perjantai 14. helmikuuta 2020

Marttaselfie, kestävä arki, ruokahävikki, marttaopinnot, sateenvarjokassi - Maailman suurin marttailta kajaanilaisittain


Vuosi sitten Martat kokoontuivat ensimmäistä kertaa viettämään Maailman suurinta marttailtaa samaan aikaan eri puolilla Suomea. Tänä vuonna Maailman suurinta marttailtaa vietettiin eilen, ystävänpäivää edeltävänä iltana, ystävänpäivän etkoina. Martat kutsuivat ystäviään mukaan yhteiseen illanviettoon erilaisten marttateemojen äärelle.

Kajaanilaiset marttayhditykset toteuttivat yhdessä marttaillan, jota vietettiin Kajaanin kaupungintalon henkilöstöravintolassa. Illan ohjelmasta vastasivat neljä kajaanilaista marttayhdistystä; Kajaanin Martat, Kuluntalahden Martat, Purolan Martat ja Variskankaan Martat. Illan ohjelma toteutettiin yhteistyössä Kajaanin Kamerakerhon kanssa.

Maailman suurimman marttaillan tervetulosanoissa Variskankaan Marttojen puheenjohtaja Tuula kertoi, että Marttojen tämän vuoden teema on Hyvä arki kuuluu kaikille. Arjen sujuminen antaa voimia toteuttaa niitä asioita, jotka itselle ovat elämässä tärkeitä. Martat ottavat kantaa yhdenvertaisen ja kestävän arjen puolesta. Näiden saavuttamiseksi Martat ovat tehneet kolme lupausta: teemme arjen tekoja huomista varten, meille kaikki ovat yhdenvertaisia, kohtaamme ja mahdollistamme kohtaamisia. Maailman suurimman marttailtamme neuvontapisteet olivat ideoitu näiden lupausten pohjalta.


Kajaanin Kamerakerho
n infopisteessä Arto kertoi yhdistyksen toiminnasta sekä opasti ja antoi vinkkejä valokuvaukseen.


Kajaanin Martat laittoivat Kestävän arjen visallaan martat ystävineen pohtimaan arjessa tehtyjen valintojen vaikutuksista ympäristöön.



Kuluntalahden Martat kertoivat vastuullisesta ruuasta ja kuinka ruokahävikistä valmistetaan herkkuja.


Purolan Martat opastivat, kuinka rikkimenneestä sateenvarjonkankaasta valmistetaan sateenvarjokassi.


Variskankaan Martat kertoivat marttaopinnoista; taitoavain-, osaajapassi- ja harrastusmerkkiopinnoista.

Illan aikana moni martta ihasteli harrastusmerkkiopintojen heloja. Harrastusmerkkiopintojen suoritettua voi opiskelija lunastaa itselleen helan, johon on kaiverrettu kunkin harrastusmerkin tunnus. Samaan ketjuun voi laittaa useamman helan. Joissakin yhdistyksissä yhdistys maksaa helan opintonsa suorittaneille jäsenilleen.


Maailman suurimman marttaillan napakan mittaisen luennon piti Kajaanin Kamerakerhon jäsen Arto. Hän kertoi, kuinka otetaan onnistunut selfiekuva ja kuva ruoka-annoksesta. Lisäksi saimme tietoa, missä saa kuvata ja mitä kuvia voi julkaista.


Selfiekuvia ottamassa Kirsi Purolan Martoista (kuvassa vasemmalla), Arto Kajaanin Kamerakerhosta, Päivi Kuluntalahden Martoista, Tuula Kajaanin Martoista ja Vilma Variskankaan Martoista.

NÄIN OTAT SELFIEN:

Kuvaa myötävaloon eli kamera sille suunnalle, mistä valo tulee.

Valo on tärkeä; ei suorassa auringonpaisteessa, eikä varjossa.

Kun kuva otetaan yläkulmasta (kamera selkeästi päätä ylempänä), niin ei näy kaksoisleukaa!

Tausta on nyt SE JUTTU selfiekuvissa. Kun olet jossakin tapahtumassa ja matkailukohteessa, ota selfie niin, että kasvojasi näkyy osittain ja tapahtuma/matkailukohde taustalla.

