perjantai 11. kesäkuuta 2021

Syreenisokeri


Syreenit kukkivat kauniisti ja tuoksu huumaa. Nyt on aika tehdä syreenisokeria!

Syreenisokeria käytetään leivontaan, jälkiruokiin ja maustamiseen. Maustunut sokeri voidaan käyttää kukkineen tai kukat voidaan siivilöidä pois. Syreenisokeri on käyttökelpoista jo seuraavana päivänä.


SYREENISOKERI


2 dl syreenin kukkia
2 dl hienoa sokeria


Kukat riivitään, nypitään tai leikataan saksilla irti kukkatertuistaan (vihreät osat pois).


Jos kukat ovat kosteita tai märkiä, anna kukkien kuivaa talouspaperin päällä.


Laita lasirpurkkiin kerroksittain syreenin kukkia ja sokeria - sekoita lopuksi ravistelemalla.


Anna purkin olla ilman kantta niin kauan, että kukat ovat kuivuneet.


Ravistele purkkia päivittäin. Ravistelu estää kosteuspaakkujen muodostumisen ja homehtumisen. Tosin paakkuja saattaa siltikin tulla, mutta ne eivät haittaa.


Voit myös laittaa syreenisokerin laakeaan astiaan kuivahtamaan ja purkittaa sen jälkeen.



Sokeripurkista tulee ihana syreenin tuoksu!

Oletko sinä tehnyt syreenisokeria? Mihin käytät syreenisokeria?

Aurinkoista viikonloppua <3

51 kommenttia:

  1. Oho! Enpä ole moisesta herkusta koskaan kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä syreenisokeri on perinteistä kesäherkkuamme, jota käytän leivontaan ja maustamiseen.

      Poista
  2. En ole ikinä aikaisemmin edes kuullut syreenisokerista! Ihan uusi tuttavuus. Ja nyt tuli muutaman minuutin sisään luettua toisesta blogista syreenisiirapista. Mietin jo tässä, että kenen aitapensaista kehtaisin riipiä kukkia :D Tarkennukseksi, että ajattelin kuitenkin verottaa taloyhtiön sireenipensaita enkä painella suoraan naapurin puskiin ;)

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreenisiirappi on varmasti maistuvaa <3 Luulen, että sellaisen syreenin omistaja mielellään antaa pari desiä syreeninkukkia, jonka pihassa syreeni kukkii valtoimenaan. Ja taloyhtiön syreenipensaat ovat ihan hyvä kohde kukintojen keräämiselle. Kukinto sieltä täältä ei kukintakokonaisuutta pilaa. Aurinkoista ja syreenin tuoksuista viikonloppua!

      Poista
  3. Ihan kokonaan oli syreenisokeri unohtunut, niin pitkään olin ilman omaa syreeniä. Muistaakseni joskus tosi kauan sitten käytin sitä jossakin leivonnaisessa, luultavasti kääretortun pinnalla kun käärin tortun rullalle. Nyt olisi taas mahdollisuus kokeilla tuotakin. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääretorttuun tämä sopii varmasti ihanasti <3 Kiitos sinulle kommentistasi ja aurinkoista viikonlopun jatkoa <3

      Poista
  4. Kiitos vinkistä ja aurinkoista viikkistä <3<3

    VastaaPoista
  5. En ole syreenisokerista kuullutkaan. Kiitos oikea-aikaisesta vinkistä, jota on heti kokeiltava. 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että innostuit. Nyt on ihan paras aika tälle herkkusokerille. Aurinkoista ja syreenin tuoksuista viikonlopun jatkoa sinulle <3

      Poista
  6. Uusi juttu minullekin. Mukava kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreenisokeri on perinteinen kesäherkku, jota käytän maustamiseen ja leivontaan.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tämä on perinteinen kesäherkkumme. Syreeninkukkien tuoksu tuo mieleeni, että on aika tehdä syreenisokeria.

