaaren keskelle. Virkkaa * 4 ketjusilmukan kaari, piilosilmukka *, toista *-* kerros loppuun. 

Päättele langat ja kiinnitä pitsikoru korvakorukoukkuun.



Käytätkö korvakoruja? Vaihdatko korvakoruja harvakseltaan vai harva se päivä?

Mukavaa viikonloppua!

Tervetuloa seuraamaan blogiani Facebookissa (Ruusu-unelmia ja villasukkia) ja Instagramissa (@ruusu_unelmia) ♡

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Huurre-lapaset, -pipo ja vauhdin hurmaa Vuottolahden Retkiluisteluradalla!

Huurre-lapaset ja -pipo Kuva: Tarja Karvonen


Huurre-pipo ja -lapaset

Viime viikolla postilaatikossa oli odotettua ja erityisen ilahduttavaa postia. Postilaatikossa oli Novita kevät 2022 -lehti! Lehden kannen nähtyäni päätin heti, että nämä neulon tämän lehden neuleista ensimmäisenä. Lapaset valmistuivat muutamassa illassa ja pipo viikonloppuna. 

Lapaset ja pipo ovat nimeltään Huurre ja mallit ovat Ronja Hakalehdon suunnittelemat. Ohjeen mukaan lanka on Novitan Isoveli ja väri pellava. Minä neuloin lapaset ja pipon vaalean harmaasta (kivi 043) Isoveli-langasta. 



Huurre-pipo Kuva: Tarja Karvonen

Huurre-pipo Kuva: Tarja Karvonen


Isoveli-lanka on ihanan paksua ja neuleesta tulee muhkeaa. Lanka on koostumukseltaan 75% villaa ja 25% polyamidia. Puikkosuositus on 5-6. Neuleet voi pestä konepesussa 40 asteessa.
Nyt minulla on puikoilla Muisto-kaulahuivi, joka on myös Ronja Hakalehdon suunnittelema neule. Neulominen on niin kivaa!


Vuottolahden Retkiluistelurata Kuva: Tarja Karvonen


Vuottolahden Retkiluistelurata

Sain kokea ainutlaatuista vauhdin hurmaa Vuottolahden Retkiluisteluradalla! Tyttäret luistelivat ja minä potkuttelin potkurilla. Ihanaa ulkoliikuntaa!

Vuottolahden Retkiluistelurata on yhteistyössä tehty ulkoilupaikkakokonaisuus. Alueella voi luistella, kävellä, hiihtää ja potkukelkkailla. Radan viereen on tehty noin 8 kilometrin mittainen perinteisen ja luisteluhiihdon ladut. 

Vuottolahden Retkiluistelurata on saavuttanut suuren suosion ulkoliikuntapaikkana ja ulkoilemaan tullaan kauempaakin. Navigaattoriin osoitteeksi laitetaan SFC-Kohtauspaikka, Luomatie 123, 88200 Otanmäki. SFC-Caravan Kohtauspaikan grillikatos ja kahvion WC on ulkoilijoiden käytössä. Matkaa Kajaanista jäällä hurvittelun äärelle on noin 30 kilometriä.
 

Vuottolahden Retkiluisteluradan metsäreitti Kuva: Tarja Karvonen


Facebookissa ja Instagramista näet kuvia ja kuulumisia retkiluisteluradalta. Nämä somekanavat on tarkoitettu kaikille Vuottolahden Retkiluisteluradan faneille ja ylläpitäjille. Käy katsomassa, miten hienoa yhdessä tekemisen meininkiä, talkootyötä kaikkien ulkoilijoiden eduksi ja mahtavaa menoa Vuottolahdessa on!



Kliivia Kuva: Tarja Karvonen

Oletko sinä potkutellut potkurilla tänä talvena?

perjantai 14. tammikuuta 2022

Sitruuna-perunamuffinssit



Selailin Martat sovellusta kännykällä. Huomioni kiinnittyi lauseeseen "Sitrushedelmien kulta-aika!" 

