perjantai 12. heinäkuuta 2019

Ruusu-tyynyjä kierrätysmateriaaleista




Kaappien kätköistä voi löytyä tuunauskelpoisia aarteita.

Tyttärien ollessa pieniä kirjoin ruusuja aidakankaalle ja ompelin siitä tekstiilin lastenhuoneen seinälle roikkumaan. Purin nyt tuon vuosikausia kaapissa olleen kirjontatyön. Facebookin myydään/ostetaan -ryhmässä oli myynnissä ruusukuvioinen kaitaliina, josta sain tyynyyn sievän kankaan. Liinaa mittaillessani, päätin tehdä kaksi tyynyä ja käyttää liinaa tyynyjen päälliosiin. Tyynyjen takaosiin valitsin kuviottoman, yksivärisen kankaan, joka löytyi ompelukaapin kangaspinosta.



Käänsin kirjontatyön reunat ja virkkasin reunoihin pitsin. Virkkasin pitsiä myös tyynyn reunaa varten. Laitan myöhemmin pitsistä ohjeen blogiini.

Ompelin kirjontatyön tyynyn päälliosaan. Tyynyn reunoihin tulevan pitsin ompelin ensin päällikankaaseen, jotta pitsi asettuisi varmasti hyvin tyynyn reunojen väliin. Laitoin tyynyn päälli- ja takaosan oikeat puolet vastakkain ja ompelin reunat jättäen yhteen reunaan kääntöaukon. Ompelin reunoihin myös siksak-ompeleen. Käänsin työn oikein päin, laitoin sisustyynyn ja ompelin aukkokohdan käsin.

Tyynyt löysivät paikkansa takkahuoneen penkkisohvalta.


Koska sää on kovin, kovin raikas, niin käsitöiden tekeminen ja sisähommissa puuhailu tuntuu ihan sopivalta kesähommilta :)

14 kommenttia:

  1. ;)IHANIA "RUUSU-UNELMIA" :))
    noin sitä saa kierrätettyä,ihanasti,ja kotiin uutta ja kaunista:))
    tykkään kovasti tuosta ruusukankaasta,ja tuo ristipistotyö on nätti;))
    ;)meillä pahimmoilleen tuo ulko-työ ilma tuntuu että pihalla riittää hommaa..
    mutta minuakin odottaa paljon ompelemisia,....nyt paistaa kauniisti aurinko:))
    ei sitä uskois että heinäkuussa on mansikkamaalle laitettava hallaharso:)).
    Mutta minä kun en hirveesti oo kuuman iliman ihminen tämä riittää mulle ...mutta kasveille ja marjoille lämpöä lisää ja sitä aurinkoa!
    Oikein mukavia viikonloppu-touhuja...sisällä tai ulukona :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa <3 Ompelutöiden tekeminen on kyllä mukavaa. Niiden tekemiseen pitää olla aika (ei voi tehdä telkkaria katsoessa, kuten virkkaus- tai neulontatöitä) ja paikka (saa rauhassa ompeluksensa levitellä). Pihahommat menee kesällä etusijalle, kun näitä sisähommia saa sitten koko talven mielin määrin nysvätä ;) On tosiaan ollut melkoista säämeininkiä, kun heinäkuun helteet ovatkin hallaöitä! Lämpimiä heinäkuun päiviä toivottelen!

      Poista
  2. Ihania ruususen tyynyjä. Hyvää viikonloppua sinullekin.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana idea ja ruusukuviot on aina niin kauniita! Mä myös tykkään käyttää vanhoja pitsejä tai liinoja käsitöissä. Viime aikoina en vaan ole oikein ehtinyt käsitöitä tekemään, mutta ehkä sekin aika vielä koittaa :) Mukavaa viikonloppua ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kun näin tuon liinan olevan myynnissä, ihastuin siihen heti. Ihania, puuhakkaita, heinäkuun päiviä sinulle!

      Poista
  4. Tulipa kauniit tyynyt. Ja samalla ikävä ristipistotöitä, joita tein kymmenen vuoden aikana suurella intohimolla.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minullakin on aikaa vierinyt siitä, kun oikein intopinkeänä tein ristipistotöitä. Nykyään on tullut tehtyä välikäsitöinä muutamia pienempiä juttuja. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Voi miten kauniita tyynyjä teit <3
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Aurinkoisia heinäkuun päiviä toivottelen sinulle, Outi!

      Poista
  6. Olipa kaunista kangasta. Tuli ihanat tyynyt! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!