tiistai 25. joulukuuta 2018

Hyvää Joulua!




Joululoma on tehnyt tehtävänsä; olin jo klo 6 niin virkkuakin virkeämpi, että lähdin Kajaanin pääkirkkoon sanajumalanpalvelukseen. Pakkasta -6 astetta, mikä tuntui viime päivien liki 20 asteen pakkasiin verrattuna varsin lauhalta säältä.

Kirkossa pappi saarnassaan käsitteli mm. joulun viettoa eri elämän tilanteissa olevien ihmisten näkökulmista ja näin hän kohdisti puheensa meihin jokaiseen aamutuimaan kirkkoon tulleeseen kuulijaan.

Pappi ei puhunut Kainuun murteella, mutta laitan tähän päivitykseen kainuulaisen jouluevankeliumin. Löysin Oulun Seudun Kainuulaiset ry:n nettisivuilta jouluevankeliumin kainuulaisen version, minkä Paavo Romppainen on näläkämoan kielelle veäntäny uuvempoa Roamatun keännöstä vilikuillen.


Kainuulainen jouluevankeliumi

LUUKKOAN MUKKAELEMA EVANKELJUMI

Siihe aekaan keisari Aokusti anto meäräöksen, jonka nojalla jokkaesessa kolokassa oli toemitettava verollelaetto. Kysseessä oli en­simmäenen sen sortin toemenpie ja se tapahtu Kirnijuksen hoijjellessa Syyrian leänin peällepäsmärin hommoa. Ja sitä vaste jokkaesen täöty mennä merkkuuttammaan ihtesä veroluvettelloon, itekkuhi ommaan moali­kyllääsä.

Jooseppi tälläöty tien peälle Kalilean Nasareetissa ja hankkiusi Juutean puolella olovaan Toavetin kaopunki Peetlehemmiin, Toavetin sukkuo kun kerta oli. Hän otti mukkaasa Marin, eokontekeleesä, joka oli viimmesillään pieniin päen. Ja heijjän siellä olon aekana alako esikoenen änkeötyö moalimaan. Mari pyöräötti tolokun olosen poijjan, keäräsi kapaloehi ja laetto seimeen köllöttämmään, heille kun ei ollu herunu selän sijjoa kortteeripaekasta.

Jonnii matkan peässä laetumella oli paemenie lampaetasa vahtimassa. Aevan varottamata heijjän eissä seistä törötti enkeli ja taevaallinen kirkkaos keänti pimmeyvven päeväksi. Paemenie meinasi ruveta pelottam­maan, van se enkeli toppuutteli, jotta elekeä hättäelkö: “Minä ilimotan ilosen assien kaekille. Teille on äskön syntynnä Vappaottaja, joka on Ristus ja Herra! Pistäkeäpä korvan toakse: työ löyvvättä kapaloijjun poekalapsen, joka moata vörnöttää seimessä”. Ja sammoa kyytie laetumen kulumalle pelemahti laoma taevaallista sotaväkkeä, joka äety laolamaan ja ylistämmään Herroa:

-Seepaotilla kunnia korkeuvvessa, moan peällä raoha ihmisillä, joesta Hän tykkejää.

Enkelilaoman mentyö poes taevaaseesa, paemenet alako puhhuo ruplat­tammaan: “Lampsitaan Peetlehemmiin! Siellä me soahaan nähä se, mistä nuo taevaan poijjat äskön hoasto”. Paemenet laetto töppöstä toesen etteen ja eipä aekoakaa kun ne löysi Joosepin ja Marin esikoespoijjan, joka nukkuo tuhnotti seimessä. Sen nähtyösä paemenet kerto kaekille, mitä niille oli ilimotettu. Ja jokkaenen, joka kuuli mitä ne pakisi, oli kerrassa äemän käkenä. Van Mari paeno kaekki assiet visusti mieleesä ja pähkäeli niitä iteksesä tovin aekoa.

Paemenet paeneli takasi laetumellesa siunaellen Jumaloa kaekesta, mitä oli tullu kuultuo ja nähtyö. Kaekki oli käöny justiisa sillä keinon kun heille oli kerrottuhi.


Leppoisan virkistävää joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!