Sitruunat ovat siis kauden ajankohtainen maku. Sitruunan happokkuus korostaa ruoka-aineiden makua ja sopii siksi sekä suolaisten että makeiden ruokien maustamiseen.

Marttojen nettisivuilta löysin reseptin, joka sopi täydellisesti päivälliselle paneroitujen kalafileiden kanssa - sitruuna-perunamuffinssit. Tässä lista raaka-aineista. 

Valmistusohjeen löydät Marttojen sivulta.


SITRUUNA-PERUNAMUFFINSSIT

Näitä tarvitaan:

500 g perunaa
40 g voita
1 sitruunan kuori
1 dl kermaa
2 munaa
1 tl suolaa
+ suolaa perunoiden keitinveteen

Valmistusohjeen löydät Marttojen sivulta.



@MARTTAILU INSTALIVEVINKKI

Instagramissa on ensi viikolla tiistaina (18.1.2022 klo 18) mielenkiintoinen @marttailu live. Silloin tutustutaan mausteisiin ja maustamiseen. Live toteutetaan yhteistyössä @santamariafinland kanssa. 

Mielenkiintoista, eikö totta! 

Viihtyisää viikonloppua ♡

tiistai 11. tammikuuta 2022

Paakin jouluvalot 2022 ja kirjavinkki

 

Paakinmäki 2022 Kuva: Tarja Karvonen

Kävimme lauantai-iltana ihastelemassa paakinmäkeläisten järjestämää Paakin jouluvalot 2022 -tapahtumaa. Paakinmäki, lyhyemmin Paakki, on kylä keskellä Kainuuta. Kylä sijaitsee Sotkamon kunnan luoteisosassa, rajoittuen Paltamon Kontiomäkeen ja Kajaanin Jormuaan. Matkaa Kajaanista Paakinmäkeen on 30 kilometriä ja Sotkamosta 25 km.


Paakinmäki 2022 Kuva: Tarja Karvonen

Paakin jouluvalot on paakkilainen jouluperinne. Kyläläiset ovat vuodesta 1993 alkaen muutamaa vuotta lukuunottamatta valaisseet kylää jäälyhdyin. Tapahtuma on alkanut muutamasta jäälyhdystä ja laajentunut kyläläisten yhteistyössäjärjestämäksi, supersuosituksi, kaikkien iloksi ja joulumielen tuojaksi.


Paakinmäki 2022 Kuva: Tarja Karvonen



Paakinmäki 2022 Kuva: Tarja Karvonen

Tänä vuonna jäälyhtyjä oli normaalin 1200 sijasta 1647 lyhtyä, joka on Sotkamon perustamisvuosi. Tänä vuonna vietetään siis Sotkamon 375 juhlavuotta. 


Paakinmäki 2022 Kuva: Tarja Karvonen



Paakinmäki 2022 Kuva: Tarja Karvonen



Paakinmäki 2022 Kuva: Tarja Karvonen

Viime vuonna tapahtumaa ei silloisen koronatilanteen vuoksi voitu järjestää. Edellisen kerran tapahtuma siis järjestettiin 2020. Tuon vuoden tapahtumasta löytyy postaus blogiarkistostani.

Taikatalven helmihetkestä, Paakin jouluvalot 2022 -tapahtumasta, löydät lisää kuvia ja videon kyläyhdistyksen kuvagalleriasta.


Kuva: Tarja Karvonen


Voitin viime vuoden puolella @inspiraationjaljilla synttäriarvonnasta lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan ja super kauniin kirjanmerkin. Suskin kirja- ja leffavinkit on 25-vuotiaan opettajaopiskelijan Instagramtili, jonka biossa tilin sisältöä kuvaillaan "Kirjat, leffat, sarjat ja kirjoittaminen (satunnaisesti myös käsityöt)".

Halusin hankkia lahjakortilla jonkin erityisen kirjan, muistoksi arpaonnen potkusta. Ja lauantaina sen spesiaalin kirjan löysin! Kävimme nimittäin viikonloppuna pikapikaa mutkan Joensuussa, kun tytär kävi hoitamassa asuntoasioitaan. Sen verran kylillä pyörähdettiin, että käväsimme Suomalaisessa kirjakaupassa. 

