torstai 12. toukokuuta 2022

Apupupu on maailman pehmein auttaja


Apupupu - maailman pehmein auttaja

Meidän koulun kässänope Heidi kysyi minulta, että olenko jo neulonut SPR:n apupupun. Olin apupupu kuvia somesta nähnyt, mutta en ollut vielä sellaista neulonut. Viime viikonloppuna tartuin toimeen ja neuloin pupun etukäpäliä vaille valmiiksi. Samalla kuuntelin nepsy-valmentaja koulutuksen luentoja. Eilen illalla sain sitten pupun valmiiksi.

SPR:n sivuilla kerrotaan, että apupupu on maailman pehmein auttaja. Apupupun on suunnitellut taiteilija Anu Pensola 2000-luvun alussa ja nyt Apupupujen työohjetta on SPR Turun osaston aloitteesta päivitetty.

SPR:n tavoitteena on antaa jokaiselle vastaanottokeskuksen kautta Suomeen saapuvalle lapselle oma Apupupu uudeksi ystäväksi. Kriisiä pakenevat lapset tarvitsevat nyt Apupupujen apua! 


Neulo Apupupu!

Löydät Apupupun ohjeen Suomen Punaisen ristin sivuilta.

Apupupujen työohjeen ja mallin omistaa Anu Pensola

Työohjeen tai sen mukaisesti tehtyjen Apupupujen myynti on kielletty. 

Apupupuja voi vain antaa ja saada.


Onko Apupupu sinulle tuttu? 

Ihanaa viikon jatkoa!

27 kommenttia:

  1. Ei ollut tuttu, mutta ihana idea ja söpö pupu! Ihan tulee kyyneleet silmiin sodan jaloista pakenevia lapsia ajatellessa. Puput tulevat varmasti tarpeeseen lohduttajiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kyyneleet tosiaan silmiin tulleet, kun olen uutisia katsonut. Sota on niin järkyttävää ja järjetöntä. Nyt on jo toinen pupu puikoilla valmistumassa.

      Poista
  2. Söpö versio! Idea tuttu FB:sta. En ole tehnyt, kun en kykene nyt koskemaan lankoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin Instagramista Apupupujen kuvia. Eri värisillä langoilla tehtynä kaikki söpöksiä yksilöitä <3

      Poista
  3. Kiitos ohjelinkistä. Nyt voin tehdä niitä itsekin. Olen katsellut apupupuja FB:ssä.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana Apupupu. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Katselin Apupupuja Instagramista. Oli kaikki ihan omia yksilöitä, kun puput oli neulottu eri värisillä langoilla. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Onpa suloinen apupupu. Ihana idea tuollainen pupun antaminen lapselle. Mukavaa viikonloppua sinulle Tarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näitä on niin kiva neuloa. Minulla on nyt toinen pupu neulepuikoilla valmistumassa. Mukavaa viikonloppua sinulle, Outi <3

      Poista
  7. Söpö siitä tuli. Minulla on valmiina kaksi pupua, mutta en ole vielä ruokkinut niitä. Yritän täyttää ne nyt aivan näinä päivinä, koska voimassa oleva SPR:n keräys päättyy tämän kuun lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupun ruokkiminen oli lystiä, kun littanasta neuleesta pupu sai muodon. Vielä ehtii neuloa monta pupua. Kiva ohje neuloa.

      Poista
  8. Ei valitttavasti ollut tuttu. Mutta nyt onneksi on. Varsinainen söpöliini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmeää Apupupua on mukava halata. Nyt neulon toista pupua. Telkkaria katsoessa on kiva neuloa.

      Poista
  9. Ei ollut mullekaan tuttu, mutta kiitos että vinkkasit. Valoa viikkikseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apupupu, maailman pehmein auttaja <3 Mukavaa viikonloppua sinulle, Taru <3

      Poista
  10. Lindo trabalho, é dificil fazer o coelhinho.
    Parabéns pela partilha.
    Bom fim de semana.
    Um abraço.

    VastaaPoista
  11. Suloinen pupu 💕 Auttaa lasta kuin lasta ahdingossa. Toivottavasti noita riittää aina kaikille ❤️💜🧡

    VastaaPoista
  12. Ihanan suloinen pupu :)

    Aurinkoista sunnuntaita ja toukokuun jatkoa Sinulle ♡

    VastaaPoista
  13. Ei ole tuttu minulle.
    Mutta niin lutunen ihana ajatus❤ ja söpö pupu!
    Aurinkoa sinun viikkoosi!

    VastaaPoista
  14. Ei ollut tuttu juttu ollenkaan. Nyt tutustuin ja ihastuin. Tämä apupupu on upea idea.
    Minulle varmaan jonkun sadepäivän juttu ryhtyä kutomaan.

    VastaaPoista
  15. Ilman postaustasi olisi vieras yhäkin... aivan ihana-hurmaava ajatus/toteutus!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!