Selfiekepillä saa kameran kauemmas itsestä ja taustaa näkyviin.



VINKKEJÄ RUOKA-ANNOSTEN KUVAAMISEEN:


Jos ravintolaan mennessä tiedät kuvaavasi ruoka-annoksesi, niin hakeudu ikkunapöytään. Paras kuva tulee nimittäin luonnonvalossa.

Pahvinpalasta ja foliosta askartelet helposti levyn, jolla heijastat valoa ruoka-annoksen varjossa olevalle puolelle.

Lautasen päältä, yläsuunnasta otettu kuvakulma on kaikille tuttu näkökulma. Mutta kun kuvaat annoksen lautasen tasolta, tulee kuvasta mielenkiintoinen.


Illan teemasta innostuneena otimme Sarin kanssa ystäväselfien ja Kainuun Sanomien toimittaja otti meistä kuvan kuvaamassa :D

Kainuun Sanomien toimittaja Marjukka Väisänen kävi Maailman suurimmassa marttaillassamme jutunteossa. Kainuun Sanomien näköislehteen tapahtumamme tiimoilta pääset klikkaamalla tästä KLIK ja Kainuun Sanomien instagramiin pääset klikkaamalla tästä KLIK.


Hyvää ystävänpäivää ystävät <3

18 kommenttia:

  1. Hyviä kuvausvinkkejä. Hyvää ystävänpäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arto Kajaanin Kamerakerhosta opasti meidät selfie- ja ruokakuvauksen saloihin :) Myöhästynyt ystävänpäivätoivotus ja iloista alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Hyvää marttahenkistä ystävänpäisää :)

    VastaaPoista
  3. Kivaa marttailua:) Minä tein uuden vuoden lupauksen ja päätin että ruokahävikkiin on tänä vuonna panostettava tai siis siihen ettei sitä tulisi:) Hyvää ystävänpäivää ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä uuden vuoden lupaus! Myöhästynyt ystävänpäivätoivotus ja iloista alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  4. Aivan ihana kuva teistä. <3 Marttailu on kivaa ja omia mummin oppeja voisi vertailla marttailuun myöskin ja oppeja on paljon käytetty. Sydämellistä ystävänpäivää Tarja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Usein juuri nuo mummien opit ovat juuri marttailua parhaasta päästä - arkijärkeä ja hyviksi koettuja ohjeita ja vinkkejä. Myöhästynyt ystävänpäivätoivotus ja iloista alkavaa viikkoa <3

      Poista
  5. Ihania kuvia ja hitsin hyvät selfie ohjeet!
    Ihanaa ystävänpäivää sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Myöhästynyt ystävänpäivätoivotus ja iloista alkavaa viikkoa, Outi <3

      Poista
  6. Ihana tarina,kyllä näitä Martta-tarinoita on mukava lukia;)
    Hyvää Ystävänpäivää,Sinulle Tarja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli mahtava kajaanilaisten marttayhdistysten yhdessä järjestämä tapahtuma. Myöhästynyt ystävänpäivätoivotus ja iloista alkavaa viikkoa sinulle, Liisa <3

      Poista
  7. Mielenkiintoinen postaus. Kiitos kuvausvinkeistä <3 Mukavaa myöhästynyttä ystävänpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Artolta, Kajaanin Kamerakerhosta, saimme hyvät vinkit selfie- ja ruoka-annoskuvaukseen. Myöhästynyt ystävänpäiväntoivotus ja iloista alkavaa viikkoa <3

      Poista
  8. Enpä ole juuri seliffejä ottanut mutta kiitos vinkeistä,,jos joskus.Ystävänpäivä on tänäänkin siis hyvää ystävyyttä ja iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä laittaa vinkit ns. korvan taakse, jos joku päivä nappaat selfien jossakin kivassa paikassa/tapahtumassa tai ystävän kanssa. Hyvää ystävyyttä ja iloa, RaijaAnnikki!

      Poista

Ilahdun kommenteista!