tiistai 12. tammikuuta 2021

Kasvomaskien korvansäästäjät (virkkausohje)


Käytän kasvomaskia töissä koko päivän sekä kodin ulkopuolella, esim. kaupassa käydessä. Olen käyttänyt maskia syksystä saakka, joten sen käyttö on jo oikeastaan rutiinia ja arkinen tapa toimia. Joskus kasvomaskin pitäminen pitemmän aikaa aiheuttaa korvien taakse painaessaan kipua. 

Virkkasin Marttojen ohjeella korvansäästäjiä. Korvansäästäjiä on kiva virkata ja niitä valmistuu illan aikana vaikkapa useampia. Kasvomaskin kuminauhat kiinnitetään korvansäästäjien nappeihin ja näin korvat säilyvät painaumilta.


Korvansäästäjä (Martat.fi, ohjetta muokattu Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogiin)

Tarvikkeet

  • Lankaa
  • Kaksi nappia tai helmeä
  • Virkkuukoukku
  • Parsinneula

1. Virkkaa 20 ketjusilmukkaa. Älä tee silmukoista liian tiukkoja.  

2. Virkkaa pylväs ketjusilmukkaketjun neljänteen silmukkaan (ketjusilmukkaketjun kolme viimeistä silmukkaa ovat ensimmäinen pylväs). Virkkaa toisella kerroksella jokaiseen ketjusilmukkaan pylväs. Ketjun päässä virkkaa reunimmaiseen silmukkaan viisi pylvästä. 

3. Jatka pylväiden virkkaamista aloitusketjun silmukoiden alareunoihin. Virkkaa viimeiseen silmukkaan neljä pylvästä. Päätä kerros piilosilmukalla.

Ompele molempiin päihin napit tai helmet.

Korvansäästäjän virkattu ruusunnuppusomiste 
(Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogi)




Ruusunnuppu

Virkkaa 18 ketjusilmukkaa.
*Virkkaa kolme pylvästä neljänteen ketjusilmukkaan.
Jätä yksi ketjusilmukka väliin ja virkkaa seuraavaan ketjusilmukkaan kiinteäsilmukka.*
Toista *-* kolme kertaa (-> yhteensä neljä terälehteä).

Kääri terälehdet rullalle ja ompele ruusunnuppu kiinni parsinneulaa käyttäen.


Lehdet

Virkkaa vihreällä langalla seitsemän ketjusilmukkaa. Käänny ja virkkaa yksi puolipylväs toiseen ketjusilmukkaketjun silmukkaan. Virkkaa nejä pylvästä ja yksi kiinteäsilmukka. 

Älä katkaise lankaa, vaan virkkaa toinen lehti samalla tavalla kuin ensimmäinen.



Korvansäästäjien virkkaamisessa on vain mielikuvitus rajana. Virkkaamisessa kannattaa hyödyntää jämälangat. Erilaisilla napeilla saa myös helposti erilaisia korvansäästäjiä. 

Vinkki: Kasvomaskien ompeluun ja oikeaan käyttöön löytyy ohjeet Marttojen sivuilta

Tervetuloa seuraamaan blogiani Facebookissa (Ruusu-unelmia ja villasukkia) ja Instagramissa (@ruusu_unelmia)!

34 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tästä on minulle ollut tosi paljon apua, kun joudun käyttämään maskia monta tuntia päivässä. Ja kyllähän tällaisia on myös tosi mukava virkata.

      Poista
  2. Kiitos ! TARJA! 🤗🧡👍
    huippu hyvä idea!!!!
    Kiitos Martat 👍

    VastaaPoista
  3. Onpa ihastuttava! Tuohan on samalla myös ihana koriste. Pitää varmaan itsekin kokeilla tällaista. Tuli vielä mieleen, että tuohan auttaa siihenkin, kun lenkit maskissa on liian pitkät. Minä joudun aina tekemään pikkuruiset solmut maskin kuminauhaan. Ja nuorempi väki tekee vielä isompia solmuja. Kiitos ihanasta vinkistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Korvansäästäjillä voi tosiaan säätää maskin lenkit sopiviksi. Marttojen korvansäästäjän perusohje on mielestäni tosi hyvä. Somisteilla ja eri värisillä langoilla näistä saa ihana erilaisia.

