perjantai 5. kesäkuuta 2020

Perhospuutarhurin taimistolla keskitytään luonnon monimuotoisuutta lisääviin kasveihin




Ajo-opetusreissulla menimme katsomaan, millainen puutarhakasvitarjonta on Sotkamon Taimistolla. Perhospuutarhuri kertoi, että taimisto nyt maanantaisin ja tiistaisin kiinni. Verkkokaupan kautta tulee niin paljon tilauksia, että nuo päivät ovat lähetyspäiviä. Kasvit lähetetään asiakkaille, niin yksityis-, yritys- kuin tukkuasiakkaille Matkahuollon kautta. Kiireisestä päivästä huolimatta perhospuutarhurilla on hetki aikaa esitellä taimistoa ja pihapiiriä, minkä jälkeen saimme vapaasti kierrellä ja katsella pihapiiriä.

Perhospuutarhuri on Sotkamon Taimiston aputoiminimi, joka sijaitsee siis Sotkamossa, Kainuussa, V-vyöhykkeellä. Taimisto on erikoistunut luonnon monimuotoisuutta lisääviin kasveihin, pörriäisiä ja perhosia houkutteleviin kasveihin. 


Taimimyymälässä on kasveista esillä kuvalliset opastetaulut, joissa kerrotaan kasvin ominaisuuksien ja kasvupaikkavaatimusten lisäksi mitä pörriäisiä kasvi houkuttelee ja miten pörriäiset kasvia hyödyntävät. Kasvikohtaisia tietoja on myös taimiston sivuilla.

Taimiston valikoimasta löytyy pottitaimia, perennoita, köynöskasveja, marjakasveja, puita, pensaita sekä 1- ja 2-vuotisia kasveja. Perhospuutarhurilta voi myös tilata istutussuunnitelmia. Suunnitelmaan sisältyy lajiluettelo kappalemäärineen ja istutuspiirros. 




Sotkamon Taimiston pihapiirissä kiertely on esteettinen kokemus, jonka yksityiskohdat antavat ideoita toteutettavaksi omaan puutarhaan. 


Perhospuutarhurin menopeli.   



Puutarhatöiden lomassa on hyvä välillä lepäillä varjossa. Mallia meille näyttää Sotkamon Taimiston kissa Vikke.

Rentouttavaa viikonloppua <3 

24 kommenttia:

  1. Hei kiitos mainiosta visiittivinkistä. Kunhan tästä koronahässäkästä toivutaan ja matkailu tulee taas hyväksyttäväksi toiminnaksi, täytyy seuraavalla Kainuun reissulla tuonne yrittää piipahtaa.

    Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että koronahässäkän laannuttua tämä kohde on reissukohteena. Kun tulet Kainuuseen, ota yhteyttä, niin tavataan!

      Poista
  2. Kille kissa osaa isäntänä asiansa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ottaa mallia, jotta välillä voi ottaa näin lokoisasti! :)

      Poista
  3. Kivan kuuloinen paikka tuo taimisto!
    Ihanaa ja toivottavasti myös aurinkoista viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana paikka, paljon katsottavaa ja tutkittavaa. Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  4. Mielenkiintoiselta vaikuttava taimisto.
    Mukavaa alkanutta viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen paikka. Ja hyvä asia keskiössä - perhoset ja pörriäiset <3 Hyvää viikonloppua <3

      Poista
  5. Kiitoksia käynnistä ja kivasta postauksesta! Sen verran voinen korjata, että Taimistokissan nimi on Vikke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Tapaamisiin, kun kesä on hieman pitemmällä. Minä korjaan Taimistokissan nimen heti <3

      Poista
  6. Kiva puutarhaesittely, kiitos.

    VastaaPoista
  7. Kivalta kuulostaa ja kiitos vinkistä:) Tuolla on kyllä ehdottomasti käytävä kun siellä päin liikkuu! Mukavaa viikonloppua ♥ ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kiinnostava paikka! Ota yhteyttä, kun Kainuuseen reissaat, niin tavataan! Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  8. Upeita mustia orvokkeja.
    Kiva kohde, harmittavan kaukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustan orvokin terälehden pinta näyttää sametilta <3 Perhospuutarhurilla on tosi hyvät nettisivut, joihin kannattaa tutustua. Hyvää viikonloppua <3

      Poista
  9. Hyvät taimistot ovat todella aarteita. Niissä on kiva käydä ja niistä saa hyviä ideoita. Upeita ovat nuo mustat orvokit. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimistolla olisi voinut vaikka viettää aikaa. Siellä oli paljon katseltavaa ja tutkittavaa. Hyvää viikonloppua <3

      Poista
  10. Ihana Kille. Yleensäkin kukkamyymälät ja puutarhat ovat niitä paikkoja joissa sielulla on hyvä olla. Nuo orvokit ovat upeita. Kivaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin vahingossa nimennyt Taimistonkissan Killeksi, vaikka hänen nimensä on Vikke <3 Korjasin virheeni. Tuo on niin totta - puutarhat ovat niitä paikkoja, joissa sielulla on hyvä olla! Hyvää viikonloppua <3

      Poista
  11. Minäkin olen tänä vuonna tajunnut, että ihan omalla puutarhalla voi vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen! Onneksi esimerkiksi pelasta pörriäinen -kampanjoita ja muita on alettu pitää esillä. Aiemmin en ole miettinyt asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen kampanja on tosi hyvä asia - herättää kiinnostukaen ja innostaa pelastamaan pörriäisiä. Tänä kesänä katson meidän puutarhaa perhosten näkökulmasta, löytyykö syötävää :)

      Poista
  12. Vaikuttaapa kivalta paikalta! Perhosia ajattelen usein minäkin, kun kukkasia istuttelen, vaikka täysin en se näkökulma edellä ole vielä toiminutkaan. Toivotaan perhosrikasta kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhospuutarhurin toimistolle menen vielä uudelleen kesän aikana. Jäi vielä katsottavaa ja tutkittavaa. Ihana kesän toivotus - perhosrikasta kesää!

      Poista

Ilahdun kommenteista!