Käytin @inspiraationjaljilla voittamani lahjakortin Pirkko Sallinen-Gimplen Suuri karjalainen piirakkakirjaan. FT Sallinen-Gimpl on karjalaisen kulttuurin tutkija. 

Karjalainen piirakkaperinne on paljon muutakin kuin karjalanpiirakka. Kirjassa esitellään kaikki karjalaiset piirakat ja piirakkatyypit sultsinoista supikkaisiin ja pyöryköistä vatruskoihin. Kirjaan kootut reseptit ovat perimätietona suvuissa kulkeneita ohjeita eri puolilla Karjalaa.

Kirja oli ihastusta ensi silmäyksellä, toiveiden täyttymys; kirjan aihe on kiinnostava ja se liittyy itselleni monin tavoin tärkeään maakuntaan ja sen ruokaperinteeseen. Nämä leipomukset ovat tuttuja leipomuksia, jotka haluan tehdä tutuiksi myös tyttärilleni.



Kirjanmerkin nyplätyn pitsin nimi on Vanha kultseppä. Kirjanmerkin takana lukee "Amanda Lundströmin vuonna 1917 Rauman Museolle nypläämästä pitsistä mynsterin valmistanut sekä pitsin nyplännyt Maija Salonen. 


Kuva: Tarja Karvonen 

Ovatko sinulle tuttuja kokkoset ja kukkoset, pyöröt eli tapuntaiset, vatruskat ja tsupukat?

Oletko tehnyt jäälyhtyjä tai jääkoristeita tänä talvena?

perjantai 7. tammikuuta 2022

Minari, peputin vai pyllytin?





Joulua on vietetty oikein huolella ja perinteisin tavoin. Loppiaisena laitamme yleensä joulukoristeet laatikoihin ja nostettaan joulukuusi pihalle. Koska en raskinut laittaa joulukuusta vielä pois, skippasin homman viikonloppuun. Joulukukat ja punaiset tekstiilit ovat kuitenkin ilonamme vielä pitkään.
 
Amaryllis avasi ensimmäisen nuppunsa vasta uuden vuoden jälkeen ja nyt se on täydessä kukassa. Toinen kukkavarsi on tuloillaan. Tänäkin vuonna perinteiseen tapaan amaryllis on väriltään punainen.  

Joululomalla yskän lisäksi olen potenut neuloosia.  Näistä jälkimmäistä tosin iloisin mielin. Olen neulonut kirjoneulehameen ja villasukat. Neuleet valmistuivat sopivasti näihin tammikuun pakkaspäiviin.

Minari, peputin vai pyllytin? 


Olen neulonut kirjoneuleminihameen.  Vai onkos tämä kirjoneuleminari kuitenkin se peputin vai sittenkin pyllytin? Käytän tätä paksujen legginssien kanssa ja farkkujen päällä.



Minari/peputin/pyllytin neulontaohje

Käytin Novitan Seitsemän Veljestä lankoja. Väreinä käytin mustaa (noki, lanka nro 099), harmaata (kivi, lanka nro 043), oranssia (appelsiini, lanka nro 278) ja valkoista (lanka nro 011). Työn neuloin pyöräpuikoilla.

Työ aloitetaan luomalla 200 silmukkaa.

Reunaan neulotaan 5 cm resoria (2 oikein, 2 nurin).

Resorin jälkeen jatketaan neulomalla oikein silmukoin kirjoneuleohjeen mukaan. Ohjekuvio on neljässä osassa (aloitetaan ohjekuvasta 1). Jokainen ohjekuvio on 20 silmukan levyinen. Ohje toistuu samanlaisena kerroksen loppuun.

Ohjeen merkkien selitykset



Kirjoneulekuvio osa 1




Kirjoneulekuvio osa 2


Kirjoneulekuvio osa 3


Kirjoneulekuvio osa 4



Kirjoneuleohjeen 4 jälkeen neulotaan oikein silmukoin. Sovita neuletta työn edetessä ja tarkista, mikä on sinulle sopivin minarin/peputtimen/pyllyttimen pituus.