      Poista
  4. Tää on tosi järkevä idea, jos pitää maskia pitemmän aikaa. Korvat tulee kipeiksi, se on totta. Meillä töissä ei pidetä ihan koko aikaa, vaan otetaan aina pois, kun mennään käyntien välissä ulos. Silloin voi olla hankala asetella aina uudelleen, luulisin. Muistan tämän kikan seuraavan kerran, kun taas korvia jomottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on ollut minulle apua, kun maskia käytän monta tuntia päivässä. Kun tottuu tämän korvansäästäjän laittoon, niin ihan alkaa sujumaan. Pisti kikka muistiin :)

      Poista
  5. Onpa söpösiä, taitava sinä! Valoisaa päivää sinne <3

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Marttojen sivuilla on hyvä perusohje korvansäästäjien virkkamiseen. Korvansäästäjiin voi laittaa oman makunsa mukaisia somisteita.

      Poista
  7. Onpa kivoja, pitää varmasti itselleni tehdä tällainen. Välillä tosiaan työpäivän jälkeen korvantauksia särkee tuo maskien pito.
    Kaunista iltaa sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu minulla, että joku päivä aina välillä tuntuu korvantauksissa ihan kipua. Tällaiset korvansäästäjät auttavat! Hyvää viikon jatkoa sinulle, Outi <3

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Marttojen sivuilla on hyvä perusohje. Siihen sitten lisäksi oman maun mukaisia somisteita. Kätevä ja tarpeellinen, kun maskeja joutuu käyttämän monta tuntia päivässä.

      Poista
  9. Maskeja on niin monenlaisia. Joidenkin lenkit tuntuu pitkiltä, toiset lyhyiltä ja parhaat tietty passeleilta :) Nyt virkkuustelemaan korvansäästäjiä. Aurinkoista viikon jatkoa, Marja-Terttu! <3

    VastaaPoista
  10. Tämä on huisin hyvä idea. Tekee kyllä masin pitämisestä huomattavasti miellyttävämpää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on ollut minulle apua, kun joudun käyttämään maskia monta tuntia päivässä. Muutoin olen tottunut käyttämään maskia, mutta välillä oikein sattuu, kun maskin lenkit painavat korvientakusia.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Ja niin tarpeellinen! Maskia kun pitää monta tuntia päivässä, niin maskin lenksut painavat kipeästi korvantauksiin. Peukkua siis korvansäästäjälle! 👍

      Poista
  12. Näyttää kauniilta tuo korvansäästäjä. Tuosta olisi minulle sekin apu, että tavallinen maski on usein vähän liian iso minulle, joten säästäjää käyttämällä maski tulisi paremmin kasvoille.

    Iloa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Somistin virkatulla ruusulla Marttojen perusohjeella virkkaamani korvansäästäjän. Totta! Tällaisella voi myös säätää maskin kokoa. 👍

      Poista
  13. Olipas tässä mainio idea! Pitääkin kaivaa heti virkkuukoukut naftaliinista. Vielä pitäisi hankkia pari kaunista nappia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että innostuit. Nämä ovat mukavia virkatam joten virkkuukoukut naftaliinista vaan :D

      Poista
  14. KIITOS vinkistä!
    Tein omat versiot kolmelle työkaverille ystävänpäiväkorttien sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Tällaisista on apua. Ystävänpäivätervehdyksenä tosi kiva.

      Poista
  15. Vautsi! En ole kuullutkaan tuollaisesta eikä olisi ikinä tullut omaan mieleeni! Mainio idea. Eikös tuollaisen teko sopisi ihan koulun käsityötunnille?

    VastaaPoista
  16. Hei. Olisiko sinun mahdollista olla minuun yhteydessä terhipalviainen (at) hotmail.com ? Joudun pitämään maskia monta tuntia päivässä ja tästä olisi varmasti iso apu. <3 Yst. Terhi

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!