      Poista
  8. wow thanx for sharing!I will try :))

    VastaaPoista
  9. Itse en ole tehnyt, mutta maistanut olen. Ihanan raikas maku ja sopi hyvin kesäisen lettusen päälle.
    Kaunista viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreenisokeri tekee kesälettusista erityisen herkullisia <3 Aurinkoista viikonloppua sinulle, Outi <3

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Tämä on kesäherkkumme, jota käytän leivontaan ja maustamiseen.

      Poista
  11. En sitten ikinä! Enkä ole ikinä moisesta kuullutkaan :O

    VastaaPoista
  12. Tämä on varsin helppo valmistaa ja raaka-aineiksi tarvitaan vain hienoa sokeria ja syreeninkukkia.

    VastaaPoista
  13. En ole muistanutkaan tuota juttua. Pitääkin kokeilla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kiinnostuit. Syreenisokeri sopii erityisen hyvin kesän herkkuihin.

      Poista
  14. En ole syreenisokerista kuullut aiemmin, mutta tiedän, että sitä syreeniä voi laittaa leivonnaisten päälle vaikka koristeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Leivonnaisten päällä syreenin kukat ovat soman näköisiä.

      Poista
  15. En ole kuullutkaan aikaisemmin. Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jo perinteinen kesäherkkumme. Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  16. Kiitos vinkistä, mahtaa olla yksi kauneimpia sokereita mitä on. <3 Ihanaa sunnuntain jatkoa Tarja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tämä on todellakin yksi kauneimmista sokerista <3 Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  17. Nyt on aivan uusi sokerilaatu käsillä.
    En ole moisesta kuullutkaan, mutta kuulostaa tosi hienostuneelta ja ihanalta.
    Meillä olisivat nyt kukassa, että josko lähtisin kukkia hakemaan.

    VastaaPoista
  18. OI,waudee rakastan niin syreenin kukkia ja tuoksua.
    Aivan huikea vinkki,otanpa ohjeen ylös.
    En ole ennen kuullutkaan tästä.
    Ihanaista alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin kauniita kukintoja ja ihana tuoksu! Mukavaa, että innostuit <3 Aurinkoista viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Syreenin kukat tuoksuvat hyvälle ja sopivat sokerin maustamiseen hienosti. Sokerissa on mieto syreenin tuoksu.

      Poista
  20. Aivan uusi sokerilaatu. Pitänee kokeilla. Jos onnistuu, olisi kiva lahjaidea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Hyvä idea, Repu! Sievään lasipurkkiin laitettu syreenisokeri on oivallinen lahja.

      Poista
  21. No jopas! Kuullostaa niin hyvältä. Söisimpä sokeria :D Miltähän maistuisi syreenisuola... :D

    VastaaPoista
  22. Maistuuko samalle kuin tuoksuu? Uusi juttu minulle. Ihan lähellä ei ole tavallista sireeniä, joku unkarin sireeni on kylällä, mutta tuoksu vähän miedompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreenisokerissa on mieto syreenin tuoksu. Maku on kukkainen ja mesinen.

      Poista
  23. Boa tarde. Grata surpresa pois eu não conhecia e nunca ouvi falar.

    VastaaPoista
  24. Kerran olen tehnyt itse. Nyt meillä ei enää ole syreeniä. Naapurinkaan oksat ei ihan tarpeeksi nuoku meidän puolelle...😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No, voi harmi, että naapurin oksat eivät ylety teidän puolelle :D

      Poista
  25. Meillä ei ole ötököitä syreenin kukissa näkynyt. Kukkia voi pitää jonkin aikaa ensin leivinpaperin päällä, ennen kuin sekoittaa kukat sokeriin. Kun kukat alkavat vähän nuupahtaa lähtevät ötökät pakosalle. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  26. Jestas minulle ihan uutta nyt meillä on syreenit ohi mutta ehkä ensi vuonna. Todella mielenkiintoinen juttu. Säilyykö miten pitkään jos kukat on mukana 🤔❓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilymisen kestoon en osaa sanoa, kun on aikas sukkelaan käytetty tai hävinnyt herkkusuihin :) Kun tekee syreenisokeria, niin kannattaa sitä käyttää sitten leivoinnaisiin, jälkkäreihin ja maustamiseen. Aurinkoista viikonloppua <3

      Poista

Ilahdun kommenteista!