Lopuksi neulotaan vyötäröön resori ja reiät kuminauhat pujottamista varten.

1.-8. krs Neulo resoria 8 kerrosta (2 oikein, 2 nurin).

9. krs Tee langan kierto, neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen, neulo 2 silmukkaa nurin. Toista näin kerros loppuun.

10.-11. krs Neulo resoria (2 oikein, 2 nurin).

12. krs Neulo kuten 9. kerros.

13.-15. krs Neulo resoria (2 oikein, 2 nurin).

Päättele silmukat oikein neuloen.

Pujota kuminauha. 



Tämä toinen pyllyttimen neulontaohjeeni on helmikuun postauksessani.

Tervetuloa seuraamaan blogiani myös Facebookissa ja Instagramissa!

Mikäli innostuit neulomaan pyllytintä ohjeellani tai sitä mukaillen, muistathan kertoa ohjeen olevan Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogista. Kiitos!

Kaunista kevättalvea!

maanantai 3. tammikuuta 2022

Luumurahkaa ja marttailua


Kuva: Vilma Karvonen

Vuosi on vaihtunut - uusi vuosi ja uudet jutut. Joululomaa vietämme vielä loppiaiseen saakka. Joulukoristeet kerätään laatikkoon ja kuusi laitetaan pihalle ensi viikonloppuna. Joulukuusesta varisee neulasia, mutta se kuuluu asiaan. Jouluruokien jämiä on hyödynnetty hävikkiruuissa ja eilen tein luumumarmeladin lopusta luumurahkaa. Helppoa ja hyvää! 

Luumurahka

  • 2 dl kuohukermaa tai vatkautuvaa vaniljakastiketta
  • 1,5 - 2 dl luumumarmeladi
  • 4 dl maustamatonta rahkaa
  • 0,5 tl vaniljasokeria
  • halutessasi voit lisätä myös hienoa sokeria maun mukaan


1. Vatkaa kerma/vaniljakastike vaahdoksi.

2. Sekoita luumumarmeladi ja rahka vaahtoon.

3. Lisää halutessasi sokerit.


Vinkkejä:

Käytä rahkaan joulutorttujen luumumarmeladin loppu. Koristele annokset piparkakkumurulla.

Tee hedelmärahkaa; sekoita rahkaan pilkotut jouluomenat, päärynät sekä muut joulun ajan hedelmät.


Tässä on vielä linkkejä blogiarkistoni joulun hävikkiruokien resepteihin:


Kässämessu 2021 Kuva: Tuula Kärnä

Uusi vuosi - uusi harrastus

Päivitin eilen Variskankaan Marttojen nettisivuille kevään 2022 toimintakalenterin. Samalla katselin muidenkin marttayhdistysten kevään toimintakalentereita. Alkamassa on upea ja monipuolinen marttailukevät ympäri Suomen!

Marttailu on siitä mukava harrastus, että marttailla omalla tavallaan ja oman aikataulun mukaan. Voi olla mukana tiiviissä marttatoiminnassa tai seurata tapahtumia ja kursseja netissä. Näillä molemmilla tavoilla pääsee osaksi marttayhteisöä, saa vinkkejä ja neuvoja arkeen ja juhlaan. Samalla olemme tukemassa tärkeää Marttojen toimintaa kotien arjen parantamiseksi.


Kuva: Alina Karvonen

Ja vielä kerran siitä Martat äpistä,

mistä jo viime vuoden puolella Jymy uutisia Martoilta - Martta menee taskuun!-postauksessani kerroin. Ruokasovelluksia on paljon, mutta Marttojen sovelluksessa on ruokaosuuden lisäksi aiheina mm. kodinhoito, käsityöt ja puutarha. Marttojen vinkkejä sovelluksesta löytyy eri teemoihin; kierrätys, lajittelu, siivous, pyykki, vaatehuolto ja huonekasvit.

Marttaillaan yhdessä!